mielenvoima

Juuri nyt tehdään toiveista totta Satulinnassa

Terveiset Satulinnasta! Viikko mennyt täällä tosi nopeasti ja tarkoitukseni oli jo aikaisemmin viikolla kirjoittaa mm. tästä kurssista ja muutamista loistavista oivalluksista mitä viimeisen viikon aikana on tullut.

Tämä viikko on ollut mielenkiintoinen ajan puolesta. Olen ollut mukana yli kahdellakymmenellä vastaavalla NLP Practitioner -kurssilla, jota olemme nyt vetämässä täällä (tosin tämä on ihan ainutlaatuinen, koska on juhlakurssi) ja yleensä kurssi alkaa maanantaisin ja loppuu sunnuntaisin. Nyt kurssi kuitenkin alkoi lauantaina ja loppuu perjantaina. Tuntuu siis siltä, että elän ihan erilaista viikkoa ja ihan eri rytmissä. Päivät ovat kurssilaisille klo 9-17, mutta oma päivä alkaa Josephin aamujumpalla klo 7.00 ja 7.30 on ensimmäinen valmentajapalaveri. Myös iltaisin käymme valmentajien kanssa ohjelmaa läpi ja muutenkin tässä paikassa riittää ohjelmaa pelkästään saunomisessa upeassa rantasaunassa, savusaunassa tai vaikka siinä, että istuu paljussa yhden illan. Samaan aikaan kun olen täällä kouluttamassa, meillä lähestyy koko Uskalla Innostua historian isoin seminaari noin neljän viikon päästä. Joku voisi sanoa, että aika loppuu kesken. Täällä siis todellakin voi kurssiviikon aikana hyödyntää sitä mitä opetamme kurssillakin: Ajan hallintaa ja erityisesti sitä miten omassa mielessään voi muokata omaa aikakäsitystä niin, että tuntuu, että ehtii hyvin tehdä kaiken tarvittavan ja toisaalta miten voi nauttia hetkestä enemmän ja rentoutua useita kertoja päivässä niin, että jaksaa hyvin. Itseasiassa ennen kuin jatkat lukemista, niin voit kokeilla miten helposti voit järjestellä asioita mielessäsi kun miellät mielessäsi tämän päivän tai viikon ja asetat selkeästi mielessäsi omalle aikajanallesi kaikki ne asiat mitä haluat tehdä tai saada aikaan.

Tähän väliin eilen kauppareissulla tullut "suuri" elämän viisaus joko iloksesi tai ihan oikeasti käyttösi. Sopii hyvin ihmiselle, joka on tottunut syömään jotain mistä haluaa nyt luopua.

 

Jos sitä ei osta, niin sitä ei syö.

 

Tämä kurssi on kyllä erityinen kurssi monessa mielessä. Eilen tehtiin mm. ensimmäistä kertaa 4.1. rentoutus, jossa neljä ihmistä antaa ihmisille erilaisia suggestioita, jotka auttavat voimaan paremmin, rentoutumaan, olemaan itsevarmempi ja visioimaan omia unelmia. Sellaista oli huikea vetää, mutta itse kokemus rentoutuksessa olijalla on jotain mitä jokaisen olisi hyvä kokea. Sua on varmaan joskus kehuttu ja se on tuntunut hyvältä. Lapset tykkäävät alkaa nukkumaan iltasatua kuuntelemalla, mutta aikuiset "vain" menevät nukkumaan. Joku on joskus sanonut sinulle jotain mikä on saanut olosi itsevarmaksi. Joku on saanut sinut unelmoimaan. Kuvittele nyt, että kuulet nyt mielessäsi kehuja itsestäsi, jotain mikä saa sinut itsevarmemmaksi, jotain mikä kannustaa sinua unelmoimaan juuri niistä asioista mitä haluat. Kun nämä kaikki kuuluvat yhtä aikaa, niin saat varmasti upean kokemuksen. Kotona tämän voi toteuttaa yksinkin joko niin, että miellyttävään ääneen toistat itsellesi hyviä asioita, kehut itseäsi (joo, ihan oikeasti saat kehua itseäsi!) tai visioit elämäsi parhaista unelmista. Siis voit tehdä kaiken eri aikaan. Joskus olen itse tehnyt näin: Otan puhelimen ja käytän siinä olevaa sanelinta ja nauhoitan itselleni äänitteen, jossa on juuri edellä mainittuja asioita. Joskus teen tuollaisen äänitteen suunnittelematta ja joskus olen tehnyt sen kirjoittamalla tekstin jo etukäteen. Tämän voi tehdä nykyään melkein millä tahansa kännykällä.

Täällä on upeiden kurssilaisten lisäksi mukana juhlakurssin vuoksi usempi huippuvalmentaja, mukana Jenni Levävaara, Hannu Pirilä (jos olit mukana Create Your Own Success -seminaarissa, niin näin Hannun lavalla esittelemässä Bob Proctorin), Katri Syvärinen, jonka kanssa suunnitelimme tälle viikolle oman blogijutun rentoutumiseen liittyen ja tietysti Rajalan Ilkka, joka on kurssin pääkouluttaja ja itselleni sellainen henkilö ketä saan kiittää siitä, mitä olen oppinut NLP:stä Suomen rajojen sisällä.

Tämän päivän ohjelmasta olen erityisen innoissani, kun Poets of the Fallin laulaja Marko Saaresto tulee pitämään tänne meille esiintymiskoulutusta oikeassa rock-hengessä!

httpv://www.youtube.com/watch?v=YB1QkirsCpA

NLP Akatemialla on suhteellisen nuoret FB sivut. Jos mielen, kommunikoinnin ja ajattelun jutut kiinnostaa niin tykkäile.

Taisin muuten heittää eilen aika ison lupauksen... Olen kotoisin Multialta, jossa kukaan ei puhunut ruotsia. Varsinkin viime vuosina olen ollut kiinnostunut opettelemaan puhumaan ruotsia. Eilen ihan vain harjoittelun vuoksi sanoin yhdelle ruotsin kieltä puhuvalle täällä, että kahden vuoden päästä vedän ensimmäisen NLP Practitioner -kurssin ruotsiksi... Päätimme lyhentää aikaikkunaa ensi kesään. Saanko luvallasi siis kirjoittaa (huom! jossakin vaiheessa, ei vielä!) jonkun blogin på svenska tai tehdä videon? Och om du talar svenska hjälp mig;)

Nyt Over and Out ja palaamisiin. Ruoka odottaa ;)

 

Ilkka Koppelomäki innostuu elämästä, oman mielen mahdollisuuksista ja uusista kokemuksista. Ilkalle on tärkeää ihmiset, elämästä nauttiminen, hyvinvointi ja tehokkuus. Kun Ilkka ei ole tehokas, hän on transsissa. Tervetuloa mukaan matkaan  innostuksen lähteille! Tilaa myös Ilkan kirjoittama viikoittainen Uskalla Innostua -viikkokirje! -> Tilaa viikkokirje

 

 

 

 

Lontoosta: Päivitys 1 - Raha vai rakkaus?

Mitä ajatuksia sinulle herää seminaarista, jonka nimi on National Achievers Congress? Entä kumpi on tärkeämpää: Raha vai rakkaus? Meillä on nyt täällä kaksi täyttä päivää takana seminaarissa. Ja kun sanon täyttä, niin oikeasti tarkoitan hyvin intensiivistä päivää aamu yhdeksästä ilta kymmeneen. Huomenna vielä kolmas päivä, joka on itselleni kaikista odotetuin. Viimeisen päivän pääpuhujana on Sir Richard Branson, jonka kirjoja olen lukenut, mutta en ole koskaan nähnyt häntä aikaisemmin. Lisäksi huomenna on lavalla myös Joseph McClendon III, joka on aina mukava nähdä ja hänen seminaaristaan on aina saanut jotain uutta.

National Achievers Congress kuullostaa enemmän seminaarilta, jossa on lähinnä bisnesihmisiä ja suhteellisen kuiva meininki. Tämä nyt on ollut ihan kaikkea muuta. Hauskaa on riittänyt, paljon opittu ja ei yhtään jäykkä meininki. Osallistujat on alle parikymppisistä jo vähän iäkkäämpiin elämän eri saroilla vaikuttaviin ihmisiin. Lavalla on ollut nyt noin 10 eri puhujaa, jotka ovat omassa elämässään saaneet merkittäviä tuloksia aikaan. Tony Robbins aloitti eilen ja koska hän on valmentanut ja auttanut  jo vuosikymmeniä ihmisiä elämään haluamaansa elämää, niin suurin osa hänen jälkeensä tulleista puhujista on jossakin elämänsä vaiheessa ollut Tonyn seminaarissa.

Kahden päivän aikana on tullut niin paljon tietoa ja asiaa, että sitä on mahdotonta jakaa kenellekään muulle näin blogiin välityksellä. Tässä kuitenkin muutaman ajatus mitä haluan jakaa sinulle. Vahvana viestinä on ollut se, että jos elämässään haluaa jotain, niin vastuu siitä on itsellä. Aina voi syyttää muita, mutta se ei auta saamaan yhtään parempia tuloksia ja vie oman keskittymisen ihan väärään suuntaan. Tänään haastateltavana oli Lord Alan Sugar, joka on yksi Englannin rikkaimpia miehiä ja täällä tunnettu mm. siitä, että hän on vetänyt Englannin Diiliä. Hän kertoi, että yksi tärkeimmistä asioista siinä miten hän on menestynyt elämässään on ollut se, että hän on mennyt ja tehnyt haluamansa.

Täytyy myöntää, että tämä seminaari on ollut todella rahapainotteinen. Viime vuosien aikana olen oppinut, että rahasta puhuminen on ok. Jotenkin tuntuu siltä, että Suomessa rahan paljoudesta tai vähyydestä ei saisi sanoa yhtään mitään. Tänään tuli kyllä suoria sanoja T. Harv Ekeriltä, joka on tällä hetkellä yksi maailman parhaimpia kouluttajia opettamaan miten voi rikastua. Olen joskus suositellut hänen kirjaansa The Secrets of the Millionaire Mind, joka muutti joitakin vuosia sitten omaa käsitystäni rahasta ja siitä kuinka paljon sitä voi tehdä (=rajattomasti). Harva tulee ihan itse siitä tietoiseksi, että kuka tahansa voi tällä pallolla tehdä itselleen rahaa niin paljon kuin haluaa. Seuraavat kommentit on lainauksia tämän päivän seminaarista: Yleensä vain sanotaan, että "ei raha ole niin tärkeää".  Jokainen, joka sanoo niin, on yleensä rahaton. Moni sanoo, että esimerkiksi rakkaus on tärkeämpää kuin raha. Jäin tänään todella miettimään, että mikä on peruste tälle vertaukselle? Eikö esimerkiksi rakkaus ja raha ole kaksi täysin erililstä asiaa ja kumpikin voi olla tärkeitä yhtä aikaa? Eker vertasi, että mitä vastaisit, jos sinulta kysyttäisiin kumpi on tärkeämpi, käsi vai jalka? Minusta kummatkin on kyllä hyvinkin tärkeitä.

Tälläisen tietopläjäyksen jälkeen mietin, että mitä tällä kaikella tiedolla tekee. Olen oppinut miten voi muuttaa omaa tunnetilaansa (no okei sen olen oppinut jo paljon aikaisemmin), miten voi tehdä rahaa valuuttakursseilla, miten voi tehdä rahaa domain-nimillä, miten kirjoitetaan ja markkinoidaan kirja, miten puhutaan isolle yleisölle ja näin otsikoiden alla hyvin paljon lisää. Tietoa tässä maailmassa riittää, mutta ratkaisevaa ei oikeasti ole se kuinka paljon tietää eikä se kuinka paljon sillä voi päteä, vaan se miten paljon sitä tietoa voi käyttää hyödykseen omassa elämässään. Jälleen kerran siitä asiasta ei ole vastuussa kuin yksi ihminen. Ja sinä tiedät kyllä kuka se on.

Tämän ehkä olet kuullut minulta aikasemminkin: Tapahtumissa parasta on ihmiset. Olen nähnyt kymmeniä tuttuja viime vuosilta ja tutustunut kymmeniin uusiin aivan loistaviin ihmisiin. Niistä lisää seuraavassa päivityksessä. Nyt nukkumaan ja valmistautumaan huomiseen :)

Tai vielä sellainen kysymys, että mitä tietoa tai millaisia asioita sinä haluaisit kuulla näiltä seminaarireissuilta ja koulutuksista?

Innostavin terveisin

Ilkka Uskalla Innostua

 

Ilkka Koppelomäki innostuu elämästä, oman mielen mahdollisuuksista ja uusista kokemuksista. Ilkalle on tärkeää ihmiset, elämästä nauttiminen, hyvinvointi ja tehokkuus. Kun Ilkka ei ole tehokas, hän on transsissa. Tervetuloa mukaan matkaan  innostuksen lähteille! Tilaa myös Ilkan kirjoittama viikoittainen Uskalla Innostua -viikkokirje! -> Tilaa viikkokirje

 

 

Keskustele kanssani – Kerro mitä on mielessäsi :)

 

Motivaation puutteeseen

Olen saanut Saa mitä haluat -valmennuksessa olleilta taas kerran postia. Yleensä kysyn jokaisen valmennuksessa käyneen kuulumisia parin viikon jälkeen. Nyt monen postista tuli esiin motivaatio, tai lähinnä sen puute. Tässä osa heille kirjoittamastani postista liittyen motivaatioon. Jos kaipaat lisää motivaatiota, niin tämä teksti antaa vinkkejä ja ajatuksia mikä vaikuttaa motivaatioon ja miten saat lisää motivaatiota mihin tahansa asiaan.

Onpa kyse sitten kuntoilun aloittamisesta, töihin menemisestä, niiden tekemisestä tai parisuhteen parantamisesta, niin oma motivaatio vaikuttaa tuloksiin (=siihen miten elät nyt) merkittävästi. On mielenkiintoista, että motivaatiosta on aina enemmän puhetta silloin kun sitä ei riitä johonkin asiaan. Silloinkin meillä on motivaatio johonkin toiseen tekemiseen. Jos ei ole motivaatiota lähteä lenkille, niin silloin on todennäköisesti motivaatio maata sohvalla, katsoa TV:tä tai tehdä jotain aivan muuta. Sinä saat valita mitä teet, koska oikeata eikä väärää ei olemassakaan.

Tarkastellaan aluksi motivaatiota ja katsotaan sen jälkeen miten voimme motivoitua helpommin tai enemmän.

Mitä motivaatio on?

Minä ymmärrän sen haluna tehdä jotain asiaa. Tunteena, joka saa aikaan tekemistä ja tuloksia. Voimana, joka toimii katalysaattorina siinä, että jotain tapahtuu.

Motivaatioon vaikuttaa yleensä: - se mitä olemme tekemässä - se mitä haluamme tehdä - miten paljon meitä kiinnostaa tehdä sitä mitä olemme tekemässä - ajatuksemme ja kokemuksemme siitä mitä teemme tai mihin olemme ryhtymässä - ajatus lopputuloksesta - Kuinka miellyttävä se on, haluammeko kyseistä lopputulosta

Jokaisella on motivaatiota elämässä erilaisiin asioihin. Usein kysytään, että miten saisi lapsen motivoitumaan läksyjen tekemisestä, koska häntä ei motivoi mikään. No tottakai lapsi on jostakin motivoitunut. Kun löydämme sen mihin motivaatio kohdistuu, niin voimme oppia miten ihminen motivoituu tai miten hän pitää motivaatiota yllä. Motivoituminen koostuu aina strategiasta ja on jokaiselle yksilöllinen. Se mikä motivoi minua, ei välttämättä motivoi sinua. Sama asia voi motivoida meitä kumpaakin, mutta se miten motivoidumme saattaa tapahtua ihan eri tavalla. Sinä saatat motivoitua siitä kun tiedät mitä saat aikaiseksi tämän päivän työt tekemällä. Joku toinen taas saattaa motivoitua, kun hän tietää, että työt tekemällä hän pääsee kotiin. Nämä siis kahtena esimerkkinä motivoitumisesta tuhansien muiden tapojen joukosta.

Mietipä mikä motivoi sinua? Valitse sellainen asia, mikä todella kiinnostaa sinua ja saa sinussa toimintaa aikaan.

Millaisen tunteen tuo asia herättää sinussa? Missä tunnet tuon tunteen? Millaisia ajatuksia tulee mieleesi?

Nyt jos sinulla on jotain mitä haluat tehdä ja mihin kaipaat motivaatiota, niin kokeile tätä: - Tunne se sama tunne, joka sinulla on siinä asiassa, joka todella kiinnostaa ja motivoi sinua - Ajattele samalla tavalla tästä asiasta

Mikä on nyt erilaista siinä asiassa, johon haluat motivoitua?

Tämä on lyhyt versio siitä miten voimme omassa mielessämme motivoitua käytännössä mistä tahansa. Tarkemmin asiasta voi käytännössä oppia ainakin NLP kursseilla, joilla itse opin näitä asioita. Aiheeseen liittyen tiedän, että NLP Akatemia järjestää tänä kesänä 30. juhlakurssin, jossa tulee olemaan erikoisohjelmaa. Voit katsoa lisätietoa tästä

Kaikesta ei kuitenkaan ole tarvetta motivoitua. Jos johonkin ei riitä motivaatiota, niin mieti onko se sitä mitä haluat? Mikä on se mitä haluat saada aikaan? Jos työ ei motivoi, niin mieti MIKSI käyt töissä. Jos lenkeillä käynti ei motivoi, niin mieti MIKSI haluat käydä lenkillä. Joillekin tuohon kysymykseen vastaaminen voi auttaa löytämään motivaation, koska se vahvistaa syitä miksi tehdä kyseistä asiaa. Se ei kuitenkaan toimi, jos asia ei kiinnosta tai jotain mitä ei oikeasti halua. Tehokas kysymys on: "Mitä haluan saada aikaan?". Esimerkiksi lenkillä käymisen syy voi olla paremman kunnon saaminen. Paremman kunnon voi saada tuhannella muullakin tavalla, joista varmasti jokin motivoi sinua ihan automaattisesti ilman minkäänlaista lisätyötä.

Kun palkkaan uusia työntekijöitä, niin kysyn ihmisiltä mitä he haluavat. Haluan varmistaa, että he pääsevät tekemään haluamaansa työtä. En halua motivoida ihmisiä. Jos ihminen elää jatkuvassa motivaation puutteessa, niin mielestäni hän tekee silloin ihan vääriä asioita. Kun tekee oikeita asioita ja sitä mitä haluaa, niin motivaatiota ei tarvitse miettiä. Se vain on ja sitä löytyy aina lisää.

Mieti siis mitä haluat tekemiselläsi saavuttaa ja mieti mikä on sinulle se oikea tapa perille. Se tapa, joka innostaa, motivoi ja kiinnostaa sinua eniten. Jos saat motivaatiota hyppimällä ja pomppimalla rokin tahdissa, niin syksyn Next Step -seminaari tuo taattuja tuloksia.

Aamulla päätin, että päivän päätteeksi juoksen Espoosta Helsinkiin kotiin. Motivaatio on niin kova, että nyt haluan lähteä. Aurinko on jo suhteellisen alhaalla, mutta en malta odottaa sitä, että pääsen laittamaan tossua toisen eteen ja viettämään puolitoista tuntia omien ajatuksieni kanssa. Perillä olen varmasti nälkäinen, väsynyt ja sen lisäksi onnellinen (tai no vielä onnellisempi kuin nyt), kohottanut kuntoani ja valmiimpi seuraaviin lenkkeihin ja kuntoa vaativiin suorituksiin.

Aurinkoa ja niitä asioita mitä sinä haluat.

 

Innostavin terveisin

Ilkka Uskalla Innostua

 

Ilkka Koppelomäki innostuu elämästä, oman mielen mahdollisuuksista ja uusista kokemuksista. Ilkalle on tärkeää ihmiset, elämästä nauttiminen, hyvinvointi ja tehokkuus. Kun Ilkka ei ole tehokas, hän on transsissa. Tervetuloa mukaan matkaan  innostuksen lähteille! Tilaa myös Ilkan kirjoittama viikoittainen Uskalla Innostua -viikkokirje! -> Tilaa viikkokirje

 

 

Keskustele kanssani – Kerro mitä on mielessäsi :)

 

Rajaton mieli ja elämä

Käytiin katsomassa viikonlopun ensi-illassa uusi elokuva Limitless - Rajaton. Elokuvassa on kaveri, jonka elämä ei kulje oikein hyvin. Hän yrittää kirjoittaa kirjaa ja yleensä kun vain yrittää jotain, niin se ei ikinä tapahdu. Naisystävä jättää hänet, koska hän on niin saamaton ja elämä muuttuu siitä vieläkin ankeammaksi. Mutta sitten hän saa pillerin, jonka avulla hän saa käyttöönsä aivojen koko kapasiteetin. Tiedät varmaan myytin siitä, että käytämme vain pienen osan aivojemme kapasiteetista. Sanon, että se on myytti koska siitä on ollut puhetta joitakin vuosikymmeniä ja jokainen voi itse miettiä kuinka vahvasti ja paljon käyttää omaa päätään. Itselleni tämä elokuva nosti eräänlaisen flown päälle. Sain ideoita ja ajatuksia siitä, mitä en ole vielä tehnyt elämässäni ja millaisiin asioihin varmasti pystyn, jos vain aloitan. Elokuvan trailerissa päähenkilö sanoo "I was blind but now I see - Olin sokea, mutta nyt näen". Rajattomassa kuvattiin sitä hetkeä kun ottaa ensimmäisen kerran tämän ihmepillerin ja henkilön tarkkaavaisuus parantuu ja hän pystyy mm. muistamaan paremmin hyödyllisiä asioita menneisyydestään. Tuon kohtauksen aikana mieleeni tuli ensimmäinen NLP Practitioner -kurssi. Kurssilla keskityttiin oman ajattelun tiedostamiseen ja sen jälkeen oli oikeasti olo "olin sokea, mutta nyt näen". Sen jälkeen näin vähintäänkin enemmän kuin aikaisemmin sekä siitä mitä tapahtuu omassa päässä että ympäristössä. Se on yksi parhaista asioista mitä on minun elämässäni tapahtunut. Vastaavia ahaa-hetkiä on ollut elämän aikana useastikin, mutta tuo on ollut yksi voimakkaimmista ja kaiken lisäksi jatkuva. Johtuu varmaan siitä, että kurssi kesti yhden kokonaisen viikon...

Moni kirja ja elokuva on saanut kanssa aikaan sen, että tiedostaa paremmin ympärillä olevia asioita, omia ajatuksia ja uskomuksiaan. Aluksi en vain ollut siitä niin tietoinen. Kirjoitan tällä viikolla kuulemisen tiedostamisesta enemmän. Jatkoin nimittäin viime viikolla laulutunteja ja se on todella auttanut kuulemaan jotain mistä en todellakaan ollut aikaisemmin tietoinen.

Rajattoman pillerijuttu on minulle viihdettä, vaikka ihan varmaan jossain päin maailmaa kehitellään jo jotain vastaavaa. Mietinkin tässä enemmän luonnollisia ratkaisuja ja jattelin kysyä Halmetojan Jaakolta tietääkö hän jotain erityistä superfoodia tai yrttejä, joilla saa aikaan luovuuden, energisyyden ja huikean oppimiskyvyn.

Samaisella NLP-kurssilla opin myös, että jos jotain harjoittelee paljon, niin siinä tulee mestariksi, tai no vähintäänkin hyväksi ja jos oikein paljon harjoittelee niin sitten mestariksi. Uskon, että omasta mielestään ja pääkopastaan saa enemmän irti kun antaa sille tilaa toimia ja pysähtyy tarkkailemaan omaa mieltään, ajatuksiaan, uskomuksiaan, energiaa, tunteitaan ja ympärillä olevissa ihmisissä samoja asioita. Jos jokin on rajatonta, niin se kuinka paljon voit oppia omasta mielestäsi ja itsestäsi.

Sinä et siis tarvitse pilleriä siihen, että voit olla rajaton. Tai se pilleri voi olla jokin tarina, kirja, elokuva, tilaisuus tai ihminen. Jokin mikä laukaisee sinussa sen, että mikä tahansa on mahdollista tai miten pystyt tässä hetkessä antamaan itsellesi ja ympäristöllesi parasta mahdollista. On tuhansia ihmisiä, joiden pilleri on ollut The Secret tai Matrix. Joillekin se pilleri on varmasti tämä Limitless. Minulla se ainakin aloitti kunnon flown, joka jatkuu vain :) Etsi sun "pilleri" ja tee elämästäsi sinulle sopivalla tavalla rajatonta!

 

httpv://www.youtube.com/watch?v=2-EUTCkfXEI

 

Mahdollisuuksiin ja sanojen merkitykseen liittyen parin minuutin lyhytelokuva...

httpv://www.youtube.com/watch?v=Hzgzim5m7oU&feature=player_embedded

 

Innostavin terveisin

Ilkka

Valmentaja tiimissä Uskalla Innostua

 

Ilkka Koppelomäki innostuu elämästä, oman mielen mahdollisuuksista ja uusista kokemuksista. Ilkalle on tärkeää ihmiset, elämästä nauttiminen, hyvinvointi ja tehokkuus. Kun Ilkka ei ole tehokas, hän on transsissa. Tervetuloa mukaan matkaan  innostuksen lähteille! Tilaa myös Ilkan kirjoittama viikoittainen Uskalla Innostua -viikkokirje! -> Tilaa viikkokirje

 

 

 

Keskustele kanssani – Kerro mitä on mielessäsi :)

 

Miten pysyt energisenä 4 tunnin yöunilla

Terveiseni energisöivästä retriitistä Montreuxista Sveitsistä! Homman nimi oli tämä: Kolme päivää tietoa siitä miten voit vaikuttaa omaan energisyyteesi, hyvinvointiisi, uneen, seksiin ja terveyteen. Avain kysymyksiä olivat mm.:

  • Miten voi nukkua vain viisi tuntia yössä ja herätä kuitenkin energisenä uuteen päivään
  • Miten voit pitää huolta omasta terveydestäsi tai miten voit olla terve
  • Miten voit laihduttaa tai saada painosi optimaaliselle tasolle

Itseäni kiinnostaa erityisesti se, että miten voi olla vielä energisempi ja herätä aikaisemmin lyhyempien unien jälkeen pirteänä. Myös terveys on joka päivä kiinnostava aihe. Itseni terveenä pitäminen on joka päivän ykkösasia ainakin minulle. Olen onnistunut siinä useamman vuoden yhteen menoon melkoisen hyvin.

Ennen kuin kerron muutaman yksinkertaisen ydinajatuksen mitä seminaarin sisällöstä, niin tässä muutama sana itse valmentajasta, Joseph McClendon III:sta. Joseph on itse nyt 56-vuotias, tosin hän vaikuttaa alle nelikymppiseltä sekä ulkonäöltään että olemukseltaan. Ravintopuolella on paljon erilaisia ohjeita ja neuvoja. Joseph ei ole keksinyt näitä itse, vaan tehnyt näistä oman sovelluksen, joka näyttää ainakin toimivan hänen elämässään. Omien sanojensa mukaan hän nousee hymyillen 4-5 tunnin yöunien jälkeen ja on hyvin energinen koko päivän. Mitään tähtitiedettä tähän ei kuitenkaan vaadita, vaan riittää että huolehtii omasta ravinnosta, hengityksestä, liikunnasta ja mielentilasta. Joseph on työskennellyt mm. maailmalla tunnetun Anthony Robbinsin kanssa yli 20 vuotta.

En aio tähän perustella mihin tämä kaikki perustuu (voit heittää kommentteja ja omia näkemyksiä!), vaan kerron mitä söimme, joimme ja miten muuten voit vaikuttaa omaan hyvinvointiisi. Itse lähdin reissuun hieman väsyneenä ja varsinkin edelliset viikot olin nukkunut oikein pitkiä yöunia. Viikonlopun aikana olo muuttui energiseksi, tasapainoisemmaksi ja hyväksi. Tämä siis vaikka istuimme seminaarissa aamu seitsemästä ilta yhdeksään tai parhaimmillaan ekana iltana kahteentoista.

Voin sanoa myös sen, että tiesin lähes tämän kaiken jo etukäteen kun menin Sveitsiin. Ratkaisevassa roolissa on kuitenkin koko tämän yksinkertaisen tiedon hyödyntäminen ja käyttäminen omassa elämässä.

PÄÄTÄ MITÄ HALUAT

Mieti mikä on aikomuksesi. Jotta on terve, pitää ajatella olevansa terve. Aamulla pirteänä heräämiseen vaikuttaa se, että illalla näet itsesi heräävän pirteänä. Aio siis olla terve, pirteä, laihtua ja pysyä ihanne painossasi.

JUO VETTÄ

Juuri tänään tuli radiosta siitä kuinka hammaslääkäreitä harmittaa kun nuoret juovat niin paljon sokerillisia juomia, kuten

energiajuomia. Sokeri on ihmisille keksitty nautintoaine, jota keho oppii haluamaan. Eniten keho kuitenkin tarvitsee vettä. Seminaarissa joimme pelkkää vettä. Vesi oli ionisoitua (pH 8.0) ja puhdistettua ja joskus siihen lisättiin sitruunaa. Tämä sinun tarvitsee itse kokeilla. On eri asia juoda vettä hanasta kaksi litraa tai juoda puhdistettua ja ionisoitua vettä saman verran. Jälkimmäisessä saat kehoosi puhdistavan veden ja ensimmäisessä veden mukana myös vedessä olevat myrkyt. Pullotettu vesi ei myöskään ole vaihtoehto, koska veteen liukenee pullosta muovia ja vesi on kaikkea muuta kuin tuoretta. Ohjeena on siis juoda mahdollisimman paljon puhdistettua vettä.

SYÖ PUHDASTA JA LUONNOSTA

Seminaarissa syötiin vain näitä ruoka-aineita joko raakana tai kevyesti valmistettuna: hedelmiä (omenia, banaania, päärynää, greippiä, appelsiinia, rypäleitä, meloonia), kasviksia (parsakaalia, porkkanaa, ituja, kurkkua), kalaa (lohta ja tonnikalaa) ja pähkinöitä (lähinnä manteleita). Lisäksi mukana oli laadukasta soijakastiketta. Pähkinöitä oli yleensä joka ruokailun yhteydessä proteiinin ja rasvan lähteenä. Päivän aikana oli viisi ruokailua.

Ideana ravinnossa oli se, että ei syö itseänsä liian täyteen ja ei päästä itseään nälkäiseksi. Ravinto oli mahdollisimman tuoretta ja puhdasta.

LIIKKUMINEN JA HENGITTÄMINEN

Seminaarin aikana pidettiin lyhyitä parin minuutin strechi-taukoja, joissa hengitettiin kunnolla ja tehtiin muutama venytysliike hengitystä apuna käyttäen. Joka aamu tehtiin lisäksi 40 minuutin kävelylenkki, jonka jokainen teki omaan tahtiinsa. Ideana oli kävellä sillä tahdilla, että pystyy helposti puhumaan.

Hengittämiseenkin on oma tekniikkansa. Normaalisti ihminen hengittää vain keuhkojen yläosalla, jolloin suurin osa keuhkojen kapasiteestista jää käyttämättä. Sisäänhengittäessä on hyvä antaa vatsan tulla ulospäin, jolloin keuhkoille jää tilaa laajentua alaspäin ja hengityskapasiteetti suurenee. Kokeile!

Joseph näytti myös oman voimaharjoituksensa. Hän kuulemma suosii omaa treeniään ja ei ole oikein koskaan käynyt salilla, mitä on vaikea uskoa, kun katsoo miehen kroppaa. Voimatreeni myös oli hyvin simppeli. Kolme liikettä: Vasta, etunojapunnerukset ja kyykky. Jokaista liikettä 50 toistoa niin monessa palassa kun haluaa. Sääntönä se, että tulee tehdä mahdollisimman hitaasti.

Sopivalla liikunnalla ja hengittämisellä voit vaikuttaa omaan hyvinvointiisi ja kuntotasoosi.

YKSINKERTAISUUS

Jokaisessa asiassa Joseph painottaa yksinkertaisuutta. Muistan kun oma triathlonvalmentajanikin painotti aina yksinkertaisia treenejä ja kokonaisuutta. Jo treeniaikoina muistan, että yksinkertaisimmilla jutuilla sai parhaimpia tuloksia. Ei ole siis tarkoitus, että elät pelkällä porkkanalla ja pähkinällä vaan, että löydät sinulle sopiva ruokavalion. Oma elimistöni puhdistui viikonlopun aikana todella voimakkaasti ja maanantain lentokoneruoka ei meinannut upota millään, vaikka minulle yleensä maistuu kaikki. Sokerit ja epäsäännöllinen ruoka myös näkyi heti tiistain ja vielä keskiviikonkin energiatasossa. Nyt olo on taas oikein leppoisa ja ero esimerkiksi viime viikkoon on merkittävä. Tänään olen syönyt lähinnä porkkanaa, kaalia, banaania, pähkinöitä ja vettä. Kuullostaa ehkä tylsältä, mutta maistuu hyvältä. Pöydällä on myös Sveitsin tuliaisina Toblerone suklaata ja luulen, että siitä pääsee yksi pala minunkin suuhuni. Se ei kuitenkaan haittaa, kun kokonaisuus ratkaisee.

Ihminen nukkuu paljon, jos hänellä on tarve nukkua paljon. Kun keho ja mieli on kunnossa, niin unta ei tarvitse niin paljon.

Tämä teksti saattaa herättää joitakin kysymyksiä sinun ruokavalioosi ja elämääsi liittyen, joten heitä vapaasti kommentteja ja jos sinulla on hyvää lisätietoa aiheesta niin sekin on tervetullutta.

Innostavin terveisin,

Ilkka Uskalla Innostua -tiimi

Uskalla Innostua -viikkokirje (82)

USKALLA INNOSTUA -POSTIAPiristämässä päivääsi ja muistuttamassa mahdollisuuksistasi Syyskuu 2009 vko 38, nro 82 .........................................................................................................

Heii!

Ota tuolista kunnolla kiinni ja kuvittele, että tuolisi on latauslaite. Samalla kun kätesi koskettavat tuoliin allasi, niin voit mielessäsi nähdä kuinka kehoosi virtaa energiaa ja tunnet sisälläsi kuinka saat energiaa.

Oma työtuoli sopii oikein hyvin päivittäisiin latauksiin.

Miten muuten sinä lataat itseäsi?

Minä kävin viikonloppuna Jyväskylän Hyvän olon –messuilla, kylpylässä ja tänään latasin itseäni salilla.

Kunnon latausta tähän päivään!

***

AIKAMATKA

Muumipeikko sanoo: “Ei aikuiset laske liukumäkeä, koska ne pelkäävät, että näyttävät hassuilta.”

Miksi aikuiselle on enemmän väliä sillä miltä näyttää?

Kun toimit vapaasti ja niin, että olet rohkeasti sitä mitä olet niin annat itsellesi enemmän mahdollisuuksia.

Toisaalta, itsesi seuraaminen kannattaa käyttää hyödyksi ja oppia siitä aina jotain uutta.

Jos näyttää jotakin tehdessä hassulta, niin voit myös miettiä miten näyttäisit vielä hassummalta.

Itselle nauraminen on harjoittelemisen arvoista.

Ja sitten liukumäkeen!

*** POSITIIVISTA LUETTAVAA

Löysimme kirjan vetovoiman laista lapsille, tai miksei myös vanhemmillekin.

Kirjassa on kaksi pientä ystävystä, joilla on haaveita. He oppivat kuinka saat haaveet toteen. Pelkkä toivominen ei riitä, vaan tarvitsee myös tehdä jotain.

Kun toiveista tulee totta (2007, Oram, Cabban)

Kirjasta löysin enemmän täältä.

Viime viikolla suosittelimme.

*** INNOSTAVAA KATSOTTAVAA

Tämä ja muita innostavia ja piristäviä videoita löydät Uskalla Innostua –suosikeista YouTubesta http://www.youtube.com/uskallainnostua

***

VIIKON VINKKI ITSESI KEHITTÄMISEEN

Kuulin radiosta kaverista, joka lataa joka päivä mp3-soittimeensa uuden levyllisen musiikkia lisää, jotta hänellä on aina jotain uutta kuunneltavaa.

Sanotaan, että vaihtelu virkistää. Olemme kuitenkin kaikki erilaisia ja elämässämme toimii erilaiset asiat.

Toiset kaipaa vaihtelua enemmän ja toiset vähemmän.

Jos sinä olet sellainen, joka kaipaat vaihtelua, mutta et ole sitä saanut, niin tee tänään jokin asia toisella tavalla tai jotain aivan uutta.

Jos taas olet sellainen, joka kaipaat enemmän samanlaisia asioita, niin tee tänään jotain tuttua ja turvallista.

Tai sitten jotain aivan muuta.

Pääasia on, että teet jotain mikä sinusta tuntuu hyvältä.

Upeaa ja aurinkoista viikkoa!

Innostavin terveisin,

Ilkka Uskalla Innostua -tiimi

P.S. Jos haluat lukea jatkossa lukea koko kirjeen, niin voit tilata tämän maksuttoman piristävän viikkokirjeen täältä.

Hyödyllistä TV:n katselua juuri silloin kun haluat

Jätin itse TV:n tuijottamisen joitakin vuosia sitten. Joskus seurasin useita sarjoja päivästä ja viikosta toiseen. Luopumiseen päädyin, kun halusin lähteä toteuttamaan asioita omassa elämässäni. Tuntui, että kun katson töllöä niin katson sitä kun muut elävät unelmaansa: Ohjelmia ihmisistä unelmaelämissä, näyttelijöitä haaveammatissaan, juontajia omassa showssaan ja urheilijoita tavoittelemassa omia tavoitteitaan. Nykyään TV:stä tulee paljon myös sellaista mikä auttaa sinua kehittymään. Useita ohjelmia, joista voi oppia ja jotka innostavat eri tavoin. Netti TV tuo vielä mukaan mukavan lisän: Voit katsoa ohjelmat silloin kun haluat niin että et ole TV:n orja.

Jim TV on minulle uusi tuttavuus johon tutustuin useiden suositteluiden saattelemana.

Itse olen urheilijana ja triathlonistina monta kertaa todistanut itselleni että on olemassa voimavaroja, joista en tiedäkään ja jotka tulevat esiin kun on tarve tai oikein tahtoo. Usein sanon että väsymys on mielen heikkoutta (tämä vain kisoissa, sillä väsymys on myös merkki levon tarpeesta ja se kannattaa ottaa tosissaan) ja voimia löytyy aina juosta kovempaa, jos tietää että karhu jahtaa perässä.

Päivittäisessä elämässä kuulee ihmisten sanovan toisilleen, ja ennen kaikkea itselleen, että mihin pystyy ja mihin ei. Usein tämä perustuu omiin uskomuksiin tai kokemuksiin. Uskomukset ovat niitä, joita muutamme muutenkin sen mukaan mitä elämässä tapahtuu. Kokemusten tarkoitus taas on opettaa ja voimistaa tulevia koitoksia varten.

Mielen ihmeellisestä voimasta ja ihmisen kyvyistä suosittelen katsomaan tätä (tarjolla 17.5. asti): Ihmepelastumisia

Tämä taloudenaika on tuonut monille harmaita hiuksia ja toisille taas paljon uusia mahdollisuuksia. Paljon on kiinni siitä, mitä ajattelemme rahasta ja mitä teemme. Vaihtoehtoja on paljon ja siksi onkin tärkeätä, että teet sitä mikä on sinusta oikeasti kivaa ja jolla on sinulle tarkoitusta. Menestyneimmät ihmiset ovat löytäneet sen mitä todella haluavat tehdä ja monille juuri se on syy menestymiseen. Useat tekevät jotain sellaista mistä eivät nauti, käyttävät siihen paljon aikaa ja saavat siitä liian vähän omaan elämiseen. Jos olet tälläisessä tilanteessa ja sanot nyt itsellesi että ei ole vaihtoehtoja tai ei ole mahdollista tehdä muuta, niin sano itsellesi sama vähän toisella tavalla. Sano, että minulla on vaihtoehtoja ja kysy, että miten minun on mahdollista tehdä muuta.

Toinen katsomani ohjelma liittyi yrittämiseen. Sarja on ilmeisesti pyörinyt Jimillä jo pidempään koska tämä oli viimeinen jakso. Ohjelma kertoo kaverista joka tuli tyhjätaskuna uuteen kaupunkiin, perusti remonttiyrityksen ja alkoi myymään taloja. Ohjelmassa he tekevät kolmen viikon työllä reilun vuosipalkan, mikäli katsotaan tilastoja keskivertoihmisen palkasta.

Remontista rahaksi

Palaamisiin ja oikein aurinkoista viikkoa!

Innostavin terveisin,

Ilkka Uskalla Innostua -tiimi

P.S. Voit ehdottaa sinua kiinnostavia aiheita itsensä kehittämiseen liittyen ja heittää kysymyksiä ja kommentteja teksteihin.

Bookmark and Share