Tapahtumat

Innostuneiden pikkujoulut Turussa

Esittelyssä Iiris Rainio

Turussa järjestettiin viime torstaina Innostuneiden pikkujoulut. Järjestäjänä oli Iiris Rainio, 31-vuotias innostuja, joka otti minuun yhteyttä elokuussa ja ilmaisi innokkuutensa vapaamuotoisten tapahtumien järjestämiseen. Haluan esitellä Iiriksen tarinan, toivoen että saisit kipinän lähteä toteuttamaan omaa unelmaasi.

Miten löysit Uskalla Innostua tiimin tapahtumat?

Joitakin vuosia takaperin ajauduin Uskalla Innostua -nettisivuille ja siitä se lähti. Tilasin viikkokirjeen ja hankin erilaista kirjallisuutta. Secret-kirja ja -dvd tulivat todella tutuiksi. Unelmani oli osallistua Saa mitä haluat -valmennukseen. Pidin unelmaani yllä muun muassa kuuntelemalla säännöllisesti valmennusäänitettä. Tämän syksyn aikana olen osallistunut Turussa järjestettyihin valmennuksiin ja olen todellakin oikealla polulla.

Mitä olet hyötynyt tapahtumista?

Tapahtumat ovat olleet silmät avaava -kokemus. Olen oppinut paljon itsestäni, tunteistani ja tavastani toimia eri tilanteissa. Ennen kaikkea olen oppinut kuinka voin itse vaikuttaa elämääni ja tulevaisuuteeni positiivisesti hyvin pienillä asioilla. Ajatusmaailmani on muuttunut ja itsetuntoni on vahvistunut. Olen oppinut ajattelemaan pitkäjänteisesti ja löytämään asioiden positiiviset puolet. Voin kertoa, että elämä ilman negatiivisten asioiden energialastia on todella huojentavaa. Olen saanut uusia ystäviä ja tutustunut upeisiin ihmisiin. Näiden saavuttamieni asioiden arvoa ei voi mitata rahassa.

Omaa aikaa parhaimmillaan

Olen löytänyt valmennusten avulla sisältäni vastauksia omaa elämääni koskettaneisiin asioihin. Valmennukset antavat rauhallisen ympäristön ja aikaa miettiä, pois hulinan ja arjen keskeltä. Omaa aikaa parhaimmillaan. Minua ainakin kiinnostaa millaiseksi voin loppuelämäni muokata ja kuinka voin saavuttaa haluamiani asioita. Tämä on toki vaatinut avoimen mielen ja paljon rohkeutta kohdata myös vaikeita asioita.

Pieni vihreä arjen pelastaja

Uskalla Innostua on antanut minulle niin paljon hyvää. Viikkokirjeen tekstit ovat kantaneet yli vaikeiden aikojen ja olen oppinut uskomaan siihen, että jos joku muukin voi tehdä elämästään oman näköisensä, niin miksi en minäkin. Periksiantamattomana olen palannut aina uudelleen ja uudelleen Uskalla Innostua tiimin tarjoamaan kirjallisuuteen. Käsilaukussani on kulkenut välillä pieni vihreä arjen pelastaja, Ajatuksen voima -kirja, johon on ollut hyvä turvautua vaikka bussimatkalla tai kahvitauolla.

Kenelle suosittelisit tapahtumiin osallistumista?

Suosittelen tapahtumia kaikille, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Elämäntilanteesi ja tavoitteesi voi olla millainen tahansa. Ja vaikka sinulla ei olisi kaveria lähdössä tueksi ja turvaksi niin tule rohkeasti mukaan. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että uusi ystävyys voikin istua vieressäsi.

Innostuneiden pikkujoulut - mistä idea tapahtumaan?

Viime kevään aikana mielessäni alkoi itää idea yhteistapaamisesta muiden innostuneiden kanssa. Minulla on jonkinlainen sisäinen halu tuoda ihmisiä yhteen ja saada heille hyvä mieli. Kesällä muutaman hengen kokoontuminen ja rohkea yhteydenotto Katiin vahvisti uskoani Unelmapiirin tulevaisuudesta. Katin kanssa lokakuun lopussa tavatessa määriteltiin tavoite järjestää pikkujoulutapahtuma Turkuun.

Millainen tapahtuma innostuneiden pikkujoulut oli?

Torstai-ilta oli todella hieno kokemus ja alkujännityksestä huolimatta kaikki meni oikein hyvin. Illan tunnelma oli lämminhenkinen ja rento. Keskusteluja kirposi aiheesta toiseen, meillä oli mahtava porukka ja saimme tutustua toisiimme rauhassa jouluherkkuja nautiskellen.

Mietimme myös jatkoa ja tapaame varmasti vielä. Ideoita tapahtumien luonteesta heiteltiin ilmaan. Nähtäväksi jää missä merkeissä tapaamme jälleen.

Illan päätyttyä fiilikset olivat ihan mielettömät. Saavutin yhden unelmistani! Ylitin itseni! Ilman tukijoukkoja tapahtumaa ei tietysti olisi ollut, joten suuret kiitokset kuuluvat Mirvalle, Heidille, miehelleni, äidilleni ja tietysti Katille ja kaikille osallistuneille. Me yhdessä teimme tapahtuman!

Mitä haluat sanoa muille kannustukseksi?

Älä koskaan luovu unelmastasi vaikka kuinka kohtaisit elämän haastavan puolen. Jokaiselle meistä on suotu mahdollisuus haluta mitä tahansa. Kyse on vain tahdosta. Etsiydy elämänmyönteisten, kannustavien ja innostuneiden ihmisten seuraan. Älä hukkaa energiaasi negatiivisuuksiin. Elä elämääsi avoimin mielin, nauti jokaisesta päivästä ja opettele nauttimaan arjen tarjoamista pienistä asioista. Puhu unelmistasi. Koskaan ei voi tietää kenellä on se ratkaiseva avain unelmasi toteuttamisen seuraavaan askeleeseen. Etsi asia, joka saa sydämesi liekehtimään ja anna palaa!

Oma unelmasi, mitä ei ääneen uskaltaisi sanoa?

Tiedän nyt mitä haluan ja suunta tuntuu tosiaankin oikealta. Unelmoin yhteistyöstä Uskalla Innostua tiimissä. Sekä haaveilen, että jossakin vaiheessa tulevaisuutta elättäisin perheeni tapahtumajärjestäjänä ja minulla olisi mahdollisuus jonkinasteiseen taloudelliseen vapauteen.

Kiitos

Suurkiitokset Iirikselle haastattelusta, ja etenkin pikkujoulujen järjestämisestä. Uskon, että Iiris tulee ilahduttamaan meitä jatkossakin mukavilla tapahtumilla Turussa. Kun haluat mukaan, liity

Turun facebook-ryhmään

ja/tai tilaa

Turun uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla Turun alueella järjestettävistä tapahtumista.

Innostavin terveisin

Kati Michelsson

Hyvä tavoite on tarkka, haastava ja innostava

Vuoden vaihtuessa tehdään usein uudenvuoden lupauksia ja asetetaan tavoitteita tulevalle vuodelle. Millainen on hyvä tavoite ja miten voi edesauttaa tavoitteen toteutumista? Haastattelimme aiheesta valmentaja Kati Michelssonia, joka pitää Hämeenlinnassa 8.12. Saa mitä haluat -valmennuksen yhdessä Ilkka Koppelomäen kanssa.

 

”Hyvä tavoite motivoi ja on tarpeeksi haastava, mutta ei lannistava”, Kati Michelsson toteaa.

”Tavoitteen täytyy olla sellainen, että se innostaa ja sen eteen on valmis tekemään töitä. Tavoite on kaiken sen eteen vaadittavan työn arvoinen.”

Tavoite on myös määriteltävä tarkasti.

”Usein uutena vuotena luvataan itselle parempaa kuntoa, laihtua viisi kiloa tai lopettaa tupakan poltto. Mutta mitä esim. se parempi kunto tarkoittaa?

”On vaikea tavoitella jotain sellaista, jota ei ole määritellyt itselleen tarkasti mitä se tarkoittaa. Onko se sitä, että jaksaa nousta portaat hengästymättä vai juosta tunnin lenkin?

”Mitä hyötyä on viiden kilon painonpudotuksesta. Yleensä ajatellaan että sitä on sitten onnellisempi ja tyytyväisempi kehoonsa, mutta harvoin niin käy, jos painonpudotuksen eteen tehdyt muutokset eivät ole pysyviä, niin pudotetut viisi kiloa tulevat helposti takaisin. Kaikelle toiminnalle on syy ja tuo syy täytyy selvittää ennen kuin voi pysyvästi päästä eroon jostain niin sanotusti huonosta tavasta”, Kati muistuttaa.

Yhdessä askel kerrallaan

Ympärillä olevien ihmisten tuki on hyvä apu tavoitteen saavuttamiseen.

”Kun itsellä meinaa usko loppua johonkin vastoinkäymiseen, niin on sitten joku joka auttaa näkemään esteen yli ja jatkamaan eteenpäin. Myös välitavoitteet ovat hyviä, esimerkiksi kun lähtee pudottamaan 5 kiloa, niin voi asettaa välietappeja.”

”Päällimmäisinä tavoitteina minulla on tällä hetkellä valmistuminen Health Coachiksi toukokuussa 2013, oman valmennustoimiston ovien avaaminen 2. tammikuuta 2013 ja Uskalla Innostua -valmentajana kehittyminen. Minulla on myös  oman terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen liittyviä tavoitteita.”

”Jos ei mene jatkuvasti eteenpäin niin menee huonompaan suuntaan, koska mikään ei pysy samana ja muuttumattomana.”

Haastattelun teksti: Merja Lindroos

Mitä haluat saavuttaa vuonna 2013? Ota varaslähtö ja tee suunnitelmat valmiiksi vuoden viimeisessä Saa mitä haluat -valmennuksessa Hämeenlinnassa 8.12. klo 10-20.

Liput:

http://uskallainnostua.fi/tapahtumat/saa-mita-haluat-valmennus/

Historiallinen hetki Turussa

Vuosi 2012 pakettiin

Tämän vuoden valmennukset on nyt Turun osalta ohi ja allekirjoittaneella on sellainen olo kuin joululoma olisi alkanut. Toisaalta tuntuu siltä kuin olisi joululahjankin saanut jo ennakkoon.

"Kannatti ajaa 300km Turkuun..."

Osallistujia oli taas kerääntynyt Turkuun laajalta alueelta koko päivän Saa mitä haluat -valmennukseen. Edustusta oli Turun lähikunnista, mutta myös Porista, Vaasasta sekä Tampereen että Lahden seudulta saakka.

Yksi unelma toteutui

Lauantai 10. marraskuuta oli tärkeä päivä sekä tiimimme päävalmentajalle Ilkka Koppelomäelle että minulle. Minä pääsin toteuttamaan unelmani valmentaa Uskalla Innostua -tapahtumassa ja Ilkka päästi ensimmäisen kerran jonkun toisen vetämään Saa mitä haluat -valmennusta.

Tämä on jälleen yksi todiste siitä, että kyllä ne unelmat toteutuvat kun vain jaksaa uskoa ja tehdä töitä toteutumisen eteen.

Tämä päivä on mennyt nauttiessa upeasta jälkifiiliksestä. Nytkin kun kirjoitan tätä, niin on hieman epätodellinen olo ja en löydä sanoja kuvamaan eilistä. Onneksi yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten saatte kuvamateriaalin kautta nauttia eilisen tunnelmasta.

Nyt ei muuta kuin askeleet kohti yhä suurempia unelmia ja tavoitteita. Päivämäärä ja paikka on jo seuraavalle askeleelle asetettu: Hämeenlinna 8. joulukuuta 2012 ;-)

Hyvä ruoka - virkeämpi mieli

Osallistujien energiatasosta piti huolen valmentajan lisäksi Turun Ruohonjuuren tarjoamat terveelliset herkut. Lämpimät kiitokset Ruohonjuurelle yhteistyöstä.

Tukea, tsemppia ja sparrausta

Toki suurin kiitos kuuluu tapahtumiimme osallistuville. Ilman teitä ei olisi meitä, koska emme me itsellemme järjestä näitä tapahtumia vaan teille.

Parasta tapahtumissamme onkin kaikki ihanat uudet tuttavuudet. Ihan sama kuinka hyvä valmentaja on, kyllä osallistujat lopulta luovat tapahtumasta onnistuneen.

Kiitos teille kaikille Turun tapahtumiin tämän vuoden aikana osallistuneet! Teitte tästä vuodesta ikimuistoisen.

Ensi vuonna jatketaan entistä innostavampina ;-)

Innostavin terveisin Kati Michelsson

P.S.

Turun Uskalla Innostua tiimillä on vielä yksi yllätystapahtuma takataskussa tälle vuodelle. Meillä on suuri kunnia olla mukana toteuttamassa yhden osallistujan unelma. Tästä pian lisää tietoa Turun Uskalla Innostua facebook ryhmässä.

Mikäli sinulla on jokin unelma, jonka toteuttamiseen kaipaat apua, niin kerro siitä ihmisille ympärilläsi! Apua voi löytyä yllättävistäkin suunnista ;-) Mutta jos apua ei löydy lähiympäristöstäsi tule etsimään oikeita ihmisiä Uskalla Innostua -tiimin tapahtumista. Niistä löytyy aina ihania, sinuun ja unelmaasi uskovia ihmisiä. Tervetuloa mukaan!

"Tää on niin parasta!"

Otsikko on osallistujan palautteesta koskien Turussa tiistaina 23. lokakuuta järjestettyä Uskalla innostua ja usko itseesi -valmennusluentoa.

Tapahtuman markkinointimateriaalissa mainitsemme viisi syytä osallistua tähän valmennukseen: - Saat lisää itsevarmuutta ja uskoa itseesi - Opit näkemään ja kokemaan elämäsi parempana - Opit tiedostamaan ajatuksiasi - Saat inspiroivia ja rohkaisevia esimerkkejä - Ymmärrät ympäristösi merkityksen ja vaikutuksen

Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä mitä luvataan, jollei lupausta pidetä. Näin ollen haluan jakaa sinulle nyt osallistujien palautteita tuosta tapahtumasta. Toivon, että saat niistä paremman kuvan millaista kyseiseen tapahtumaan on osallistua.

Mistä osallistujat pitivät tapahtumassa? - Ilkka on aito ja innostava - hauskoista esimerkeistä ja mielikuvaharjoituksista - runsaasta mahdollisuudesta itsetutkisteluun - työkaluista - tsemppauksesta - kaikki saivat edetä omalla mukavuusalueellaan - asiat liittyivät tunteisiin - lämmin, positiivinen, innostava ilmapiiri - nauraminen tuntui hyvältä

Päävalmentajamme Ilkka Koppelomäki tapaa sanoa, että jos saa valmennuksesta yhden asian käytäntöön omaan elämäänsä, tapahtuma on ollut sijoituksensa arvoinen.

Miten Turun Uskalla innostua ja usko itseesi -valmennusluento vastasi osallistujien odotuksiin? - tulin avoimin mielin ja yllätyin positiivisesti - paljon käytännön eväitä ja "kotitehtäviä" - takuuvarmaa asiaa taas :)

Kaikista hienoista palautteista, tämä seuraava kuitenkin lämmitti järjestäjän sydäntä eniten: "Sain vastauksia minua estäneisiin asioihin. Uskon että unelmani voi tapahtua."

Mikäli sinä kaipaat vastauksia sinua estäviin asioihin, tee asialle jotain. Murehtimalla asia ei valitettavasti parane, yleensä vain pahenee. Seuraavien viikkojen aikana on mahdollisuus osallistua tapahtumiimme ympäri Suomen. Turussa seuraava ja samalla vuoden viimeinen tapahtuma on lauantaina 10. marraskuuta Saa mitä haluat -valmennus.

Tervetuloa löytämään vastauksia sinua estäviin asioihin ja hakemaan uskoa sinun unelmaasi!

Innostavin terveisin Kati Michelsson

Palaset paikoilleen

Terveisiä Turusta

Turun vuoden toinen Saa mitä haluat -valmennus oli lauantaina 15. syyskuuta ja tapahtumaan saapui 15 toiveikasta hakemaan apua elämänsä pieniin ja suuriin ongelmiin. Osallistujia oli niin Turun seudulta kuin myös Tampereelta, Vaasasta ja joka Kuopiosta saakka.

Apua päätöksentekoon

Tapahtumamme sopivat kaikille ikään ja elämäntilanteeseen katsomatta. Viime lauantaina muun muassa työtön tohtori saapui miettimään mitä haluaisi tehdä elämässään, nuori opiskelija pohti miten kannattaisi edetä intohimoisen harrastuksensa suhteen, työssä käyvä nainen halusi apua päätöksen tekoon jatkaako omassa työssään vai perustaako yritys ja yksi osallistuja pohti miten saisi rohkeutta lähteä toteuttamaan jotain Suomessa ennen näkemätöntä.

Tällaisille valmennuksille on selvästi tarve. Ihmiset kaipaavat apua, kun he jäävät jumiin eivätkä osaa tehdä päätöstä suuntaan tai toiseen tai eivät vain tiedä miten edetä asian suhteen. Valmennuksissamme ei anneta vastauksia, vaan autetaan erilaisten harjoitusten avulla osallistuja itse tekemään päätös miten edetä haluamansa muutoksen suhteen.

Palaset loksahtivat paikoilleen

Oli ihana seurata kuinka yksi osallistuja riemastui huomatessaan kuinka palaset vain loksahtivat paikoilleen. Keskittyessään päivän aikana omaan elämäänsä ja miettiessään unelmiaan  ja mahdollisuuksiaan hän huomasi, että hänen unelmansa onkin aivan käden ulottuvilla. Hän ei vain ollut aiemmin osannut yhdistää asioita toisiinsa. Nyt hän näki selvästi miten hän pääsisi tavoitteeseensa ja lähti hymyssä suin kotiin toteuttamaan unelmaansa.

Rakastan miten Michael Neill on ilmaissut asian ihanan kuvainnollisesti ja yksinkertaisesti: "Imagine a stick is floating down a river, and it gets stuck. Well, the stick doesn't need years of therapy, it just needs a little nudge and then it will get back into the flow of the river." Suomennettuna: "Kuvittele keppi lipumassa joen virran mukana ja se jää jumiin. Keppi ei tarvitse vuosien terapiaa vaan pelkästään pienen tönäisyn päästäkseen takaisin joen virtaan."

Jos olet jumissa ja olet pienen tai isomman tönäisyn tarpeessa olet lämpimästi tervetullut tapahtumiimme. Ja aina ei valitettavasti yksi tönäisy riitä vaan uusi tuuppaisu on tarpeen taas seuraavassa jumitus kohdassa ;-)

Turun seuraava ja samalla vuoden viimeinen Saa mitä haluat -valmennus on marraskuun 10. päivä. Sitä ennen on Uskalla innostua ja usko itseesi -ilta 23. lokakuuta. Tervetuloa mukaan!

Innostavin terveisin Kati Michelsson

Behind the scenes - The Holy Flow Tour with David Wolfe

Kuvasimme koko historiallisen kiertueen ajan videoita, joista koostamme ja julkaisemme nyt lyhyissä pätkissä "Behind the scenes" -videot. Ensimmäisessä osassa Christoffer kokkailee laivalla... Meillä oli erittäin hauskaa ja ihmiset parasta aikaa. Päätä sinä kuinka mukavaa sen katsominen on :) http://www.youtube.com/watch?v=95969UvdPHE&feature=share

To be continued...

 

P.S. Kuvia David Wolfen Suomen tapahtumasta nyt Facebook-sivullamme.

Pojat puhui ja sitten ne teki sen

Monilla riittää puhetta siitä mitä aikovat tehdä. Ihmettelijöitä on ympärillä aina. Osa uskoo, että kyllä ne sen tekee ja saattavat jopa kannustaa. Osa taas ei usko ja saattavat jopa lyödä hyvätkin ideat lyttyyn. Hans-Peter Siefen, Jyri Linden ja koko heidän tiiminsä suunnitteli tätä lähes kaksi vuotta sitten ja se tuntui varmasti siinä vaiheessa kaukaiselta. Mikä tahansa SUURI unelma on kaukainen siinä vaiheessa kun sen eteen ei ole tehnyt mitään ja varsinkin, jos se tuntuu mahdottomalta. Itselleni parhaat unelmien toteutumiset on ollut juuri ne kun päättää UNELMOIDA ja TOTEUTTAA jotain sellaista mihin ei aluksi usko itse eikä muutkaan ihan ensimmäisellä sanomisella.

Taputukset, hurraa huudot ja lisää innostusta tuleviin koituksiin onnittelujen saattelemana Suomen Yrittäjäyhteisön pojille! Nämä kaverit uskaltavat ideoida, unelmoida, puhua siitä ja ennen kaikkea toteuttaa ja nauttia toteuttamistaan asioista. Monet yrittäjäyhteisöt ja järjestöt on hyvin kankeita ja ankeita. Suomen Yrittäjäyhteisössä on nuorta uutta ja energistä potkua mitä juuri tämä maa(ilma) tarvitsee. On muuten sellainen porukka, joka inspiroi, innostaa ja antaa mallia myös meidän Uskalla Innostua -tiimille.

Tässä upea koostevideo Jyväskylän Nordic Business Forumista:

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=GTBoDtYTsKw

Superfoodeja, EFT:tä ja paljon muuta luvassa

The Ten Commitments for Perfect Health and MORE ENERGY Näin tänään juuri ensimmäistä kertaa Suomeen saapuneen Michael Morningstarin. Kaverilla on kyllä yksi parhaista nimistä mitä olen koskaan kuullut ja hän tulee todella makeasta paikasta, Sugarland Texasista :)

Alla Michaelin meille Eestistä lähettämä videotervehdys, jossa hän kertoo hänen tulevasta viikonlopun seminaaristaan.

Tänään kun juttelin Michaelin kanssa niin hän oli todella innoissaan Suomesta ja kaikesta mitä hän pääsee täällä kokemaan. Hän on loppujen lopuksi ihan tavallinen lähes 60-vuotias kaveri, mutta tietää valtavan paljon terveydestä ja hyvinvoinnista. Hän ei pelkästään tiedä, vaan oikeasti elää myös sen mukaan ja se kyllä näkyy hänen energiassaan. Josephin jälkeen Michael on kuitenkin hyvin rauhallista seuraa ja myös rauhallista kuunneltavaa. Viikonloppuna ei siis ole luvassa hulvattomia rokkibileitä, mutta koska kyseessä on Uskalla Innostua -tiimin järjestämä tapahtuma niin voit olla varma, että tylsää ei tule olemaan ja tämäkin on kaukana perinteisestä bisnesseminaarista tai koulun penkillä istumisesta.

httpv://www.youtube.com/watch?v=kml1qAiPr4U

Enää kaksi päivää ja sitten se alkaa...

The Ten Commitments for Perfect Health and MORE ENERGY

Kysymyksiä ja vastauksia Michael Morningstarin seminaarista

Huomenna saapuu terveyskaverimme Michael Morningstar Suomeen pitämään viikonlopuksi seminaaria. Tutustuin Michaeliin pari vuotta sitten Tony Robbinsin seminaarissa ja puhuimme silloin hänen unelmastaan tulla Suomeen. Ensi viikonloppuna tuo toive toteutuu. Uskalla Innostua ei siis ole vain unelmien toteuttamisessa auttaja asiakkaillemme vaan myös monille puhujille. Tänään tuli hyvin yksityiskohtainen viesti täynnä kysymyksiä viikonlopun seminaarista. Ajattelin, että tämä kertoisi myös sinulle tarkemmin mistä tässä on kyse. Edellinen seminaarimme, Next Step, oli hyvin lennokas ja rokkaava. Nyt on luvassa paljon rauhallisempaa menoa. Michael on iältään suurinpiirtein saman ikäinen kuin Joseph McClendon III, mutta ei ole samanlainen rokkipappa.

Minulta on myös kysytty, että mitä itse odotan eniten tästä viikonlopusta. Odotan Michaelin opetusta EFT:stä. Se on jonkinlainen taputtelutekniikka, jolla joidenkin mukaan pystyy tekemään muutoksia melkein mihin tahansa. Olen siitä lukenut ja kuullut jonkin verran, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun todella saan tietää mistä on kyse ja kokea sen itse.

Meille tulleet kysymykset (vastauksena markkinointiviestiin, jonka lähetimme):

Eli, mitä minulle myydään tässä? - Terveysaiheista seminaaria

Terveellisempää elämää? - Ideoita, ajatuksia ja työkaluja siihen miten voit olla terveempi tulevaisuudessa kuin mitä olet nyt.

Parempaa energiaa? (mitä se on?) - Elät tietyllä energiatasolla ja jaksamisella. Ajatuksia, neuvoja ja vinkkejä siihen miten saat kohotettua energiatasoasi ja jaksamistasi.

Isoja muutoksia elämääni? - Iso tai pieni on mielipidekysymys ja subjektiivinen kysymys. Joka tapauksessa muutoksia on luvassa jos niitä on valmis tekemään. Postissa pyysimme varautumaan isoihin muutoksiin. Toisin sanoen jos varaudut pieniin muutoksiin niin pieniä on luvassa. Jos varaudut isoihin muutoksiin niin saatat saada pieniä tai isoja muutoksia. Muutos voi olla aina hyvä tai huono. Tässä keskitymme siihen, että ohjaamme hyviin muutoksiin.

Vähemmän stressiä? - Tapoja siihen miten omaa stressiä voi vähentää. Konkreettisina tapoina EFT.

Parempaa tasapainoa elämään (määrittele)? - Tasapaino on subjektiivinen kokemus. Ne asiat mitä käydään läpi auttaa kokemaan elämässä enemmän tasapainoa ja korjaamaan niitä asioita mitkä luovat epätasapainoa.

Tervempää elämää, alhaisempaa kolesterolia, verensokeria ja verenpainetta oikealle tasolle? - Tämä liittyy ravintoon, joka on yksi seminaarin aiheista. Nämä arvot ovat yleensä huonossa jamassa elintapojen takia. Nyt käydään käytännössä läpi miten tähän voi vaikuttaa ilman lääkkeitä.

Keho samalle tasolle kuin, kun "olin nuori" (miten nuori, miten samalle tasolle, myös dna, luusto, lihakset?)) - Mm. oikean ravinnon avulla kehon toimintaan voidaan vaikuttaa niin, että se alkaa toimimaan paremmin. Yleensä nuorena kehon toiminta on parempaa kuin vanhempana ja tähän liittyy sen mitä ajattelemme ja mitä kehoon laittaa ja miten muutenkin kohtelemme itseämme.

Energia samalla tasolla kuin olin nuori (mitä tämä tarkoittaa)? - Vastaukset tähän jo edellisissä.

Eroon ahdistavista tunteista? Niin mistä? - Jos sinulla on ahdistavia tunteita, niin saat apua siihen miten pääset sellaisista eroon.

Eli, jos osallistun seminaariin, elämäni paranee radikaalisti? - Paino sanalla OSALLISTUMINEN. Uskon täysin, että jos tähän seminaariin osallistuu eli on oikeasti mukana kaikessa mitä seminaarissa tehdään ja ottaa niitä ajatuksia myös käytäntöön. Varsinainen tärkeä vaihe tulee vasta seminaarin jälkeen: Kuinka hyvin hyödynnät oppimasi. Jos jätät sen kaiken mitä seminaarissa käytiin läpi seminaaripaikalle, niin se ei auta yhtään mitään. Itselleni usein käy niin, että saan vähän liikaakin ja sitä kaikkea on vaikea hyödyntää. Siksi usein poimin seminaarista pari tärkeintä asiaa ja laitan ne heti käytäntöön seminaarin jälkeen. Näin olen kokenut muutoksia jokaisen käymäni koulutuksen jälkeen. Elämä on parempaa kun teet siitä parempaa.

Michael oli viime viikonloppuna Tallinnassa ja sitä edellisenä viikonloppuna Tukholmassa. Tässä kommentteja yhdeltä asiakkaalta Tallinnasta.

httpv://www.youtube.com/watch?v=mHGWyqytjlc

Jos tulee vielä lisää kysymyksiä tähän seminaariin liittyen, niin voit laittaa kommenttia tai soittaa meille.

The Ten Commitments for Perfect Health and MORE ENERGY