unelmaelämä

Näin se syntyy

Katso videolta, miten syntyy yksi maailman voimakkaimmista ja tehokkaimmista seminaareista oman elämän kehittämiseen. Tämä on Unleash the Power Within with Tony Robbins. http://www.youtube.com/watch?v=mUPct694TcE

 

Katso toinen video siitä, mitä seminaarissa tapahtuu tästä.

"Tony Robbins has a great gift. He has the gift to inspire." - President Bill Clinton

 

Kuka Tony Robbins? Suomen kotisivu, Anthony Robbins official website.

Historiallinen hetki Turussa

Vuosi 2012 pakettiin

Tämän vuoden valmennukset on nyt Turun osalta ohi ja allekirjoittaneella on sellainen olo kuin joululoma olisi alkanut. Toisaalta tuntuu siltä kuin olisi joululahjankin saanut jo ennakkoon.

"Kannatti ajaa 300km Turkuun..."

Osallistujia oli taas kerääntynyt Turkuun laajalta alueelta koko päivän Saa mitä haluat -valmennukseen. Edustusta oli Turun lähikunnista, mutta myös Porista, Vaasasta sekä Tampereen että Lahden seudulta saakka.

Yksi unelma toteutui

Lauantai 10. marraskuuta oli tärkeä päivä sekä tiimimme päävalmentajalle Ilkka Koppelomäelle että minulle. Minä pääsin toteuttamaan unelmani valmentaa Uskalla Innostua -tapahtumassa ja Ilkka päästi ensimmäisen kerran jonkun toisen vetämään Saa mitä haluat -valmennusta.

Tämä on jälleen yksi todiste siitä, että kyllä ne unelmat toteutuvat kun vain jaksaa uskoa ja tehdä töitä toteutumisen eteen.

Tämä päivä on mennyt nauttiessa upeasta jälkifiiliksestä. Nytkin kun kirjoitan tätä, niin on hieman epätodellinen olo ja en löydä sanoja kuvamaan eilistä. Onneksi yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten saatte kuvamateriaalin kautta nauttia eilisen tunnelmasta.

Nyt ei muuta kuin askeleet kohti yhä suurempia unelmia ja tavoitteita. Päivämäärä ja paikka on jo seuraavalle askeleelle asetettu: Hämeenlinna 8. joulukuuta 2012 ;-)

Hyvä ruoka - virkeämpi mieli

Osallistujien energiatasosta piti huolen valmentajan lisäksi Turun Ruohonjuuren tarjoamat terveelliset herkut. Lämpimät kiitokset Ruohonjuurelle yhteistyöstä.

Tukea, tsemppia ja sparrausta

Toki suurin kiitos kuuluu tapahtumiimme osallistuville. Ilman teitä ei olisi meitä, koska emme me itsellemme järjestä näitä tapahtumia vaan teille.

Parasta tapahtumissamme onkin kaikki ihanat uudet tuttavuudet. Ihan sama kuinka hyvä valmentaja on, kyllä osallistujat lopulta luovat tapahtumasta onnistuneen.

Kiitos teille kaikille Turun tapahtumiin tämän vuoden aikana osallistuneet! Teitte tästä vuodesta ikimuistoisen.

Ensi vuonna jatketaan entistä innostavampina ;-)

Innostavin terveisin Kati Michelsson

P.S.

Turun Uskalla Innostua tiimillä on vielä yksi yllätystapahtuma takataskussa tälle vuodelle. Meillä on suuri kunnia olla mukana toteuttamassa yhden osallistujan unelma. Tästä pian lisää tietoa Turun Uskalla Innostua facebook ryhmässä.

Mikäli sinulla on jokin unelma, jonka toteuttamiseen kaipaat apua, niin kerro siitä ihmisille ympärilläsi! Apua voi löytyä yllättävistäkin suunnista ;-) Mutta jos apua ei löydy lähiympäristöstäsi tule etsimään oikeita ihmisiä Uskalla Innostua -tiimin tapahtumista. Niistä löytyy aina ihania, sinuun ja unelmaasi uskovia ihmisiä. Tervetuloa mukaan!

Palaset paikoilleen

Terveisiä Turusta

Turun vuoden toinen Saa mitä haluat -valmennus oli lauantaina 15. syyskuuta ja tapahtumaan saapui 15 toiveikasta hakemaan apua elämänsä pieniin ja suuriin ongelmiin. Osallistujia oli niin Turun seudulta kuin myös Tampereelta, Vaasasta ja joka Kuopiosta saakka.

Apua päätöksentekoon

Tapahtumamme sopivat kaikille ikään ja elämäntilanteeseen katsomatta. Viime lauantaina muun muassa työtön tohtori saapui miettimään mitä haluaisi tehdä elämässään, nuori opiskelija pohti miten kannattaisi edetä intohimoisen harrastuksensa suhteen, työssä käyvä nainen halusi apua päätöksen tekoon jatkaako omassa työssään vai perustaako yritys ja yksi osallistuja pohti miten saisi rohkeutta lähteä toteuttamaan jotain Suomessa ennen näkemätöntä.

Tällaisille valmennuksille on selvästi tarve. Ihmiset kaipaavat apua, kun he jäävät jumiin eivätkä osaa tehdä päätöstä suuntaan tai toiseen tai eivät vain tiedä miten edetä asian suhteen. Valmennuksissamme ei anneta vastauksia, vaan autetaan erilaisten harjoitusten avulla osallistuja itse tekemään päätös miten edetä haluamansa muutoksen suhteen.

Palaset loksahtivat paikoilleen

Oli ihana seurata kuinka yksi osallistuja riemastui huomatessaan kuinka palaset vain loksahtivat paikoilleen. Keskittyessään päivän aikana omaan elämäänsä ja miettiessään unelmiaan  ja mahdollisuuksiaan hän huomasi, että hänen unelmansa onkin aivan käden ulottuvilla. Hän ei vain ollut aiemmin osannut yhdistää asioita toisiinsa. Nyt hän näki selvästi miten hän pääsisi tavoitteeseensa ja lähti hymyssä suin kotiin toteuttamaan unelmaansa.

Rakastan miten Michael Neill on ilmaissut asian ihanan kuvainnollisesti ja yksinkertaisesti: "Imagine a stick is floating down a river, and it gets stuck. Well, the stick doesn't need years of therapy, it just needs a little nudge and then it will get back into the flow of the river." Suomennettuna: "Kuvittele keppi lipumassa joen virran mukana ja se jää jumiin. Keppi ei tarvitse vuosien terapiaa vaan pelkästään pienen tönäisyn päästäkseen takaisin joen virtaan."

Jos olet jumissa ja olet pienen tai isomman tönäisyn tarpeessa olet lämpimästi tervetullut tapahtumiimme. Ja aina ei valitettavasti yksi tönäisy riitä vaan uusi tuuppaisu on tarpeen taas seuraavassa jumitus kohdassa ;-)

Turun seuraava ja samalla vuoden viimeinen Saa mitä haluat -valmennus on marraskuun 10. päivä. Sitä ennen on Uskalla innostua ja usko itseesi -ilta 23. lokakuuta. Tervetuloa mukaan!

Innostavin terveisin Kati Michelsson

Toteutunut unelma

Rohkeus toteuttaa unelmia

Kati Michelsson on tiimivastaavamme Turussa. Halusimme selvittää kaikkien tiimivastaaviemme ajatuksia siitä mitä he haluavat saada aikaan omassa kaupungissaan ja mikä heitä ohjaa elämässä. Nyt toisena on vuorossa Kati.

1. Mikä toi sinut kaupunkisi tiimivastaavaksi?

Osallistuttuani ensimmäisen kerran Uskalla Innostua -tapahtumaan marraskuussa 2010 minussa heräsi unelma saada joskus työskennellä Uskalla Innostua -tiimissä. Esitin toiveeni ääneen Ilkalle toukokuussa 2011, mutta tiimissä ei silloin ollut vapaana minulle sopivaa tehtävää. Tammi-helmikuun vaihteessa 2012 en ollut uskoa lukemaani, kun aamupöpperössä luin Uskalla Innostua -viikkokirjettä, jossa Ilkka kirjoitti hakevansa yhteistyökumppaneita eri puolille Suomea. Nyt minulle aukeni mahdollisuus olla osa Uskalla Innostua -tiimiä ja voisin tehdä sen vielä muuttamatta pois Turusta :-)

2. Millaista muutosta haluat erityisesti saada aikaan omassa kaupungissasi?

Haluan auttaa ihmisiä eteenpäin omassa elämässään. Olisin itse kaivannut apua mm. silloin kun mietin lukion jälkeistä opiskelupaikkaa. Kukaan ei sanonut minulle, että voin tehdä ihan mitä haluan, joten päädyinkin opiskelemaan alaa, jota minulle suositeltiin, todetakseni muutaman kuukauden jälkeen, ettei se ollut mun juttu. Myös kun päädyin vaikeaan tilanteeseen ensimmäisessä valmistumisen jälkeisessä työpaikassa, olisin kaivannut apua - onneksi sitä myös sain kun löysin tieni Saa mitä haluat -valmennukseen.

En halua, että kenenkään tarvitsee hakata päätään seinään vaan haluan, että apua on tarjolla sitä kaipaaville. Ja haluan levittää ilosanomaa siitä, että elämässä kannattaa tehdä niitä asioita, joista itse tykkää ja joita haluaa tehdä. Elämää ei kannata uhrata, se kannattaa elää!

3. Kirja, elokuva ja/tai tapahtuma, jolla on tai on ollut merkittävä merkitys elämääsi?

Muutos lähti liikkeelle siitä, kun sain anopilta lainaan Secret-kirjan kesällä 2010. Seuraava iso, järisyttävä asia oli Saa mitä haluat -valmennus marraskuussa 2010. NLP Practitioner kurssi kesäkuussa 2011 mullisti maailmani ja Next Step syyskuussa 2011 toimi minulle ponnahduslautana uuteen elämääni. Innolla odotan jo A-Factoria ja mitä kaikkea suurta sen jälkeen saan aikaan elämässäni :-)

4. Mikä on sinun keinosi muuttaa haasteet voitoksi?

Suunnaton halu onnistua ja saavuttaa unelma. Tahdonvoima. Suomalainen sisu. Toiminta. Hätä keinot keksii ja tarvittaessa saan voimaa hokemalla itselleni "Just do it!".

5. Mistä tai miten sinä saat intosi ja energiasi elämään?

Tavoitteeni on herätä joka aamu innosta hihkuen ja energisenä uuteen päivään. Olen määritellyt elämäni tarkoituksesi edetä kohti parasvointia elämäni kaikilla osa-alueilla ja jakaa matkan varrella oppimaani muille auttaakseni heitä kohti omaa parasvointiaan. Intoa ja energiaa riittää kun saan toteuttaa elämäni tarkoitusta ja tehdä niitä asioita, joita haluan tehdä.

6. Miten sinä teet itsesi onnelliseksi?

Hyväksi havaittuja keinoja ovat mm. hymyily, kiitollisuuden aiheiden listaaminen, lempimusiikin tahtiin tanssiminen ja laulaminen, riippumatossa loikoilu, opiskelu, hyvän kirjan lukeminen, teekupillisen ääressä rentoutuminen, lyhyt rentoutushetki syvään hengittäen niin että pääsee takaisin tähän aikaan ja paikkaan jossa kaikki on hyvin... Keinoja on monia. Varma tapa, jos mikään muu ei auta, on oman kullan kainaloon käpertyminen - siellä kaikki on aina hyvin.

7. Kolme tärkeintä asiaa elämässäsi?

Ihana aviomies, joka tukee, kannustaa, tsemppaa, uskoo muhun ja tarvittaessa potkii perseelle. Vapaus tehdä mitä haluan. Luottamus & usko omiin unelmiin.

8. Tavoite tai unelma, jota et uskaltaisi sanoa ääneen?

Haluan luoda menestyvän yrityksen, jonka tuomalla vapaudella ja tuloilla voin toteuttaa unelmiani.

Haastattelussa Unelma-apuri Sanna Kauppinen

Yhdellä kirjalla tai elokuvalla voi olla merkittävä vaikutus elämään. Joskus iso elämän muutos voi syntyä siitä, että kuulee yhden lauseen, kun se vain on juuri se oikea ja oikeaan aikaan ja oikealta ihmiseltä. Se on mahdollista, koska oman elämän mahdollisuudet ja mahdottomuudet on omassa mielessä. Tämä haastattelu on innostuneesta perheen äidistä, jonka elämä muuttui nopeasti yhden kirjan lukemalla. Tai ei vain lukemalla, vaan käyttämällä oppimaansa hyväksi omassa elämässään.

Monet huippuvalmentajamme, kuten Bob Proctor ja Joseph McClendon III, ovat kertoneet samaa tarinaa kuinka yksi kirja on muuttanut heidän elämänsä vuosikymmeniä sitten. Tarina amerikkalaisesta menestyvästä valmentajasta voi olla kaukana omasta elämästäsi ja siksi haluankin jakaa sinulle tämän tarinan vantaalaisesta kahden lapsen kotiäidistä.

Kun kuulin itse tämän tarinan (tarina on ehkä väärä sana tähän oikeasti, koska kyseessä on oikean ihmisen oikea elämä), en ollut yllättynyt miten paljon hänen elämässään on muuttunut sen jälkeen kun kuulin mistä kirjasta oli kyse. Vuonna 2007 toimme Suomessa esiin The Secret - Salaisuus -elokuvan ja kirjan. Se on edelleen tänä päivänäkin ostetuin tuotteemme ja se kertoo siitä, että se todella vaikuttaa ihmisten elämään.

Haastattelussamme on siis Sanna Kauppinen, joka nyt tunnetaan myös nimellä Unelma-apuri. Haastattelussa myös tarkemmin siitä miten Sanna on saanut tämän nimen.

Itse olen myös innostunut siitä, kuinka Sanna on alkanut jakamaan hyviä asioita eteenpäin ja saanut sillä paljon hyvää aikaa.

Onko sinulla aina ollut samanlainen elämänasenne vai onko se muuttunut jossain vaiheessa elämää?

Sanna, Unelma-apuri: Olen yksi niistä ihmisistä, jotka voivat sanoa tarkan hetken, jolloin elämäni muuttui. Se oli loppuvuodesta 2008. Meillä tuli mieheni kanssa tänä keväänä täyteen 10v yhteistä elämää, mutta silloin olimme ajatuneet jotenkin umpikujaan, tuntui ettei mistään tule mitään, mikään ei onnistu, ei ollut hyvä olla toisen kanssa. Olimme varanneet ajan parisuhdeterapiaan ja kerroin asiasta siskolleni puhelimessa. Hän sanoi minulle: "Olen tilannut sinulle erään kirjan, se tulee sinulle huomenna postissa." Siskoni oli aiemminkin puhunut minulle tästä kirjasta, en ollut juuri noteerannut...ei ollut aikani...nyt oli ja tiesin sen! Tiesin ennen kuin avasin paketin, että elämäni, meidän elämämme muuttuisi..muistan edelleen sen tunteen! Kirja oli Rhonda Byrnen Salaisuus. Kaikki muuttui siitä hetkestä! Alkoi matka kohti jotain vieläkin parempaa.Se matka jatkuu edelleen, se jatkuu aina! Se tekee tästä elämästä niin kutkuttavaa. Kun me mieheni kanssa opimme hyödyntämään vetovoimanlakia oikein, olemme saavuttaneet elämässämme uskomattomia asioita. Kaikkein tärkeitä on kuitenkin se, kuinka onnellisia olemme, meillä on hyvä olla. Elämässämme on rakkautta, onnea, iloa, kunnioitusta, naurua..kaikkea hyvää ja tiedämme kuinka voimme sitä vahvistaa. Ennen huomio kiinnittyi helposti niihin asioihin, jotka olivat pielessä. Toisessa näki usein sen mikä ärsytti. Mistä vain voit tehdä ongelman elämässä, parisuhteessa, aivan mistä vain, jos lähtee pyörittämään palloa siihen suuntaan. Nyt tämä on meille tietoista, emme ole uhreja vaan vaikutamme itse...kaikilla elämämme osa-alueilla. Ymmärsimme sen, että kaikki lähtee meistä itsestämme, aivan kaikki!

Mikä aiheutti muutoksen?

Sanna, Unelma-apuri: Vanha kiinalainen sananlasku kuuluu, että kun oppilas on valmis ilmestyy opettaja. Me olimme valmiita, olimme tiedostamattamme tehneet tilauksen ja maailma vastasi siihen.

Onko elämässäsi huonoja päiviä ja miten käännät ne hyväksi?

Sanna, Unelma-apuri: Kyllä, aivan varmasti ja tietenkin. Olen kuitenkin oppinut sen, etten ole enää esimerkiksi tunteideni vietävissä, osaan irrottautua ja voin halutessani vahvistaa jotain hyvää. Tämä on myös asia, jota olen halunnut viedä eteenpäin muille ihmisille, turhasta ketutuksesta irti päästäminen. Tällä tarkoitan sitä, että monesti rutistaan ja naristaan aivan turhasta, todella pieni vastoinkäyminen saa meidän syöksymään apeuteen ja ketutukseen, jossa sitten porskutetaan helposti loppu päivä..ehkä jopa huominenkin! Näin sitten kerätään samalla lisää asioita elämäämme, jotka vahvistavat näitä kyseisiä tunteita. Kun ihminen ymmärtää ja oppii, että hän voi valita itse kuinka suhtautuu, hän voi itse vaikuttaa siihen millaisella fiiliksellä hän haluaa päivänsä vetää..ymmärtää sen, että kaikki lähtee sinusta itsestäsi, silloin tapahtuu suuri askel! Tämä askel on merkittävä, sillä se vaikuttaa samantien, ei vain tähän ihmiseen, vaan koko hänen lähipiiriinsä! En ole enää tunteideni riepoteltavissa, voin itse valita mitä tunteita haluan vahvistaa ja missä haluan kieriskellä. Olen myös oppinut vaihtamaan tunnetilaa lennossa! Turhat kiukut ja ketutukset on jäänyt. Usein jo se, että alan vain hymyillä saa pallon vaihtamaan suuntaa, valitsen tietoisesti jotain parempaa. Välillä toki on näitä kiukkusihinäsähinäärräpää-päiviä, mutta silloinkin se on tietoinen valinta! Hurjan arvokas on myös taitoa oppia pysähtymään, huomata ja ymmärtää, että kaikki on hyvin nyt, tässä hetkessä.

Mistä sinä saat innostuksen elämääsi?

Sanna, Unelma-apuri: Voih, niin monesta! Koko elämästä, tämä on niin kutkuttavaa ja hurmaavaa! Nauru ja aito ilo ovat minulle elintärkeitä! Meillä kotona nauretaan usein ja paljon, ja jokainen myös itselleen! Osaamme hassutella ja laittaa itsemme likoon! Olen oppinut myös olemaan välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä, ennen olin niiden armoilla paniikkihäiriöön asti! Nyt nautin siitä mitä olen, se on parasta mitä minulle on annettavaa ja kuulutankin terveen itsensä rakastamisen puolesta! Mitä sitten jos en ole jonkun makuun? Erilaisuutemme on rikkaus! Ihmiset ovat myös minun innostukseni, olen aina nauttinut ihmisten seurasta, keskusteluista sekä ihan vain olemisestakin. Minulla on elämässäni paljon rakkaita läheisiä ja ystäviä, jotka ovat minulle hurjan tärkeitä ja jotka tekevät tästä elämästä vieläkin hienompaa! Arvostan myös jokaista ystävääni juuri sellaisena kuin he ovat, jokainen erilainen, ainutlaatuinen ja korvaamaton juuri omana itsenään! Olen myös niin kiitollinen siitä, että saan kulkea monen ihmisen matkassa itse mukana. Näkemässä ja kokemassa. Antamassa, saamassa sekä jakamassa. Unelmat, vapaus, mahdollisuudet, taianomaisuus...elämän kutkuttavuus on sellainen innostus joka vain vahvistuu päivä päivältä! Tämä on juuri niin mahtavaa kuin itse valitsemme!

Minkä koet elämässäsi tärkeäksi?

Sanna, Unelma-apuri: Perheeni on minulle tärkeintä, ehdottomasti. Olemme mieheni ja kahden poikani kanssa tiimi, joka pärjää missä vain ja meillä on aina hyvä olla yhdessä. Hoidan lapsiamme kotona ja olen monesti miettinyt, että se minkä takia olen jo monta vuotta jaksanut sitä tehdä on se, että olen aina ollut muutakin kuin äiti. olen Sanna. Myös ystäväni ovat minulle todella tärkeitä ja onneksi saan nähdä heitä usein. Me myös molemmat mieheni kanssa nautimme siitä, että ihmiset voivat vain pölähtää meille! Sitten vain katetaan muutama lautanen enemmän ja istutaan kaikki iltapalalle tai syömään..aivan mahtavaa! Niiden asioiden eteenpäin vieminen joihin itse uskon on minulle tärkeää. Se tulee sydämestä, sen on tarve mennä eteenpäin, kiertää minulta sinulle, sinulta jollekin toiselle. Uskon hyvän kierrättämiseen, positiiviseen asenteeseen, rakkauteen, kiitollisuuteen...sydämen toiveisiin ja vetovoimanlakiin. Elämämme on sellaista millaiseksi me sen itse teemme.

Sanna on perustanut nettiin oman Unelma-apuri -ryhmän ja -sivun ja on nyt järjestämässä ensimmäistä tapahtumaa (lauantaina 9.6.2012 klo 15-18 Vantaalla), johon voi osallistua kuka tahansa, joka haluaa elämäänsä enemmän hyvää. Tämän järjestäminen on Sannan unelma ja myös sen nimi on paikallaan: Dream Meeting

Mistä sait ajatuksen tulevan tapahtuman järjestämiseen?

Sanna, Unelma-apuri: Olen perustanut Unelma-apuri ryhmän viime syksynä. Elämääni alkoi tulla aina vain enemmän ihmisiä, jotka halusivat kuulla ja oppia lisää ja jo tuttavien tuttavat pyysivät saada tavata. Jotkut ystäväni olivat vitsailleet jo kauan, että sinun tulisi perustaa oma ryhmä...no sitten siitä tuli totta! Ryhmästä on tullut monelle tärkeämpi kuin mitä osasin edes kuvitella sitä perustaessani, monet käyvät siellä päivittäin ja monen elämä on muuttunut täysin.

Ajatus tapaamisesta syntyi noin pari kuukautta sitten. Tarkoitus oli ensin kahvitella takapihallani, mutta sitten ajattelin että ei hemmetti! Tästä voisi tehdä jotain paljon, paljon parempaa! Laitoin pallon pyörimään ja aloin ottaa yhteyttä eri firmoihin, ihmisiin, artisteihin, ravintoloihin, toimittajiin...ja aika pian huomasin, että tämä juttu on sellainen johon ihmiset lähtevät mielellään mukaan. Halusin toteuttaa koko tapahtuman ilman rahaa. Jokainen joka tässä on mukana, on lähtenyt juttuun sydämestään ja nimenomaan kierrättämään hyvää! Aiivan mahtavia juttuja on saatu aikaiseksi!

Mitä haluat tapahtumalla saada aikaan?

Sanna, Unelma-apuri: Itselleni tärkeää on tuoda näitä juttuja aivan "tavallisten" ihmisten ulottuville, tuoda nämä asiat ihmisten luo ja sitä kautta heidän tietoisuuteen. Myös miehet ovat lähellä sydäntäni, ja toivon että he ovat lähteneet rohkeasti liikkeelle. Mielestäni on aivan mahtavaa järjestää juttu ravintolassa, jossa voi ottaa vaikka yhden oluen, kynnys tulla paikalle on matalampi.

Haluan myös rikkoa ja kyseenalaistaa rajoja ja uskomuksia. Uskomuksethan ovat meille totta niin kauan kuin uskomme niihin, mutta mihin haluamme uskoa? Varsinkin tänä päivänä mielestäni tämänkaltaiselle jutulle on paikka, tilaa ja tilaustakin! Paikalle on myös upeita puhujia, Aaro Löf, Taina Siukola ja Merja Kyllönen. Jokainen saa varmasti jotakin, ainakaan ei menetä mitään!  Varmasti herää ajatuksia, kysymyksiä...ne vievät meidät aina kohti parempaa!

Kenen toivoisin tulevan paikalle ja kenen kannattaisi tulla?

Sanna, Unelma-apuri: Kaikki ovat tervetulleita, aivan jokainen ja juuri sellaisena kuin on! Tämä on tilaisuus missä relataan, nautitaan ja nauretaan...sekä opitaan jotain mahtavaa tästä elämästä, toisistamme sekä itsestämme. Uskon että monet silmät aukeavat, moni lähtee hymyillen!

Mikä olisi kirja tai elokuva jota suosittelet?

Sanna, Unelma-apuri: Rhonda Byrnen Salaisuus... on muuten myös DVD:llä.

Moni kysyy kuinka paljon olen opiskellut näitä juttuja, miten paljon olen käynyt kursseilla ja koulutuksissa...olen lukenut tämän yhden kirjan. Se tuli, se osui, se upposi... se muutti elämäni.

Mikä on mottosi elämässäsi?

Sanna, Unelma-apuri: Kaikesta mitä minulle tapahtuu seuraa pelkkää hyvää!

*****

Jos Sannan juttu inspiroi sinuakin, niin katso Dream Meeting Facebookista ja Unelma-apurin sivut. Sannan suosittelema kirja ja elokuva siis löytyvät myös Uskalla Innostua verkkokaupasta.

Kerro meille, jos tiedät henkilön, jonka elämä on muuttunut merkittävästi paremmaksi tai jolla olisi hyvän elämän tarina kerrottavana.

Aurinkoista ja inspiroivaa päivää!

Innostavin terveisin Ilkka

Yllätysvideo

Videotervehdykseni - Just press play :) httpv://www.youtube.com/watch?v=vZOIvEqD0g0&feature=g-upl&context=G2a7816fAUAAAAAAAEAA

Tämä video on itseasiassa kuvattu jo kuukausi sitten, joten väri on jo kivasti haalentunut...

Se miksi en kertonut etukäteen reissusta oli se, että halusin päästä omaan rauhaan tekemään töitä. En myös halunnut, että joku ajattelisi, että nyt olen rikastunut seminaareilla ja häipynyt maasta. Seminaarien järjestämisellä ei ainakaan tähän mennessä ole rikastunut ja itseasiassa Thaimaassa olon aikana rahan kuluttaminen oli huomattavasti vähemmän kuin Suomessa. Tein siellä töitä, joten käytännössä reissu säästi rahaa.

Palvelussa tuskin huomasi, että toimistomme tärkeimmät ihmiset eivät olleet tässä maassa, ja mielellämme kuulemme mikäli näin oli. Nettiseminaarien kohdalla myönnän monien teknisten vaikeuksien johtuneen siitä, että yöllä Thaimaan saarilla nettiyhteys pätki, oli heikko ja sille ei yksinkertaisesti vain voinut mitään. Tämä on jotain mikä tarvitsee ottaa huomioon tulevaisuudessa.

Oma blogini aukeaa piakkoin ja se julkaistaan täällä, Facebookissa ja viikkokirjeessä. Oma blogini tulee siis olemaan oven raotus omaan elämääni. Haluan siellä avata omaa elämääni sinulle aivan uudella tavalla.

Tämä Uskalla Innostua -blogi tulee keskittymään asia-artikkeleihin, haastatteluihin ja juttuihin tapahtumistamme sekä minun että muiden kirjoittamana. Omassa blogissani tulen kertomaan asioista avoimesti. Jos haluat lukijana kysyä minulta jotain tai toivoa juttuja enemmän omista kokemuksistani, niin täältä tulee. Avoimesti kirjoittamiseen olen pikku hiljaa harjoitellut tämän blogin kautta ja myös sillä, että jokaisessa valmennuksessa laitan itseni enemmän likoon.

Tulen kirjoittamaan esimerkiksi niistä haasteista, iloista ja nautinnoista mitä itse kohtaan päivittäisessä elämässä, unelmien tavoittamisessa, taloudessa, ihmissuhteissa ja hmm... ihan kaikessa.

Niin ja nyt kun olen toteuttanut unelmani matkasta, josta en kerro, niin sitä ei tarvitse tehdä enää uudelleen. Tuskin kuitenkaan kerron sinulle ihan jokaisesta reissusta (joskus on vaan hyvä häipyä johonkin yksikseen pieneksi aikaa siitä sen isompaa numeroa tekemättä), mutta ainakin tämmöiset pidemmät reissut kuulet jo etukäteen.

Tulevana viikonloppuna on tämän kevään innostavin juttu mulle ja monelle muulle. Siirryn nyt sen suunnitteluun. Jos olet tulossa Muutoksen Mestareihin, niin nähdään siellä. Jos et ole vielä tulossa, niin ota itsellesi aikaa ja sijoita itseesi. Se on takuuvarma sijoitus.

Mietin joskus, että mitä jos en olisi uskaltanut joskus sijoittaa ensimmäiseen seminaariin, niin olisinko vieläkään tehnyt sitä. Ja millaista elämäni olisi, jos en olisi uskaltanut sijoittaa itseeni ja elämääni? Todennäköisesti olisin ainakin työssä, josta en oikeasti tykkäisi, koska siihen suuntaan olin menossa. Se sijoitus vie eteenpäin vieläkin ja ilman sitä en olisi taatusti toteuttanut tämän talven matkaakaan. Tosin ehkä en olisi edes sellaisesta uskaltanut unelmoidakaan.

Toivottavasti pääsiäisesi oli mukava ja edessäsi vallan upea uusi viikko!

Innostavin terveisin Ilkka Uskalla Innostua

Töitä ja lisää töitä, mutta mitä työ on?

Olin sitten koko viikonlopun töissä. Työ sana kuvaa eri ihmisille erilaisia asioita. Käytin vuosia siihen, että mietin mitä oikeasti haluan tehdä ja löysin sitten asioita mitkä saivat minut innostumaan ja päätin luoda niistä itselleni työn. Viikonloppuna mietimme Saa mitä haluat -valmennuksessa sitä mitä oikeasti haluaa tehdä elämässä. Itseni kehittämisen kautta, ja nyt eniten tarkoitan sitä aikaa kun olen miettinyt elämääni ja mitä oikeasti haluan, olen ymmärtänyt työn uudella tavalla ja sanan "työ" merkitys on muuttunut mielessäni täysin. Huomaan sen siitä, kun sanon ystävälle tai puoli tutulle lähteväni työmatkalle johonkin toiselle puolelle Suomea. Tai kun olen juuri viettänyt elämäni parhaimmat päivät esimerkiksi kouluttamassa mielen toiminnasta viimeiset seitsemän päivää NLP-kurssilla, niin reaktio saattaa olla, että eikö ole tylsää tai rankkaa olla niin monta päivää putkeen töissä. Vastaukseni on, että on ja ei.

Yhteen aikaan tein pääsääntöisesti töitä. Samalla tavalla kun aikaisemmin lähinnä harjoittelin triathloniin. Nykyään jaan aikaani paljonkin kaikkeen erilaiseen tekemiseen ja tekemättömyyteen mikä juuri sillä hetkellä tuntuu hyvältä tai mielenkiintoiselta.

Ihan mielenkiinnosta kokeile tälläistä harjoitusta: - Kirjoita sana "työ" paperille ja kirjoita sen jälkeen ranskalaisilla viivoilla se mitä sinulle tulee sanasta mieleen.

Julkaisen oman harjoitukseni tuloksen seuraavassa postauksessa ja samalla ajatuksiani siitä, miksi minun ei tarvitse motivoida itseäni töihin.

Minulla on vaatimukset työnteolle: Siitä tulee nauttia. Siitä tulee nauttia mahdollisimman paljon. Sen tulee olla kivaa. Ja haluan, että siinä saa olla ihmisten kanssa. Haluan, että siinä on mahdollisuus kehittyä jatkuvasti ja rajattomasti. Haluan, että työni tuottaa ihmisille hyviä tunteita, elämyksiä tai kokemuksia. Haluan, että työni on linjassa omien arvojeni kanssa.

Mitkä ovat sinun vaatimukset työllesi? Entä kuinka hyvin se mitä teet tällä hetkellä vastaa näitä vaatimuksia?

Kun tiedät mitä vaadit työltäsi, niin voit lähteä etsimään juuri sellaista työtä mitä haluat TAI yhtä hyvin myös mahdollisesti muokata nykyisestä työstäsi sellaisen.

Mutta sinuna aloittaisin siitä, että mitä työ sinulle merkitsee? Innostavin terveisin

Ilkka

Oman elämän ELÄMINEN - kokemuksena lentäminen

Elämäsi vuosi 2012 -valmennusryhmä antoi minulle lahjaksi elämyksellisen lahjakortin kevytlentokoneella lentämiseen. Huikeat kokemukset tuo elämään makua ja tässä lyhyt video reissusta Malmin lentokentältä Helsingistä. Kiitokset Elämäsi vuosi -ryhmälle loistavasta lahjasta, Elämyslahjoille ja Topille lennosta! httpv://www.youtube.com/watch?v=ireyBG4ooU4&list=UUgA7zclSGBGiq_XEt5yrGhw&feature=plcp

 

Lisäksi pari sanaa ns. unelmien toteuttamisesta. Olen muutaman vuoden ajan suunnitellut hyppääväni laskuvarjolla. Kesällä ostin 100 euron lahjakortin laskuvarjohyppäämiseen. Kortti maksoin vain 20 euroa ja ajattelin, että nyt käyn hyppäämässä. Niin kuitenkin jäi hyppäämättä, koska oli niin monta muutakin kivaa juttua menossa. Nyt kun sain lahjakortin lentämiseen, niin halusin aktivoida sen mahdollisimman pian ja soittaa ajan varaukseen välittömästi, jotta lahja ei pääsisi vanhenemaan. Käytännössä pääsin lentämään heti seuraavana päivänä eli tänään. Jos siis oikeasti haluat jotain toteuttaa, niin se kannattaa tehdä tänään.

Jos mietit, että onko sinulla siihen aikaa, niin kannattaa katsoa tämä leffa...

httpv://www.youtube.com/watch?v=fdadZ_KrZVw

 

Parasta päivän jatkoa... :)

Innostavin terveisin Ilkka

 

Paremmat unet ja kevyemmät niskat

Luulin tietäväni jotain nukkumisesta, mutta... Sain kutsun Unikulman yritysiltaan pari päivää sitten. Yrittäjillä on käytännössä melkein joka päivä jotain kekkereitä ja mahdollisuus osallistua johonkin. Uskalla Innostua alkuaikoina kiersinkin melkein kaikissa mahdollisissa, mutta viime aikoina olen valinnut todella tarkkaan mihin haluan mennä. Lähinnä sen takia, että haluan itse hallita oman ajankäyttöäni paremmin eikä niin, että menen joka paikkaan mihin kutsutaan. Tämän viikon kutsu Unikulmaan oli kuitenkin todella kannattava. Varmasti yksi parhaista illoista koskaan! Kerronpa miksi.

Tiedän hyvin paljon nukkumisesta. Olen siinä hyvin lahjakas. Itse asiassa minusta nukkuminen on ihmisen perustaito ja jo vauvana hyvin hallittu. Jos et siis aikuisena osaa nukkua hyvin, niin se tarkoittaa, että olet unohtanut jotain minkä olet aikaisemmin osannut. No onneksi sen voi "muistuttaa" takaisin hyvin lyhyessä ajassa. Tuon kaiken osaan ja tiedän hyvin. Mutta anatomia. Siihen en ole sinänsä oikein koskaan kiinnittänyt huomiota kun uni tulee aina saman tien kun laitan pään tyynyyn ja nukun erittäin makoisasti koko yön. Tähän väliin huomautus, että usein kuulen sekä asiakkailta että kavereilta että on nukkunut yön huonosti. Usein syyksi selviää, että on herännyt keskellä yötä. Ei se haittaa, että herää keskellä yötä. Eri asia toki, jos herää ja sen jälkeen valvoo pitkään. Itse ainakin herään joka yö, katson kelloa, käännän kylkeä ja jatkan makoisasti unia. Unien jatkaminenkin on jotain mitä oon harjoitellut. En siis stressaisi siitä, että herää kerran tai pari yössä. Se ei ainakaan meikäläisen yötä ja nukkumista pilaa. Voisin toki siihen asennoitua niin, että yö on sen jälkeen pilalla tai huonosti nukuttu kun herää kerran tai pari. Nukkuminen on kuitenkin sitä, että mennään koko yö kevyemmän ja syvemmän unen välillä. Mitä useammin käy syvässä unessa niin sen tehokkaampi yö on nukkumisen kannalta.

Miten siis pääsee syvään uneen?

Tähän on luonnollisiakin keinoja paljon, mutta haluan tässä tuoda esiin yhden koneellisen keinon. Itselläni tämän on ollut käytössä sekä päivällä että iltaisin/aamuisin käytössä vaihdellen. Lainasin sen pari viikkoa sitten ystävälleni ja hän on käyttänyt sitä nyt pari viikkoa joka ilta ja nauttinut todella mageista unista. Laite on siis Mind Spa, joka lyhyesti sanottuna ohjaa erilaisiin tietoisuuden tiloihin eli transseihin. Eli siis auttaa sinua joko nukkumaan kevyesti tai syvästi. Tämä tapahtuu silmien kautta käyttämällä päässä laseja, jotka vilkkuu valoja ja korvissa kuulokkeita, jotka äänillä ohjaa matalampaan tai syvempään tilaan. Näin minä olen sen ymmärtänyt ja teknisesti ehkä paremmin tosta löytää tietoa nyt suomalaisilta Mind Span sivuilta.

Itse kuuntelen nykyään iltaisin usein myös erilaisia meditaatioita tai transseja. Se on minulle miellyttävä ja hauska tapa nukahtaa. Nyt olen taas palannut vuosissa taaksepäin ja aloittanut kuuntelemaan uudestaan Kelly Howellin The Secret Meditationia. Kellyn ääni on todella miellyttävä ja tuo meditaatio/transsi ohjaa sekä hyviin ajatuksiin että parempaan elämään. Päivisin olen vetänyt nyt jälleen kerran Richard Bandlerin Personal enhancement transseja. Nämä on mun tapa sekä saada enemmän aivoille lepoa että myös ohjata omaa elämääni parempaan suuntaan, mutta myös viettää ihmisen parasta aikaa. Sinun nukkumisen suhteen kysymys on kuitenkin siitä, että mikä on sinulle paras ja ns. oikea tapa nukahtaa ja nukkua. Näitä siis saa kokeilla, mutta suosittelen löytämään sen tavan mikä toimii sinulle itsellesi parhaiten. Pelkästään tämä auttaa: Muistele iltaisin sellaista yötä kun olet nukahtanut todella hyvään uneen ja nukkunut koko yön sikeästi. Voin kirjoittaa jossakin vaiheessa erikseen aiheella, että miten tunnistaa paremmin oman nukahtamisen ja nukkumisen strategian ja miten voi luoda itselleen parhaat unet ikinä.

Niin se unen anatomia...

Niin siis se mitä opin nyt Unikulmassa liittyi tuohon nukkumisen fyysiseen puoleen. Itselläni itse asiassa on todella jäykkä niska, jonka olen luokitellut lähinnä siihen kategoriaa, joka aiheutuu pyöräilemisestä ja tietokoneella työskentelemisestä. Nyt kuitenkin ymmärsin, että varmasti suurin syy siihen miksi niskat on niin tiukat on nukkumisessa. Pää kun ei pääse oikeesti rentoutumaan edes yön aikana. Unikulmassa testattiin nukkumisasento sellaisella tietokoneella ja miten kehon paine jakautuu patjalla ja mitkä paikat rasittuu eniten. Ykkösasia minkä opin oli se, että nukun aika usein vatsallani, koska se on ollut kivaa. Järkyttävintä keholle mitä voi olla!  Niin kuin sanoin, ei ole tullut tätä mietittyä kun nukkuminen sujuu. Vatsalla nukkuessa selkäranka kiertyy todella pahasti ja siinä asennossa mikään patja tai tyyny ei korjaa tilannetta. Siksi vatsallaan nukkumista ei edes testattu, mutta testasimme kyljet ja selällään nukkumisen. Jos nukun tavallisella patjalla niin mulle optimaalisinta olisi nukkua vasemmalla kyljellä, koska silloin kehossa rasittuu vähiten paikat. Mun alaselkä tarvitsee todella paljon tukea sängyltä (mitä se ei saa) selällään nukkuessa, mikä taas todennäköisimmin aiheuttaa sen, että pyöräytän itseni mielellään vatsalleen yön aikana.

Mun nukkumiseen tehtiin nyt yksi korjaus: Uusi tyyny. Se testattiin Unikulmassa paikan päällä, että se oikeesti sopii juuri minulle. On siis oikean korkuinen mun keholle ja niskalle niin, että niska-/kaularanka ei rasitu yön aikana. Voin kertoa, että viimeiset pari yötä on mennyt entistä mageammilla unilla ja huomaan, että mun niska tuntuu paljon kevyemmältä ja vähemmän rasittuneelta. Tuntui itseasiassa jo ensimmäisen yön jälkeen! Olen nyt siis pari yötä opetetellut nukahtamaan selälleen ja yöllä usein olen vaihtanut pari kertaa kylkeä. Tyyny tukee näissä asennoissa todella hyvin. Mun vanha untuvatyyny on kyllä nyt historiaa. Sitä oli ennen ihana pöyhiä (oma rituaali) ennen nukahtamista, mutta se ei todellakaan anna mun niskalle sen kaipaamaa tukea.

Huomioksi vielä tähän kaikkeen se, että olen ensimmäiseltä ammatiltani urheiluhieroja. Tiedän siis todella paljon tuosta fysiikka puolesta. Tämäkin on vain yksi esimerkki siitä, kuinka usein tulee katsottua asioita aivan liian suppeasti. On hyvä ottaa omalla alallaan välillä askel taaksepäin ja katsoa mitä kaikkea on jäänyt näkemättä ja katsomatta. Voi olla, että voit luoda sen ansiosta joko kokonaan uuden alan tai kehittää jotain uutta mitä kukaan muu ei ole vielä kehittänyt.

Tässä vielä muutama pointti mikä jäi mieleen Unikulman uniluennolta:

- Vatsallaan nukkuminen - EI HYVÄ - Kylkiasennossa ja selinmakuulla ranka on paremmassa asennossa - Nukkumisen viimeistelee hengittävät materiaalit: sekä lakana alla että itse lakana (Itse olen nyt uudistamassa Halmetojan Jaakon suosituksesta orgaanisia lakanoita. Vaatteet on jo vaihtunut todella paljon kun huomasi, että sillä todellakin on merkitystä mitä ihollaan pitää!) - Tuuleta makuuhuonetta juuri ennen ja jälkeen nukkumisen. Happi ei oikeesti riitä koko yötä kuitenkaan huoneessa, mutta asiaa auttaa kun tuulettaa juuri ennen nukkumaan menoa. - Hyvät unet takaa viileä huone (+19). Itse nautin kyllä lämpöisestä ja nukun oikein hyvin, mutta heidän suositus oli viileä huone ja lämmin peitto. - Sängyllä ja tyynyllä on enemmän merkitystä kuin ehkä uskookaan. Pariskunnilla olisi hyvä olla erilaiset sängyn puolet. Tämä on varmasti jotain mikä selviää vain testaamalla. - Pese petivaatteet säännöllisesti: Lakanat kerran kahdessa viikossa, tyynyt kerran kuussa. Peitot (muistaakseni) kerran vuodessa. Myös niiden elinikä kannattaa kysyä kaupasta. Eli ei siis ikuisuuksia samoilla petivaatteilla. - Kaikki ylimääräinen pois makuuhuoneesta (elektroniikka, pyykki läjät ja kaikki sellainen mikä muistuttaa jostain tekemättömästä). Rauha makuuhuoneeseen, rauha uniin.

Yleisöltä muuten kysyttiin, että mitä tulee mieleen Unikulmasta. Aika moni sanoi kallis. Lopetin itse jokin aika sitten aluksi syömästä kiinalaisittain ja sen jälkeen ostamasta yhtään mitään kiinalaisittain. Eli katsomalla aluksi hintaa ja tekemään valinnan sen mukaan. Nyt teen töitä sen eteen, että voin ostaa sen minkä haluan. Illan jälkeen kerroin ystävälleni, että suunnittelin uudistavani sängyn ja sen hinta tulisi olemaan jossain 10 000 euron nurkilla (Huom! Ei näin paljon tarvitse sijoittaa oikeesti hyvään sänkyyn). Tämä olisi siis hifi vuode kaikilla herkuilla ja räätälöitynä. Kysyin hintaa lähinnä mielenkiinnosta. Tässä se miten lasken asiaa itselleni: Rakastan nukkumista. Nukun hyvin ja suhteellisen pitkiä yöunia. On ihanaa nukkua hyvässä sängyssä. No mitä 10 tuhannen euron sänky oikeesti maksaa? Sen saa käyttöönsä noin 10 vuodeksi eli hintaa tulee noin 1000 euroa per vuosi. Sitten maksaa noin 3 euroa per yö. Jos sängyssä nukkuu kaksi niin hintaa tulee per henkilö 1,5 euroa. Kysyin ystävältäni, että olisiko hän valmis maksamaan paljon paremmista yöunista 1,5 euroa yössä? Vastaus: Todellakin :)

Mun kysymys sulle on:

Miten sinä aiot tehdä nukkumisestasi vieläkin parempaa ja nautinnollisempaa?

Hyviä unia ja parasta elämää!

Innostavin terveisin Ilkka

 

 

Parveke-elämää

 

Koko viikon on ainakin täällä Helsinki/Espoo-akselilla paistanut aurinko, joten päätin tänään viettää päivän parvekkeella. Muutaman tunnin päästä auringon pitäisi paistaa tähän oikein kunnolla!

Tänä päivänä monella on liikkuva työ, mahdollisuus valita missä tehdä töitä tai ainakin mahdollisuus viettää joitakin etäpäiviä töistä. Jos tuntuu, että loma loppui lyhyeen, niin on hyvä miettiä vaihtoehtoja. En ole koko kesänä pitänyt vielä varsinaista lomaa, mutta rakennan päivät niin, että tunnen olevani lomalla. Ainakin itselleni loma merkitsee vapautta. Kun käytän vapauttani tehdä töitä siellä missä haluan, niin tunnen olevani myös lomalla. Hyviä ideoita siihen miten voit päästä helpommin etätöihin tai nauttia enemmän elämästä ja tehdä monia asioita halvemmalla löytyy Tim Ferriksen 4 Tunnin työviikosta.

Tänään oli melko lyhyt matka töihin, koska päädyin illalla viettämään aikaa tähän samalle parvekkeelle. Oli tarkoitus pitää leffailta katsoen jo pitkään odottamaani elokuvaa "Kohtalon valvojat". Sisällä oli niin kuuma, että viileä parveke tietokone-kauitin yhdistelmällä oli sen verran houkutteleva vaihtoehto, että päätin toteuttaa sen. Mukaan patja, tyynyt ja peitto ja oli viileen hyvä elokuvaelämys! Odotin kyseistä leffaa jo keväällä teatteriin yli kuukauden päivät ja nyt metsästin kolme päivää, jotta sain sen vuokralle Makuunista. Mulle tuo leffa on merkittävä ja kirjoitan siitä erikseen jutun lähipäivinä ja siitä mitä ajatuksia se on herättänyt mussa. Elokuvat inspiroivat paljon elämääni ja olen saanut tosi monista elokuvista paljon. Uutuuksissakin on nyt monia sellaisia elokuvia, että ne voi katsoa vain viihteenä tai sitten katsoa ne useampaan kertaan ja hypätä syvemmälle elokuvaan. Esimerkiksi Avatar, Inception ja tuo Kohtalon valvojat tarjoilee ainakin itselleni syvyyttä varmasti vuosiksi. Elokuvista ja kirjoista myös enemmän juttua täällä jatkossa. Ei vain pelkkiä nimiä, vaan myös ajatuksiani niiden osalta. Viime vuosina olen lukenut pääasiassa NLP:hen liittyviä kirjoja, joista en ole hirveästi maininnut viikkokirjeissäkään. NLP on erikoisosaamistani ja siitä aion tehdä jatkossa omia erikoispostauksia ja silloin myös juttua kirjoista/videoista aiheeseen liittyen. Itse olen saanut sitä kautta paljon elämääni ja se näkyy myös kaikilla alueilla elämässäni, kirjoituksissani ja erityisesti valmennuksissa. Nyt koen, että mun on hyvä aika tuoda siltä puolelta asiat esiin niiden oikeilla nimillä. Kyseiset postaukset teen NLP kategorian alle, joten jos se kiinnostaa niin voit etsiä kaikki siihen liittyvät postaukset tai halutessasi jättää ne huomioimatta.

Tuli sitten myös nukuttua viime yö täällä parvekkeella. Siirtyminen elokuvasta unten maille oli suhteellisen lyhyt... Yö oli raikkaan viileä nukkua kun osa parvekelaseista oli auki ja aamulla oli ihan parasta herätä siihen kun aurinko paistaa silmiin ja vähän silmiä raottamalla näki merelle. (Todellisuudessa heräsin siihen, kun ensimmäiset naapurit lähti töihin ennen klo 7 ja tiellä menevien bussien ääniin.) Totesin myös makaavani isossa näyteikkunassa. Melkein ehdin saada ajatuksen siitä, että mitähän ihmiset ajattelevat siitä, että nukkuu parvekkeella. Joskus vuosia sitten olisin miettinyt sitä enemmänkin. Nyt vain käänsin kylkeä. Omalla parvekkeellani voin tehdä mitä haluan. Ja omassa elämässään jokainen voi minusta tehdä juuri sitä mitä haluaa. Varsinkin jos se on hyväksi itselle ja omalle ympäristölle. Tai ei ainakaan haitaksi omalle ympäristölle.

Jos olisin sinä, niin miettisin mitä voisin tehdä tänään juuri siellä missä olen tehdäkseni ympäristöstäni viihtyisämmän elää, tehdä töitä tai olla. Miten voisit 5 minuutissa muuttaa ympäristöäsi niin, että nautit siitä koko loppu päivän enemmän kuin nyt? Tai mihin voisit helposti mennä tekemään sitä mitä teet niin, että nautit elämästä enemmän ja saat paremmin ja iloisemmin tehtyä sen mitä teet. Toissa päivänä ystäväni oli luonani syömässä. Tehtiin yhdessä super-salaatti ja ruokapaikaksi valittiin kallio, joka oli noin kolmen minuutin matkan päässä tästä kotoani. Ruokailusta tuli ilta-auringossa merinäköalalla jotain ihan muuta kuin keittiön pöydän ääressä. Sanotaan, että kun kaikki maksaa. No tämä elämys ei maksanut. Eikä myöskään viime yö parvekkeella.

 

 

Seuraavaksi viikkokirje matkaan ja valmennusvideo postia Joseph McClendonilta kaikille Next Step -seminaarin osallistujille. Jos muuten tuo seminaari kiinnostaa, mutta et tiedä miten saisit sen järjestymään niin soita meidän tiimille (p. 010 6177 420), niin me autamme sinua.  Seuraava postaus tuleekin sitten Hirvensalmelta Satulinnasta Licensed Practitioner of NLP -kurssilta, jossa tiimimme uusin jäsen Salla on kouluttautumassa ja itse olen kouluttajana seuraavan viikon ajan.

Aurinkoista päivää, tänäänkin :)

 

Ilkka Koppelomäki innostuu elämästä, oman mielen mahdollisuuksista ja uusista kokemuksista. Ilkalle on tärkeää ihmiset, elämästä nauttiminen, hyvinvointi ja tehokkuus. Kun Ilkka ei ole tehokas, hän on transsissa. Tervetuloa mukaan matkaan  innostuksen lähteille! Tilaa myös Ilkan kirjoittama viikoittainen Uskalla Innostua -viikkokirje! -> Tilaa viikkokirje