unelmat

Innostuneiden pikkujoulut Turussa

Esittelyssä Iiris Rainio

Turussa järjestettiin viime torstaina Innostuneiden pikkujoulut. Järjestäjänä oli Iiris Rainio, 31-vuotias innostuja, joka otti minuun yhteyttä elokuussa ja ilmaisi innokkuutensa vapaamuotoisten tapahtumien järjestämiseen. Haluan esitellä Iiriksen tarinan, toivoen että saisit kipinän lähteä toteuttamaan omaa unelmaasi.

Miten löysit Uskalla Innostua tiimin tapahtumat?

Joitakin vuosia takaperin ajauduin Uskalla Innostua -nettisivuille ja siitä se lähti. Tilasin viikkokirjeen ja hankin erilaista kirjallisuutta. Secret-kirja ja -dvd tulivat todella tutuiksi. Unelmani oli osallistua Saa mitä haluat -valmennukseen. Pidin unelmaani yllä muun muassa kuuntelemalla säännöllisesti valmennusäänitettä. Tämän syksyn aikana olen osallistunut Turussa järjestettyihin valmennuksiin ja olen todellakin oikealla polulla.

Mitä olet hyötynyt tapahtumista?

Tapahtumat ovat olleet silmät avaava -kokemus. Olen oppinut paljon itsestäni, tunteistani ja tavastani toimia eri tilanteissa. Ennen kaikkea olen oppinut kuinka voin itse vaikuttaa elämääni ja tulevaisuuteeni positiivisesti hyvin pienillä asioilla. Ajatusmaailmani on muuttunut ja itsetuntoni on vahvistunut. Olen oppinut ajattelemaan pitkäjänteisesti ja löytämään asioiden positiiviset puolet. Voin kertoa, että elämä ilman negatiivisten asioiden energialastia on todella huojentavaa. Olen saanut uusia ystäviä ja tutustunut upeisiin ihmisiin. Näiden saavuttamieni asioiden arvoa ei voi mitata rahassa.

Omaa aikaa parhaimmillaan

Olen löytänyt valmennusten avulla sisältäni vastauksia omaa elämääni koskettaneisiin asioihin. Valmennukset antavat rauhallisen ympäristön ja aikaa miettiä, pois hulinan ja arjen keskeltä. Omaa aikaa parhaimmillaan. Minua ainakin kiinnostaa millaiseksi voin loppuelämäni muokata ja kuinka voin saavuttaa haluamiani asioita. Tämä on toki vaatinut avoimen mielen ja paljon rohkeutta kohdata myös vaikeita asioita.

Pieni vihreä arjen pelastaja

Uskalla Innostua on antanut minulle niin paljon hyvää. Viikkokirjeen tekstit ovat kantaneet yli vaikeiden aikojen ja olen oppinut uskomaan siihen, että jos joku muukin voi tehdä elämästään oman näköisensä, niin miksi en minäkin. Periksiantamattomana olen palannut aina uudelleen ja uudelleen Uskalla Innostua tiimin tarjoamaan kirjallisuuteen. Käsilaukussani on kulkenut välillä pieni vihreä arjen pelastaja, Ajatuksen voima -kirja, johon on ollut hyvä turvautua vaikka bussimatkalla tai kahvitauolla.

Kenelle suosittelisit tapahtumiin osallistumista?

Suosittelen tapahtumia kaikille, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Elämäntilanteesi ja tavoitteesi voi olla millainen tahansa. Ja vaikka sinulla ei olisi kaveria lähdössä tueksi ja turvaksi niin tule rohkeasti mukaan. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että uusi ystävyys voikin istua vieressäsi.

Innostuneiden pikkujoulut - mistä idea tapahtumaan?

Viime kevään aikana mielessäni alkoi itää idea yhteistapaamisesta muiden innostuneiden kanssa. Minulla on jonkinlainen sisäinen halu tuoda ihmisiä yhteen ja saada heille hyvä mieli. Kesällä muutaman hengen kokoontuminen ja rohkea yhteydenotto Katiin vahvisti uskoani Unelmapiirin tulevaisuudesta. Katin kanssa lokakuun lopussa tavatessa määriteltiin tavoite järjestää pikkujoulutapahtuma Turkuun.

Millainen tapahtuma innostuneiden pikkujoulut oli?

Torstai-ilta oli todella hieno kokemus ja alkujännityksestä huolimatta kaikki meni oikein hyvin. Illan tunnelma oli lämminhenkinen ja rento. Keskusteluja kirposi aiheesta toiseen, meillä oli mahtava porukka ja saimme tutustua toisiimme rauhassa jouluherkkuja nautiskellen.

Mietimme myös jatkoa ja tapaame varmasti vielä. Ideoita tapahtumien luonteesta heiteltiin ilmaan. Nähtäväksi jää missä merkeissä tapaamme jälleen.

Illan päätyttyä fiilikset olivat ihan mielettömät. Saavutin yhden unelmistani! Ylitin itseni! Ilman tukijoukkoja tapahtumaa ei tietysti olisi ollut, joten suuret kiitokset kuuluvat Mirvalle, Heidille, miehelleni, äidilleni ja tietysti Katille ja kaikille osallistuneille. Me yhdessä teimme tapahtuman!

Mitä haluat sanoa muille kannustukseksi?

Älä koskaan luovu unelmastasi vaikka kuinka kohtaisit elämän haastavan puolen. Jokaiselle meistä on suotu mahdollisuus haluta mitä tahansa. Kyse on vain tahdosta. Etsiydy elämänmyönteisten, kannustavien ja innostuneiden ihmisten seuraan. Älä hukkaa energiaasi negatiivisuuksiin. Elä elämääsi avoimin mielin, nauti jokaisesta päivästä ja opettele nauttimaan arjen tarjoamista pienistä asioista. Puhu unelmistasi. Koskaan ei voi tietää kenellä on se ratkaiseva avain unelmasi toteuttamisen seuraavaan askeleeseen. Etsi asia, joka saa sydämesi liekehtimään ja anna palaa!

Oma unelmasi, mitä ei ääneen uskaltaisi sanoa?

Tiedän nyt mitä haluan ja suunta tuntuu tosiaankin oikealta. Unelmoin yhteistyöstä Uskalla Innostua tiimissä. Sekä haaveilen, että jossakin vaiheessa tulevaisuutta elättäisin perheeni tapahtumajärjestäjänä ja minulla olisi mahdollisuus jonkinasteiseen taloudelliseen vapauteen.

Kiitos

Suurkiitokset Iirikselle haastattelusta, ja etenkin pikkujoulujen järjestämisestä. Uskon, että Iiris tulee ilahduttamaan meitä jatkossakin mukavilla tapahtumilla Turussa. Kun haluat mukaan, liity

Turun facebook-ryhmään

ja/tai tilaa

Turun uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla Turun alueella järjestettävistä tapahtumista.

Innostavin terveisin

Kati Michelsson

Historiallinen hetki Turussa

Vuosi 2012 pakettiin

Tämän vuoden valmennukset on nyt Turun osalta ohi ja allekirjoittaneella on sellainen olo kuin joululoma olisi alkanut. Toisaalta tuntuu siltä kuin olisi joululahjankin saanut jo ennakkoon.

"Kannatti ajaa 300km Turkuun..."

Osallistujia oli taas kerääntynyt Turkuun laajalta alueelta koko päivän Saa mitä haluat -valmennukseen. Edustusta oli Turun lähikunnista, mutta myös Porista, Vaasasta sekä Tampereen että Lahden seudulta saakka.

Yksi unelma toteutui

Lauantai 10. marraskuuta oli tärkeä päivä sekä tiimimme päävalmentajalle Ilkka Koppelomäelle että minulle. Minä pääsin toteuttamaan unelmani valmentaa Uskalla Innostua -tapahtumassa ja Ilkka päästi ensimmäisen kerran jonkun toisen vetämään Saa mitä haluat -valmennusta.

Tämä on jälleen yksi todiste siitä, että kyllä ne unelmat toteutuvat kun vain jaksaa uskoa ja tehdä töitä toteutumisen eteen.

Tämä päivä on mennyt nauttiessa upeasta jälkifiiliksestä. Nytkin kun kirjoitan tätä, niin on hieman epätodellinen olo ja en löydä sanoja kuvamaan eilistä. Onneksi yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten saatte kuvamateriaalin kautta nauttia eilisen tunnelmasta.

Nyt ei muuta kuin askeleet kohti yhä suurempia unelmia ja tavoitteita. Päivämäärä ja paikka on jo seuraavalle askeleelle asetettu: Hämeenlinna 8. joulukuuta 2012 ;-)

Hyvä ruoka - virkeämpi mieli

Osallistujien energiatasosta piti huolen valmentajan lisäksi Turun Ruohonjuuren tarjoamat terveelliset herkut. Lämpimät kiitokset Ruohonjuurelle yhteistyöstä.

Tukea, tsemppia ja sparrausta

Toki suurin kiitos kuuluu tapahtumiimme osallistuville. Ilman teitä ei olisi meitä, koska emme me itsellemme järjestä näitä tapahtumia vaan teille.

Parasta tapahtumissamme onkin kaikki ihanat uudet tuttavuudet. Ihan sama kuinka hyvä valmentaja on, kyllä osallistujat lopulta luovat tapahtumasta onnistuneen.

Kiitos teille kaikille Turun tapahtumiin tämän vuoden aikana osallistuneet! Teitte tästä vuodesta ikimuistoisen.

Ensi vuonna jatketaan entistä innostavampina ;-)

Innostavin terveisin Kati Michelsson

P.S.

Turun Uskalla Innostua tiimillä on vielä yksi yllätystapahtuma takataskussa tälle vuodelle. Meillä on suuri kunnia olla mukana toteuttamassa yhden osallistujan unelma. Tästä pian lisää tietoa Turun Uskalla Innostua facebook ryhmässä.

Mikäli sinulla on jokin unelma, jonka toteuttamiseen kaipaat apua, niin kerro siitä ihmisille ympärilläsi! Apua voi löytyä yllättävistäkin suunnista ;-) Mutta jos apua ei löydy lähiympäristöstäsi tule etsimään oikeita ihmisiä Uskalla Innostua -tiimin tapahtumista. Niistä löytyy aina ihania, sinuun ja unelmaasi uskovia ihmisiä. Tervetuloa mukaan!

"Tää on niin parasta!"

Otsikko on osallistujan palautteesta koskien Turussa tiistaina 23. lokakuuta järjestettyä Uskalla innostua ja usko itseesi -valmennusluentoa.

Tapahtuman markkinointimateriaalissa mainitsemme viisi syytä osallistua tähän valmennukseen: - Saat lisää itsevarmuutta ja uskoa itseesi - Opit näkemään ja kokemaan elämäsi parempana - Opit tiedostamaan ajatuksiasi - Saat inspiroivia ja rohkaisevia esimerkkejä - Ymmärrät ympäristösi merkityksen ja vaikutuksen

Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä mitä luvataan, jollei lupausta pidetä. Näin ollen haluan jakaa sinulle nyt osallistujien palautteita tuosta tapahtumasta. Toivon, että saat niistä paremman kuvan millaista kyseiseen tapahtumaan on osallistua.

Mistä osallistujat pitivät tapahtumassa? - Ilkka on aito ja innostava - hauskoista esimerkeistä ja mielikuvaharjoituksista - runsaasta mahdollisuudesta itsetutkisteluun - työkaluista - tsemppauksesta - kaikki saivat edetä omalla mukavuusalueellaan - asiat liittyivät tunteisiin - lämmin, positiivinen, innostava ilmapiiri - nauraminen tuntui hyvältä

Päävalmentajamme Ilkka Koppelomäki tapaa sanoa, että jos saa valmennuksesta yhden asian käytäntöön omaan elämäänsä, tapahtuma on ollut sijoituksensa arvoinen.

Miten Turun Uskalla innostua ja usko itseesi -valmennusluento vastasi osallistujien odotuksiin? - tulin avoimin mielin ja yllätyin positiivisesti - paljon käytännön eväitä ja "kotitehtäviä" - takuuvarmaa asiaa taas :)

Kaikista hienoista palautteista, tämä seuraava kuitenkin lämmitti järjestäjän sydäntä eniten: "Sain vastauksia minua estäneisiin asioihin. Uskon että unelmani voi tapahtua."

Mikäli sinä kaipaat vastauksia sinua estäviin asioihin, tee asialle jotain. Murehtimalla asia ei valitettavasti parane, yleensä vain pahenee. Seuraavien viikkojen aikana on mahdollisuus osallistua tapahtumiimme ympäri Suomen. Turussa seuraava ja samalla vuoden viimeinen tapahtuma on lauantaina 10. marraskuuta Saa mitä haluat -valmennus.

Tervetuloa löytämään vastauksia sinua estäviin asioihin ja hakemaan uskoa sinun unelmaasi!

Innostavin terveisin Kati Michelsson

Toteutunut unelma

Rohkeus toteuttaa unelmia

Kati Michelsson on tiimivastaavamme Turussa. Halusimme selvittää kaikkien tiimivastaaviemme ajatuksia siitä mitä he haluavat saada aikaan omassa kaupungissaan ja mikä heitä ohjaa elämässä. Nyt toisena on vuorossa Kati.

1. Mikä toi sinut kaupunkisi tiimivastaavaksi?

Osallistuttuani ensimmäisen kerran Uskalla Innostua -tapahtumaan marraskuussa 2010 minussa heräsi unelma saada joskus työskennellä Uskalla Innostua -tiimissä. Esitin toiveeni ääneen Ilkalle toukokuussa 2011, mutta tiimissä ei silloin ollut vapaana minulle sopivaa tehtävää. Tammi-helmikuun vaihteessa 2012 en ollut uskoa lukemaani, kun aamupöpperössä luin Uskalla Innostua -viikkokirjettä, jossa Ilkka kirjoitti hakevansa yhteistyökumppaneita eri puolille Suomea. Nyt minulle aukeni mahdollisuus olla osa Uskalla Innostua -tiimiä ja voisin tehdä sen vielä muuttamatta pois Turusta :-)

2. Millaista muutosta haluat erityisesti saada aikaan omassa kaupungissasi?

Haluan auttaa ihmisiä eteenpäin omassa elämässään. Olisin itse kaivannut apua mm. silloin kun mietin lukion jälkeistä opiskelupaikkaa. Kukaan ei sanonut minulle, että voin tehdä ihan mitä haluan, joten päädyinkin opiskelemaan alaa, jota minulle suositeltiin, todetakseni muutaman kuukauden jälkeen, ettei se ollut mun juttu. Myös kun päädyin vaikeaan tilanteeseen ensimmäisessä valmistumisen jälkeisessä työpaikassa, olisin kaivannut apua - onneksi sitä myös sain kun löysin tieni Saa mitä haluat -valmennukseen.

En halua, että kenenkään tarvitsee hakata päätään seinään vaan haluan, että apua on tarjolla sitä kaipaaville. Ja haluan levittää ilosanomaa siitä, että elämässä kannattaa tehdä niitä asioita, joista itse tykkää ja joita haluaa tehdä. Elämää ei kannata uhrata, se kannattaa elää!

3. Kirja, elokuva ja/tai tapahtuma, jolla on tai on ollut merkittävä merkitys elämääsi?

Muutos lähti liikkeelle siitä, kun sain anopilta lainaan Secret-kirjan kesällä 2010. Seuraava iso, järisyttävä asia oli Saa mitä haluat -valmennus marraskuussa 2010. NLP Practitioner kurssi kesäkuussa 2011 mullisti maailmani ja Next Step syyskuussa 2011 toimi minulle ponnahduslautana uuteen elämääni. Innolla odotan jo A-Factoria ja mitä kaikkea suurta sen jälkeen saan aikaan elämässäni :-)

4. Mikä on sinun keinosi muuttaa haasteet voitoksi?

Suunnaton halu onnistua ja saavuttaa unelma. Tahdonvoima. Suomalainen sisu. Toiminta. Hätä keinot keksii ja tarvittaessa saan voimaa hokemalla itselleni "Just do it!".

5. Mistä tai miten sinä saat intosi ja energiasi elämään?

Tavoitteeni on herätä joka aamu innosta hihkuen ja energisenä uuteen päivään. Olen määritellyt elämäni tarkoituksesi edetä kohti parasvointia elämäni kaikilla osa-alueilla ja jakaa matkan varrella oppimaani muille auttaakseni heitä kohti omaa parasvointiaan. Intoa ja energiaa riittää kun saan toteuttaa elämäni tarkoitusta ja tehdä niitä asioita, joita haluan tehdä.

6. Miten sinä teet itsesi onnelliseksi?

Hyväksi havaittuja keinoja ovat mm. hymyily, kiitollisuuden aiheiden listaaminen, lempimusiikin tahtiin tanssiminen ja laulaminen, riippumatossa loikoilu, opiskelu, hyvän kirjan lukeminen, teekupillisen ääressä rentoutuminen, lyhyt rentoutushetki syvään hengittäen niin että pääsee takaisin tähän aikaan ja paikkaan jossa kaikki on hyvin... Keinoja on monia. Varma tapa, jos mikään muu ei auta, on oman kullan kainaloon käpertyminen - siellä kaikki on aina hyvin.

7. Kolme tärkeintä asiaa elämässäsi?

Ihana aviomies, joka tukee, kannustaa, tsemppaa, uskoo muhun ja tarvittaessa potkii perseelle. Vapaus tehdä mitä haluan. Luottamus & usko omiin unelmiin.

8. Tavoite tai unelma, jota et uskaltaisi sanoa ääneen?

Haluan luoda menestyvän yrityksen, jonka tuomalla vapaudella ja tuloilla voin toteuttaa unelmiani.

Haastattelussa Unelma-apuri Sanna Kauppinen

Yhdellä kirjalla tai elokuvalla voi olla merkittävä vaikutus elämään. Joskus iso elämän muutos voi syntyä siitä, että kuulee yhden lauseen, kun se vain on juuri se oikea ja oikeaan aikaan ja oikealta ihmiseltä. Se on mahdollista, koska oman elämän mahdollisuudet ja mahdottomuudet on omassa mielessä. Tämä haastattelu on innostuneesta perheen äidistä, jonka elämä muuttui nopeasti yhden kirjan lukemalla. Tai ei vain lukemalla, vaan käyttämällä oppimaansa hyväksi omassa elämässään.

Monet huippuvalmentajamme, kuten Bob Proctor ja Joseph McClendon III, ovat kertoneet samaa tarinaa kuinka yksi kirja on muuttanut heidän elämänsä vuosikymmeniä sitten. Tarina amerikkalaisesta menestyvästä valmentajasta voi olla kaukana omasta elämästäsi ja siksi haluankin jakaa sinulle tämän tarinan vantaalaisesta kahden lapsen kotiäidistä.

Kun kuulin itse tämän tarinan (tarina on ehkä väärä sana tähän oikeasti, koska kyseessä on oikean ihmisen oikea elämä), en ollut yllättynyt miten paljon hänen elämässään on muuttunut sen jälkeen kun kuulin mistä kirjasta oli kyse. Vuonna 2007 toimme Suomessa esiin The Secret - Salaisuus -elokuvan ja kirjan. Se on edelleen tänä päivänäkin ostetuin tuotteemme ja se kertoo siitä, että se todella vaikuttaa ihmisten elämään.

Haastattelussamme on siis Sanna Kauppinen, joka nyt tunnetaan myös nimellä Unelma-apuri. Haastattelussa myös tarkemmin siitä miten Sanna on saanut tämän nimen.

Itse olen myös innostunut siitä, kuinka Sanna on alkanut jakamaan hyviä asioita eteenpäin ja saanut sillä paljon hyvää aikaa.

Onko sinulla aina ollut samanlainen elämänasenne vai onko se muuttunut jossain vaiheessa elämää?

Sanna, Unelma-apuri: Olen yksi niistä ihmisistä, jotka voivat sanoa tarkan hetken, jolloin elämäni muuttui. Se oli loppuvuodesta 2008. Meillä tuli mieheni kanssa tänä keväänä täyteen 10v yhteistä elämää, mutta silloin olimme ajatuneet jotenkin umpikujaan, tuntui ettei mistään tule mitään, mikään ei onnistu, ei ollut hyvä olla toisen kanssa. Olimme varanneet ajan parisuhdeterapiaan ja kerroin asiasta siskolleni puhelimessa. Hän sanoi minulle: "Olen tilannut sinulle erään kirjan, se tulee sinulle huomenna postissa." Siskoni oli aiemminkin puhunut minulle tästä kirjasta, en ollut juuri noteerannut...ei ollut aikani...nyt oli ja tiesin sen! Tiesin ennen kuin avasin paketin, että elämäni, meidän elämämme muuttuisi..muistan edelleen sen tunteen! Kirja oli Rhonda Byrnen Salaisuus. Kaikki muuttui siitä hetkestä! Alkoi matka kohti jotain vieläkin parempaa.Se matka jatkuu edelleen, se jatkuu aina! Se tekee tästä elämästä niin kutkuttavaa. Kun me mieheni kanssa opimme hyödyntämään vetovoimanlakia oikein, olemme saavuttaneet elämässämme uskomattomia asioita. Kaikkein tärkeitä on kuitenkin se, kuinka onnellisia olemme, meillä on hyvä olla. Elämässämme on rakkautta, onnea, iloa, kunnioitusta, naurua..kaikkea hyvää ja tiedämme kuinka voimme sitä vahvistaa. Ennen huomio kiinnittyi helposti niihin asioihin, jotka olivat pielessä. Toisessa näki usein sen mikä ärsytti. Mistä vain voit tehdä ongelman elämässä, parisuhteessa, aivan mistä vain, jos lähtee pyörittämään palloa siihen suuntaan. Nyt tämä on meille tietoista, emme ole uhreja vaan vaikutamme itse...kaikilla elämämme osa-alueilla. Ymmärsimme sen, että kaikki lähtee meistä itsestämme, aivan kaikki!

Mikä aiheutti muutoksen?

Sanna, Unelma-apuri: Vanha kiinalainen sananlasku kuuluu, että kun oppilas on valmis ilmestyy opettaja. Me olimme valmiita, olimme tiedostamattamme tehneet tilauksen ja maailma vastasi siihen.

Onko elämässäsi huonoja päiviä ja miten käännät ne hyväksi?

Sanna, Unelma-apuri: Kyllä, aivan varmasti ja tietenkin. Olen kuitenkin oppinut sen, etten ole enää esimerkiksi tunteideni vietävissä, osaan irrottautua ja voin halutessani vahvistaa jotain hyvää. Tämä on myös asia, jota olen halunnut viedä eteenpäin muille ihmisille, turhasta ketutuksesta irti päästäminen. Tällä tarkoitan sitä, että monesti rutistaan ja naristaan aivan turhasta, todella pieni vastoinkäyminen saa meidän syöksymään apeuteen ja ketutukseen, jossa sitten porskutetaan helposti loppu päivä..ehkä jopa huominenkin! Näin sitten kerätään samalla lisää asioita elämäämme, jotka vahvistavat näitä kyseisiä tunteita. Kun ihminen ymmärtää ja oppii, että hän voi valita itse kuinka suhtautuu, hän voi itse vaikuttaa siihen millaisella fiiliksellä hän haluaa päivänsä vetää..ymmärtää sen, että kaikki lähtee sinusta itsestäsi, silloin tapahtuu suuri askel! Tämä askel on merkittävä, sillä se vaikuttaa samantien, ei vain tähän ihmiseen, vaan koko hänen lähipiiriinsä! En ole enää tunteideni riepoteltavissa, voin itse valita mitä tunteita haluan vahvistaa ja missä haluan kieriskellä. Olen myös oppinut vaihtamaan tunnetilaa lennossa! Turhat kiukut ja ketutukset on jäänyt. Usein jo se, että alan vain hymyillä saa pallon vaihtamaan suuntaa, valitsen tietoisesti jotain parempaa. Välillä toki on näitä kiukkusihinäsähinäärräpää-päiviä, mutta silloinkin se on tietoinen valinta! Hurjan arvokas on myös taitoa oppia pysähtymään, huomata ja ymmärtää, että kaikki on hyvin nyt, tässä hetkessä.

Mistä sinä saat innostuksen elämääsi?

Sanna, Unelma-apuri: Voih, niin monesta! Koko elämästä, tämä on niin kutkuttavaa ja hurmaavaa! Nauru ja aito ilo ovat minulle elintärkeitä! Meillä kotona nauretaan usein ja paljon, ja jokainen myös itselleen! Osaamme hassutella ja laittaa itsemme likoon! Olen oppinut myös olemaan välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä, ennen olin niiden armoilla paniikkihäiriöön asti! Nyt nautin siitä mitä olen, se on parasta mitä minulle on annettavaa ja kuulutankin terveen itsensä rakastamisen puolesta! Mitä sitten jos en ole jonkun makuun? Erilaisuutemme on rikkaus! Ihmiset ovat myös minun innostukseni, olen aina nauttinut ihmisten seurasta, keskusteluista sekä ihan vain olemisestakin. Minulla on elämässäni paljon rakkaita läheisiä ja ystäviä, jotka ovat minulle hurjan tärkeitä ja jotka tekevät tästä elämästä vieläkin hienompaa! Arvostan myös jokaista ystävääni juuri sellaisena kuin he ovat, jokainen erilainen, ainutlaatuinen ja korvaamaton juuri omana itsenään! Olen myös niin kiitollinen siitä, että saan kulkea monen ihmisen matkassa itse mukana. Näkemässä ja kokemassa. Antamassa, saamassa sekä jakamassa. Unelmat, vapaus, mahdollisuudet, taianomaisuus...elämän kutkuttavuus on sellainen innostus joka vain vahvistuu päivä päivältä! Tämä on juuri niin mahtavaa kuin itse valitsemme!

Minkä koet elämässäsi tärkeäksi?

Sanna, Unelma-apuri: Perheeni on minulle tärkeintä, ehdottomasti. Olemme mieheni ja kahden poikani kanssa tiimi, joka pärjää missä vain ja meillä on aina hyvä olla yhdessä. Hoidan lapsiamme kotona ja olen monesti miettinyt, että se minkä takia olen jo monta vuotta jaksanut sitä tehdä on se, että olen aina ollut muutakin kuin äiti. olen Sanna. Myös ystäväni ovat minulle todella tärkeitä ja onneksi saan nähdä heitä usein. Me myös molemmat mieheni kanssa nautimme siitä, että ihmiset voivat vain pölähtää meille! Sitten vain katetaan muutama lautanen enemmän ja istutaan kaikki iltapalalle tai syömään..aivan mahtavaa! Niiden asioiden eteenpäin vieminen joihin itse uskon on minulle tärkeää. Se tulee sydämestä, sen on tarve mennä eteenpäin, kiertää minulta sinulle, sinulta jollekin toiselle. Uskon hyvän kierrättämiseen, positiiviseen asenteeseen, rakkauteen, kiitollisuuteen...sydämen toiveisiin ja vetovoimanlakiin. Elämämme on sellaista millaiseksi me sen itse teemme.

Sanna on perustanut nettiin oman Unelma-apuri -ryhmän ja -sivun ja on nyt järjestämässä ensimmäistä tapahtumaa (lauantaina 9.6.2012 klo 15-18 Vantaalla), johon voi osallistua kuka tahansa, joka haluaa elämäänsä enemmän hyvää. Tämän järjestäminen on Sannan unelma ja myös sen nimi on paikallaan: Dream Meeting

Mistä sait ajatuksen tulevan tapahtuman järjestämiseen?

Sanna, Unelma-apuri: Olen perustanut Unelma-apuri ryhmän viime syksynä. Elämääni alkoi tulla aina vain enemmän ihmisiä, jotka halusivat kuulla ja oppia lisää ja jo tuttavien tuttavat pyysivät saada tavata. Jotkut ystäväni olivat vitsailleet jo kauan, että sinun tulisi perustaa oma ryhmä...no sitten siitä tuli totta! Ryhmästä on tullut monelle tärkeämpi kuin mitä osasin edes kuvitella sitä perustaessani, monet käyvät siellä päivittäin ja monen elämä on muuttunut täysin.

Ajatus tapaamisesta syntyi noin pari kuukautta sitten. Tarkoitus oli ensin kahvitella takapihallani, mutta sitten ajattelin että ei hemmetti! Tästä voisi tehdä jotain paljon, paljon parempaa! Laitoin pallon pyörimään ja aloin ottaa yhteyttä eri firmoihin, ihmisiin, artisteihin, ravintoloihin, toimittajiin...ja aika pian huomasin, että tämä juttu on sellainen johon ihmiset lähtevät mielellään mukaan. Halusin toteuttaa koko tapahtuman ilman rahaa. Jokainen joka tässä on mukana, on lähtenyt juttuun sydämestään ja nimenomaan kierrättämään hyvää! Aiivan mahtavia juttuja on saatu aikaiseksi!

Mitä haluat tapahtumalla saada aikaan?

Sanna, Unelma-apuri: Itselleni tärkeää on tuoda näitä juttuja aivan "tavallisten" ihmisten ulottuville, tuoda nämä asiat ihmisten luo ja sitä kautta heidän tietoisuuteen. Myös miehet ovat lähellä sydäntäni, ja toivon että he ovat lähteneet rohkeasti liikkeelle. Mielestäni on aivan mahtavaa järjestää juttu ravintolassa, jossa voi ottaa vaikka yhden oluen, kynnys tulla paikalle on matalampi.

Haluan myös rikkoa ja kyseenalaistaa rajoja ja uskomuksia. Uskomuksethan ovat meille totta niin kauan kuin uskomme niihin, mutta mihin haluamme uskoa? Varsinkin tänä päivänä mielestäni tämänkaltaiselle jutulle on paikka, tilaa ja tilaustakin! Paikalle on myös upeita puhujia, Aaro Löf, Taina Siukola ja Merja Kyllönen. Jokainen saa varmasti jotakin, ainakaan ei menetä mitään!  Varmasti herää ajatuksia, kysymyksiä...ne vievät meidät aina kohti parempaa!

Kenen toivoisin tulevan paikalle ja kenen kannattaisi tulla?

Sanna, Unelma-apuri: Kaikki ovat tervetulleita, aivan jokainen ja juuri sellaisena kuin on! Tämä on tilaisuus missä relataan, nautitaan ja nauretaan...sekä opitaan jotain mahtavaa tästä elämästä, toisistamme sekä itsestämme. Uskon että monet silmät aukeavat, moni lähtee hymyillen!

Mikä olisi kirja tai elokuva jota suosittelet?

Sanna, Unelma-apuri: Rhonda Byrnen Salaisuus... on muuten myös DVD:llä.

Moni kysyy kuinka paljon olen opiskellut näitä juttuja, miten paljon olen käynyt kursseilla ja koulutuksissa...olen lukenut tämän yhden kirjan. Se tuli, se osui, se upposi... se muutti elämäni.

Mikä on mottosi elämässäsi?

Sanna, Unelma-apuri: Kaikesta mitä minulle tapahtuu seuraa pelkkää hyvää!

*****

Jos Sannan juttu inspiroi sinuakin, niin katso Dream Meeting Facebookista ja Unelma-apurin sivut. Sannan suosittelema kirja ja elokuva siis löytyvät myös Uskalla Innostua verkkokaupasta.

Kerro meille, jos tiedät henkilön, jonka elämä on muuttunut merkittävästi paremmaksi tai jolla olisi hyvän elämän tarina kerrottavana.

Aurinkoista ja inspiroivaa päivää!

Innostavin terveisin Ilkka

Oman elämän ELÄMINEN - kokemuksena lentäminen

Elämäsi vuosi 2012 -valmennusryhmä antoi minulle lahjaksi elämyksellisen lahjakortin kevytlentokoneella lentämiseen. Huikeat kokemukset tuo elämään makua ja tässä lyhyt video reissusta Malmin lentokentältä Helsingistä. Kiitokset Elämäsi vuosi -ryhmälle loistavasta lahjasta, Elämyslahjoille ja Topille lennosta! httpv://www.youtube.com/watch?v=ireyBG4ooU4&list=UUgA7zclSGBGiq_XEt5yrGhw&feature=plcp

 

Lisäksi pari sanaa ns. unelmien toteuttamisesta. Olen muutaman vuoden ajan suunnitellut hyppääväni laskuvarjolla. Kesällä ostin 100 euron lahjakortin laskuvarjohyppäämiseen. Kortti maksoin vain 20 euroa ja ajattelin, että nyt käyn hyppäämässä. Niin kuitenkin jäi hyppäämättä, koska oli niin monta muutakin kivaa juttua menossa. Nyt kun sain lahjakortin lentämiseen, niin halusin aktivoida sen mahdollisimman pian ja soittaa ajan varaukseen välittömästi, jotta lahja ei pääsisi vanhenemaan. Käytännössä pääsin lentämään heti seuraavana päivänä eli tänään. Jos siis oikeasti haluat jotain toteuttaa, niin se kannattaa tehdä tänään.

Jos mietit, että onko sinulla siihen aikaa, niin kannattaa katsoa tämä leffa...

httpv://www.youtube.com/watch?v=fdadZ_KrZVw

 

Parasta päivän jatkoa... :)

Innostavin terveisin Ilkka

 

Iloisen asenteen avaimia

Tapasin innostuneen ja iloisen Anna Heinon Helsingin nuorten yrittäjien verkostoitumisbileissä. Sovittiin, että teen hänestä haastattelun, koska hän on löytänyt itselleen työn, johon tykkää mennä ilolla joka päivä ja hän jaksaa helposti motivoida itsensä hyvään asiakaspalveluun. Katso videohaastattelu ja kuulet mikä Annan mielestä on olennaista innostuneeseen ja iloiseen elämään! httpv://www.youtube.com/watch?v=sV9BHB7vI38

Tässä vielä kuvia vierailultani Annan liikkeeseen Uudenmaankadulla Helsingissä (isomman kuvan saat klikkaamalla kuvaa):

[gallery link="file" columns="4"]

Annan kotisivut löytyvät osoitteesta www.annaheino.fi

Innostavin terveisin,

Ilkka Uskalla Innostua -tiimi

Se mitä et koskaan tehnyt...vielä

Jokaisella on ainakin jossain vaiheessa elämää paljon haaveita, unelmia tai vähintäänkin ideoita siitä mitä voisi tehdä. Kuinka paljon sinulla on edelleen haaveita, joita sinä haluat toteuttaa? Mitä ajattelet niistä? Onko se jotain mitä ei koskaan tullut tehtyä? Maailmalla on paljon tarinoita niin nuorista kuin vanhoistakin, jotka toteuttavat unelmiaan. Tapasin reilu viikko sitten miehen, joka toteuttaa unelmiaan ympäri maailman suorittamalla uskomattomia haasteita. Unelmien toteuttaminen ei ole kiinni siitä missä olet syntynyt tai iästä. Jos et usko niin käy kirjastossa, josta löydät useita kirjoja siitä kuinka moni ihminen on noussut eri lähtökohdista hyvin korkealle omassa elämässään (mitä ikinä korkealle sitten tarkoittaakin eri ihmiselle). Se mitä et ole koskaan tehnyt, muuttuu tehdyksi silloin kun päätät, että tänään voit sen tehdä. Innostavin terveisin.

Ilkka Uskalla Innostua -tiimi