Ajankohtaista

Mikä ihmeen paleo ruokavalio?

Paleo ruokavalio tulee nykyään sieltä ja täältä esiin. Mistä oikein on kyse? Jaakko Savolahden perustama Helsinki Paleon sivut  osaavat vastata otsikon kysymykseen. Uskalla Innostua -tiimissä haluamme ottaa selville itsensä kehittämiseen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista sekä vanhoja että uusia juttuja. Erityisesti niitä juttuja, jotka joku on todistanut oikeassa elämässä toimiviksi.

Nyt haluamme ottaa selville, mitä tuo paleo on ja kenelle siitä voisi olla hyötyä. Maksuton nettiseminaarimme on vain muutaman päivän päästä. Tästä pääset mukaan.

Nettiseminaarissa on asiantuntijana Jaakko Savolahti, joka on itse saanut terveemmän elämän paleon avulla.

Tulevalla viikolla on ravinto aiheena myös muissa tapahtumissamme.

Hyvä tavoite on tarkka, haastava ja innostava

Vuoden vaihtuessa tehdään usein uudenvuoden lupauksia ja asetetaan tavoitteita tulevalle vuodelle. Millainen on hyvä tavoite ja miten voi edesauttaa tavoitteen toteutumista? Haastattelimme aiheesta valmentaja Kati Michelssonia, joka pitää Hämeenlinnassa 8.12. Saa mitä haluat -valmennuksen yhdessä Ilkka Koppelomäen kanssa.

 

”Hyvä tavoite motivoi ja on tarpeeksi haastava, mutta ei lannistava”, Kati Michelsson toteaa.

”Tavoitteen täytyy olla sellainen, että se innostaa ja sen eteen on valmis tekemään töitä. Tavoite on kaiken sen eteen vaadittavan työn arvoinen.”

Tavoite on myös määriteltävä tarkasti.

”Usein uutena vuotena luvataan itselle parempaa kuntoa, laihtua viisi kiloa tai lopettaa tupakan poltto. Mutta mitä esim. se parempi kunto tarkoittaa?

”On vaikea tavoitella jotain sellaista, jota ei ole määritellyt itselleen tarkasti mitä se tarkoittaa. Onko se sitä, että jaksaa nousta portaat hengästymättä vai juosta tunnin lenkin?

”Mitä hyötyä on viiden kilon painonpudotuksesta. Yleensä ajatellaan että sitä on sitten onnellisempi ja tyytyväisempi kehoonsa, mutta harvoin niin käy, jos painonpudotuksen eteen tehdyt muutokset eivät ole pysyviä, niin pudotetut viisi kiloa tulevat helposti takaisin. Kaikelle toiminnalle on syy ja tuo syy täytyy selvittää ennen kuin voi pysyvästi päästä eroon jostain niin sanotusti huonosta tavasta”, Kati muistuttaa.

Yhdessä askel kerrallaan

Ympärillä olevien ihmisten tuki on hyvä apu tavoitteen saavuttamiseen.

”Kun itsellä meinaa usko loppua johonkin vastoinkäymiseen, niin on sitten joku joka auttaa näkemään esteen yli ja jatkamaan eteenpäin. Myös välitavoitteet ovat hyviä, esimerkiksi kun lähtee pudottamaan 5 kiloa, niin voi asettaa välietappeja.”

”Päällimmäisinä tavoitteina minulla on tällä hetkellä valmistuminen Health Coachiksi toukokuussa 2013, oman valmennustoimiston ovien avaaminen 2. tammikuuta 2013 ja Uskalla Innostua -valmentajana kehittyminen. Minulla on myös  oman terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen liittyviä tavoitteita.”

”Jos ei mene jatkuvasti eteenpäin niin menee huonompaan suuntaan, koska mikään ei pysy samana ja muuttumattomana.”

Haastattelun teksti: Merja Lindroos

Mitä haluat saavuttaa vuonna 2013? Ota varaslähtö ja tee suunnitelmat valmiiksi vuoden viimeisessä Saa mitä haluat -valmennuksessa Hämeenlinnassa 8.12. klo 10-20.

Liput:

http://uskallainnostua.fi/tapahtumat/saa-mita-haluat-valmennus/

Historiallinen hetki Turussa

Vuosi 2012 pakettiin

Tämän vuoden valmennukset on nyt Turun osalta ohi ja allekirjoittaneella on sellainen olo kuin joululoma olisi alkanut. Toisaalta tuntuu siltä kuin olisi joululahjankin saanut jo ennakkoon.

"Kannatti ajaa 300km Turkuun..."

Osallistujia oli taas kerääntynyt Turkuun laajalta alueelta koko päivän Saa mitä haluat -valmennukseen. Edustusta oli Turun lähikunnista, mutta myös Porista, Vaasasta sekä Tampereen että Lahden seudulta saakka.

Yksi unelma toteutui

Lauantai 10. marraskuuta oli tärkeä päivä sekä tiimimme päävalmentajalle Ilkka Koppelomäelle että minulle. Minä pääsin toteuttamaan unelmani valmentaa Uskalla Innostua -tapahtumassa ja Ilkka päästi ensimmäisen kerran jonkun toisen vetämään Saa mitä haluat -valmennusta.

Tämä on jälleen yksi todiste siitä, että kyllä ne unelmat toteutuvat kun vain jaksaa uskoa ja tehdä töitä toteutumisen eteen.

Tämä päivä on mennyt nauttiessa upeasta jälkifiiliksestä. Nytkin kun kirjoitan tätä, niin on hieman epätodellinen olo ja en löydä sanoja kuvamaan eilistä. Onneksi yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten saatte kuvamateriaalin kautta nauttia eilisen tunnelmasta.

Nyt ei muuta kuin askeleet kohti yhä suurempia unelmia ja tavoitteita. Päivämäärä ja paikka on jo seuraavalle askeleelle asetettu: Hämeenlinna 8. joulukuuta 2012 ;-)

Hyvä ruoka - virkeämpi mieli

Osallistujien energiatasosta piti huolen valmentajan lisäksi Turun Ruohonjuuren tarjoamat terveelliset herkut. Lämpimät kiitokset Ruohonjuurelle yhteistyöstä.

Tukea, tsemppia ja sparrausta

Toki suurin kiitos kuuluu tapahtumiimme osallistuville. Ilman teitä ei olisi meitä, koska emme me itsellemme järjestä näitä tapahtumia vaan teille.

Parasta tapahtumissamme onkin kaikki ihanat uudet tuttavuudet. Ihan sama kuinka hyvä valmentaja on, kyllä osallistujat lopulta luovat tapahtumasta onnistuneen.

Kiitos teille kaikille Turun tapahtumiin tämän vuoden aikana osallistuneet! Teitte tästä vuodesta ikimuistoisen.

Ensi vuonna jatketaan entistä innostavampina ;-)

Innostavin terveisin Kati Michelsson

P.S.

Turun Uskalla Innostua tiimillä on vielä yksi yllätystapahtuma takataskussa tälle vuodelle. Meillä on suuri kunnia olla mukana toteuttamassa yhden osallistujan unelma. Tästä pian lisää tietoa Turun Uskalla Innostua facebook ryhmässä.

Mikäli sinulla on jokin unelma, jonka toteuttamiseen kaipaat apua, niin kerro siitä ihmisille ympärilläsi! Apua voi löytyä yllättävistäkin suunnista ;-) Mutta jos apua ei löydy lähiympäristöstäsi tule etsimään oikeita ihmisiä Uskalla Innostua -tiimin tapahtumista. Niistä löytyy aina ihania, sinuun ja unelmaasi uskovia ihmisiä. Tervetuloa mukaan!

"Tää on niin parasta!"

Otsikko on osallistujan palautteesta koskien Turussa tiistaina 23. lokakuuta järjestettyä Uskalla innostua ja usko itseesi -valmennusluentoa.

Tapahtuman markkinointimateriaalissa mainitsemme viisi syytä osallistua tähän valmennukseen: - Saat lisää itsevarmuutta ja uskoa itseesi - Opit näkemään ja kokemaan elämäsi parempana - Opit tiedostamaan ajatuksiasi - Saat inspiroivia ja rohkaisevia esimerkkejä - Ymmärrät ympäristösi merkityksen ja vaikutuksen

Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä mitä luvataan, jollei lupausta pidetä. Näin ollen haluan jakaa sinulle nyt osallistujien palautteita tuosta tapahtumasta. Toivon, että saat niistä paremman kuvan millaista kyseiseen tapahtumaan on osallistua.

Mistä osallistujat pitivät tapahtumassa? - Ilkka on aito ja innostava - hauskoista esimerkeistä ja mielikuvaharjoituksista - runsaasta mahdollisuudesta itsetutkisteluun - työkaluista - tsemppauksesta - kaikki saivat edetä omalla mukavuusalueellaan - asiat liittyivät tunteisiin - lämmin, positiivinen, innostava ilmapiiri - nauraminen tuntui hyvältä

Päävalmentajamme Ilkka Koppelomäki tapaa sanoa, että jos saa valmennuksesta yhden asian käytäntöön omaan elämäänsä, tapahtuma on ollut sijoituksensa arvoinen.

Miten Turun Uskalla innostua ja usko itseesi -valmennusluento vastasi osallistujien odotuksiin? - tulin avoimin mielin ja yllätyin positiivisesti - paljon käytännön eväitä ja "kotitehtäviä" - takuuvarmaa asiaa taas :)

Kaikista hienoista palautteista, tämä seuraava kuitenkin lämmitti järjestäjän sydäntä eniten: "Sain vastauksia minua estäneisiin asioihin. Uskon että unelmani voi tapahtua."

Mikäli sinä kaipaat vastauksia sinua estäviin asioihin, tee asialle jotain. Murehtimalla asia ei valitettavasti parane, yleensä vain pahenee. Seuraavien viikkojen aikana on mahdollisuus osallistua tapahtumiimme ympäri Suomen. Turussa seuraava ja samalla vuoden viimeinen tapahtuma on lauantaina 10. marraskuuta Saa mitä haluat -valmennus.

Tervetuloa löytämään vastauksia sinua estäviin asioihin ja hakemaan uskoa sinun unelmaasi!

Innostavin terveisin Kati Michelsson

Palaset paikoilleen

Terveisiä Turusta

Turun vuoden toinen Saa mitä haluat -valmennus oli lauantaina 15. syyskuuta ja tapahtumaan saapui 15 toiveikasta hakemaan apua elämänsä pieniin ja suuriin ongelmiin. Osallistujia oli niin Turun seudulta kuin myös Tampereelta, Vaasasta ja joka Kuopiosta saakka.

Apua päätöksentekoon

Tapahtumamme sopivat kaikille ikään ja elämäntilanteeseen katsomatta. Viime lauantaina muun muassa työtön tohtori saapui miettimään mitä haluaisi tehdä elämässään, nuori opiskelija pohti miten kannattaisi edetä intohimoisen harrastuksensa suhteen, työssä käyvä nainen halusi apua päätöksen tekoon jatkaako omassa työssään vai perustaako yritys ja yksi osallistuja pohti miten saisi rohkeutta lähteä toteuttamaan jotain Suomessa ennen näkemätöntä.

Tällaisille valmennuksille on selvästi tarve. Ihmiset kaipaavat apua, kun he jäävät jumiin eivätkä osaa tehdä päätöstä suuntaan tai toiseen tai eivät vain tiedä miten edetä asian suhteen. Valmennuksissamme ei anneta vastauksia, vaan autetaan erilaisten harjoitusten avulla osallistuja itse tekemään päätös miten edetä haluamansa muutoksen suhteen.

Palaset loksahtivat paikoilleen

Oli ihana seurata kuinka yksi osallistuja riemastui huomatessaan kuinka palaset vain loksahtivat paikoilleen. Keskittyessään päivän aikana omaan elämäänsä ja miettiessään unelmiaan  ja mahdollisuuksiaan hän huomasi, että hänen unelmansa onkin aivan käden ulottuvilla. Hän ei vain ollut aiemmin osannut yhdistää asioita toisiinsa. Nyt hän näki selvästi miten hän pääsisi tavoitteeseensa ja lähti hymyssä suin kotiin toteuttamaan unelmaansa.

Rakastan miten Michael Neill on ilmaissut asian ihanan kuvainnollisesti ja yksinkertaisesti: "Imagine a stick is floating down a river, and it gets stuck. Well, the stick doesn't need years of therapy, it just needs a little nudge and then it will get back into the flow of the river." Suomennettuna: "Kuvittele keppi lipumassa joen virran mukana ja se jää jumiin. Keppi ei tarvitse vuosien terapiaa vaan pelkästään pienen tönäisyn päästäkseen takaisin joen virtaan."

Jos olet jumissa ja olet pienen tai isomman tönäisyn tarpeessa olet lämpimästi tervetullut tapahtumiimme. Ja aina ei valitettavasti yksi tönäisy riitä vaan uusi tuuppaisu on tarpeen taas seuraavassa jumitus kohdassa ;-)

Turun seuraava ja samalla vuoden viimeinen Saa mitä haluat -valmennus on marraskuun 10. päivä. Sitä ennen on Uskalla innostua ja usko itseesi -ilta 23. lokakuuta. Tervetuloa mukaan!

Innostavin terveisin Kati Michelsson

Uusi elämä

Kesällä olemme päivittäneet sivujamme ja toimintaamme eteenpäin. Joko olet katsonut tämän vuoden päätapahtumamme uudet sivut osoitteessa www.uusielama.fi? Tiimin sisälläkin on tapahtunut kivoja juttuja näin kesällä kun järjestimme ensimmäisen Uskalla Innostua -tiimipäivän eri kaupungissa olevien tiimikumppaneiden kanssa.

Vaikka olemmekin jo tiimin toisesta vuodesta (2008) lähtien järjestäneet valmennustapahtumiamme ympäri Suomen, niin tässä välissä on ehtinyt olla pari vuotta, jolloin keskitimme tapahtumamme Helsinkiin. Se auttoi meitä saavuttamaan mahdollisuuden järjestää maailmanluokan valmennusseminaareja Suomessa (Bob Proctor & co ja Joseph McClendon III viime vuonna).

Tämän kevään aikana otimme tavoitteeksemme vakiinnuttaa tapahtumamme yhteensä seitsemään kaupunkiin. Tapahtumia suunnitellaan ihmisten tarpeita kuunnellen. Tähän on ollut iso apu keväällä teetetty asiakaskysely, joka antoi paljon vinkkiä siitä mitä olisi hyvä tehdä. Yksi näkyvistä palautteista oli se, että tapahtumiin on vaikea päästä kun ne on aina Helsingissä. No nyt se ongelma on ainakin osittain korjattu!

Kuuntelemme jatkossakin sitä mitä juuri sinä toivot meiltä? Halumme on auttaa sinua elämässä eteenpäin ja se onnistuu aina sitä paremmin mitä enemmän sinä annat tietoa ja palautetta meille.

Tämä blogi on ollut hetken aikaa hiljaisempi ja olemme nyt aktivoimassa sitä merkittävästi. Juttuja tulee myös tapahtumistamme eri puolelta Suomea.

Nyt kesälläkin tapahtumiamme on monessa eri kaupungissa ja kesän aikana toimii verkkokauppa ja viikkokirje.

Aurinkoista kesää sinulle siellä missä sinä olet!

 

Innostavin terveisin Ilkka

Tykkääthän meistä Facebookissa :)

Ruotsalaisten haaste ja suomalaisten vastaus

Pa Joof kävi pikaisesti pyörähtämässä Suomessa keskiviikkona. Sitä ennen hän oli Tukholmassa. Siellä kuvattiin video, jossa annettiin haaste suomalaisille. Suomessa haasteeseen vastattiin hyvällä mitalla. Siitä enemmän tällä videolla. Jotta tiedät mistä kyse, niin katso nuo linkatut videot. Videot on siis kuvattu reilun 2,5 tunnin mittaisessa "Transform Your Life in 2012" -valmennusseminaarissa nyt keskiviikkona Radisson Blu Royalissa Helsingissä. Pa on yksi Tony Robbinsin senior trainer -kouluttajista ja hän on ollut nyt turneella antamassa esimakua kolmen viikon päästä Lontoossa järjestettävästä Unleash the Power Within (UPW) -seminaarista. UPW on siis Robbinsin ykkösvalmennus, joka on myös vaikuttanut merkittävästi meidän tiimimme syntyyn ja toimintaan.

Alla oleva suositus kertoo myös hyvin menneestä illasta:

"Valtavan innostava ilta Uskalla innostua -tiimin ja Pa Joofin inspiroivassa seurassa. Suomalaisia näkee harvoin yhtä energisessä tilassa - ja mikä parasta, ilman himppuakaan agressiivisuutta tai alkoholia. Seminaari jätti tunteen siitä, että tämä on minulle vasta alkua. Iso kiitos!" - Johanna, 27, tiedottaja

"Kiitos Transform your life in 2012 -seminaarista. Keskiviikko oli huikaiseva kokemus. Seminaari antoi toivoa ja keinoja,miten tehdä muutos. Esimerkiksi muutokselle on annettava mahdollisuus itseltä sen toteuttamiseen. Lapsenmielisyyttä on löydyttävä,jolla uskoo itseensä päivä toisensa jälkeen,ja tekee asioita uudestaan ns epäonnistumisista huolimatta. Elämä on ongelmia täynnä - yksi ongelma ratkeaa,toinen ongelma tulee esiin. Pa Joof on inhimillinen, välittävä henkilö,joka antaa neuvoja ja esimerkkejä elämäntilanteiden hallintaan. Pa Joof sai minut ymmärtämään, että viittaaminen ja käden nostaminen ei riitä, vaan siihen tarvitaan tekoja. Keskiviikko-illasta ja olemassaolostanne KIITOS! " - Leena Tohola, 24,opiskelija

Korkean energian ja UPW-hehkutuksen lisäksi osallistujat saivat konkreettisia työkaluja omaan elämään.  Pa vahvisti jokaisen uskoa itseen ja omiin mahdollisuuksiin ja muistutti siitä, että jos jotain haluaa, niin se pitää mennä ja ottaa. Jos haluat jotain, niin sinun tulee toimia. Silloin kun muut miettii ja pohtii, niin aina joku jo tekee sillä aikaa. Itseasiassa hyvin monella olisi moni asia taatusti jo tehtynä ja toteutettuna siinä ajassa mitä he käyttävät asian aloittamisen pohtimiseen, aikatauluttamiseen ja huomiselle siirtämiseen. Nike sanois "Just do it". Niin, että mene jo ja tee se!

 

 

Joko se seuraava loma alkaisi?

Suurin osa meistä on työntekijöitä. Työn kautta on tullut ajattelu malli siitä, että suurin osa sekä päivästä että ajastamme menee työntekemiseen. Ja aika monella se aika mikä ei mene työntekemiseen menee loman, vapaan tai viikonlopun odottamiseen. Olen nyt ollut yrittäjänä kymmenen vuotta. Kuulen usein kadulla juttelua siitä, että milloin on seuraava loma tai vapaat. En ole odottanut kymmeneen vuoteen lomia enkä vapaita. Joskus olen pitänyt pitkiä lomia ja joskus lyhyempiä. Yleensä juuri silloin kun eniten tuntuu siltä. Harvoin olen niitä suunnitellut paljon etukäteen.

Yrittäjänä on erinäisiä vapauksia suunnitella asioita juuri niin kuin haluaa. Mukana on toki vastuukin. Monessa työssäkin on tänä päivänä mahdollista tehdä melkein yhtä vapaita suunnitelmia.

Kysymys kuuluukin, että kuinka paljon työajastasi kuluu siihen, että odotat seuraavaa viikonloppua tai lomaa? Kuinka paljon olet odottanut pääsiäistä, jotta pääset nauttimaan vapaa-ajasta (jota sinulla on joka päivä, jos vain huomaat sen)?

Jos joka päivä odotat jotain, niin olet kaukana tästä hetkestä ja kaikesta siitä mitä tapahtuu nyt. Siksi suosittelenkin, että jos aikasi tässä hetkessä menee tulevaisuuden odottamiseen, niin vaihda se mitä teet tässä hetkessä. Mieti mitä sinä todella haluat ja anna mennä! Jos uskot saavasi parempaa, niin aivan varmasti saat. Ja vastaavasti toisin päin. Valinta on sinun, joten tee oma hyvä valinta ;)

Jos tarvitset tähän rohkaisua tai apua, niin autan mielelläni :)

Innostavaa pääsiäistä!

Vastaa kyselyyn ja voita liput päätapahtumaamme

Haluamme auttaa sinua elämässäsi eteenpäin. Jotta voisimme tehdä sen paremmin, haluamme kuulla sinun mielipiteesi. Emme halua vain arvailla, mikä olisi sinulle parasta, joten kerro sinä se meille. Kyselyymme vastaaminen kestää noin 5-10 minuuttia ja voit voittaa lipun kevään päätapahtumaamme Muutoksen Mestarit tai koko vuoden päätapahtumaamme A-Factoriin. Osallistu kyselyymme tästä, odotamme innolla vastauksiasi!

P.S. Tämän viikon nettiseminaari on saatavissa ladattavana äänitteenä seuraavan viikon ajan tältä sivulta.

 

 

Free hugs eli ihan ilmaisia halauksia!

Näe uutta vanhassa ja opi

Menossa juuri junalla pikakäynnille Vaasaan tässä upeassa syyskelissä :) Eilen oli muuten ehkä hienoin pilvi-ilmiö mitä oon koskaan nähnyt. Tosi paksut pilvet ihan alhaalla ja keskellä suoraan yläpuolellani vähän niin kuin musta-aukko. Huikeeta! Pari vuotta sitten meillä oli harjoittelussa saksalainen tyttö, joka ihmetteli aina pilviä. Hän sanoi, että pilvet Suomessa on tosi alhaalla. Hyvä muistutus siitä, että se mihin itse on tottunut on jollekin toiselle jotain ihan uutta. Oikeestaan uskon, että joka päiväisellä työmatkalla voi nähdä jotain uutta joka päivä jos vain avaa silmänsä.

Tähän liittyen kuulen aina silloin tällöin ihmisten kommentteja eri seminaarien ja valmennusten jälkeen. He saattavat sanoa, että eivät oppineet mitään uutta koko seminaarin aikana. En aina usko mitä ihmiset sanoo ja tämä on yksi niistä jutuista. Olen käynyt kymmeniä valmennuksia ja seminaareja per vuosi noin viiden vuoden ajan. Yleensä kaikissa käsitellään jollakin tavalla samoja asioita ja siltikin koen oppineeni joka ikisessä tapahtumassa jotain uutta. Kyse on vain siitä mitä on valmis vastaanottamaan. Toinen juttu on se, että kannattaako edes hakea uutta tietoa vai ennemminkin sitä, että asiat siirtyvät käytäntöön omaan elämään. Uusia asioita ja tietoa on aina ympärillä kun vain näkee ja kuulee sen.

Asennetta

Tähän väliin pakko heittää kuva nuoresta kaverista, joka soitti rokkia Espan puistossa ja keräsi rahaa. Oikea asenne jo tosi nuorena! Todennäköisesti moni hänen kaverinsa valittaa, että ei ole rahaa mutta ei tee asialle mitään koska on liian nuori. No jossakin vaiheessa he voivat valittaa, että ovat liian vanhoja. Oikeasti et ole koskaan liian nuori etkä liian vanha. Kokeile vaikka ;) En tietenkään voi vannoa, että oliko tämä nuori mies kadulla soittamassa rahan takia vai vaan sen takia, että saa soittaa ihmisille. Joka tapauksessa KEEP ON ROCKING!!

 

Free Hugseja elikkäs ilmaset halit

Tällä viikolla oli myös ensimmäinen virallinen Free Hugs -päivä ympäri Suomen. Jotenkin tuntui siltä, että Uskalla Innostua kuuluu olla mukana tuossa päivässä. Olin mukana Helsingin päivässä Kampin Narinkkatorilla. Päivän ideana oli siis jakaa ilmaisia halauksia ihmisille. Simppeliä ja kivaa. Juttelin useampien halien jakajien kanssa ja moni oli kerännyt kovasti rohkeutta ottaa Free Hugs -kylttinsä esiin ja alkaa tarjoamaan halauksia. Tätä helpotti se, että paikalla oli muitakin tekemässä samaa.

Kun seurasin toimintaa vierestä ja silloin kun jaoin itse halauksia, niin tuntui siltä, että moni halauksen kohde joutui ennemminkin keräämään rohkeutta tulla halatuksi. Mua kiinnostaisi tietää, että kuinka moni ihminen tänäänkin kaipaa tulevansa halatuksi? Minä ainakin haluan tulla halatuksi ja jakaa halauksen. Kumpikin jo tänään tapahtunut useampaan kertaan, mutta kannattaako noita laskea ;)

Kampanjan tuloksena ihmisiltä kuuli ihan samat kommentit kun olisi ollut jakamassa jotain tylsää markkinoinnillista flyeria: "Ei kiitos", "ei nyt tarvitse", "kiitos minulla on jo", "kiitos sain jo" ja "kädet ihan täynnä". Tai sitten samat reaktiot: "Jos en katso heitä ja kävelen vain ohi niin pääsen pälkähästä ja ei tarvitse pysähtyä". Toisaalta veikkaan, että moni olisi halunnut tulla halatuksi, mutta ei uskaltanut tulla pyytämään halausta. Susta en tiedä, mutta mulle ainakin tunnin halausten jakaminen toi valtavan energiapiikin ja leveän hymyn koko loppu päiväksi. Aikas voimakasta :)

Alla kuvia Free Hugs päivästä - Paikalla oli myös miehiä jakamassa halauksia, mutta en ehtinyt ottaa heistä kuvia ennen kuin lähtivät pois. Kiitokset Mariolle virallisen halipäivän aloittamisesta. Lisää haleja luvassa kun katsot Facebookin.

Ja loppuun vielä kuva kaupan ikkunasta... Mitä jos yhdistäis nää kaksi asiaa: Kunnon halaus tässä hetkessä :) Ja sitten mun uusi lempilause: "Aina on aikaa halaukselle"

 

Ilkka Koppelomäki innostuu elämästä, oman mielen mahdollisuuksista ja uusista kokemuksista. Ilkalle on tärkeää ihmiset, elämästä nauttiminen, hyvinvointi ja tehokkuus. Kun Ilkka ei ole tehokas, hän on transsissa. Tervetuloa mukaan matkaan  innostuksen lähteille! Tilaa myös Ilkan kirjoittama viikoittainen Uskalla Innostua -viikkokirje! -> Tilaa viikkokirje