ajanhallinta

Kohtalon valvojat

Life is a series of events...

Takaisin palautuneena Hirvensalmelta. Oli muuten upea viikko upeassa paikassa! Olen ollut mukana jollakin tapaa, joko kouluttajana tai kurssilaisena tai sivustaseuraajana noin kahdella kymmenellä NLP Practitioner -kurssilla ja jokainen niistä on omanlainen elämys. Itseasiassa tajusin tämän kurssin jälkeen kun juttelin yhden kurssilaisen kanssa, että kaikista niistä kymmenistä kursseista millä olen käynyt Suomessa tai maailmalla niin tämä on ainoa kurssi, jossa todella pääsee käsittelemään omaa elämäänsä, eikä vain puhuta siitä tai anneta ohjeita mitä tulevaisuudessa voi tehdä kurssin jälkeen. Ns. Hands on -strategia eli toimintaa heti. Seitsemän päivää :) Päivä muuten alkoi lukemalla viestin, joka tuli syksyn päävieraalta eli Josephilta. Hän odottaa innoissaan Suomeen tuloa ja siihen tosissaan ei ole enää kuin kolme viikkoa.

Piti jo aikaisemmin kirjoittaa tästä elokuvasta, mutta en sitten edellä mainitun kurssin aikana ehtinyt paneutua asiaan. Mutta tässä tulee nyt ajatuksiani elokuvasta Kohtalon valvojat :)

Tämä on yksi tämän vuoden eniten ajatuksiani herättäneistä elokuvista. Näin trailerin noin kuukausi ennen elokuvan ensi-iltaa ja jo trailerin siinä vaiheessa kun näytölle ilmestyi sana "life", olin niin varma, että haluan nähdä tän leffan. Sitten olikin kuukauden odotus, joka palkittiin kyllä todella inspiroivalla elokuvalla. Tän voi mun mielestä katsoa niin monella tapaa tai niin monesta näkökulmasta. Viihteellisenä elokuvana tää on varmaan keskiarvoa, mutta kun katsot sillä idealla, että mitä ajatuksia tämä herättää tai miten tämä elokuva voi inspiroida omassa elämässä niin saa ihan uuden katsomiselämyksen. Leffa tuli siis pari viikkoa sitten jo vuokralle ja muutaman päivän metsästyksellä pääsin katsomaan sen uudestaan. Leffan metsästys oli taas niitä juttuja, että tämän haluan tehdä tänään ja teen ihan mitä vaan, että se onnistuu. Loppujen lopuksi riitti, että soitti kolmeen videovuokraamoon, jotta löytyi yksi kappale, joka ei vielä ollut vuokralla.

httpv://www.youtube.com/watch?v=wZJ0TP4nTaE

 

Oman elämän hallinta

Pääkysymys, joka nousee omaan mieleeni on se, että voiko omaa elämäänsä hallita. Vuosien jälkeen erilaisia itsensä kehittämisen kursseja käyneenä tuntuu siltä, että omaan elämäänsä todella voi vaikuttaa. Niin moni asia on muuttunut matkan varrella ja muuttuu jatkuvasti. Entä jos se kaikki on kuitenkin jo suunniteltu etukäteen. Niin sanotusti ihan sama mitä täällä teen tai kuinka pyristelen niin se kaikki on kuitenkin suunniteltu jo etukäteen ja menee jonkun muun suunnitelman mukaan. On sanottu, että jos et suunnittele omaa elämääsi niin joku muu suunnittelee sen puolestasi ja huomaat eläväsi muiden suunnitelmia tai niitä toteuttaessa.

"I don't care what you're putting up on my way. I'm not giving up."

Kohtalon valvojat - Adjustment Bureau

 

Oikea suhde

Elokuvan toinen kolauttava aihe minulle oli tuo romanttinen suhde. Suhde-elämä on yksi mielestäni mielenkiintoisimpia aiheita elämässä ja jotain mitä olen itse joutunut miettimään paljon. Ihmisiä on niin erilaisia ja kaksi ihmistä voi haluta niin erilaisia tai samanlaisia asioita. Mitä jos yhdessä oleminen estää kumpaakin toteuttamasta omaa unelmaansa? Tai se että toteutat omaa unelmaasi, estää kumppaniasi toteuttamasta omaa unelmaansa? Tuleeko siitä onnistunutta suhdetta? Itse uskon, että yksi onnistuneen suhteen tärkeimpiä asioita on ymmärtäminen tai oikeastaan ennemminkin halu oppia ymmärtämään toista. Se, että oppii ymmärtämään mitä toinen haluaa ja arvostaa ja on itse halukas tukemaan toista niissä asioissa. Joidenkin mielestä siitä tulee täysin Ultimate-suhde, jos tämä tapahtuu molemmin puolin. Elokuvassa mies jättää naisen, koska hän ymmärtää, että jos hän jää, niin nainen ei voi toteuttaa unelmaansa. Tässä tapauksessa naisen mielipidettä ei kysytty ollenkaan. Siitä päästäänkin siihen, että koskaan ei mielestäni kannata luulla mitä toinen ajattelee, vaan kysyä sitä suoraan kyseiseltä henkilöltä. Niin usein voi arvata väärin. Joskus jopa täysin väärin.

If you believe in free will If you believe in chance If you believe in choice

 

Tarkoitus

Uskon, että omaa elämää voi hallita, mutta samalla uskon siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Joskus kun tietokone ei meinaa millään toimia, niin olen kuullut vierestä, että ehkä se on merkki siitä, että minun ei kannata olla juuri tekemässä sitä, vaan tarkoitukseni on olla tekemässä jotain muuta. Tässä tapauksessa todennäköisesti tämä henkilöityi kumppaniin, joka sen sanoi... Isoja unelmia toteuttaessa sekä urheilijana että muussa elämässä olen huomannut, että mitä isompien kokonaisuuksien kanssa on tekemisessä niin siellä on aina vastoinkäymisiä. En siis usko, että jos jostakin ei tule mitään, niin se pitäisi lopettaa siihen paikkaan. Joskus tosin on hyvä jatkaa myöhemmin ja siirtyä tekemään jotain muuta. Tai yleensä noissa hetkissä riittää se, että osaa hallita tunteensa niin, että ei stressaa ja vaivaa päätään asialla, vaan ennemmin keskittyy hyvien tunteiden pyörittämiseen. Silloin ei haittaa niin paljon, vaikka itse homma ei toimisikaan, kun on kuitenkin sisällä hyvä tunne. Tiedän ihmisiä, joilla on ihania unelmia ja joskus heidän kuulee sanovan, että ei se nyt olekaan toteutunut ja, että ehkä sen ei ole tarkoituskaan toteutua. Joo se voi olla niin, mutta itse uskon myös toimintaan ja sanoisinkin niin, että jos olet yrittänyt jo kymmenillä tai sadoilla tavoilla ja sittenkään unelman toteuttaminen ei onnistu, niin voit miettiä uudestaan onko sen edes tarkoitus toteutua. Tähän liittyen uskon, että kyllä se toteutuu kun jatkaa ja löytää oikeat keinot toteuttamiseen. Onpahan kyse sitten omista sisäisistä resursseista, ajasta, ihmistä tai jostain muusta.

Tarkoitukseen uskon siinä mielessä eniten, että mitä tahansa elämässä tuleekin vastaan, niin se on tarkoituksen mukaista. Se on tuonut omaan elämääni paljon luottamusta ja turvaa. Jos jossakin asiassa epäonnistuu, niin hyväksyn sen tarkoituksen mukaisena, nostan pään pystyn ja jatkan matkaa. Tähän sopii hyvin sanontani kilpakentiltä: On sitä ennenkin kilpailuja hävitty. Ei se haittaa, koska niitä tulee lisää. Samaa turvallisuutta saan ihmissuhteisiini, yrityksen toimintaan ja kaikkeen mitä elämässäni teen. Tiedän, että olen matkalla oikeaan suuntaan ja matkalla tapahtuu paljon, hyvää ja pahaa ja ei niin hyvää, mutta pääasia on se, että käyn matkaa. Kun mieltää, että kaikella on tarkoituksensa niin itsestäni tuntuu todella helpolta. Joskus mietin myös sitä, että mikä se itse tarkoitus on. Usein en mieti sitä ollenkaan. Riittää tieto siitä, että niin oli tarkoitus. En jaksa miettiä, tai toisaalta haluakaan miettiä kaikelle syvempää tarkoitusta. Leffassa esitettiin monta kertaa kysymys, että miksi pari ei saisi olla yhdessä ja siihen ei oikein missään vaiheessa pystytty vastaamaan. Vahvisti uskoani siihen, että kaikille teoille ja tapahtumille ei löydy syytä. Tarkoitus voi olla, mutta ei välttämättä ymmärrettävää syytä.

Yhdessä asiassa olen miettinyt enemmän tarkoitusta. Oman elämäni tarkoitusta. Viimeisen muutaman vuoden aikana olen tavannut enemmän ihmisiä kuin koko elämäni aikana yhteensä. Olen kuullut useita versioita siitä mikä on kenenkin tarkoitus elämässä. Jos et ole miettinyt vielä omaasi niin mieti, jos tuntuu siltä. Uskon, että jokaisella on jossakin vaiheessa elämää vaihe, jossa miettii koko elämänsä tarkoitusta. Voi olla, että välillä sitä ei mieti ollenkaan vaan antaa mennä flowssa. Tästä pääsee hyvin siihen, että mikä on oikein ja väärin. Sanoisin vain, että on. Osa ihmisistä haluaa menestyä, toiset rikastua, joku valaistua, löytää itsensä (oma vinkkini on, että kosketa itseäsi ja huomaat, että olet lähempänä itseäsi kuin ehkä kuvittelitkaan), elää onnellisena, perustaa perhe, tehdä paljon lapsia, auttaa ihmisiä... Lista on loputon. Oman elämäni tarkoituksen uskon tällä hetkellä olevan eläminen. Onneton tai onnellinen, ihan sama. Elossa ja menossa. Uskon myös, että tarkoitukseni on auttaa muita elämään.

Nyt meni hieman syvälliseksi, katsotaan taas hieman pinnallisempia aiheita tulevina päivinä... Tässä vielä musta tosi hyvä kappale pysäyttämään tähän hetkeen. Se ei tarvitse olla sinun tarkoitus, mutta tässä hetkessä on paljon enemmän kuin usein huomaamme ;)

httpv://www.youtube.com/watch?v=e4KUmm0XsLY

Seuraavaksi ruokaa ja lenkki ihanassa ilmassa. Ollaan muuten oltu viimeksi tänään yhteydessä Kaarton Markon kanssa ja tarkoitus toteuttaa yhdessä jotain mitä emme ole yhdessä toteuttaneet. Lisätietoa tulossa tässä kuussa... Lisäksi ensi viikolla julkaistaan tämä Michael Morningstarin seminaari, joka on sarjassamme yksi terveyttä ja hyvinvointia edistävä seminaari.

 

Ilkka Koppelomäki innostuu elämästä, oman mielen mahdollisuuksista ja uusista kokemuksista. Ilkalle on tärkeää ihmiset, elämästä nauttiminen, hyvinvointi ja tehokkuus. Kun Ilkka ei ole tehokas, hän on transsissa. Tervetuloa mukaan matkaan  innostuksen lähteille! Tilaa myös Ilkan kirjoittama viikoittainen Uskalla Innostua -viikkokirje! -> Tilaa viikkokirje

 

 

Oliko tämä nyt sitten hyvä sijoitus?

Sijoittaminen yleensä yhdistetään rahaan. Ajattelen aika usein koko elämää sijoituksena. Mihin sijoitan tämän minuutin? Onko se mihin käytän tämän ja seuraavat minuutit sen arvoisia kun haluan? Saanko ajalleni todella arvoa vähintään yhtä paljon kuin mitä odotan tai mielellään tietysti enemmän. Jos elämä antaa jatkuvasti enemmän takaisin kuin mitä siltä odotamme, niin on helppo olla onnellinen, tai mitä nyt sitten haluaakaan olla. Jos koet, että sinulla on tällä hetkellä parempaakin tekemistä, niin mene tekemään sitä. Jos taas haluat tietää lisää sijoituksesta nimeltä elämä, niin jatka lukemista. Ja kerro kommenteissa oliko tämä sijoituksesi arvoinen, saitko takaisin enemmän kuin annoit. Olen pian lähdössä syömään ja tämä on juuri oikea hetki kirjoittaa tämä teksti. Hetki sitten päättyi Richard Bandlerin ja John LaVallen vetämä ”Doing Happiness” -seminaari Amsterdamissa. Oli loisto viikonloppu, joka tarjosi paljon ajateltavaa ja tunnen oloni paljon onnellisemmaksi kuin tänne tullessa. Itseasiassa minusta tuntuu siltä kuin minulla olisi uudet aivot. Mielenkiintoista. Olen siis todellakin oikeassa paikassa ja ajassa käyttämään tämän hetken tähän kirjoittamiseen. Kävimme eilen syömässä täällä Amsterdamin keskustassa kolmen hengen voimin. Lähdin mukaan syömään, koska minullakin oli nälkä ja annoin muiden valita ravintolan. Päädyimme Argentiinalaiseen ravintolaan, jossa oli hyvä palvelu ja muiden mielestä myös loistava ruoka. Tykkään nykyään valita tarkkaan ruuan mitä syön. Haluan valita jotain sellaista mikä on todella hyvä sijoitus keholleni, mielelleni ja myös syömisestä saatavalle nautinnolle. Tässä ravintolassa jouduin tekemään kompromisseja ja tilaamaan jotain mikä oli vähän sinne päin kuin mitä halusin. Loppujen lopuksi sain pienet annokset ruokaa, joista jäi nälkä ja lasku oli kolme kertaa enemmän kuin mitä olisin ollut valmis maksamaan siitä mitä sain. Pelastuksena oli seuralaiseni, joiden ansiosta aika ei mennyt hukkaan, vaan sain sijoitukselleni jotain vastinetta. Parempiakin sijoituksia on ollut.

Tänään ruokatunnilla minua pyydettiin syömään porukkaan. Edellisestä päivästä viisastuneena kieltäydyin ja päätin kokeilla jotain muuta. Mietin, että mikä toimisi parhaiten. Menin kauppaan, josta valitsin juuri niitä ruokia mitä halusin. Rahallinen sijoitus oli murto-osa eilisestä ja puolet vähemmän siitä kuin mitä ajattelin sijoittavani. Kävelin auringonpaisteiselle Damin aukiolle ja tein piknikin penkillä. Mukana salaattia, leipää ja hedelmiä. Seurana oli turisteja, mutta tällä kertaa pääasiassa pelkästään oma mieli. Ruoka maistui hyvältä ja auringon paiste lämmitti sekä ihoa että mieltä. Syönnin jälkeen Damin aukiolla riitti ohjelmaa, kun erilaiset katutaiteilijat esiintyivät. Täydellinen sijoitus juuri siihen hetkeen ja tähän päivään.

[gallery columns="2"]

Jotta omalle ajalleen saa hyvän vastineen ja oma sijoituksesi kannattaa, niin kannattaa miettiä mitä todella haluaa. Mitä tarkemmin tiedät elämässäsi sen mitä haluat, sitä helpompi sinun on tehdä päivittäisessä elämässä valintoja sen mukaan mikä on sinulle parasta. Kun tiedät mitä haluat, voit helpommin tehdä päätöksiä, jotka auttavat sinua saamaan ajallesi parempaa tuottoa.

Jokainen meistä on tehnyt elämässään huonoja sijoituksia. Ainakin minä olen tehnyt. Olen tehnyt niitä paljon ja tulen varmasti tekemään niitä jatkossakin. Selkeyttämällä itselleen sen mitä haluaa elämässä ja opettelemalla tekemään fiksumpia päätöksiä elämässä auttaa vähentämään huonojen sijoitusten määrää.Mitä tahansa sitten onkaan tapahtunut tai tulee tapahtumaan, niin on hyvä muistaa, että huonon sijoituksen tekeminen ei yleensä ole ongelma, vaan se mitä tapahtuu sen jälkeen ja miten siihen reagoi.

Hyviä sijoituksia elämääsi tänäänkin!

 

Ilkka Koppelomäki innostuu elämästä, oman mielen mahdollisuuksista ja uusista kokemuksista. Ilkalle on tärkeää ihmiset, elämästä nauttiminen, hyvinvointi ja tehokkuus. Kun Ilkka ei ole tehokas, hän on transsissa. Tervetuloa mukaan matkaan  innostuksen lähteille! Tilaa myös Ilkan kirjoittama viikoittainen Uskalla Innostua -viikkokirje! -> Tilaa viikkokirje

 

 

 

Keskustele kanssani – Kerro mitä on mielessäsi :)

 

 

Miten suoriudut lukemattomista kirjoista ja posteista

Yksi mielenkiintoisimpia juttuja mihin olen törmännyt on se miten voit oppia ja lukea nopeammin. Maailmalla on tähän monia erilaisia tapoja. Yksi tehokas tapa on PhotoReading. Järjestimme yhteistyössä PhotoReading -valmentaja Sakari Turusen kanssa viikonlopun mittaisen kurssin. Kurssin päätteeksi Sakari halusi haastatella minua ja selvittää miten minä olen käyttänyt vastaavalla kurssilla oppimiani taitoja. Katso siis alla oleva video ja tulet oppimaan kolme hyödyllistä tekniikkaa, joita voit hyödyntää heti opiskelussasi!

http://www.viddler.com/explore/seonsakke/videos/141/

Voit myös kertoa mitä vinkkejä sinulla on helpompaan oppimiseen tai tehokkaampaan lukemiseen. Klikkaa "Comments" ja voit lisätä omat kommenttisi.

Upeaa viikonloppua!

Innostavin terveisin,

Ilkka Uskalla Innostua -tiimi

Aiheeseen liittyviä linkkejä:

PhotoReading -kirja

Uskalla Innostua - Tuplaa lukunopeutesi

Uskalla Innostua - PhotoReading

Uskalla Innostua -viikkokirje 19.8.2009

USKALLA INNOSTUA -POSTIAPiristämässä päivääsi ja muistuttamassa mahdollisuuksistasi Elokuu 2009 vko 34, nro 78 ......................................................................................................... Hei!!

Terveiset Suomen Turusta!

Aurinko paistaa ja vettä sataa eli aivan upeaa.

TÄSSÄ KIRJEESSÄ - AIKAMATKA - MITÄ TAPAHTUU NYT? - POSITIIVISTA LUETTAVAA - INNOSTAVAA KATSOTTAVAA - VIIKON VINKKI ITSESI KEHITTÄMISEEN

***

AIKAMATKA

Kun Tuisku 5v. tuli päiväkodista, niin hän halusi innoissaan kertoa mitä kaikkea päivän aikana tapahtui.

Tai pikemminkin kaiken.

Hän halusi kertoa, että siellä syötiin. Ainakin leipää. Ja sen päällä oli vähän tomaattia, juustoa ja voita. Mutta ei makkaraa. Mutta olisi voinut olla.

Meissä aikuisissakin on niitä, jotka keskittyvät hyvin pieniin asioihin.

Osa ihmisistä kiinnittää huomiotaan enemmän isompiin asioihin.

Nämä kumpikin ovat meidän käyttäytymismalleja ja kumpikin täysin oikein.

Vielä pienistä asioista: Mistä elämän pienistä asioista sinä olet tänään saanut nauttia?

*** MITÄ TAPAHTUU NYT?

Tällä viikolla:

21.8.2009 - Maksutonta Aivobiciä Helsingissä

23.8.2009 - Uskalla Innostua – Saa mitä haluat – Kajaani

Ilmoittaudu näihin nyt:

29.8.2009 - Opi päivässä puhumaan espanjaa - Helsinki

31.8.2009 -  Aivoilta: Aivoille Helsingissä

12.9.2009 Opi päivässä puhumaan italiaa - Helsinki

Marraskuussa: Oddmund Bergerin iltaseminaarit Suomessa! Paikkoja rajoitetusti – liput tulevat myyntiin pian!

Ensi vuonna:

LCF Life Coach™  Valmennuskoulutus  2010 – TUTUSTU NYT

NEXT STEP EVENT tammikuu 2010

Lisäksi:

Maksuttomat tapahtumat

Kaikki tapahtumat löytyvät suoraan tästä.

***

POSITIIVISTA LUETTAVAA

Kaksi miestä kirjoitti loistavan kirjan, johon suosittelen sinuakin tutustumaan.

Vaikka raha tai rikastuminen ei sinua kiinnostaisikaan, niin tässä kirjassa on hyviä ajatuksia auttamaan sinut taloudellisesti sellaiseen tilanteeseen kun sinä haluat.

Rikastu! Kaksi miestä, yksi sanoma.

Viime viikolla suosittelimme.

***

INNOSTAVAA KATSOTTAVAA

Halaava maailma. Koskettavaa.

httpv://www.youtube.com/watch?v=pEN8KH-Buh4

Tämä ja muita innostavia ja piristäviä videoita löydät Uskalla Innostua –suosikeista YouTubesta

http://www.youtube.com/uskallainnostua

***

VIIKON VINKKI ITSESI KEHITTÄMISEEN

Tämä vinkki voi olla hyödyllinen sinulle, jos hukut töihin tai sinulla on ihan liian paljon kaikkea tekemistä.

Olen huomannut, että kaksi asiaa rajoittaa minua erityisesti.

Toinen niistä on se, että en osaa ajatella tarpeeksi yksinkertaisesti.

Tuntuu, että on aina olemassa yksinkertaisempi tapa.

Useimmat asiat toimivat parhaiten silloin kun niistä tehdään mahdollisimman yksinkertaisia.

Hyväksy itsellesi, että on olemassa myös helpompia tapoja (varmasti on).

Ennen kuin alat tekemään mitään, niin mieti voisiko tämän tehdä jollakin tapaa helpommin tai yksinkertaisemmin.

Tähän lasken myös sen, että esimerkiksi hoidat samaan asiaan liittyvät asiat kerralla.

Onko siis mahdollista olla esimerkiksi tietty aika päivästä, jolloin hoidat kaikki sähköpostit ja tietty aika, jolloin soitat/vastaat kaikki puhelusi?

Voi olla aluksi outoa olla tavoitettavissa vain osan päivää, jos olet tottunut olemaan aina tavoitettavissa.

Kaikkeen kuitenkin tottuu.

Tällä tavoin säästyy paljon hermoja ja aikaa. Sinulle jää enemmän aikaa tehdä jotain muuta oleellista.

Kokeile ja kommentoi, mitkä asiat sinusta helpottavat elämää?

Aurinkoisen elokuista viikkoa!

Innostavin terveisin,

Ilkka

Uskalla Innostua -tiimi

P.S. Nyt voit osallistua elokuun Uskalla Innostua –kilpailuun.