Henkinen hyvinvointi

Miksi ihmisiä ei tulisi leimata "negatiivisiksi" käyttäytymisen perusteella?

Ihmiset ovat ihmisiä, riippumatta siitä onko heidän perusvireensä negatiivinen vai positiivinen. Olen huomannut, että yksi itsensä kehittämisen ongelma on, että kutsutaan osaa ihmisistä heidän käyttäytymisensä perusteella ”negatiivisiksi ihmisiksi” ja syrjitään heitä.

Mistä “negatiivisuuden” leima muodostuu?

Itsensä kehittämiseen ja positiiviseen ajatteluun sisältyy usein ajatus, jonka mukaan osa ihmisistä on negatiivisia ja osa positiivisia, ja itsensä positiiviseksi kokevat ihmiset haluavat välttää näiden negatiivisten ihmisten seuraa. Se, että ”negatiivisia ihmisiä” tulisi vältellä, on harvinaisen negatiivinen ajatus positiiviselta ihmiseltä. Tässä asetelmassa negatiivisina pidetyt ihmiset nähdään jotenkin erilaisina tai huonompina kuin positiiviset ihmiset. Negatiivisten ihmisten seuran välttelyyn ikään kuin sisältyy ajatus, jonka mukaan itsensä positiiviseksi kokeva ihminen olisi toisia parempi.

Yleensä leima positiivisuudesta tai negatiivisuudesta saadaan sen mukaan, millaista käyttäytymisemme on muiden ihmisten seurassa. Positiivisuus tai negatiivisuus voi kuitenkin olla tilannekohtaista ja harva ihminen on aina positiivinen tai negatiivinen. Tiedätkö sellaisia ihmisiä, jotka sinun mielestäsi ovat hyvin positiivisia, mutta tiedät heidän suhtautumisensa olevan hyvin negatiivista jossain tietyssä seurassa tai toisinpäin? Tunnen useita ihmisiä, jotka saattavat työpaikalla olla hyvinkin negatiivisia asenteeltaan, mutta kun he ovat omien rakkaidensa tai ystäviensä seurassa, he ovat positiivisia. Työpaikalla ei välttämättä edes tiedetä, kuinka positiivinen tämä ihminen on muualla.

Meissä jokaisessa on negatiivisuutta ja positiivisuutta

Se onko ihminen negatiivinen vai positiivinen on myös hyvin paljon kiinni katsojasta. Tosiasiassa meissä jokaisessa on negatiivisuutta ja positiivisuutta. Eri tilanteissa niitä on läsnä eri määrä. Hyvinkin positiivisena pidetty ihminen saattaa kohdata elämässään tilanteen, johon hän suhtautuu hyvin negatiivisesti.

Negatiivisuus tai positiivisuus ei tee meistä ihmisinä parempia tai huonompia. Koska itsensä kehittäminen on kasvua ihmisenä, ei siihen mielestäni kuulu se, että teemme toisista ihmisistä huonompia ja itsestämme parempia. Minusta itsensä kehittämisen tulisi lisätä rakkautta ja ymmärrystä muita ihmisiä kohtaan ja sitä että näkee kaikki yhtä arvokkaina. Pitääkö sinun siis nyt alkaa viettää aikaa negatiiviseksi mieltämiesi ihmisten seurassa? Se on edelleen täysin sinun valintasi. Sinä voit aina valita seurasi.

Olen tutustunut valtavan määrään ihmisiä ja saanut paljon uusia ystäviä, kun en ole sulkenut ketään pois elämästäni. Aika on kuitenkin rajallista. En voi olla samaan aikaan kaikkien kanssa ja siksi joka päivä valitsen, kenen kanssa haluan viettää aikaani ja kuinka paljon. Eri päiviin sopivat eri ihmiset. Ei ole kuitenkaan tarpeen halveksua niitä ihmisiä, joiden seurassa et halua olla. Se ei mielestäni kuulu fiksuun itsensä kehittämiseen.

Yksi itselleni tärkeimpiä ja ensimmäisenä omaksumiani itsensä kehittämisen ajatuksia on ollut, että kaikki ihmiset toimivat aina parhaalla tavalla. Jokainen ihminen antaa itsestään sen, mitä pystyy kullakin hetkellä. Jonkun muun mielestä voisi ehkä antaa enemmän, mutta sillä ei ole merkitystä. Jokainen tekee parhaansa. Niin sinä kuin minäkin.

Kehitä itseäsi fiksusti saa mitä haluat -valmennuksessa

Tämä teksti on ote suositusta Saa mitä haluat -kirjastani, joka pohjautuu samannimiseen valmennusviikonloppuun.

Olen järjestänyt Saa mitä haluat -viikonloppuvalmennusta vuodesta 2009 alkaen. Saa mitä haluat on kaksipäiväinen valmennusviikonloppu, jonka aikana selkiytät elämääsi, saat tukea ja rohkaisua oman polkusi tai unelmiesi toteuttamiseen ja löydät avaimet onnistumiseen haluamissasi asioissa!

saa mitä haluat™ -VALMENNUS ON SINULLE, JOS VASTAAT VÄHINTÄÄN YHTEEN NÄISTÄ KOHDISTA KYLLÄ:

✓ Lempilauseesi alkaa ”en minä tiedä mitä minä haluan...”

✓ Haluat muutosta elämääsi

✓ Olet haastavassa tilanteessa jollakin elämäsi osa-alueella

✓ Haluat saada selkeyttä lähitulevaisuuteen tai koko elämääsi

✓ Haluat saada varmuutta haluamiesi asioiden toteuttamiseen

✓ Haluat nauttia elämästä enemmän

✓ Haluat oppia työkaluja, joista on hyötyä koko loppu elämäsi ajan sekä työssä, vapaa-ajalla että ihmissuhteissa

Minulla on sinulle mahtavia uutisia!

Tammikuun loppuun saakka blogin lukijoillemme on erikoistarjous Saa mitä haluat -valmennukseen! Valmennuksen normaalihinta on 390 euroa, mutta blogin lukijana saat valmennuslipun nyt hintaan 198€!

LISÄKSI: Saat bonuksena kuuden viikon mittaisen Saa mitä haluat -verkkokurssin (ovh. 198€)!

Kaikkea parasta elämään sinulle ja nähdään Saa mitä haluat -valmennuksessa!

Innostavin terveisin,

Ilkka Koppelomäki
Saa mitä haluat -ajatuksen kehittäjä ja -verkkokurssin valmentaja

 
Hyödynnä tammikuun blogin lukijoiden erikoistarjous: Saa mitä haluat -valmennus NYT VAIN 198€ (ovh. 390€) + Bonuksena Saa mitä haluat -verkkokurssi! Lue lisää ja hyödynnä etusi täältä ››

Hyödynnä tammikuun blogin lukijoiden erikoistarjous: Saa mitä haluat -valmennus NYT VAIN 198€ (ovh. 390€) + Bonuksena Saa mitä haluat -verkkokurssi! Lue lisää ja hyödynnä etusi täältä ››

 

Näin käänsin oman haastavan tilanteeni parempaan suuntaan

Haluaisin jakaa sinulle, miten onnistuin avaamaan yhden itselleni todella haastavan asian elämässäni.

Tämä asia on vaivannut minua jo oikeastaan reilun vuoden ajan. Se on vienyt minulta paljon voimia ja olen ollut monta kertaa todella maassa asian suhteen, koska se ei ole haluamassani tilanteessa.

Kun sinulla on jokin haaste elämässäsi, myös sinulle käy todennäköisesti nämä 2 asiaa:

  1. Haastavalla hetkellä unohtaa yksinkertaiset perusasiat, joilla voisi vaikuttaa omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin. 

  2. Haastava asia saa tuntemaan erilaisia ikäviä tunteita: Tuskaa, surua, mahdottomuutta, ärsytystä, vihaa jne. Kaikkia sellaisia tunteita, jotka eivät auta sieltä montusta ylös. Silti tunteita, jotka on tärkeä tuntea.

Viime viikolla, kun koin tuskaa haasteeni kanssa, minulla oli yksi todella kurja päivä. Todennäköisesti kurjin ja tuskaisin tähän mennessä.

Totesin puolisoni kanssa, että minun tulee tehdä jotain vähintään itselleni.

Osa haasteista on sellaisia, että ne voi ratkaista hetkessä ja sitten ne häviävät pois. Tiesin, että tämä haaste tulee kuitenkin olemaan elämässäni vielä jonkin aikaa, enkä voi sille mitään.

Olin haasteeni osalta keskittynyt vain siihen, että saisin sen ratkaistua ja koska ratkaisua ei ollut näkyvissä, koin voimakasta ja jatkuvasti kasvavaa tuskaa.

Siksi päätin keskittyä johonkin muuhun: Itseeni ja hyvään olooni.

Aloita onnellisuudesta

Palautin mieleeni yhden tärkeimmistä asioista, mitä olen koskaan oppinut (se on myös kirjani Saa mitä haluat -prosessin vaihe 1): Ole tyytyväinen, onnellinen ja nauti elämästä jo ennen kuin mikään muuttuu.

Lähdin lenkille ja lenkin aikana keskityin kokemaan onnellisuutta ja nauttimaan elämästä.

Hengitin isoja hengityksiä ja jokaisella hengityksellä kuvittelin hengittäväni haluamaani tunnetta; Onnellisuuden ja nauttimisen tunteen lisäksi hengitin ainakin iloa ja rakkautta. Joka hengityksellä oloni keveni ja minulla oli lopulta todella hyvä olla.

Kun tutustuin itsensä kehittämiseen, ymmärsin, että saisi tuntea vain hyviä tunteita. Opin myös hallitsemaan tunteitani, jolloin pystyin poistamaan kaikki ikävät tunteet. Kummatkin näistä ovat hyviä ajatuksia, mutta nykyään ajattelen, että kaikki tunteet ovat tarkoitettu tunnettavaksi, myös tuska ja ikävä, joten tarkoitukseni ei ole saada sinua lopettamaan ikäviä tunteita tai hallitsemaan niitä pois. Haluan, että koet elämäsi hyväksi joka tapauksessa.

Haasteen ja tuskan keskellä usein unohtaa monia tärkeitä perusasioita ja saattaa tehdä omasta elämästään paljon vaikeampaa, kuin mitä sen tarvitsisi olla. Ainakin minä teen niin.

Huomioksi vielä tämä: Olen harjoitellut kokemaan onnellisuutta ja nauttimista elämässäni joka päivä. En kuitenkaan ollut kokenut niitä erikseen tähän haastaavaan asiaani liittyen. Siihen liittyen vain toivoin, että asiat ratkeaisivat, jotta voisin olla myös siitä onnellinen ja tyytyväinen elämässäni. Viimeisten päivien aikana olen huomannut, miten ison muutoksen ongelmaani toi se, että aloin olemaan onnellinen myös sen asian osalta, vaikka kaikki ei olekaan vielä hyvin. 

Jos sinulla on jokin haaste elämässäsi, kokeile heti tätä:

Koe onnellisuutta tai nautintoa. Yksi minuutti jo on paljon. Sen jälkeen sinun on myös erilainen nähdä haasteesi tai alkaa sen ratkaiseminen.

Jos sinulla ei ole nyt mitään suuria haasteita, haluan onnitella sinua ja suosittelen siltikin ottamaan säännöllisiä hetkiä nauttimiselle ja onnellisuudelle.

Kiitos, että sain jakaa tämän kanssasi. Jos sinulla on joku, joka on haastavassa elämän tilanteessa, voitko jakaa tämän myös hänelle, kiitos!

Innostavin terveisin,

Ilkka Koppelomäki

 

- Viikkokirje #492 -

 

Haluatko lisää vinkkejä itsesi kehittämiseen ja inspiraatiota arkeen?

Tilaa maksuton viikkokirjeemme tästä:

Yhteystietosi ovat meillä turvassa: Emme myy tai anna niitä eteenpäin ilman lupaasi.

   Lupaamme:

  • Kertoa sinulle hyviä vinkkejä ja linkkejä itsesi kehittämiseen

  • Tuoda piristystä ja innostusta elämääsi

  • Palkita sinut tilaajana tarjouksilla ja mahdollisuuksilla ensimmäisenä sekä meidän että muiden valmennuksiin, tapahtumiin tai muihin tuotteisiin

  • Voit keskeyttää tilauksen tai muokata tietojasi milloin vain jokaisesta viestistä löytyvän linkin avulla


Rehellinen kysymys itsellesi

Ajattelin tänään kirjoittaa sinulle lyhyesti rehellisyydestä. Rehellisyys on minusta aina tärkeää, sekä itseä että muita kohtaan.

Hyvä ystäväni elämäntapamuutosekspertti Tomi Kokko kirjoitti omasta elämän tilanteestaan hyvin avoimesti ja rehellisesti omaan blogiinsa aiemmin tällä viikolla. Suosittelen myös sinua lukemaan tekstin. Erityisesti, jos olet seurannut Tomia. Ja vaikka et tietäisikään kuka hän on, teksti avaa rohkeasti hänen elämänsä tilannetta.

Tekstin innoittamana, ajattelin jakaa sinulle pienen ja yksinkertaisen ajatuksen, miten olen itse yrittänyt olla mahdollisimman rehellinen itseäni kohtaan.

Tänä päivänä elämässä näkyy helposti ainakin nämä kaksi harhaa:

Oletamme, että kaikilla muilla menee elämässä hyvin (1) ja heillä ei ole ongelmia (2).

Tästä seuraa monille todellinen ongelma: Yritetään peittää oman elämän ongelmat ja yritetään antaa vaikutus, että on paremmassa tilanteessa kuin onkaan. 

Ensinnäkin kaikilla on elämässä haasteita ja ongelmia (ainakin minulla niitä on jatkuvasti ja pyrin tulevaisuudessa jakamaan niitä entistäkin avoimemmin ja sitä, mitä olen oppinut niiden kautta). 

Toiseksi
, jos haluat rakentaa omaa elämääsi eteenpäin, tee se omista lähtökohdista, ei sen mukaan, miten muilla näyttää menevän (heillä ei siis yleensä mene niin hyvin kuin kuvittelet).

Näistä johtuen moni ei kuuntele sitä, mitä itse todella haluaa ja tekee asioita, jotka lopulta peittävät sen, kuka todella on. Uskon, että tästä seuraa käsittelemättömiä asioita, jotka ennemmin tai myöhemmin joko aiheuttavat tuskaa tai nousevat käsiteltäviksi.

Kun olet rehellinen itseäsi, ajatuksiasi, ja toiveitasi kohtaan, vältät monia henkisen puolen ongelmia ja kaikki tuntuu paremmalta.

Tässä yksinkertainen harjoitus, jolla voit harjoitella tekemään itsellesi hyvää ja olemaan enemmän rehellinen itsellesi:

Ideana on se, että kuuntelet omia toiveitasi ja ajatuksiasi ja harjoittelet toimimaan aina sen mukaan, mikä on sinusta hyvältä tai oikealta tuntuva vaihtoehto.

  • Kun haluat tehdä jotain ja joku pyytää sinua sen sijaan tekemään jotain, harjoittele kertomaan se, mitä sinä haluat.

  • Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että et enää koskaan tekisi jotain, mitä sinulta pyydetään, vaan sitä, että kyseisessä hetkessä mietit, mikä on sinusta oikein: Se, että toteutat sen, mitä olet tekemässä vai se, mitä sinulle siinä hetkessä tarjotaan.

  • Olennaisinta on harjoitella näitä kahta pientä sanaa: Kyllä ja ei. KYLLÄ sille, mille haluat sanoa kyllä ja EI sille, mille haluat sanoa ei.

  • Kun joudut sanomaan ei, teet siitä paljon helpompaa, kun harjoittelet sanomaan "kiitos ajatuksestasi, minulle on kuitenkin juuri nyt tärkeää...".

  • Aloita harjoittelu hyvin pienistä arkisista asioista ja opeta mielellesi kertomaan rehellisesti mitä sinä haluat.

  • Itse aikoinani harjoittelin tätä mm. sillä, että päätin lähteä juhlista tai ystävän luota juuri silloin, kun minusta tuntuu siltä. Ennen ajattelin, että on jokin tietty aika, joka minun tulee olla, ennen kuin voin lähteä. Elämäni helpottui kovasti ja se auttoi myös muissa asioissa toimimaan enemmän sen mukaan, minkä koin oikeaksi.

Ja jottei tulisi väärinkäsitystä: Minä todellakin harjoittelen edelleen olemaan itselleni rehellinen ja aina kertomaan sen, mikä on minusta siinä hetkessä oikein. Luulenpa, että tulen omalla tavalla harjoittelemaan tätä läpi elämän.

Hyviä rehellisiä hetkiä itsesi kanssa!

Innostavin terveisin,

Ilkka Koppelomäki

 

- Viikkokirje #489 -

 

Haluatko lisää vinkkejä itsesi kehittämiseen ja inspiraatiota arkeen?

Tilaa maksuton viikkokirjeemme tästä:

Yhteystietosi ovat meillä turvassa: Emme myy tai anna niitä eteenpäin ilman lupaasi.

   Lupaamme:

  • Kertoa sinulle hyviä vinkkejä ja linkkejä itsesi kehittämiseen

  • Tuoda piristystä ja innostusta elämääsi

  • Palkita sinut tilaajana tarjouksilla ja mahdollisuuksilla ensimmäisenä sekä meidän että muiden valmennuksiin, tapahtumiin tai muihin tuotteisiin

  • Voit keskeyttää tilauksen tai muokata tietojasi milloin vain jokaisesta viestistä löytyvän linkin avulla


Tee tätä 5 minuuttia päivässä niin tunnet olevasi enemmän hengissä ja innostunut

Olen ollut alkuviikon aikana ihan järkyttävän innostunut! Samalla olen joutunut yhdellä elämän osa-alueella painimaan sekä omien ajatusten että tunteiden kanssa.

Kaikilla elämän osa-alueilla tuskin aina menee täydellisen hyvin ja siksi on tärkeää huolehtia, että jollakin tavalla elämä tuntuu tosi hyvältä ja tulevaisuus näyttää jollakin tavalla loistavalta.

Syy miksi olen innoissani…

Se, miksi olen innoissani, johtuu hyvin yksinkertaisesta asiasta: Olen joka päivä ottanut hetken sille, että olen fiilistellyt ja unelmoinut jotain tulevaisuudessa tapahtuvaa asiaa. Nyt erityisesti kahta asiaa: Ensimmäinen niistä tulee olemaan yksi elämäni isoista unelmajutuista, joka yhdistää monta unelmaani ja toinen on jotain, mikä on omalle mielelleni todella suurta ja tuntuu mahdottomalta.

Se, mistä olen saanut unelmointiin virtaa, johtuu erityisesti siitä, että olen avannut nämä unelmat keskustelussa jonkun toisen ihmisen kanssa. Ajatukset eivät ole olleet valmiita, mutta olen vain lähtenyt puhumaan ystävälleni ja työkaverilleni aloittamalla lauseen: "Arvaa mistä olen nyt innoissani...". Ja sitten olen kertonut vapaasti ajatuksia tulevaan unelmaani liittyen.

Unelmista puhuessa tapahtuu 4 asiaa

Samaan aikaan, kun puhun unelmastani, tapahtuu vähintään nämä 4 asiaa:

  1. innostukseni asiaa kohtaan kasvaa

  2. unelmani muuttuu konkreettisemmaksi

  3. ymmärrän paremmin, miten haluan ja en halua unelman toteutuvan

  4. alan ymmärtää, miten voin toteuttaa unelmani

Mistä unelmista puhun?

Varmaan mietit, mistä omista unelmistani on kyse... Tärkeä osa unelmien toteuttamista, on kertoa niistä eteenpäin ja koska nämä eivät ole suuria salaisuuksia, voin kertoa ne sinulle nyt.

Ensimmäinen näistä on uusi Huippukokemus 2020 -valmennusmatka, joka toteutuu keväällä 2020. Toinen unelmista liittyy kirjaani ja tulevaan Euroopan kiertueeseen (tämä on se, mikä tuntuu vielä mahdottomalta, mutta on muuttunut jo paljon realistisemmaksi).

Pidä itsestäsi hyvää huolta ja huolehdi omasta henkisestä hyvinvoinnistasi ottamalla 5 minuuttia aikaa vapaalle unelmoinnille joko yksin tai kaverin kanssa joka päivä.

Mieti kannattaako työpaikan kahvipöydässä käyttää 5 minuuttia juoruamiseen vai kunnon fiilistelyyn omista ja työkaverin unelmista..?

Miten tästä eteenpäin?

Jos haluat lisää inspiroivia ajatuksia ja kuulla kuinka matkani etenee kohti unelmieni toteutumista, liity viikkokirjelistallemme sivun alalaidasta!

Kaikkea parasta tähän viikkoon ja elämääsi!

Innostavin terveisin,

Ilkka Koppelomäki

 

- Viikkokirje #482 -

 

Haluatko lisää vinkkejä itsesi kehittämiseen ja inspiraatiota arkeen?

Tilaa maksuton viikkokirjeemme tästä:

Yhteystietosi ovat meillä turvassa: Emme myy tai anna niitä eteenpäin ilman lupaasi.

   Lupaamme:

  • Kertoa sinulle hyviä vinkkejä ja linkkejä itsesi kehittämiseen

  • Tuoda piristystä ja innostusta elämääsi

  • Palkita sinut tilaajana tarjouksilla ja mahdollisuuksilla ensimmäisenä sekä meidän että muiden valmennuksiin, tapahtumiin tai muihin tuotteisiin

  • Voit keskeyttää tilauksen tai muokata tietojasi milloin vain jokaisesta viestistä löytyvän linkin avulla


Kysy itseltäsi nämä 3 kysymystä ohjataksesi elämääsi haluamaasi suuntaan

Omannäköisen elämän luominen omannäköiseksi edellyttää tiettyä asennetta. Yksi tehokkaimmista tavoista omaksua uusi asenne on se, että kysyt kyseiseen asenteeseen liittyviä kysymyksiä itseltäsi. Seuraavat kysymykset auttavat sinua omaksumaan omannäköisen elämän luomisen edellyttämää asennetta.


1. Mitä tekisit, jos ihan kaikki olisi mahdollista?

Ajattele, että ihan kaikki on mahdollista. Jos koet, että kaikki ei ole elämässäsi mahdollista, rajoitat itseäsi. Kaiken mahdollisena pitäminen ei vaadi sinulta enemmän energiaa tai maksa yhtään enempää. Kun ohjaat mieltäsi uskomaan, että kaikki on mahdollista, alat myös nähdä enemmän mahdollisuuksia. Sen jälkeen alat myös kokea, että asioista, jotka olivat ennen mahdottomia, alkaa tulla sinulle mahdollisia.

Kun ohjaat mieltäsi uskomaan, että kaikki on mahdollista, alat myös nähdä enemmän mahdollisuuksia.

Haluan sinun myös positiivisesti kyseenalaistavan vastauksiasi. Se tarkoittaa sitä, että kysyt itseltäsi myös: mikä muu voisi olla mahdollista?

Vaikka olen vuosia keskittynyt siihen, mikä kaikki on mahdollista, koen, että elämääni rajoittaa edelleen kykenemättömyyteni ajatella tarpeeksi suuresti. Onpa kyse omasta jaksamisesta, bisneksestä, arki-illasta, oppimisesta tai treffeistä, sinun kannattaa ajatella parasta mahdollista vaihtoehtoa. Ja oikeastaan aina kertoa se vielä vähintään kymmenellä. Jos olet tällä hetkellä päivän jälkeen tosi väsynyt ja mietit, että olisi kivaa, jos jaksaisi päivän jälkeen kuntoilla. Se on jo hyvä, mutta mikä olisi kymmenen kertaa vielä sitäkin parempaa? Se voisi olla vaikka olla niin energinen, että jaksaa käydä tekemässä todella hyvän treenin, olla läsnäolevasti puolison tai perheen kanssa, ottaa hetken oman elämän suunnittelulle ja mennä kiitollisena nukkumaan. Jos tuo ei kuulostanut sinusta kymmenkertaiselta, tavoitteesi voisi olla olla niin hyvässä kunnossa, että voisit aloittaa päivän aamuviideltä, juosta maratonin ennen töihin menoa ja silti olla täydessä energiassa koko illan. Sinun ei edes tarvitse haluta kymmenkertaista vaihtoehtoa, vaan saat enemmän vaihtoehtoja, joista voit valita haluamasi. Älä kuitenkaan valitse mitään liian pientä, koska se on liian helppo unohtaa ja jättää tekemättä.

Älä kuitenkaan valitse mitään liian pientä, koska se on liian helppo unohtaa ja jättää tekemättä.

Voit muotoilla tämän kysymyksen myös toisin: mikä olisi siistiä? Siistiä-sanassa on mukana vapautta, rentoutta, luovuutta ja nuoruutta. Jos se on sinusta nuoremmille tarkoitettu sana, se olkoon suurin syy siihen, että alat käyttää sitä enemmän. Siistiä-sana sisältää suunnan siihen, mikä kaikki olisi mahdollista, sellaista mitä haluat ja se tuntuukin hyvältä, mutta siitä puuttuu väkinäinen pakko sen toteutumiseen.

Kerro itsellesi, mikä olisi parasta, mutta älä tee siitä itsellesi pakkoa. Tavoitteiden ja oman elämän kanssa on hyvä pitää sopiva rentous.

Tavoitteiden ja oman elämän kanssa on hyvä pitää sopiva rentous.


2. Mitä tekisit, jos sinulla olisi vapaus tehdä ihan mitä tahansa?

Ajattele, että sinulla on henkilökohtainen vapaus tehdä ihan mitä tahansa.

Sinä et tarvitse lupaa omannäköisesi elämän elämiseen ja haluamiesi asioiden toteuttamiseen. Suurin osa ihmisistä kuitenkin kokee tarvitsevansa siihen luvan joltakulta. Tärkeintä on, että annat itse itsellesi luvan toteuttaa haluamiasi asioita. Sen jälkeen voit myös tarvittaessa kysyä lupaa muilta.

Sinä et tarvitse lupaa omannäköisesi elämän elämiseen ja haluamiesi asioiden toteuttamiseen.


3. Mitä tekisit, jos tietäisit, että onnistuminen on yksinkertaisempaa kuin olet koskaan ajatellut?

Ajattele, että kaikki on yksinkertaisempaa kuin olet ajatellut. Huippuvalmentaja Joseph McClendon III opetti minulle, että elämä on paljon yksinkertaisempaa, kuin meille on uskoteltu. Ihmiselle luontaista on kuvitella ongelmia ja tehdä niistä haastavampia kuin ne oikeasti ovat. Saa mitä haluat -prosessiin ensimmäisessä vaiheessa tulemme puhumaan onnellisesta elämästä. Onnellisuuden kokeminen on yksi niistä asioista, jonka ihminen tekee usein paljon monimutkaisemmaksi kuin sen tarvitsee olla. Onnellisuuden kokemiseksi sinun ei tarvitse rakentaa taloa, löytää unelmapuolisoa, matkustaa maailman ympäri, saada 100 000 euroa tai viittä lasta. Itseasiassa mikään noista ei takaa onnellisuutta. Onnellisuus yksinkertaisuudessaan tarvitsee kokea.

Onnellisuuden kokemiseksi sinun ei tarvitse rakentaa taloa, löytää unelmapuolisoa, matkustaa maailman ympäri, saada 100 000 euroa tai viittä lasta. Itseasiassa mikään noista ei takaa onnellisuutta. Onnellisuus yksinkertaisuudessaan tarvitsee kokea.

Jos olet hyvässä tai vaikeassa parisuhdetilanteessa ja haluaisit parisuhteenne kukoistavan, se ei välttämättä vaadi isoja ja monimutkaisia muutoksia, vaan ennemminkin päivittäin toistuvia pieniä yksinkertaisia tekoja, kuten toisen auttamista, rakkautta ja hyväksyntää osoittavia sanoja, hellyyttä ja yhteisen ajan järjestämistä. Aina kun mahdollista: Harjoittele tekemään asioista yksinkertaisempia ja kokeile vaikeisiinkin ongelmiin yksinkertaisia ratkaisuja ennen kuin menet vaikeimman kautta.

Harjoittele tekemään asioista yksinkertaisempia ja kokeile vaikeisiinkin ongelmiin yksinkertaisia ratkaisuja ennen kuin menet vaikeimman kautta.


Haluatko oppia lisää omannäköisen elämän toteuttamisesta?

Starttaamme 4.2.2019 vuoden ensimmäisen Saa mitä haluat -verkkokurssin, jossa käyn läpi seitsemän vaiheisen Saa mitä haluat -prosessin, jonka avulla ohjaat elämäsi muutoksia ja teet elämästäsi omannäköistä.

Tämän kuuden viikon mittaisen kurssin aikana saat kerran viikossa pääsyn videoihin ja ladattaviin & tulostettaviin PDF-materiaaleihin. Pääset mukaan verkkokurssin omaan yksityiseen Facebook-ryhmään ja sen välityksellä saat ryhmän ja valmentajan tuen matkan varrella. Pidän viikoittain myös Facebook-live puhelun, jonka aikana pääset kysymään mieltäsi askarruttavia kysymyksiä.

Verkkokurssin normaalihinta on 198 euroa.

Kun varmistat paikkasi kurssille 28.1. mennessä - saat sen hintaan 147 euroa!

Nähdään Saa mitä haluat -verkkokurssilla!


Innostavin terveisin,

Ilkka Koppelomäki
Saa mitä haluat -ajatuksen kehittäjä ja -verkkokurssin valmentaja

 
Vuoden ensimmäinen Saa mitä haluat -verkkokurssi alkaa 4.2.2019! Varmista paikkasi täältä ››

Vuoden ensimmäinen Saa mitä haluat -verkkokurssi alkaa 4.2.2019! Varmista paikkasi täältä ››

 

2 Vinkkiä miten teet loppuvuodesta elämäsi parhaan!

Miten sinun vuosi on mennyt?

Osittain mielessä saattaa tuntua siltä, että vuosi on jo ohi, mutta muistutan itseäni aina tässä vaiheessa vuotta, että sitä on vielä lähes 1/12 jäljellä.

Vielä on siis hyvää aikaa monta viikkoa tehdä tästä elämäsi paras vuosi!

Tee tästä vuodesta elämäsi paras vuosi!

Miten tästä voi tehdä vielä parhaan vuoden, riippumatta siitä, miten vuosi on mennyt tähän mennessä?

Tässä kaksi ajatustani:

  1. Uskalla kuvitella, mikä olisi parasta mahdollista mitä voisi vielä tapahtua loppu vuoden aikana, mieti, miten voisit toteuttaa sen ja tee heti jotain pientä sen eteen. 

    Huomio, että ei sinun tarvitse ehtiä onnistumaan valitsemassasi asiassa tässä loppu vuoden aikana, mutta jos aloitat edistämään jotain parasta mahdollista, mielesi saa siitä kokemuksen, että olet tehnyt jotain merkittävää. 

    Esimerkiksi, jos halusit tänä vuonna saada aikaan jonkin elämäntapamuutoksen, mutta et ole onnistunut siinä tai edes aloittanut sitä, älä jää odottamaan pettymyksestä surkeana uuden vuoden alkuun. Kuvittele paras mahdollinen elämäntapamuutoksen tulos ja aloita sen toteuttaminen heti nyt pienillä askeleilla. Näin vahvistat onnistumisen tunnetta ja aloitat uuden vuoden hyvällä fiiliksellä siitä, että onnistuit aloittamaan muutoksesi.

  2. Muista, että kyse on aina sisäisestä tunteesta. Vaikka jollakin vuosi olisi mennyt todella huipusti, mutta jos nyt keskittyy siihen, miten asiat olisivat voineet mennä paremmin tai mitä muuta olisi voinut tapahtua, tästä vuodesta jää laiha fiilis. Siksi keskity nyt nauttimaan loppu vuoden ajan huipusta vuodesta. 

    Ja oikeasti tee tämä, vaikka vuosi olisi mennyt kuinka huonosti tai hyvin. Hyvällä vuoden päättämisellä alkaa aina paljon parempi uusi vuosi!

    Jos on jokin tunne, jota olisit halunnut kokea enemmän tänä vuonna, keskity nyt kokemaan sitä enemmän.

    Vuoden alussa päätin, että tänä vuonna nautin elämästäni enemmän kuin koskaan. Olen onnistunut siinä aika hyvin, mutta nyt syksyllä unohdin välillä nauttimisen maksimoinnin. Siksi keskityn siihen ja rentouteen nyt viimeiset viikot.


Näillä vinkeillä parhaita mahdollisia vuoden viimeisiä viikkoja!

 

Innostavin terveisin,

Ilkka Koppelomäki

 

- Viikkokirje #482 -

 

Haluatko lisää vinkkejä itsesi kehittämiseen ja inspiraatiota arkeen?

Tilaa maksuton viikkokirjeemme tästä:

Yhteystietosi ovat meillä turvassa: Emme myy tai anna niitä eteenpäin ilman lupaasi.

   Lupaamme:

  • Kertoa sinulle hyviä vinkkejä ja linkkejä itsesi kehittämiseen

  • Tuoda piristystä ja innostusta elämääsi

  • Palkita sinut tilaajana tarjouksilla ja mahdollisuuksilla ensimmäisenä sekä meidän että muiden valmennuksiin, tapahtumiin tai muihin tuotteisiin

  • Voit keskeyttää tilauksen tai muokata tietojasi milloin vain jokaisesta viestistä löytyvän linkin avulla


Mitä jos läheiseni ei hyväksykään valintojani ja tekemisiäni?

Kuulen usein kysymyksen: "Mitä jos läheinen ihmiseni ei hyväksykään valintojani ja tekemisiäni?".

Todennäköisesti kaikki lähelläsi olevat ihmiset eivät aina hyväksykään kaikkia sinun tekemisiäsi. Missään ei myöskään lue, että heidän tarvitsisi tehdä niin.

Voit tehdä omat valintasi

Sinulla on oma elämäsi ja riippumatta mitä muut sanovat, voit tehdä omat valintasi.

Vastaavasti sinun ei tarvitse hyväksyä kaikkia muiden valintoja. Ne ovat heidän valintojaan.

Jos et hyväksy tai ymmärrä toisen ihmisen valintaa, se yleensä tarkoittaa vain sitä, että et täysin ymmärrä hänen maailmaansa.

Kun opettelet ymmärtämään hänen maailmaansa ja ajatuksiansa, ymmärrät paremmin, miksi hän on tehnyt valintansa.

Kun joku ei hyväksy sinun valintaasi, hän katsoo sitä omasta maailmastaan, ja se on ok.

Harjoittele hyväksymään se, että kaikki eivät aina ole kanssasi samaa mieltä tai hyväksy sinun valintojasi.

Kun hyväksyt, että sekä sinulla että jokaisella toisellakin on aivan oma elämänsä, josta kaikkea ei tarvitse ymmärtää, pystyt paremmin keskittymään siihen, mikä välillänne on parasta.

Ihmissuhde kasvaa, kun ymmärrys ja hyväksyntä kasvaa välillänne.

Pohdittavaksi…

Kenelle sinä voisit antaa hyväksynnän olla ja tehdä niitä asioita, joita hän haluaa tehdä? (Joko vain omassa mielessä tai myös kertoa hänelle, että et ole hyväksynyt hänen x asiaansa, mutta päätit nyt hyväksyä sen.)

Mitä sinä tekisit elämässäsi nyt toisella tavalla, jos et tarvitsisi siihen muiden hyväksyntää? (Ihmissuhteitasi kunnioittaen, sinun on hyvä kuitenkin jutella valinnoistasi sinun tärkeiden ihmisten kanssa ja auttaa heitä ymmärtämään, miksi haluat tehdä niin kuin teet.)

Kaikkea parasta viikkoosi ja elämään!

 

Innostavin terveisin,

Ilkka Koppelomäki

 

- Viikkokirje #469 -

 

Haluatko lisää vinkkejä itsesi kehittämiseen ja inspiraatiota arkeen?

Tilaa maksuton viikkokirjeemme tästä:

Yhteystietosi ovat meillä turvassa: Emme myy tai anna niitä eteenpäin ilman lupaasi.

   Lupaamme:

  • Kertoa sinulle hyviä vinkkejä ja linkkejä itsesi kehittämiseen

  • Tuoda piristystä ja innostusta elämääsi

  • Palkita sinut tilaajana tarjouksilla ja mahdollisuuksilla ensimmäisenä sekä meidän että muiden valmennuksiin, tapahtumiin tai muihin tuotteisiin

  • Voit keskeyttää tilauksen tai muokata tietojasi milloin vain jokaisesta viestistä löytyvän linkin avulla


Löydä tasapaino elämääsi!

Välillä elämässä on hetkiä ja tilanteita, että tuntuu kuin olisi suljettuna huoneeseen, jossa ei ole ovia, eikä valoa. Vain ongelmia, ikäviä tunteita ja yksinäisyyttä. Ajatukset kiertävät samaa rataa ja itse niiden mukana. Yleensä omaa tilaansa ei edes heti huomaa, on vain yksinkertaisesti koko ajan paha olla, joka heijastuu väsymyksenä, ärsyyntymisenä ja monilla ajautuu myös päihteiden tai tunnesyömisen puolelle.  

On sitten kyse työelämästä, fyysisestä terveydestä, ihmissuhteista, menneisyyden kokemuksista, haluaisi asioiden olevan toisella tavalla. Mieli syöttää ajatuksia pitää, pakko, kestän, pystyn ja puserran. Ihan vielä vähän, niin sitten elämä muuttuu. Kun saan sen ja sen asian muuttumaan, kaikki on sitten hyvin. Kunhan tuo toinen ymmärtäisi ja muuttuisi, niin sitten minulla olisi hyvä olla.

Kun taistelee todellisuutta vastaan ja kun haluaisi asioiden olevan toisella tavalla kuin ne ovat, luo itselleen kärsimystä. Sulkee itse itsensä huoneeseen, josta ei ole ulospääsyä. Se, mitä oikeasti tapahtuu, niin ihminen stressaa itsensä uskomaan ajatuksia, jotka estävät ulospääsyn. Voisi helposti sanoa, että lopeta ajattelu ja luo itsellesi mahdollisuus rentouteen, niin saat vastauksia. Niin yksinkertaista, että välillä täysin mahdotonta toteuttaa ja miten se edes tapahtuu, kun pää on niin täynnä suljettuja ovia. 

 

Tunnustele mitä kehossasi tapahtuu

Jos haluat löytää ratkaisuja, uuden suunnan tai tuntea sisäisen rauhan ja varmuuden, pysähdy kuuntelemaan kehoasi. Tunnustele, miltä kehossasi tuntuu, kun ajattelet jotain mukavaa. Meditoi, ota somevapaa, mene luontoon, juttele eläimelle, tapaa ystäviä, lue kirjaa tai seuraa lasten iloa. Keskity kiitollisuuteen. Näitähän neuvoja, kirjoituksia ja kehotuksia tulee sieltä sun täältä.  

Jos elämäsi täyttyy päämääristä, tavoitteista, aikatauluista, vastuista ja odotuksista, miten näiden välissä edes ehtii kuunnella itseään, saati olla läsnä läheisilleen. Tavoitteet pitää saavuttaa, koti kuuluu siivota ja vielä suunnitella, mitä laittaa suuhunsa ja usein vielä miettiä, miten huolehtii perheenjäsenten hengissäpysymisestä.  

Jos elämäsi on pelkkää aurinkoa, flow-tilaa ja kuljet varmoin askelin kohti elämäntehtävääsi, tai ehkä jo toteutat sitä, onneksi olkoon! Aika harvoin näin kuitenkaan on. Elämä on kiertokulkua, on yö ja päivä, aamu ja ilta, kylmä ja lämmin, syksy ja kevät, talvi ja kesä. On niin sanottuja ylä- ja alamäkiä, syntymää ja kuolemaa. Luonnon ja ympärillä olevan elämän lisäksi meillä on tunteet, jotka joko tuntuvat hyviltä ja energiaa antavilta, tai tunteita, jotka tuntuvat vähentävän energiaa. 

 

Elämä on näiden vaihteluiden välillä tasapainottelua ja ihanteellista olisi elää kaiken kanssa rauhassa, helposti ja sujuvasti. Vai oletko eri mieltä?  

 

Sinulla on jo kaikki vastaukset

Harvoin kukaan vastaa, että ihmissuhteet voisivat olla huipputasolla, mutta taloustilanne saa rauhassa olla miinuspuolella. Tai jos tekee intohimoista työtä, mutta on ihan ok, että läheiset kärsivät sinun poissaolosta. 

En osaa sanoa selkeää vastausta, miten koko elämän saisi hetkessä taiottua tasapainoiseksi, mutta elämässä on hyvä olla tietoinen omasta ainutlaatuisuudestaan ja asioista, jotka ovat itselleen kaikkein merkityksellisimpiä. Suljettujen ovien takana kokee olevansa erillinen, yksinäinen ja umpikujassa -omassa mielessään.  

 

Se valo, jota etsit, olet sinä itse.  

Kukaan toinen ei voi tietää, mitä sinun kuuluu tehdä  

tai kukaan ei voi sanoa, miksi olet syntynyt. 

Vastaukset ovat sinulla itselläsi, sinun sisälläsi. Elämäntehtäväsi ja intohimoiset asiat eivät löydy ajattelemalla, analysoimalla tai strategioilla. Ne nousevat sisältäsi pysähtymällä. Intohimot ovat elämän energiaa, elämänvoimaa, kaikkein tärkeimpiä asioita, juuri sinulle. Unelmat toteuvat olemalla itse linjassa oman unelmansa kanssa. Olemalla läsnä valinnoilleen ja ottamalla vastuu omasta elämästään. 

Voit tavoitella elämässä mitä tahansa, tai luoda millaisia päämääriä tahansa, mutta uskon, että tärkeintä niissäkin on tasapainotunne onnistumisesta ja omasta tärkeydestä. Olisitko onnellinen, jos tililläsi olisi miljoonia euroja, mutta terveytesi retuperällä ja lähelläsi ei olisi rakkaita ihmisiä? 

Elämänvoimainen ihminen on tasapainoinen, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Elämän notkahduksetkaan eivät tunnu lopulliselta, vaan pysyy helpommin yhteydessä omaan valoonsa ja ymmärtää tilanteen olevan vain väliaikaista.  

 

Vaikka olisitkin jo tietoinen itsellesi kaikkein merkityksellisimmistä asioista,  

asioista joita rakastat ja mitkä saavat sydämesi sykkimään, mitä jos onkin olemassa keino,  

miten saat vielä enemmän itsellesi aikaa ja energiaa? 

 

Tule mukaan Passion Test workshopiin, jonka aikana saat lisää selkeyttä, miten voit lisätä tasapainoa elämäsi eri osa-alueille ja tunnet kosketuksen syvimpiin intohimoisi, sinun omaan ainutlaatuisuuteesi!

 

Kaikki on mahdollista, kun unelmiin saa kokonaisvaltaisen yhteyden. Passion Test on prosessi, jonka aikana löydät suunnan ja ymmärryksen kohti unelmiesi elämää. 

Tutustu ja ilmoittaudu mukaan workshopiin täältä ››


Nähdään Passion Test - Online workshopissa!


Innostavin terveisin,

Sonja Kaunismäki

Joni Jaakkola: "Tiedän, just nyt ei vaan pysty!” - Entä jos onkin pakko?

Otetaan ajatusleikki. Sinulle on annettu syntymälahjaksi auto mutta sillä rajoituksella, että sitä ei voi koskaan vaihtaa toiseen. Juuri pakasta vedettynä se kestää aikamoista rallia ja kaltoinkohtelua mutta saavutettuaan noin 28 - 45 vuoden iän, alkaa hiljalleen tapahtua vähemmän toivottavia asioita.

Lähipiirisi ihmetellessä havahdut välillä itsekin tosiasioiden äärelle: ruostetta on syntynyt kulmaan jos toiseen, öljyä pitää lisätä joka aamu, ajovalot eivät toimi ja kojetaulussa palaa neljä erilaista varoitusvaloa. Avaimesta auto ei ole enää toviin käynnistynyt mutta onneksi mäkistartilla pääsee aamulla vauhtiin. Jostain syystä ennen niin vireä auto ei yrityksistä huolimatta kulje kuin 60km/h ja nykiminen yltyy lounastunnin jälkeen niin rajuksi, että auto on lähes käyttökelvoton arjen normaaliin tarpeesiin kuten kaupassakäyntiin ja peräkärryn vetämiseen.

Sinusta huolissaan olevat lähimmäiset tiedustelevat säännöllisin väliajoin varovasti, että “mites tuota, asiahan ei minulle varsinaisesti kuulu mutta ihan ystävänä olen vähän huolissani ja mietinkin, että eikö sun kannattaisi ruveta tekemään jotain?”

Vastaisitko, että “Tiedän, just nyt ei vaan pysty!”

Myöhemmin eräänä päivänä ajellessasi käännyt risteyksestä, ajaudut jyrkkään alamäkeen, jossa vauhti kiihtyy. Varoitusvalot vilkkuvat, runko nitisee liitoksistaan, ajovalot eivät edelleenkään toimi, vasen takapyörä irtoaa akselista hetkellä minä hyvänsä, nopeusmittari näyttää 180 km/h ja edessä siintää tiukka mutka, jonka ulkokaarteessa odottaa tuhti rivi vyötärön paksuisia mäntyjä.

Nyt samat ihmiset huutavat huolestuneena ja hädissään, että “hei valot päälle hyvä ihminen, nyt on ihan oikeasti pakko painaa jarrua tai käy hassusti!”

Vastaisitko edelleen, että “Tiedän, just nyt ei vaan pysty!”

Et tietenkään.

Vastaus olisi päivänselvä STOP! koska jokainen tietää miten mutkassa tulee käymään. Omat ajotaidot, renkaiden pito ja autosi suorituskyky riittävät vain tiettyyn pisteeseen asti. Sen jälkeen siirrytään vasten tahtoa kuskin paikalta katsojaksi ja toivotaan parasta.

 

Pidätkö yhtä hyvää huolta itsestäsi kuin autostasi?

Todellisuudessa harva meistä olisi tuohon syöksykierteeseen ikinä päätynytkään, koska ruosteet ja öljyvuodot olisi paikattu, ajovalot korjattu ja auto viety korjaamolle varoitusvalojen syiden selvittämistä varten hyvissä ajoin. Ne harvat, jotka joutuisivat syöksyyn painaisivat jarrupoljinta kaksin käsi ja jaloin, riippumatta siitä huvittaako, jaksaako tai mitä sarjoja Netflixiin on ilmestynyt.

Nyt on tavallaan vähän hassu tilanne se, että siinä missä näiden vikojen korjaaminen on auton kanssa itsestäänselvyys, se ei kuitenkaan ole sitä meidän oman kehomme ja mielemme kanssa.

Jos autossa jokin osa räjähtää palasiksi laiminlyönnin vuoksi, tilanteesta selviää lyömällä pankkikortin pöytään ja odottamalla huoltamon aulassa pari tuntia. Huonoimmassakin tapauksessa viikon.

Mutta valitettavasti jos samoin käy oman kehon kanssa niin yleensä korjausaika on huomattavasti pidempi, lasku paljon suurempi ja korjaustyönkin joutuu tekemään hiki valuen itse.

En tietenkään ole niin tampio, että väittäisin ihmiskehon kaltaisen psykofyysisen kemikaalilaboratorion olevan yksi yhteen verrattavissa autoon. Eikä ihmiselämän monimuotoisuutta voi suoraan rinnastaa autolla ajamiseen.

Mutta vertauksen pointti on se, että kannustaisin pysähtymään sen tosiasian äärelle, että meille jokaiselle on annettu vain yksi “auto” eli yksi mieli ja yksi keho, joiden kanssa on pakko taivaltaa matkaa, halusimme tai emme.

Kun tämän ymmärtää ja ennen kaikkea sisäistää, tulee helpommin panostettua ainakin sen verran aikaa, vaivaa, kiinnostusta, huomiota ja valuuttaa itsestään huolehtimiseen, että pysyy terveenä. Se olisi minun minimitoiveeni jokaiselle. Terveyden jälkeen kukin voi olla juuri sen verran triathlon-kilpailija tai Crossfit-mestari kun itselle tuntuu hyvältä.

Mutta sellainen perusterveys, jossa mieli on virkeä, keho selviytyy arjen haasteista ja pystyy sykkimään itselle mielekkäiden asioiden parissa päivät pitkät on ehdotukseni alarajasta, jonka alle ei päästettäisi itseä valumaan.

 

Aloita ennen kuin on Aikuisten Oikeasti Pakko

Jossain kohtaa elämää ja mahdollista syöksykierrettä voi tulla vastaan se hetki, että on pakko. Pakkoja voidaan ajatella olevan kolmea laatua: on pakkoPakko ja Aikuisten Oikeasti Pakko.

Miedoin versio eli pakko on se tilanne kun kaikki on vielä hyvin. Fiksu syöminen, säännöllinen treeni ja riittävä palautuminen on mielekästä ja niitä tehdään siksi, että elämä maistuu hyvältä ja tilanteen toivotaan jatkuvan vähintäänkin ennallaan. Silloin oman hyvinvoinnin eteen tehdään asioita päivittäin koska on pakko, sillä ymmärretään, että jos elää aivan kuin pellossa niin alamäki alkaa ja sitä ei suinkaan haluta.

Pakko taas on tilanne, joka ei ole enää erinomainen vaan huonohko ja suunta näyttää olevan syvemmälle kohti pohjaa. Rasvaprosentti on noussut tasolle, jossa sokeriaineenvaihdunta ei enää pelitä aivan normaalisti, polvet, selät tai niska- hartiaseutu oireilevat päivittäin, jaksamista ylläpidetään kahdella pannullisella kahvia päivässä ja arki on yhtä selviytymistaistelua päivästä toiseen. Tässä kohtaa asialle on Pakko tehdä jotain, koska tilanne voi äkkiä kääntyä todella huonoksi ja korjaustyö tulla kalliiksi ja kestää huomattavasti pidempään kuin toivoisit.

Aikuisten Oikeasti Pakko on taas tilanne, josta minulla on vähiten kokemusta. Johtuen lähinnä siitä, että Aikuisten Oikeasti Pakko -tilanteen edessä olevat ihmiset eivät kuulu meidän ruutuumme vaan silloin haetaan vauhtia ja apua akuutteihin ongelmiin terveydenhuollon ammattilaisten piiristä ja lääkärin vastaanotolta. Vasta sitten tullaan meille OptimalPerformanceen pistämään syömisen, liikunnan ja palautumisen perusasioita kuntoon.

Nyt toiveeni olisi, että et päästäisi itseäsi lipsahtamaan Aikuisten Oikeasti Pakko -moodiin. Moni sieltä tullut kertoo jälkikäteen, että olisi pitänyt tehdä jotain silloin kun oli pakko tai Pakko.

Tiedän hyvin omasta kokemuksesta, että työjonon, laskupinon, arjen vastuiden ja pankkitilin saldon ristitulessa suusta pääsee helposti "Tiedän, just nyt ei vaan pysty!" -lause. Mutta valitettavasti joskus on pakko. Ja se on hetki jolloin suosittelen toimimaan ennen kuin tulee Pakko tai Aikuisten Oikeasti Pakko.

Kuten moneen otteeseen olen mainostanut, syömisen, liikkumisen ja palautumisen ei tarvitse olla elämäsi tärkeimmät asiat. Levytanko ja raejuusto tuovat elämään vain tietyn verran sisältöä ja on ihan normaalia, että arvojärjestyksessä on perhe, työura, partioharrastukset kärjessä. Mutta tärkeää olisi ujuttaa hyvinvoinnin perusteet edes viiden tärkeimmän joukkoon.

 

Mitä sitten seuraavaksi? Ehdotukseni.

Jos tilanteesi on akuutin vakava eli lähempänä Aikuisten Oikeasti Pakkoa niin marssi terveydenhuollon ammattilaisten pakeille tarkastamaan missä mennään ja katsotaan sitten lisää.

Jos tilanteesi ei ole akuutin vakava vaan hyvinvointi ja terveys saadaan nousuun omatoimisesti perusasioita viilaamalla, tässä yksi vaihtoehto.

Varmista paikkasi mukaan ensi vuoden kovimpaan seminaariin: Passion for Success 2019. Olen yksi seminaarin puhujista ja tulen antamaan konkreettisia vinkkejä oman hyvinvoinnin parantamiseksi.

Lue lisää ja varmista paikkasi Early Bird -hintaan täältä ››

 

Semmoista tähän väliin. Toivottavasti teksti herätteli ainakin ajattelemaan ja sitä myöten käynnistää jotain, joka saa sinut pitämään itsesi terveenä, hyvinvoivana ja miksipä ei myös erinomaisessa kunnossa.

 

 

Tsemppiä arkeesi!

Valmennusterveisin,

joni_jaakkola_netti.png

Joni Jaakkola
Optimal Performance

Passion for Success 2019 -puhuja!

 

Joni Jaakkola nähdään ensi keväänä pääseminaarimme Passion for Success 2019 puhujana.

Varmista paikkasi jo nyt täältä ››

Joni Jaakkola nähdään yhtenä Passion for Success 2019 -seminaarin puhujana. Tutustu ja varmista paikkasi jo nyt!

Joni Jaakkola nähdään yhtenä Passion for Success 2019 -seminaarin puhujana. Tutustu ja varmista paikkasi jo nyt!

Neljä askelta unelmasi toteuttamiseen!

Joka päivä toteutetaan unelmia. Joka päivä joku jättää unelmansa toteuttamatta.

Kuulutko sinä toteuttajiin vai niihin, jotka jättävät omat unelmansa taakse?

Olen varma, että yksi syy siihen, miksi joku herää joskus hiljalleen katkeroituneena vanhuksena, on se, että hän jätti toteuttamatta omia unelmiansa.

Koska haluan, että sinusta, tai kenestäkään muustakaan suomalaisesta, ei tulisi katkeraa vanhusta, haluan muistuttaa sinua sinun unelmien toteuttamisesta.

 

Mikä on sinun unelmasi tällä hetkellä?

Jos vastauksesi on, että sinulla ei ole tällä hetkellä unelmaa, pysähdy miettimään ja kerro itsellesi mitä olet aina halunnut?

Olen varma, että sinulla on jotain, mitä olet aina halunnut. Riippumatta siitä, kuinka epärealistiselta se tuntuu, kirjoita unelmasi ylös.

Yksi suurimmista syistä, miksi ihmiset eivät toteuta unelmiaan, on se, että he eivät usko niihin.

Yksi suurimmista syistä taas siihen, että ei uskota unelmien toteutumiseen, on se, että luulee, että ne joutuu toteuttamaan yksin.

 

Mitään unelmia ei koskaan tarvitse toteuttaa yksin.

Voi olla, että itse suoritus tai varsinainen toteutus tehdään yksin, mutta suurin osa työstä tehdään jo ennen varsinaista toteutumista. Sitä et joudu koskaan tekemään yksinPaitsi jos päätät tehdä yksin.

Triathlonistina varsinaisen kisasuoritukseen tein yksin, mutta siellä radalla en ollut koskaan yksin.

Kun Sir Richard Branson kiersi kuumailmapallolla maapallon ympäri, hän oli kapselissa ystävänsä kanssa. Sen lisäksi heillä oli iso tukijoukko maassa. Vaikka Richardin olo kapselissa saattoi olla yksinäinen hänen ystävänsä kanssa, silti he eivät olleet yksin.

 

Yksi parhaista tavoista unelmien toteuttamiseen

Vuosien varrella olen huomannut, että yksi parhaita tapoja omien unelmien toteuttamiseen, on se, että auttaa muita toteuttamaan heidän unelmiansa.

Mitä enemmän autat muita toteuttamaan heidän unelmansa, sitä todennäköisemmin tulet saamaan ympärillesi ihmisiä, jotka tukevat sinua sinun unelmissasi.

Tiedän kuitenkin paljon ihmisiä, jotka auttavat vain muita heidän unelmissaan, mutta eivät osaa itse ottaa apua vastaan oman unelmansa toteuttamiseen.

Jos tarjoat apuasi ja toinen kieltäytyy, se voi olla vain automaattireaktio.

Varmista asia ehdottamalla jotain konkreettista mitä sinä voit tehdä auttaaksesi.

Voit auttaa niin monin eri tavoin. Se kaikki on vain sinusta kiinni. Muista kuitenkin, että joillekin on tärkeää saada toteuttaa kaikki vaiheet itse. Se saattaa olla heidän unelmansa ja itse unelman toteutumista tärkeämpää.

Jos sinä olet se, jonka on vaikea ottaa apua vastaan, opettele sanomaan: "Kyllä kiitos, sinä voit auttaa minua".

 

Neljä erityistä askelta auttamaan unelmiasi toteutumaan:

  1. Auta jotain tuttua tai tuntematonta ihmistä hänen unelmansa kanssa. Voit kysyä keneltä tahansa, mikä on hänen unelmansa?
     
  2. Kun joku tarjoaa sinulle apua unelmasi toteuttamiseen, älä kieltäydy, vaan ota apu kiitollisena vastaan.
     
  3. Jotta joku voisi auttaa sinua, kerro unelmasi vähintään yhdelle ihmiselle.
     
  4. Älä jää vain odottamaan. Unelmiesi totetutuminen ei ole lopulta koskaan kiinni muista. Se on kiinni vain sinusta. Mieti, mitä sinä voit tehdä seuraavaksi oman unelmasi eteen.

 

Anna mennä ja varmistetaan yhdessä, että suomalaiset ovat maailman unelmientoteuttajia!

 

Ilkka Koppelomäki

 

Tilaa viikkokirje tästä:



 

Yhteystietosi ovat meillä turvassa: Emme myy tai anna niitä eteenpäin ilman lupaasi.

   Lupaamme:

  • Kertoa sinulle hyviä vinkkejä ja linkkejä itsesi kehittämiseen
  • Tuoda piristystä ja innostusta elämääsi
  • Palkita sinut tilaajana tarjouksilla ja mahdollisuuksilla ensimmäisenä sekä meidän että muiden valmennuksiin, tapahtumiin tai muihin tuotteisiin
  • Voit keskeyttää tilauksen tai muokata tietojasi milloin vain jokaisesta viestistä löytyvän linkin avulla