Uskalla Innostua @ 2012 Nyt - videohaastattelut 1/3

Olemme vihdoinkin päässeet siihen pisteeseen, että emme enää vain itse käy loistavissa tapahtumissa, vaan myös keräämme sieltä parhaimpia ihmisiä ja juttuja sinun luettavaksi ja katsottavaksi. Tässä tulee nyt ripotellen videohaastattelusarja viime viikonloppuna olleesta 2012 Nyt -konferenssista. Kyllä se sama tapahtuma, josta oli paljon juttua jo etukäteenkin. Aiheena tämä on ajankohtainen, mutta jos menee yli käsityksesi niin anna mennä ihan rauhassa. Christoffer sanoo samaa alla olevalla videolla. Nappaa tekstistä ja videosta se mikä tuntuu hyvältä ja mieltä laajentavalta, ihan niin kuin kaikista muistakin meidän jutuista. Itse kuulin noin neljä vuotta sitten, että on tulossa vuosi 2012. No kyllähän minä sen tiesin, että sellainen tulee, mutta ei siinä pitänyt olla mitään ihmeellistä. Sitten näin videon YouTubessa missä uhkattiin, että meteoriitti menee jossakin Maan liikkumaradalla niin, että se vaikuttaa Maan pyörimiseen ja koko pallo kärsii vaikutuksista. Tästä päästäänkin niihin kaikkiin maailmanlopun juttuihin mitä on ennustettu tälle tulevalle vuodelle. Se oli siis oma ensi kosketukseni vuoteen 2012. Ei varsin loisteliasta, mutta se pysäytti miettimään montaakin asiaa ja kiinnostuin tutkimaan mitä kaikkea tähän asiaan liittyy. Astrologisesti olemme vaihtamassa vesimiehen aikakauteen ja Mayojen kalenteri päättyy ja paljon muuta mistä on kirjoitettu vähintään satoja kirjoja.

Itse ajattelen, että elämme muutoksen aikakautta monellakin tapaa. Kaikki kehittyy tällä hetkellä todella nopeasti ja se mitä tänä päivänä pystyy tekemään verrattuna edellisiin vuosikymmeniin on itseasiassa aika hurjaa. Oma tehtäväni tehtävä ei ole sanoa mikä on totta ja mikä ei tai mikä on oikein. Minua vain kiinnostaa kaikki uusi ja mielenkiintoinen.

2012 Nyt -tapahtuma oli todella mielenkiintoinen ja antoi monella tapaa paljon uutta ajateltavaa. Monet puhujat antoivat myös mielenkiintoisia selityksiä sille, miksi olemme sellaisia kuin olemme tai miksi toimimme niin kuin toimimme. Yksi parhaista ja mielenkiintoisimmista luennoista oli tanskalaisella Berit Reaverilla. Hän puhui indigo- ja kristallilapsista ja uuden ajan energiasta. Muistan kun juttelin ensimmäisen kerran edellisen puolisoni kanssa ja hän sanoi minun olevan indigo ja kysyi olenko lukenut aiheeseen liittyviä kirjoja. Silloin asia oli jotain mitä en ymmärtänyt enkä tiennyt siitä yhtään mitään. Yksi elämän parhaimpia asioita onkin, että meillä on jatkuvasti lisää opittavaa ja oivallettavaa.

Alla olevassa videossa Christoffer keskustelee Beritin kanssa konferenssin asioista ja tästä hetkestä ja tulevaisuudesta. Tämä on englanniksi, joten nauti siitä kuinka opit kuuntelemalla lisää ja tarvittaessa käytä sanakirja.orgia.

httpv://www.youtube.com/watch?v=sBwZVNv7tBo

Berit on muuten nyt kuukauden sisään neljäs henkilö, joka on sanonut minulle siitä, että minun tulisi pitää hartiani taaempana. Tämä liittyy Beritin erikoisosaamiseen eli siihen energiapuoleen. Tarvittiin neljä henkeä siihen, että uskoin. Nyt olen viikon ajan pyrkinyt huolehtimaan siitä, että olkapääni pyörivät paremmin ja hartiani pääsevät taakse kireistä rintalihaksista huolimatta. Tämä on vaikuttanut huomattavasti energiaani! Urheilijana olen kyllä aina tiennyt kehon merkityksen, mutta en ole tähän kiinnittänyt niin paljon huomiota. Samasta asiasta sanoi ensimmäisen kerran jo 15 vuotta sitten nuori tyttö Makedoniassa. Hmm... Joskus oppimiseen menee pidempi aika. Onko sillä väliä? Parasta on se, kun huomaa oppineensa jotain mikä tuottaa itselle tai ympäristölle hyvää :)

 

Ilkka Koppelomäki innostuu elämästä, oman mielen mahdollisuuksista ja uusista kokemuksista. Ilkalle on tärkeää ihmiset, elämästä nauttiminen, hyvinvointi ja tehokkuus. Kun Ilkka ei ole tehokas, hän on transsissa. Tervetuloa mukaan matkaan  innostuksen lähteille! Tilaa myös Ilkan kirjoittama viikoittainen Uskalla Innostua -viikkokirje! -> Tilaa viikkokirje

 

 

Keskustele kanssani – Kerro mitä on mielessäsi :)