Video

Näin löydät omat intohimosi!

Sonja Kaunismäki on Passion Test -fasilitoija sekä Uskalla Innostua -tiimin valmentaja. Ihana asiakaspalveluvastaavamme Tuija Jurvanen haastatteli häntä Passion Test -menetelmästä ja tämän omista kokemuksistaan. Katso Sonjan haastattelu videolta tai lue kooste alta!

 

Olen kärsinyt huonosta itsetunnosta ja epävarmuudesta. Sitä kautta olen halunnut lähteä tutustumaan itseeni ja siihen miksi käyttäydyin tietyllä tavalla. Olen opiskellut eri kehoterapiamuotoja ja toiminut valmentajana noilla aloilla. Olen siirtynyt kehon kautta sisimpääni, jotta olen voinut löytää sen mitä olen sisältäpäin ja omat intohimoni.

Kun kouluttauduin valmentajaksi, tunsin, että jotain puuttui silti. Valmennuksissa puhutaan usein tavoitteista tai tuloksellisuudesta, mutta ne eivät ole koskaan tuntuneet omalta. Passion Test kolahti minulle sen takia, että sitä tehdään tunteiden kautta. 20 vuoden aikana olen opetellut tuomaan oman tunne-elämäni ja herkkyyteni näkyväksi. Oman kokemukseni kautta voin antaa varmuutta ja voimaa myös muille.

 

Mitä intohimo tarkoittaa?

Intohimo -sanalla on suomenkielessä monta eri merkitystä. Kun puhumme intohimoista Passion Testissä, tarkoitamme jokaiselle itselleen kaikkein merkityksellisimpiä asioita. Niitä asioita, joita elämme ja tunnemme vahvasti. Yksi voi olla intohimoinen tanssija, toinen intohimoinen kalastaja. Intohimot ovat meidän kaikkein merkityksellisimpiä asioita.

 

Millaisia elämän intohimoja voi olla?

Elämän intohimo on se, mikä tuntuu itselleen oikealta. Yhdelle se voi tarkoittaa, että elää joka päivä täysillä. Toiselle elämän intohimo on elää ja pitää hauskaa lasten kanssa tai rapsuttaa lemmikkiään päivittäin.

Elämän intohimot ovat asioita, joita teemme joka päivä, koska nautimme niiden tekemisestä. Emme välttämättä koskaan pysähdy miettimään miten merkityksellisiä nuo päivittäiset asiat meille loppujen lopuksi ovatkaan! Intohimot ovat henkilökohtaisia ja jokainen tuntee ne itsessään. Kun elää omien intohimojensa mukaan, tuntee elävänsä itselleen, omannäköistä elämäänsä.

Yksi omista intohimoistani on intohimoinen, rakkaudentäyteinen ja tietoinen parisuhde. Intohimona voi olla myös esimerkiksi esiintyä tuhansien ihmisten edessä ulkomailla, tanssia tai kalastaa päivittäin. Ei ole olemassa vääriä intohimoja, tärkeintä on, että ne tuntuvat itselleen hyviltä. Kun etsitään omia intohimoja, ei haeta niitä, mitä on opittu tai miten kuuluisi olla vaan sitä mikä tuntuu itselle hyvältä.

 

Millä tavalla intohimoja voi löytää?

Omia intohimoja voi lähteä etsimään esimerkiksi Passion Testin avulla. Passion Test on maailmalla tunnettu menetelmä, jonka on kehittänyt Janet Bray Attwood. Tutustuin itse ensimmäisen kerran Passion Test -menetelmään, kun Janet toi menetelmän Suomeen alkuvuodesta 2016. Passion Testissa käännytään kuin sisäänpäin ja kysytään mitkä asiat ovat itselle kaikkein merkityksellisempiä.

 

Mikä on Passion Test?

Passion Test -menetelmä on tapa kuunnella itseään ja löytää omat intohimonsa. Nimestään huolimatta, Passion Test ei ole testi, intohimot löytyvät eräänlaisen vertailun avulla. Tämä on ainoa testi maailmassa, joka ei voi epäonnistua!

Passion Testissä pysähdymme oman elämämme äärelle ja annamme ajatustemme matkata haavemaailmaan, jossa ei ole mitään rajoituksia tai estäviä uskomuksia. Kuvittelemme millaista elämämme olisi, jos voisimme tehdä ihan mitä tahansa, ja tuomme noita ajatuksia arkeemme.

Moni hakee omaa suuntaansa, varmuutta elämäänsä tai kokee, että on jollain elämän osa-alueella jumissa. Passion Testissä otamme huomioon kaikki elämän osa-alueet. Sen avulla jokainen voi tasapainottaa omaa elämäänsä.

 

Mitä tapahtui, kun teit ensimmäisen kerran Passion Testin?

Annoin itselleni enemmän luvan olla se joka olen. En välittänyt enää niin paljon mitä muut minusta sanoivat. Tein tietoisia valintoja, jotta saan elämääni siihen suuntaan mihin haluan. Huomasin, että työnsin lempeästi pois kaiken mikä ei tuntunut kuuluvan omaan elämääni. Elämästäni on tullut paljon mielenkiintoisempaa, energisempää ja merkityksellisempää, kun tunnen ja tiedän mikä on oma suuntani ja annan itselleni luvan olla tällainen kuin olen.

 

Kenelle suosittelisit Passion Testiä?

Kaikille! Koen, että ei ole ihmistä joka ei hyötyisi Passion Testin tekemisestä. Passion Testissä kuunnellaan itseä, se auttaa, jos haluaa varmuutta oman jutun löytämiseen, ihmissuhteisiin, harrastuksiin tai etsii tasapainoa elämäänsä. Ennen Passion Testiä tunsin, että elämäni oli palapeli, josta puuttui pala. Passion Testin kautta annoin itselleni tuon puuttuvan palasen.

 

Sopiiko Passion Test minulle, kun tiedän jo omat intohimoni?

Sopii. Intohimot ovat askeleet kohti elämäsi tarkoitusta. Intohimot ovat kuin leivänmurusia polulla, jotka johtavat meitä eteenpäin. Passion Testin avulla tuomme tunteen mukaan intohimoihimme.

Intohimot nousevat esiin aina tästä hetkestä. Mitä useammin teet Passion Testin, huomaat, että intohimosi eivät enää muutu. Jos tiedät omat intohimosi, mutta et ole löytänyt vielä sitä tunnetta, joka tuntuu oikealta tai et tiedä miten pääset eteenpäin - suosittelen tekemään Passion Testin. Testi kannattaa tehdä uudelleen noin puolen vuoden välein, sillä intohimot voivat muuttua ja niitä on välillä hyvä muistuttaa mieleen uudelleen.

 

Miten voin osallistua Passion Testin tekemiseen?

Voit osallistua henkilökohtaiseen valmennukseen, jonka avulla mennään tosi syvälle omien intohimojen löytämiseksi. Henkilökohtaisessa valmennuksessa mennään niin sanotusti omien ajatusten taakse. Henkilökohtainen valmennus on todella voimakas lähtölaukaus omien intohimojensa täyteisen elämän elämiseksi.

Toinen vaihtoehto on osallistua Passion Test -workshopiin, jossa opit Passion Test -menetelmässä käytetyn prosessin. Workshopissa pääset tutustumaan omiin intohimoihisi ja pääset lähemmäs omannäköistäsi elämää. 

 

Kenelle Passion Test sopii ammatilliseen käyttöön?

Kaikille. Itse menin alun perin Passion Test -fasilitointikoulutukseen hakemaan muutosta ja jotain hyvää itselleni. En tiennyt Passion Testistä paljoa etukäteen, mutta jokin siinä kolahti. Passion Test -fasilitointikoulutus sopii myös sellaisille, jotka eivät aio tehdä sitä työkseen. Se on intensiivinen koulutus, jossa tehdään pitkä matka omiin intohimoihin.

Koulutuksessa keskitytään positiivisiin asioihin, jotka tuottavat meille iloa. On hyvä muistaa, että huonoinakin päivinä hyvä olo on normaali olotila. Elämäntarkoituksena on mielestäni olla tasapainossa itsensä kanssa. Kun olemme tasapainossa, saamme tehtyä paljon merkityksellisempiä asioita elämässämme.

 

Millaisia muutoksia Passion Testin tehneet ovat kokeneet?

Kuulen asiakkailta jatkuvasti, että kun he ovat löytäneet itselleen merkityksellisimmät asiat, oma suuntakin on kirkastunut. Yksi oleellinen asia Passion Testiä tehdessä onkin saada selkeys siitä, mihin on menossa.

Passion Testiin osallistuneet ihmiset ovat sanoneet muun muassa, että testin jälkeen he ovat antaneet itselleen luvan toteuttaa enemmän itseään, saaneet ammatillisesti lisää rohkeutta ja voimaa, heidän ihmissuhteensa ovat lähteneet erilaiseen nousuun ja he ovat saaneet arkeen lisää energiaa ja elinvoimaa.

 

Jos tunnet, että oma suuntasi on hukassa tai kaipaat vahvistusta omien intohimojesi toteuttamiseksi - tule mukaan löytämään selkeys omaan elämääsi Passion Testin avulla!

 

Tutustu tuleviin Passion Test -workshopeihin täällä.

 

Nähdään Passion Test -workshopissa!

Sonja Kaunismäki

 

 

Kiitos tästä vuodesta - Joulutervehdyksemme videolla

Haluamme kiittää kaikkia teitä joiden kanssa olemme saaneet tehdä yhdessä matkaa tämän vuoden aikana. 

Katso tästä tiimimme videotervehdys sinulle.

Onnellista joulun aikaa, kiitollisuutta tämän vuoden opeista ja upeita ajatuksia tulevaan vuoteen!

Tapahtumien osalta uusi vuosi alkaa meillä Passion for Success -seminaarissa - Nähdään siellä tai jossain muualla!

Kiitos, että olet.

Jouluterveisin,

 

Voimauttavat videot

Musiikki ja elokuvat vaikuttavat suoraan tunteisiisi. 

On hyvä miettiä, missä tunteissa sinä haluat olla, koska tunteisiisi vaikuttaa kaikki, mitä ympärilläsi on. Myös sinä vaikutat tunteisiisi.

Silloin, kun on pohjalla, saattaa tarvita pienen tai suuren potkun, jotta pystyy nousemaan pystyyn. Uskon, että jokainen on sellaisessa tilanteessa joskus.

Youtube on täynnä erittäin motivoivia ja voimistavia videoita. Eri ihmisille toimii erilaiset asiat. Olen varma, että on olemassa jokin musiikki, joka auttaa sinua saamaan voimaa ja energiaa, silloin kun sitä eniten tarvitset.

Tässä video, jonka löysin hetki sitten ja olen kuunnellut sitä nyt jo lähemmäksi sata kertaa. En siis ole nähnyt itse videota, mutta nautin sen musiikista ja voimistavista puheista. 

Jos haluat, niin kerro, mitä sinä tykkäät tästä videosta tai mikä on kappale tai video, joka on sinulle voimauttava.

 


"Tuska on väliaikaista. Se voi kestää minuutin, tunnin, päivän tai jopa vuoden. Mutta lopulta se poistuu ja jotain muuta tulee tilalle. Jos luovutan, niin se kestää ikuisesti."
"Olen täällä alhaalla. Kasvot maassa. Minulla ei ole käsiä eikä jalkoja. Sen pitäisi olla mahdotonta, että pääsen ylös, mutta se ei ole. Yritän sata kertaa päästä ylös ja jos epäonnistun sata kertaa ja luovutan, niin pääsenkö ikinä ylös? En. Mutta jos epäonnistun ja yritän uudestaan, uudestaan ja uudestaan, niin on aina olemassa mahdollisuus, että pääsen lopulta ylös." 
"Nyt tiedät, minkä arvoinen olet, joten ota itsellesi se, minkä ansaitset. Mutta sinun tulee olla valmis ottamaan vastaan iskut, eikä osoittaa sormella muita ja syyttää heitä siitä, että et ole siellä missä haluat, jonkun muun takia. Pelkurit tekevät niin ja se et ole sinä." 
"Usein saat juuri sen, mitä pyydät. Et vain ymmärrä kuinka yleisesti kysyt. Selkeys on voimaa. Mitä tarkemmin tiedät, mitä haluat, niin sitä paremmin aivosi pystyvät auttamaan sinut sinne. Aivosi ovat selviytymismekanismi. Sinun tulee tietää tarkalleen, mitä haluat"
"En tee asioita, mitä minun pitäisi tehdä. Teen asioita, joita minun ei pitäisi tehdä. Suurin vihollisesi olet sinä itse."
"Älä kerro minulle, mitä en voi tehdä."

"Et voi yhdistää pisteitä etukäteen. Voit yhdistää ne vasta katsoessasi taaksepäin. Sinun tulee luottaa siihen, että pisteet yhdistyvät jollakin tavalla tulevaisuudessasi. ... Kun luotat, että pisteet yhdistyvät matkallasi, niin se antaa sinulle varmuuden seurata sydäntäsi, silloinkin kun se johdattaa sinut hyvältä tieltä, ja se on se, mikä tekee eron."
"Usko itseesi. Aina."

 

Ota yhteyttä, mikäli video ei toimi.