Voimauttava video

Voimauttavat videot

Musiikki ja elokuvat vaikuttavat suoraan tunteisiisi. 

On hyvä miettiä, missä tunteissa sinä haluat olla, koska tunteisiisi vaikuttaa kaikki, mitä ympärilläsi on. Myös sinä vaikutat tunteisiisi.

Silloin, kun on pohjalla, saattaa tarvita pienen tai suuren potkun, jotta pystyy nousemaan pystyyn. Uskon, että jokainen on sellaisessa tilanteessa joskus.

Youtube on täynnä erittäin motivoivia ja voimistavia videoita. Eri ihmisille toimii erilaiset asiat. Olen varma, että on olemassa jokin musiikki, joka auttaa sinua saamaan voimaa ja energiaa, silloin kun sitä eniten tarvitset.

Tässä video, jonka löysin hetki sitten ja olen kuunnellut sitä nyt jo lähemmäksi sata kertaa. En siis ole nähnyt itse videota, mutta nautin sen musiikista ja voimistavista puheista. 

Jos haluat, niin kerro, mitä sinä tykkäät tästä videosta tai mikä on kappale tai video, joka on sinulle voimauttava.

 


"Tuska on väliaikaista. Se voi kestää minuutin, tunnin, päivän tai jopa vuoden. Mutta lopulta se poistuu ja jotain muuta tulee tilalle. Jos luovutan, niin se kestää ikuisesti."
"Olen täällä alhaalla. Kasvot maassa. Minulla ei ole käsiä eikä jalkoja. Sen pitäisi olla mahdotonta, että pääsen ylös, mutta se ei ole. Yritän sata kertaa päästä ylös ja jos epäonnistun sata kertaa ja luovutan, niin pääsenkö ikinä ylös? En. Mutta jos epäonnistun ja yritän uudestaan, uudestaan ja uudestaan, niin on aina olemassa mahdollisuus, että pääsen lopulta ylös." 
"Nyt tiedät, minkä arvoinen olet, joten ota itsellesi se, minkä ansaitset. Mutta sinun tulee olla valmis ottamaan vastaan iskut, eikä osoittaa sormella muita ja syyttää heitä siitä, että et ole siellä missä haluat, jonkun muun takia. Pelkurit tekevät niin ja se et ole sinä." 
"Usein saat juuri sen, mitä pyydät. Et vain ymmärrä kuinka yleisesti kysyt. Selkeys on voimaa. Mitä tarkemmin tiedät, mitä haluat, niin sitä paremmin aivosi pystyvät auttamaan sinut sinne. Aivosi ovat selviytymismekanismi. Sinun tulee tietää tarkalleen, mitä haluat"
"En tee asioita, mitä minun pitäisi tehdä. Teen asioita, joita minun ei pitäisi tehdä. Suurin vihollisesi olet sinä itse."
"Älä kerro minulle, mitä en voi tehdä."

"Et voi yhdistää pisteitä etukäteen. Voit yhdistää ne vasta katsoessasi taaksepäin. Sinun tulee luottaa siihen, että pisteet yhdistyvät jollakin tavalla tulevaisuudessasi. ... Kun luotat, että pisteet yhdistyvät matkallasi, niin se antaa sinulle varmuuden seurata sydäntäsi, silloinkin kun se johdattaa sinut hyvältä tieltä, ja se on se, mikä tekee eron."
"Usko itseesi. Aina."

 

Ota yhteyttä, mikäli video ei toimi.