Energisempi työpäivä ja elämä - Viikkokirje nro 285

Inspiroijana tähän juttuun ovat ne ihmiset, joiden näen melkein nukahtavan työpöytänsä ääreen ennen kuin he hakevat kahvia tai energiajuomaa.

Itse en juo kumpaakaan noista ja itseasiassa uskon, että jaksat paremmin ilman niitä.

Haluan tällä kertaa tarjota sinulle pari yksinkertaista ajatusta, jotka kohottavat energiatasoasi. Ruoka olisi näistä yksi, mutta koska siinä on niin paljon eri suuntauksia, niin jätän sen aiheena kokonaan väliin. Fakta on kuitenkin se, että ruualla voit vaikuttaa uskomattoman paljon terveyteesi ja jaksamiseesi. Sinun tulisi kuitenkin itse ottaa selvää ja kokeilla, mikä sopii sinulle.

Näillä ideoilla takaan energiaa syksysi työpäiviin:
(voit toteuttaa näistä yhtä tai useampaa halusi mukaan - Jo yksi toimii!)

1. Varmista, että juot päivän aikana kaksi (2) litraa vettä. Vettä. Ei siis kahvia, vaan vettä. Tee näin: Osta kahden litran vesikannu tai pullo (kyllä, tarvittaessa omalla rahallasi), täytä se aamulla ja juo se tyhjäksi päivän aikana. Jos sinulla on työpöytä ja siinä käy muitakin, niin tarjoile heille vesi toisesta kannusta.

2. Kun toteutat edellisen kohdan, niin tämä on helpompi: Kun käyt vessassa, niin älä vain maleksi vessaan tai juokse sinne nopeasti ja takaisin töihin, vaan tee jotain hauskaa matkan varrella. Piristä itseäsi kertomalla vaikka vitsi työkaverille tai juokse kolme kertaa työpaikan/huoneen/työpöydän ympäri. Mitä vain, kunhan se on hauskaa ja saa mielesi pois töistä ja aivoissasi iloiset kemikaalit eloon.

3. Aseta itsellesi puhelimella hälytys, joka 45-60 minuutin välein muistuttaa sinua. Muistutuksen hetkellä tee jotain tai kaikki seuraavista: Juo iso lasi vettä / Hengitä 5-10 kertaa syvään / Hypi 20 kertaa paikallasi / Nosta hartiasi kohti kattoa 10 kertaa / Hymyile 1-5 minuuttia niin leveästi kuin pystyt. Vaikutus on huikea! Tiedän, koska teen näitä samoja juttuja itse.

4. Laadi työhösi edellisenä päivänä tai samana aamuna lista tehtävistä töistä (kuuluisa To Do-lista) tai suunnittele jopa kokonainen viikko kerralla. Aloita aamulla listan tärkeimmästä ja kun saat tehtyä sen, niin laita lempikappaleesi soimaan tietokoneelta/mp3-soittimesta ja juhli onnistumistasi. Jos sinulla ei ole aikaa koko kappaleeseen, niin vähintään minuutti löytyy aina. Jatka sitten seuraavaan kohtaan samalla tavalla. Ideana on se, että luot päivääsi useita onnistumisen kokemuksia.

5. Riippumatta siitä, miten päiväsi meni ja kuinka hyvin onnistuit, niin juhli päiväsi päätteeksi. Kotiväkesi on ansainnut sen, että tulet kotiin iloisena ja tyytyväisenä. Myös sinä olet ansainnut sen. Myös tyhjä koti on ansainnut sen. Tähän toimii se sama lempikappale. Päivän päätteeksi kannattaa kuunnella koko kappale. Tee se joko paikallasi fiilistellen tai ympäri työpaikkaa/-huonetta jammaillen.

Lupaan sinulle, että jos otat näistä edes yhden päivittäiseen käyttöösi, niin energiatasosi ja se, miten jaksat kotona ja töissä, tulee muuttumaan merkittävästi. Se ei ole vaikeaa, vaan helppoa ja yksinkertaista. Ehkä erilaista kuin, mitä olet tehnyt, mutta taatusti kannattavaa.

Loistavaa viikkoa sinulle!

 

Ilkka Koppelomäki

 

Tilaa viikkokirje tästä:




Yhteystietosi ovat meillä turvassa: Emme myy tai anna niitä eteenpäin ilman lupaasi.

   Lupaamme:

  • Lähettää viestin joka viikko
  • Lähettää viestin vain ja ainoastaan kerran viikossa
  • Kertoa sinulle hyviä vinkkejä ja linkkejä itsesi kehittämiseen
  • Tuoda piristystä ja innostusta elämääsi
  • Palkita sinut tilaajana tarjouksilla ja mahdollisuuksilla ensimmäisenä sekä meidän että muiden valmennuksiin, tapahtumiin tai muihin tuotteisiin
  • Voit keskeyttää tilauksen tai muokata tietojasi milloin vain jokaisesta viestistä löytyvän linkin avulla