Kriisi

Mitä jos tulee riita?

Silloin kun toinen ihminen ei tunnu ymmärtävän minua ja näkökulmiani, tuntuu todella pahalta ja ahdistaa. Miten tätä ymmärrystä voisi kasvattaa? Uskaltaisiko nostaa kissan pöydälle ja aloittaa ilman puhdistamisen? Tunteet ovat jo nyt voimakkaita, entä jos tapahtuu räjähdyksiä, kun nostan omat mielipiteeni esille. Pelottaa, vai mitä?

Sovun rakentamiseen tarvitaan yhteistä tahtotilaa sekä rohkeutta. Kun uskaltaa, saa palkinnokseen parempia ja syvempiä ihmissuhteita. Samalla itsessään saa aikaan kasvun ja kehittymisen, joka on yksi suurimmista tarpeistamme. Konfliktit ovat tulppana tälle kehittymiselle ja kun ne nykäistään pois, kasvulta ei voi välttyä.

Ketään ei voi pakottaa sopuun, jos ihmissuhde on tullut matkansa päähän. Vapaaehtoisuus ja yhteinen halu ovat välttämättömät, jotta riidan ratkaisulla on mahdollisuudet toimia paremman tulevaisuuden rakennuspalikoina. Ihmissuhteet työpaikoilla ja vapaa-aikana toimivat samojen perussääntöjen mukaan.

Uskaltaisiko luopua suojakilvistä?  

Buddhan mukaan elämä ei ole niin vakavaa kuin mielemme antaa ymmärtää. Riidatkaan eivät ole niin vakavia kuin konfliktissa oleva kuohuva mielemme antaa ymmärtää. Riidasta ja sen selvittämisestä voi nousta jotain suurta elämää palvelevaa uutta asiaa, jopa ilman pelottavia räjähdyksiä, ellei pakene konfliktinsa käsittelyä.

Riita on vain mielipiteiden temmellyskenttä, jossa erilaiset näkemykset ja kokemukset kalisuttelevat kilpiään. Maailma voi avartua suuremmaksi ja ymmärrys antaa uusia työkaluja parempaan vuorovaikutukseen, kun kilvet heitetään menemään. Kaikki olemme jossain kohtaa haavoilla ja toisten ihmisten tuki parantaa näitä haavoja. Ellei niitä paljasta, ei saa tukeakaan. Suurin rohkeuden osoitus on, että asettautuu alttiiksi uusille haavoille heittämällä suojakilvet syrjään.

Ratkaisun työkaluja

Konflikteissa kilpiä ja miekkoja tehokkaammat ja paremmat työkalut löytyvätkin ymmärryksen kasvattamisesta, näkökulmien laajentamisesta, yhteisen tavoitteen hakemisesta suhteeseen ja hyvin käytetyistä sanoista.

Riita herättää voimakkaita tunteita ja ne usein sokaisevat ja saavat katsomaan asioita omalta kapealta näkökulmalta. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on rohkaista sinua käsittelemään oma hankala tilanteesi ihmissuhteessa. Kun uskallat, saat siitä uutta elämänlaatua parantavaa avoimuutta ja rikkautta ihmissuhteisiisi kotona ja työpaikalla.

Omassa valmennuksessani käytän NLP:tä ja ratkaisukeskeisiä menetelmiä ja olen todennut ne toimiviksi ja tehokkaiksi riitojen ratkaisuihin. 15.3.2016 Uskalla Innostua -valmennusillassa pääset kokeilemaan muutamaa tosi tehokasta ja helppoa työkalua. Katso lisää tästä.

Robert Kiyosaki - Miten valmistautua tuleviin talouskriiseihin?

Kuuntele tästä ystävämme Rolandin tekemä webinaari Robert Kiyosakin kanssa. Robert on yksi maailman huikeimmista kavereista, kun puhutaan taloudellisesta ajattelusta ja oman pesämunan kasvattamisesta.

Tässä webinaarissa Robert puhuu pääasiassa tulevista kriiseistä.

Niiden huono puoli on se, että ne tulevat ja hyvä puoli se, että niihin sisältyy aina mahdollisuuksia.
 

Webinaarin kuuntelemalla opit:

- Miten Robert valmistautuu tuleviin kriiseihin?
- Mitä on tulossa ja miksi?
- Mitä Robert on oppinut hänen parhaalta mentoriltaan ja miten sinä voit hyödyntää sitä omassa elämässäsi

Huikeaa settiä - suosittelen kuuntelemaan!

Voit klikata linkkiä kesken webinaarin - Seminaarisivu avautuu uuteen ikkunaan!