tavoitteet

Innostuneiden pikkujoulut Turussa

Esittelyssä Iiris Rainio

Turussa järjestettiin viime torstaina Innostuneiden pikkujoulut. Järjestäjänä oli Iiris Rainio, 31-vuotias innostuja, joka otti minuun yhteyttä elokuussa ja ilmaisi innokkuutensa vapaamuotoisten tapahtumien järjestämiseen. Haluan esitellä Iiriksen tarinan, toivoen että saisit kipinän lähteä toteuttamaan omaa unelmaasi.

Miten löysit Uskalla Innostua tiimin tapahtumat?

Joitakin vuosia takaperin ajauduin Uskalla Innostua -nettisivuille ja siitä se lähti. Tilasin viikkokirjeen ja hankin erilaista kirjallisuutta. Secret-kirja ja -dvd tulivat todella tutuiksi. Unelmani oli osallistua Saa mitä haluat -valmennukseen. Pidin unelmaani yllä muun muassa kuuntelemalla säännöllisesti valmennusäänitettä. Tämän syksyn aikana olen osallistunut Turussa järjestettyihin valmennuksiin ja olen todellakin oikealla polulla.

Mitä olet hyötynyt tapahtumista?

Tapahtumat ovat olleet silmät avaava -kokemus. Olen oppinut paljon itsestäni, tunteistani ja tavastani toimia eri tilanteissa. Ennen kaikkea olen oppinut kuinka voin itse vaikuttaa elämääni ja tulevaisuuteeni positiivisesti hyvin pienillä asioilla. Ajatusmaailmani on muuttunut ja itsetuntoni on vahvistunut. Olen oppinut ajattelemaan pitkäjänteisesti ja löytämään asioiden positiiviset puolet. Voin kertoa, että elämä ilman negatiivisten asioiden energialastia on todella huojentavaa. Olen saanut uusia ystäviä ja tutustunut upeisiin ihmisiin. Näiden saavuttamieni asioiden arvoa ei voi mitata rahassa.

Omaa aikaa parhaimmillaan

Olen löytänyt valmennusten avulla sisältäni vastauksia omaa elämääni koskettaneisiin asioihin. Valmennukset antavat rauhallisen ympäristön ja aikaa miettiä, pois hulinan ja arjen keskeltä. Omaa aikaa parhaimmillaan. Minua ainakin kiinnostaa millaiseksi voin loppuelämäni muokata ja kuinka voin saavuttaa haluamiani asioita. Tämä on toki vaatinut avoimen mielen ja paljon rohkeutta kohdata myös vaikeita asioita.

Pieni vihreä arjen pelastaja

Uskalla Innostua on antanut minulle niin paljon hyvää. Viikkokirjeen tekstit ovat kantaneet yli vaikeiden aikojen ja olen oppinut uskomaan siihen, että jos joku muukin voi tehdä elämästään oman näköisensä, niin miksi en minäkin. Periksiantamattomana olen palannut aina uudelleen ja uudelleen Uskalla Innostua tiimin tarjoamaan kirjallisuuteen. Käsilaukussani on kulkenut välillä pieni vihreä arjen pelastaja, Ajatuksen voima -kirja, johon on ollut hyvä turvautua vaikka bussimatkalla tai kahvitauolla.

Kenelle suosittelisit tapahtumiin osallistumista?

Suosittelen tapahtumia kaikille, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Elämäntilanteesi ja tavoitteesi voi olla millainen tahansa. Ja vaikka sinulla ei olisi kaveria lähdössä tueksi ja turvaksi niin tule rohkeasti mukaan. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että uusi ystävyys voikin istua vieressäsi.

Innostuneiden pikkujoulut - mistä idea tapahtumaan?

Viime kevään aikana mielessäni alkoi itää idea yhteistapaamisesta muiden innostuneiden kanssa. Minulla on jonkinlainen sisäinen halu tuoda ihmisiä yhteen ja saada heille hyvä mieli. Kesällä muutaman hengen kokoontuminen ja rohkea yhteydenotto Katiin vahvisti uskoani Unelmapiirin tulevaisuudesta. Katin kanssa lokakuun lopussa tavatessa määriteltiin tavoite järjestää pikkujoulutapahtuma Turkuun.

Millainen tapahtuma innostuneiden pikkujoulut oli?

Torstai-ilta oli todella hieno kokemus ja alkujännityksestä huolimatta kaikki meni oikein hyvin. Illan tunnelma oli lämminhenkinen ja rento. Keskusteluja kirposi aiheesta toiseen, meillä oli mahtava porukka ja saimme tutustua toisiimme rauhassa jouluherkkuja nautiskellen.

Mietimme myös jatkoa ja tapaame varmasti vielä. Ideoita tapahtumien luonteesta heiteltiin ilmaan. Nähtäväksi jää missä merkeissä tapaamme jälleen.

Illan päätyttyä fiilikset olivat ihan mielettömät. Saavutin yhden unelmistani! Ylitin itseni! Ilman tukijoukkoja tapahtumaa ei tietysti olisi ollut, joten suuret kiitokset kuuluvat Mirvalle, Heidille, miehelleni, äidilleni ja tietysti Katille ja kaikille osallistuneille. Me yhdessä teimme tapahtuman!

Mitä haluat sanoa muille kannustukseksi?

Älä koskaan luovu unelmastasi vaikka kuinka kohtaisit elämän haastavan puolen. Jokaiselle meistä on suotu mahdollisuus haluta mitä tahansa. Kyse on vain tahdosta. Etsiydy elämänmyönteisten, kannustavien ja innostuneiden ihmisten seuraan. Älä hukkaa energiaasi negatiivisuuksiin. Elä elämääsi avoimin mielin, nauti jokaisesta päivästä ja opettele nauttimaan arjen tarjoamista pienistä asioista. Puhu unelmistasi. Koskaan ei voi tietää kenellä on se ratkaiseva avain unelmasi toteuttamisen seuraavaan askeleeseen. Etsi asia, joka saa sydämesi liekehtimään ja anna palaa!

Oma unelmasi, mitä ei ääneen uskaltaisi sanoa?

Tiedän nyt mitä haluan ja suunta tuntuu tosiaankin oikealta. Unelmoin yhteistyöstä Uskalla Innostua tiimissä. Sekä haaveilen, että jossakin vaiheessa tulevaisuutta elättäisin perheeni tapahtumajärjestäjänä ja minulla olisi mahdollisuus jonkinasteiseen taloudelliseen vapauteen.

Kiitos

Suurkiitokset Iirikselle haastattelusta, ja etenkin pikkujoulujen järjestämisestä. Uskon, että Iiris tulee ilahduttamaan meitä jatkossakin mukavilla tapahtumilla Turussa. Kun haluat mukaan, liity

Turun facebook-ryhmään

ja/tai tilaa

Turun uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla Turun alueella järjestettävistä tapahtumista.

Innostavin terveisin

Kati Michelsson

Historiallinen hetki Turussa

Vuosi 2012 pakettiin

Tämän vuoden valmennukset on nyt Turun osalta ohi ja allekirjoittaneella on sellainen olo kuin joululoma olisi alkanut. Toisaalta tuntuu siltä kuin olisi joululahjankin saanut jo ennakkoon.

"Kannatti ajaa 300km Turkuun..."

Osallistujia oli taas kerääntynyt Turkuun laajalta alueelta koko päivän Saa mitä haluat -valmennukseen. Edustusta oli Turun lähikunnista, mutta myös Porista, Vaasasta sekä Tampereen että Lahden seudulta saakka.

Yksi unelma toteutui

Lauantai 10. marraskuuta oli tärkeä päivä sekä tiimimme päävalmentajalle Ilkka Koppelomäelle että minulle. Minä pääsin toteuttamaan unelmani valmentaa Uskalla Innostua -tapahtumassa ja Ilkka päästi ensimmäisen kerran jonkun toisen vetämään Saa mitä haluat -valmennusta.

Tämä on jälleen yksi todiste siitä, että kyllä ne unelmat toteutuvat kun vain jaksaa uskoa ja tehdä töitä toteutumisen eteen.

Tämä päivä on mennyt nauttiessa upeasta jälkifiiliksestä. Nytkin kun kirjoitan tätä, niin on hieman epätodellinen olo ja en löydä sanoja kuvamaan eilistä. Onneksi yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten saatte kuvamateriaalin kautta nauttia eilisen tunnelmasta.

Nyt ei muuta kuin askeleet kohti yhä suurempia unelmia ja tavoitteita. Päivämäärä ja paikka on jo seuraavalle askeleelle asetettu: Hämeenlinna 8. joulukuuta 2012 ;-)

Hyvä ruoka - virkeämpi mieli

Osallistujien energiatasosta piti huolen valmentajan lisäksi Turun Ruohonjuuren tarjoamat terveelliset herkut. Lämpimät kiitokset Ruohonjuurelle yhteistyöstä.

Tukea, tsemppia ja sparrausta

Toki suurin kiitos kuuluu tapahtumiimme osallistuville. Ilman teitä ei olisi meitä, koska emme me itsellemme järjestä näitä tapahtumia vaan teille.

Parasta tapahtumissamme onkin kaikki ihanat uudet tuttavuudet. Ihan sama kuinka hyvä valmentaja on, kyllä osallistujat lopulta luovat tapahtumasta onnistuneen.

Kiitos teille kaikille Turun tapahtumiin tämän vuoden aikana osallistuneet! Teitte tästä vuodesta ikimuistoisen.

Ensi vuonna jatketaan entistä innostavampina ;-)

Innostavin terveisin Kati Michelsson

P.S.

Turun Uskalla Innostua tiimillä on vielä yksi yllätystapahtuma takataskussa tälle vuodelle. Meillä on suuri kunnia olla mukana toteuttamassa yhden osallistujan unelma. Tästä pian lisää tietoa Turun Uskalla Innostua facebook ryhmässä.

Mikäli sinulla on jokin unelma, jonka toteuttamiseen kaipaat apua, niin kerro siitä ihmisille ympärilläsi! Apua voi löytyä yllättävistäkin suunnista ;-) Mutta jos apua ei löydy lähiympäristöstäsi tule etsimään oikeita ihmisiä Uskalla Innostua -tiimin tapahtumista. Niistä löytyy aina ihania, sinuun ja unelmaasi uskovia ihmisiä. Tervetuloa mukaan!

Työ ja motivaatio

Edellisessä postauksessa lupasin kertoa mitä minulle merkitsee työ. Itse sanana työ muistuttaa tosi paljon sanaa yö ja olenkin tehnyt varsinkin viime vuosien aikaan tosi paljon töitä yöllä. Joskus valoisan päivän jatkoksi ja joskus sen takia, että päätin päivällä tehdä jotain muuta. Yötöitä tuli kyllä tehtyä joskus ihan yövuorona hodarikiskalla, jossa olin hetken aikaa töissä. Tässä nyt kuitenkin se mitä minulle tulee mieleen sanasta "työ":

- Tekemistä - Hauskaa - Jotain mitä haluan tehdä - Jotain mikä palvelee muita ihmisiä - Jotain missä saan itse toteuttaa itseäni - Vaihtelevaa - Saan toteuttaa useissa eri paikoissa tai aina samassa paikassa, juuri sen mukaan mitä haluan - Iloa tuottavaa - Mitä on kiire tekemään, koska haluan tehdä sitä, ei sen takia, että olisi kalenteri liian täynnä - Parhaan tiimin kanssa toimimista - Rahaa - Vapautta - Mahdollisuutta luoda itselle lisää vapautta - Turvaa - Haasteita - Ongelmien ratkaisemista

Nämä tulivat noin viiden minuutin mietinnän tuloksena. Asiaa olen pohtinut ja kelaillut useaankin kertaan, mutta nyt käytin tähän tarkoituksella vain muutaman minuutin, koska niin käyttää varmaan moni muukin.

Tämä lista on kokenut melkoisen muutoksen viimeisen seitsemän vuoden aikana kun olen miettinyt elämääni ja sen suuntaa. Ennen itsensä kehittämisen kirjoihin ja seminaareihin tutustumista lista oli suunnilleen tälläinen:

"Työ" (seitsemän vuotta sitten):

- Tehdään jotta saa rahaa, jotta voi maksaa laskuja - Mielellään jotain mitä tykkään tehdä, mutta toisaalta voin tehdä melkein mitä vain - Kivat työkaverit on plussaa - Olisi hyvä, että saisin auttaa työssäni ihmisiä voimaan paremmin - Toivottavasti siitä jää jotain säästöön, jotta voin joku päivä matkustaa

Oma huomioni kiinnittyy siihen, että lista oli aika paljon lyhyempi ja lähinnä toivoin asioita. Paljon epävarmuutta ja tein töitä rahasta.

Mielessäni on tapahtunut monta muutosta ja monta kertaa, jotta listasta on tullut pidempi ja omasta mielestäni parempi. Sellainen, joka palvelee minua paremmin.

Lupasin myös kertoa sen, että miksi minun ei tarvitse motivoida itseäni töihin...

Siihen on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen selitys. En tekisi oikeasti kahta päivää peräkkäin sellaista työtä mihin minun tarvitsee motivoida itseni. Haluan, että työ itsessään on sellaista, että se kutsuu minua luokseen ja haluan sitä tehdä. Toisin sanoen olen miettinyt mitä todella tykkään tehdä ja alkanut tekemään sitä. Välillä toki huomaan, että haluaisin tehdä jotain muuta tai toteuttaa työtäni erilailla. Sitten yleensä mietin miten pääsen toteuttamaan itseäni paremmin ja miten voin tehdä mahdollisimman nopeasti muutokset niin, että saat tehdä sitä mitä haluan.

Alussa muutosten tekeminen oli tosi vaikeaa, koska jostain syystä mieleni takertuu kaikkeen vanhaan. Se haluaisi jatkaa samaan malliin kuin aikaisemminkin. Nyt muutosten tekeminen on paljon helpompaa kun olen sitä harjoitellut sekä mielessä että aidosti elämässä. Muutoksella tarkoitan tässä eniten suunnan korjaamista. Ei elämää tai työtä suunnitella yhtenä päivänä ja sitten mennä sillä suunnitelmalla koko elämää. Sitä tulee suunnitella ja tarkkailla jatkuvasti. Vähän niin kuin autolla matkustaminen. Ei riitä, että suunnittelet reitin mielessäsi valmiiksi ja käännät ratista kerran päästäksesi kadulle. Ohjata tarvitsee sen jälkeenkin.

Muutosten tekemistä olen harjoitellut muullakin kuin työllä. Yhtenä esimerkkinä se, että aloin miettimään viisi vuotta sitten, että tarvitsenko sitä kaikkea tavaraa mitä minulla on. Olin niissä niin kiinni. Nyt vasta viime kesänä ja osittain vasta sen jälkeen olen uskaltanut irrottautua joistakin vaatteista tai tavaroista. Kun tein sen, niin tuli uutta tilaa sekä kaappiin että mieleen. Mieli koki myös muutoksen ja ohjautui miettimään, että mitä sitten haluan tilalle, nyt kun olen päässyt eroon siitä mitä en enää halua.

Jos siis haluat itsellesi parempaa, sinun on oltava valmis muutoksiin.

Palatakseni motivoitiin... Toki asiaan varmasti vaikuttaa se, että olen yrittäjä. Näin ainakin moni sanoo. Tänä päivänä moni työpaikkakin antaisi minulle samat mahdollisuudet kuin mitä nykyinen työni antaa. Tosin ilman sitä vastuuta mitä yrittäminen tuo. Yrittämisessä on hyvät puolet, ja vaikka kannustankin siihen rohkeasti, niin kannattaa ehkä ensiksi käydä tutustumassa yrittäjien elämään, jos sellaisesta haaveilee. Sitten ainakin tiedät mitä et halua ja mitä haluat. Nimittäin se miten näet muiden pyörittävän yritystään ei tarvitse olla se miten sinä sitä pyörität.

Motivoinnin suhteen minulla on välillä ennemminkin ongelma  toiseen suuntaan. Eli välillä olen niin motivoitunut tekemään töitä, että voisin ei-motivoida itseni ja tehdä jotain ihan muuta. Tuo oli ennemminkin tuttua viime vuosilta ja Uskalla Innostua -tiimin alkuajoilta. Nyt olen saanut hyvän balanssin työn ja muun elämän välille.

Edelleen siltikin nousen mielelläni päivään, koska tiedän, että saan tehdä töitä. En odota viikonloppua, en odota seuraavaa lomaa tai varsinkaan eläkettä (en tiedä jäänkö koskaan oikealle eläkkeelle). Tätä yhdistää se, että teen jotain mistä oikeasti pidän. Teen sitä valitsemieni ihmisten kanssa ja ne ovat aivan huippu tyyppejä. Työni kohtaa myös täysin arvoni, joita pidän elämässäni.

  1. Tykkään aidosti siitä mitä teen tai vaihdan tekemiseni
  2. Teen oikeiden ihmisten kanssa
  3. Varmistan, että työ vastaa arvojani

Jos jokin näistä kolmesta kohdasta ei kohdillaan, niin teen tarvittavat muutokset. Sinulla on varmasti ihan omat ajatukset siitä mitä työsi tulee tarkoittaa sinulle ja mikä saa sinut motivoitumaan töistä.

Motivaation puutteessa yleensä auttaa se, että kysyy itseltään oikean kysymyksen.

Jos ei ole motivoitunut, niin ei hirveästi auta, että sanoo itselleen, että "ei kiinnosta". "Voisin ennemmin maata sängyssä".

Hyvä kysymys itselle saa aikaan hyviä muutoksia. Esim. Jos tämä ei nyt kiinnosta, niin mitä tarvitsisi olla, että se kiinnostaisi? Vastaus antaa vaihtoehtoja ja mahdollisuuden esittää itselle lisää hyviä kysymyksiä. Sellaisia, jotka vievät eteenpäin. Edelliset lainausmerkeissä olleet lauseet kun saavat aika hyvin pysymään paikallaan ja mitään muutosta ei tapahdu.

Motivaatioon liittyy vielä sekin, että en oikeasti tiedä milloin teen töitä. Esim. onko tämän blogin kirjoittaminen työtä? Jos olisin työntekijä (jota kyllä olen omassa yrityksessäsi) jossain, niin se varmaan määräytyisi sen mukaan saanko palkkaa tekemästäni työstä. No, minä en saa nyt näistä hetkistä sinänsä erikseen mitään erillistä palkkaa. Paitsi hyvää tunnetta siitä, että saan jakaa ajatuksiani. Tekstin määrästä voi kuitenkin päätellä, että motivaatiota riittää :D

Aihe innostaa ja kiinnostaa minua erityisen paljon. Jatketaan tästä taatusti myöhemmin jossain vaiheessa. Missä vaiheessa, katsotaan sitä.

Meillä on muuten nyt mahdollisuus Facebook-käyttäjänä heittää suoraan kommenttia blogiin, joten kokeiletko toimiiko ja heität jotain tähän liittyvää ajatusta tai jotain vain. Se siis onnistuu suoraan tässä alapuolella kun olet kirjautuneena Facebookiin.

Loistavaa päivän tai illan jatkoa :)

Innostavin terveisin Ilkka

P.S. Sunnuntaina meidän maksuton Nettiseminaari - Tervetuloa mukaan!

Muista päämääräsi silloin kun tarvitset sitä eniten

Tänään tuli neloselta Will Smithin tähdittämä Onnen potkuja (The Pursuit of Happiness). Elokuva perustuu tosi tapahtumiin isästä ja pojasta, joiden elämää koetellaan oikein kunnolla. Suosittelen katsomaan tämän elokuvan, erityisesti jos joku päivä tuntuu siltä, että olet elämäsi pohjalla ja et tiedä miten pääset sieltä ylös. Silloinkin kun menee oikein huonosti on tärkeää muistaa mihin on menossa ja mikä sen tekemiseen on tärkeintä. On niin helppo ajautua sivuraiteille minkä takia moni ei koskaan saavuta sitä mitä haluaa. Paremman elämän saaminen voi vaatia myös uhrauksia ja sitä että luopuu mukavuudesta joksikin aikaa. Elokuvassa on loistava kohtaus, jossa Chris (isää näyttelevä Will Smith) on itse pennitön ja näkee kadulla miehen nousevan hienosta autosta. Hän pysähtyy miehen luokse ja kysyy kaksi kysymystä: "Mitä sinä teet ja miten minä voin tehdä sitä mitä sinä teet?". Sen sijaan, että katsoo tai kadehtii sitä miten hyvin jollakin muulla menee, kannattaisiko ottaa selvää miten hän saa sen aikaan? Jos joku tekee työpaikallasi käsittämättömän hyvää työtä niin mitä voisit oppia häneltä? Pohjalta pääsee ylös kun muistat mihin olet menossa ja otat mallia niiltä ihmisiltä, jotka ovat jo siellä mihin sinä haluat mennä. Nyt kun uusi viikko alkaa, niin loistavaa viikkoa sinulle!

httpv://www.youtube.com/watch?v=_xcZTtlGweQ

Tiedostamattoman mielen suunnitelmat

Uusi vuosi on alkanut. Vuoden alussa on hyvä tehdä suunnitelmia tulevaisuuteen kynän ja paperin kanssa. Tosin sellaisia suunnitelmia voit tehdä ihan mikä tahansa vuoden päivä. On kuitenkin hyvä tietää, että vaikka et tietoisesti teekään suunnitelmia, niin tiedostamattomasti suunnittelet elämääsi jatkuvasti alitajunnassasi eli tiedostamattomassa mielessä. Ota nyt muutama minuutti itsellesi ja ota selvää mitä suunnitelmia sinulla on tulevalle vuodelle. On hyvä, että saat olla tämän muutaman minuutin ajan rauhassa ja keskityt tähän harjoitukseen.

1. Ajattele mielessäsi kolmen kuukauden päästä olevaa aikaa. Mitä teet siinä kuussa? Millaisia ajatuksia sinulle tulee, kun ajattelet tuota tulevaa kuukautta? Mitä elämässäsi on tapahtunut siihen mennessä tänä vuonna?

2. Tee sama harjoitus mielessäsi, mutta ajattele nyt kesän alkua.

3. Toista ensimmäinen kohta vielä ajankohdille, jotka ovat kesän jälkeen ja myöhemmin syksyllä ja vuoden päästä ensi vuoden vaihteessa. Mitä olet saavuttanut kun ajattelet vuoden päässä olevaa ajankohtaa?

Hyödynnä tästä harjoituksesta saamaasi tietoa tulevan vuoden aikana.

Vastaavia harjoituksia ja haluamiesi asioiden toteutumisessa autan ensi viikolla Saa mitä haluat -valmennuksessa. Yksi viime keväänä tässä valmennuksessa ollut mies kommentoi puolen vuoden jälkeen näin: "Kiitos keväisestä koulutuksestasi, jossa kirjoitutit tavoitteita ylös. Niistä on jo nipullinen toteutunut ja toteutumassa. Mahtava homma! Enpä tiennyt silloin mikä voima ajatuksilla ja tavoitteilla on. Jonkinlainen haaleampi käsitys oli olemassa, mutta yksi tavoiteistani oli se kirkastaa." Tervetuloa mukaan!

Innostavin terveisin,

Ilkka Uskalla Innostua -tiimi