itsensä ylittäminen

Innostuneiden pikkujoulut Turussa

Esittelyssä Iiris Rainio

Turussa järjestettiin viime torstaina Innostuneiden pikkujoulut. Järjestäjänä oli Iiris Rainio, 31-vuotias innostuja, joka otti minuun yhteyttä elokuussa ja ilmaisi innokkuutensa vapaamuotoisten tapahtumien järjestämiseen. Haluan esitellä Iiriksen tarinan, toivoen että saisit kipinän lähteä toteuttamaan omaa unelmaasi.

Miten löysit Uskalla Innostua tiimin tapahtumat?

Joitakin vuosia takaperin ajauduin Uskalla Innostua -nettisivuille ja siitä se lähti. Tilasin viikkokirjeen ja hankin erilaista kirjallisuutta. Secret-kirja ja -dvd tulivat todella tutuiksi. Unelmani oli osallistua Saa mitä haluat -valmennukseen. Pidin unelmaani yllä muun muassa kuuntelemalla säännöllisesti valmennusäänitettä. Tämän syksyn aikana olen osallistunut Turussa järjestettyihin valmennuksiin ja olen todellakin oikealla polulla.

Mitä olet hyötynyt tapahtumista?

Tapahtumat ovat olleet silmät avaava -kokemus. Olen oppinut paljon itsestäni, tunteistani ja tavastani toimia eri tilanteissa. Ennen kaikkea olen oppinut kuinka voin itse vaikuttaa elämääni ja tulevaisuuteeni positiivisesti hyvin pienillä asioilla. Ajatusmaailmani on muuttunut ja itsetuntoni on vahvistunut. Olen oppinut ajattelemaan pitkäjänteisesti ja löytämään asioiden positiiviset puolet. Voin kertoa, että elämä ilman negatiivisten asioiden energialastia on todella huojentavaa. Olen saanut uusia ystäviä ja tutustunut upeisiin ihmisiin. Näiden saavuttamieni asioiden arvoa ei voi mitata rahassa.

Omaa aikaa parhaimmillaan

Olen löytänyt valmennusten avulla sisältäni vastauksia omaa elämääni koskettaneisiin asioihin. Valmennukset antavat rauhallisen ympäristön ja aikaa miettiä, pois hulinan ja arjen keskeltä. Omaa aikaa parhaimmillaan. Minua ainakin kiinnostaa millaiseksi voin loppuelämäni muokata ja kuinka voin saavuttaa haluamiani asioita. Tämä on toki vaatinut avoimen mielen ja paljon rohkeutta kohdata myös vaikeita asioita.

Pieni vihreä arjen pelastaja

Uskalla Innostua on antanut minulle niin paljon hyvää. Viikkokirjeen tekstit ovat kantaneet yli vaikeiden aikojen ja olen oppinut uskomaan siihen, että jos joku muukin voi tehdä elämästään oman näköisensä, niin miksi en minäkin. Periksiantamattomana olen palannut aina uudelleen ja uudelleen Uskalla Innostua tiimin tarjoamaan kirjallisuuteen. Käsilaukussani on kulkenut välillä pieni vihreä arjen pelastaja, Ajatuksen voima -kirja, johon on ollut hyvä turvautua vaikka bussimatkalla tai kahvitauolla.

Kenelle suosittelisit tapahtumiin osallistumista?

Suosittelen tapahtumia kaikille, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Elämäntilanteesi ja tavoitteesi voi olla millainen tahansa. Ja vaikka sinulla ei olisi kaveria lähdössä tueksi ja turvaksi niin tule rohkeasti mukaan. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että uusi ystävyys voikin istua vieressäsi.

Innostuneiden pikkujoulut - mistä idea tapahtumaan?

Viime kevään aikana mielessäni alkoi itää idea yhteistapaamisesta muiden innostuneiden kanssa. Minulla on jonkinlainen sisäinen halu tuoda ihmisiä yhteen ja saada heille hyvä mieli. Kesällä muutaman hengen kokoontuminen ja rohkea yhteydenotto Katiin vahvisti uskoani Unelmapiirin tulevaisuudesta. Katin kanssa lokakuun lopussa tavatessa määriteltiin tavoite järjestää pikkujoulutapahtuma Turkuun.

Millainen tapahtuma innostuneiden pikkujoulut oli?

Torstai-ilta oli todella hieno kokemus ja alkujännityksestä huolimatta kaikki meni oikein hyvin. Illan tunnelma oli lämminhenkinen ja rento. Keskusteluja kirposi aiheesta toiseen, meillä oli mahtava porukka ja saimme tutustua toisiimme rauhassa jouluherkkuja nautiskellen.

Mietimme myös jatkoa ja tapaame varmasti vielä. Ideoita tapahtumien luonteesta heiteltiin ilmaan. Nähtäväksi jää missä merkeissä tapaamme jälleen.

Illan päätyttyä fiilikset olivat ihan mielettömät. Saavutin yhden unelmistani! Ylitin itseni! Ilman tukijoukkoja tapahtumaa ei tietysti olisi ollut, joten suuret kiitokset kuuluvat Mirvalle, Heidille, miehelleni, äidilleni ja tietysti Katille ja kaikille osallistuneille. Me yhdessä teimme tapahtuman!

Mitä haluat sanoa muille kannustukseksi?

Älä koskaan luovu unelmastasi vaikka kuinka kohtaisit elämän haastavan puolen. Jokaiselle meistä on suotu mahdollisuus haluta mitä tahansa. Kyse on vain tahdosta. Etsiydy elämänmyönteisten, kannustavien ja innostuneiden ihmisten seuraan. Älä hukkaa energiaasi negatiivisuuksiin. Elä elämääsi avoimin mielin, nauti jokaisesta päivästä ja opettele nauttimaan arjen tarjoamista pienistä asioista. Puhu unelmistasi. Koskaan ei voi tietää kenellä on se ratkaiseva avain unelmasi toteuttamisen seuraavaan askeleeseen. Etsi asia, joka saa sydämesi liekehtimään ja anna palaa!

Oma unelmasi, mitä ei ääneen uskaltaisi sanoa?

Tiedän nyt mitä haluan ja suunta tuntuu tosiaankin oikealta. Unelmoin yhteistyöstä Uskalla Innostua tiimissä. Sekä haaveilen, että jossakin vaiheessa tulevaisuutta elättäisin perheeni tapahtumajärjestäjänä ja minulla olisi mahdollisuus jonkinasteiseen taloudelliseen vapauteen.

Kiitos

Suurkiitokset Iirikselle haastattelusta, ja etenkin pikkujoulujen järjestämisestä. Uskon, että Iiris tulee ilahduttamaan meitä jatkossakin mukavilla tapahtumilla Turussa. Kun haluat mukaan, liity

Turun facebook-ryhmään

ja/tai tilaa

Turun uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla Turun alueella järjestettävistä tapahtumista.

Innostavin terveisin

Kati Michelsson

Menestyjä 2011 -kilpailun voittajat

Uskalla Innostua -tiimi on nyt saanut päätökseen ison ja rankan, mutta erittäin innostavan työn Menestyjä 2011 -kilpailun voittajan ratkaisemiseksi. Saimme sekä lyhyitä että pitkiä vastauksia perusteluineen. Kysyimme kilpailussa kahta asiaa:

1. Mitä menestyminen on sinulle?

2. Mikä tekee sinusta menestyjän?

Osa koki itsensä menestyneeksi ja osa ei. Suurin osa ihmisistä tutkimuksiemme mukaan haluaa olla menestyneitä. Monille menestys kuitenkin on jotain yhteiskunnan tai muiden ihmisten määrittelemien tavoitteiden saavuttamista tai suorittamista. Kilpailulla halusimme saada ihmiset miettimään mitä menestyminen on juuri sinulle, koska menestyminen on meille jokaiselle juuri sitä mitä itse määrittelemme sen olevan.

Menestys sanana on kuin yksi asia, mutta koska menestys ei ole mitään konkreettista, niin se kannattaa avata menestymiseksi. Menestyminen on tekemistä ja sinä voit itse valita millaisten asioiden tekeminen saa sinut kokemaan itsesi menestyneeksi ja oman elämäsi menestyjäksi.

Valitsimme kaikkien osallistujien joukosta 12 ihmistä, jotka erinäisistä syistä ansaitsevat mielestämme palkinnon. Valinta tehtiin meille lähetettyjen tekstien ja niihin liitettyjen linkkien perusteella. Tekstin pituudella tai sillä oliko linkki vai ei, ei sinänsä ollut merkitystä, vaan sillä millaisia ajatuksia osallistujalla oli menestymiseen liittyen ja kuinka hän on kokenut omassa elämässään menestystä.

Kilpailun voittajille luvattiin näitä palkintoja:

Pääpalkintona vapaa pääsy kaikkiin Uskalla Innostua – eventeihin 1.8.2011-31.7.2012, henkilökohtaista valmennusta maailman huippuvalmentajilta, mainetta, kunniaa, tuotepalkintoja ja julkisuutta. (Arvo yli 5.000€)

Muita palkintoja: lahjakortteja Uskalla Innostua tapahtumiin ja verkkokauppaan. (Arvo yhteensä 1000€)

Koska haluamme antaa enemmän kuin mitä lupaamme, niin olemme muuttaneet palkintoja hieman. Pääpalkintoon on lisätty kuuluvaksi Bob Proctorin, Oddmund Bergerin ja Sandy Gallagherin juuri startannut 12 viikon Lead the Field -Teleseminaari (arvo 995 euroa) ja Lead the Field -Ohjelma (arvo 995 euroa). Tämä siis jo edellä mainitun lisäksi voittajalle.

Kilpailun 11 toista menestyjää tulevat saamaan Alpha -lipun syksyn rokkaavimpaan Next Step -seminaariin, jonka pitää Helsingin Messukeskuksessa Joseph McClendon III (arvo 695 eur /hlö) ja sen lisäksi jokainen saa kaksi lahjakorttia verkkokauppaamme: 50% lahjakortin, jonka voittaja voi antaa yställeen Next Step -seminaarilippua varten ja 10 euron lahjakortin, joka käy alennukseksi innostaviin kirjoihin ja elokuviin. Yhteensä palkintojen arvo on siis noin 1000 euroa per voittaja.

Tässä 12 valittua voittajaa (vapaassa järjestyksessä):

Timo Kiander

Ville Erkkilä

Katri Syvärinen

Pirjo Isorinne

Elina Sihlman

Maria lönnqvist

Petri Hiissa

Mika Sievinen

Kaisa Uosukainen

Riitta Oikarinen

Jussi Räsänen

Laura Vainio

Nämä kaikki ovat tämän kilpailun voittajia. Jos nimesi on listalla, niin voit odottaa yhteydenottoa meiltä. Ainoastaan voittajalle on vasta ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Mutta kuka on pääpalkinnon voittaja??? (alhaalla voittajan puhelinhaastattelu...)

Tässä se mitä pääpalkinnon voittaja kirjoitti meille:

Mitä menestyminen on sinulle? Aiemmin menestyminen oli minulle ulkoisten asioiden saavuttamista ja kun olin erittäin kilpailuhenkinen suorittaja, niin menestyminen näissä asioissa oli myös sitä, että koki olevansa muita parempi. Olin mm. peruskouluni paras oppilas, lukioni paras ylioppilas, armeijan peruskoulutuskauden priimus, suoritin erikois-RUK:n kiitettävin arvosanoin ja valmistuin diplomi-insinööriksi oivallisesti. Ponnistelin kovasti saavuttaakseni nämä tavoitteet ja ollakseni muita parempi, mutta tämän ”menestyksen” tuoma ilo oli hyvin lyhytaikaista. Huomasin myös stressaavani jatkuvasti, koska nämäkin tavoitteet olivat osittain muiden määrittelemiä ja niiden saavuttamisella huomasin pyrkiväni vastaamaan muiden asettamiin odotuksiin, joista oli tullut myös omia odotuksiani. Näiden tavoitteiden saavuttaminen oli toki hyvä asia, sillä opin, että mikä tahansa, mitä oikeasti haluaa on saavutettavissa.

Viime aikoina olen määritellyt itselleni menestymisen uudelleen. Nykyään menestyminen on minulle enemmänkin matka kuin määränpää. Menestys ei enää vain siintele tulevaisuudessa, vaan se on tässä ja nyt; jatkuvan kasvamisen ja kehittymisen matka. Uusina menestymiseni mittareina toimivatkin onnellisuus, hyvä olo, jatkuva innostuminen ja sisäinen ristiriidattomuus. Myös NLP on auttanut ymmärtämään ja muuttamaan sisäistä todellisuuttani. En enää pyri olemaan parempi kuin muut, vaan pyrin olemaan parempi kuin itse olin ennen. Haluan parhaani mukaan myös auttaa muita menestymään ja ymmärrän, että voin itsekin oppia jokaiselta ihmiseltä jotain. Menestyminen tarkoittaa minulle yhä enemmän sisäisiä asioita ja uskonkin, että sisäinen vauraus heijastuu myös ulkoiseen vaurauteen. Yhtenä tavoitteenani on myös taloudellinen menestys, joka auttaa tekemään matkasta entistä jännittävämmän. Menestymisen avaimena on löytää oma missio ja seurata sitä tekemällä itselleen tärkeitä asioita.

Mikä tekee sinusta menestyjän? Nyt suuntaan energiani niihin asioihin, jotka ovat minulle tärkeitä. Jätin ohjelmistoasiantuntijan päivätyöni syksyllä 2009 ja olen ollut startup-yrittäjä (http://www.starduckstudios.com) kohta kaksi vuotta, jossa ajassa olen oppinut enemmän kuin olisin osannut kuvitella. Olen mm. neuvotellut yrityksellemme onnistuneesti useita yksityisiä pääomasijoituksia. Teen Starduck Studioilla päivittäin työkseni nyt sitä, mitä haluan eniten tehdä. Teemme kansainvälistä sosiaalisen median verkkopalvelua Intoloop Kidsiä (http://www.intoloop.fi), joka mahdollistaa lapsen elämäntarinan tallentamisen ja jakamisen turvallisesti. Palvelu on kovaa vauhtia matkalla maailmanluokan menestykseen ja uskon myös taloudellisen menestyksen tulevan itselleni aikanaan tätä kautta. Intoloop-verkkopalvelu tulee laajenemaan myöhemmin myös yleisemmin innostusten jakamiseen. Myös monet harrastukset mukavat harrastukset pitävät mielen virkeänä. Pidän mm. nopeista autoista ja viime vuonna tämä harrastus vei minut Geneven ja Pariisin autonäyttelyihin, moottoriradoille ja upealle urheiluautomatkalle.

Vuoden 2011 tammi-maaliskuussa puolitin rasvaprosenttini (18% –> 9,3%) muuttamalla ravinto- ja treenitottumukseni Optimal Performancen valmennuksen avulla ja voitin kyseisen valmennuksen muutoskilpailun -> Katso kuva. Ennen kaikkea tästä jäi pysyvä elämäntapamuutos, joka on vaikuttanut isosti fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiini. Olenkin huomannut, että huippuvalmentajien avulla saa aikaan huipputuloksia ja mikäli voitan Menestyjä 2011 -kilpailun, niin sitoudun käymään Uskalla Innostua -tapahtumissa ja -valmennuksissa. Uskon voivani osoittaa, että myös näillä valmennuksilla voi saavuttaa huipputuloksia. Valmennuspaketti tulisi myös suureen tarpeeseen, sillä startup-yrittäjänä minimoin itselle maksettavan palkan ja käytän nämä taloudelliset resurssit nyt yritykseni kehittämiseen. Matkani on toki vasta alussa ja toivon, että te huippuvalmentajat voitte toimia matkallani osaltanne matkaoppaina. Kehityn ja kasvan päivittän, nautin matkasta kanssani kulkevien ihmisten kanssa, elän hetkessä, pääsen samalla tavoitteisiini aiempaa rennommin ja autan muita onnistumaan. Elän menestystä todeksi päivittäin, koska ymmärrän, että minulla on jo kaikki mitä tarvitsen menestymiseen ja otan tästä matkasta kaiken irti. Tämä tekee minusta menestyjän :)

Tässä vielä muiden ajatuksia menestymiseen liittyen, ennen kuin paljastamme kuka on tämän tekstin kirjoittaja ja pääpalkinnon voittaja

(Kirjoittaja ei välttämättä ole tämän kilpailun voittaja, mutta haluamme tuoda hänen ajatuksensa esiin. Nämä ovat lainauksia ja vain pieni osa tekstistä.)

Mitä menestyminen on sinulle?

"Menestyminen on minulle tavoitteiden asettamista ja niiden saavuttamista. Oikeastaan jo tavoitteen asettaminen saa minut kokemaan olevani menestyjä."

"Menestyminen on tasapainoa. Minulle tasapaino syntyy kun nämä seitsemän asiaa ovat kohdallaan:

1. Mielenrauha (tieto siitä että kaikki on hyvin) 2. Kukoistava terveys – paljon energiaa 3. Ihmissuhteet (ilo ei ole asioissa, iloa on vain ihmissuhteissa) 4. Taloudellinen vapaus (tarkoittaen sitä että minun ei tarvitse ajatella rahaa koko ajan) 5. Arvokkaat tavoitteet ja arvot (ja toimiminen niiden ohjaamana) 6. Itsensä tunteminen 7. Henkilökohtainen täyttymys (teen asioita joilla on merkitystä ja joilla on vaikutusta muidenkin ihmisten elämään)"

"Menestyminen on ennenkaikkea omien unelmien toteutumista ja vapautta."

"Menestyminen tarkoittaa myös asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen. Jos haluaa saavuttaa jotain, joutuu jostain asioista luopumaan – ainakin väliaikaisesti. Esim. TV:n katselu on toisisijaista, kun oma tulevaisuus on kyseessä."

"Etappeja, onnistumista ja energiaa!"

"Elämisen vapautta terveenä, liikkua maailmalla ja nähdä paljon, kokea, antaa ystäville yllätyksiä ja olla onnellinen!"

"Menestys on minulle uskallusta tehdä oikeita asioita ja omien pelkojen voittamista."

"Menestys on unelmia, innostumista ja kiitollisuutta. Menestys on luottamista itseen silloinkin kun muut epäilevät. Menestys on sitä että antaa tappioiden kasvattaa ja uskaltaa nauttia voitoistaan. Menestyminen on valintakysymys!"

"Menestyminen on onnellisuutta. Menestys on sitä, että on täysin tyytyväinen omaan elämäänsä ja sen eri puoliin."

"Menestyminen on sitä, että voi olla sinut itsensä kanssa, käydä illalla nukkumaan tyyvyäisenä: ”minä sain tänäänkin jotain aikaiseksi”."

"Menestyminen on minulle sitä, että osaa ja uskaltaa elää itsensä näköistä elämää. Kuuntelee itseään herkällä korvalla ja tekee mahdollisimman paljon niitä asioita, joita rakastaa eikä laisinkaan niitä, joista ei pidä ellei siihen ole pakottavaa tarvetta."

"Menestyminen minulle on sitä että omassa elämässään on niitä asioita jotka tekevät itsensä onnelliseksi. Oli se sitten paljon rahaa, asunto, auto tai elämänkumppani."

"Onnistumisesta, sitoutumista, ja muidenkin menestymistä samaan aikaan."

"Menestys on matka tavoittelemaani määränpäähän."

"Se ei synny siitä mitä teen, vaan siitä mitä minä olen."

"Se, että pärjää valitsemallaan tiellä. Ihan hyvä jos siihen liittyy raha, ei mikään pakko, mutta sillä saa sitä pientää lisää elämään (esim. matkoja ja muuta tekemistä isolle perheelle, joutumatta kriisiin)."

"Elämää, jossa ei tarvitse olla vanki – voi toimia positiivisesti itsensä ja muiden hyväksi. elämä, joka on kuin portaat – matka eteenpäin. elämä, jossa on kevyet askeleet portaalta portaalle."

"Onnellisuuden ja tyytyväisyyden tunne, omien tavotteiden saavuttaminen, positiivisesti vaikuttaminen toisten elämään, muutosten aikaansaaminen parempaan suuntaan omassa elämässä ja ympäristössä"

"Taloudellista turvaa eli rahaa yhdistettynä tasapainoiseen elämään."

"Menestyminen on minulle hyvin lyhesti ja yksinkertaisesti sitä, että onnistuu elämään itselleen merkityksellistä elämää intohimojaan ja arvojaan seuraten."

"Minulle se on mm. sitä että saan tehda sitä mitä haluan elämässäni. Se on pelkojen voittamista. Se on myös sitä että saa olla onnellinen."

"Sitä, että onnistuu niissä tehtävissä mihin ryhtyy ja saa onnistumisen tunteen siitä.."

"Menestyminen on sitä, että seuraa unelmiaan. Kulkee kohti pelkojaan voittaen ne uudelleen ja uudelleen. Menestyminen on sitä, että uskaltaa kasvaa ihmisenä, vaikka olkapäältä kuuluva ääni kehottaisikin jotain muuta. Menestyminen on sitä, että uskaltaa olla oma itsensä, mitä ikinä muut sanovatkaan. Menestyminen on sitä, että uskaltaa kokeilla rajojaan. Sitä, että uskaltaa tehdä valtavan määrä virheitä ollen samalla tarpeeksi järkevä oppiakseen niistä."

"Menestyminen on minulle tunne. Tunne siitä, että olen selvinnyt, jaksanut ja jatkanut eteenpäin."

"Menestyminen minulle merkitsee jatkuvaa kehittymistä parempaan suuntaan. Käytännössä menestyminen on omien pelkojen voittamista ja tavoitteiden saavuttamista."

"Mielestäni jokainen on menestyjä, joka uskaltaa kohdata itsensä."

Mikä tekee sinusta menestyjän?

"Olen luonteeltani pitkäjänteinen, enkä halua luovuttaa helpolla. Asetan itselleni tavoitteita ja teen töitä niiden saavuttamiseksi, onnistuneista välietapeista iloiten."

"Se että uskon ja luotan itseeni ja elämään. Ja se että uskallan innostua ja tavoitella itselleni isoja asioita ;)"

"Yritän taapertaa kohti päämäärääni, oli se helppoa tai ei."

"Toki asioiden tavoitteleminen ja niistä ääneen puhuminen saa jotkut ihmiset pitämään minua poikkeavana, sillä ”mitä järkeä on hiihtää kolme viikkoa hyytävässä pakkasessa ja nukkua teltassa vailla suihkumahdollisuutta?” Vastaan hymyllä ja jatkan suunnitelman toteuttamista."

"Parhaiten olen huomannut menestyväni kun olen keskittynyt juuri siihen mitä olen ollut tekemässä, antanut virran viedä ja unohtanut muun!"

"Koen olevani täysin onnellinen, täydellinen ja täysi! Minulta ei puutu mitään eikä onnellisuuttani voi viedä minulta pois."

"Menestyjän minusta tekee se, että koen olevani oman elämäni onnistuja, ilman että joku tai jokin sen minulle osoittaa, ja ilman että minun tarvitsee sitä muille tai itsellenikään todistella."

"Jaksan tsempata, kaikesta huolimatta! Kun olen päättänyt jotain, niin pystyn siihen kyllä!"

"Olen menestyjä, koska uskallan luottaa itseeni ja teen sitä mistä tunnen olevan hyötyä aivan kaikille. En erota työtä ja hupia vaan ne kulkevat hyvin käsikkäin ja tunnen elämäni järjestyneen juuri täydellisesti."

"Uskalias,rohkea ote elämään. Olen 10 vuotiaana saanut lääkäriltä 15 vuotta elinaikaa. Tulevana kesänä täytän 50 ja haluan kokea vielä paljon, hyviä hienoja asioita."

"Minusta tekee menestyjän se fakta, että olen viimein uskaltautunut antautua intohimoilleni ja lähtenyt tekemään niistä itselleni ammattia."

"Äitini sanoja lainatakseni…”ole vaikka napinreikä, mutta ole hyvä napinreikä.”"

"Menestyjä on suuri sana. Se vetää nöyräksi, kun tietää matkan olevan vielä kovasti kesken. Jos katsotaan suurta kokonaisuutta, sanoisin mieluummin että olen aloittanut prosessin jonka seurauksena minusta tulee menestyjä."

 

Paljon hyviä ajatuksia... Seuraavaksi video, jossa tämän kilpailun pääpalkinnon voittajan puhelinhaastattelu

httpv://www.youtube.com/watch?v=eSVtx7jFISw

 

Voittaja on siis Petri Hiissa Tampereelta ja hän on Uskalla Innostua -tiimin valitsema Menestyjä 2011 -tittelin kantaja! Onnea Petrille ja kaikille muillekin kilpailun voittajille ja osallistujille!

Toivottavasti nämä tekstit, kilpailu ja haastattelu auttavat sinua luomaan omassa elämässäsi haluamaasi menestystä!

Onnea ja menestystä valitsemallesi tielle - Ja jos se tie ei maita, niin valitse parempi tie :)

 

Innostavin terveisin

Ilkka & Christoffer

Uskalla Innostua -tiimi

P.S. Tilaa myös Ilkan kirjoittama viikoittainen Uskalla Innostua -viikkokirje! -> Tilaa viikkokirje

Rajaton mieli ja elämä

Käytiin katsomassa viikonlopun ensi-illassa uusi elokuva Limitless - Rajaton. Elokuvassa on kaveri, jonka elämä ei kulje oikein hyvin. Hän yrittää kirjoittaa kirjaa ja yleensä kun vain yrittää jotain, niin se ei ikinä tapahdu. Naisystävä jättää hänet, koska hän on niin saamaton ja elämä muuttuu siitä vieläkin ankeammaksi. Mutta sitten hän saa pillerin, jonka avulla hän saa käyttöönsä aivojen koko kapasiteetin. Tiedät varmaan myytin siitä, että käytämme vain pienen osan aivojemme kapasiteetista. Sanon, että se on myytti koska siitä on ollut puhetta joitakin vuosikymmeniä ja jokainen voi itse miettiä kuinka vahvasti ja paljon käyttää omaa päätään. Itselleni tämä elokuva nosti eräänlaisen flown päälle. Sain ideoita ja ajatuksia siitä, mitä en ole vielä tehnyt elämässäni ja millaisiin asioihin varmasti pystyn, jos vain aloitan. Elokuvan trailerissa päähenkilö sanoo "I was blind but now I see - Olin sokea, mutta nyt näen". Rajattomassa kuvattiin sitä hetkeä kun ottaa ensimmäisen kerran tämän ihmepillerin ja henkilön tarkkaavaisuus parantuu ja hän pystyy mm. muistamaan paremmin hyödyllisiä asioita menneisyydestään. Tuon kohtauksen aikana mieleeni tuli ensimmäinen NLP Practitioner -kurssi. Kurssilla keskityttiin oman ajattelun tiedostamiseen ja sen jälkeen oli oikeasti olo "olin sokea, mutta nyt näen". Sen jälkeen näin vähintäänkin enemmän kuin aikaisemmin sekä siitä mitä tapahtuu omassa päässä että ympäristössä. Se on yksi parhaista asioista mitä on minun elämässäni tapahtunut. Vastaavia ahaa-hetkiä on ollut elämän aikana useastikin, mutta tuo on ollut yksi voimakkaimmista ja kaiken lisäksi jatkuva. Johtuu varmaan siitä, että kurssi kesti yhden kokonaisen viikon...

Moni kirja ja elokuva on saanut kanssa aikaan sen, että tiedostaa paremmin ympärillä olevia asioita, omia ajatuksia ja uskomuksiaan. Aluksi en vain ollut siitä niin tietoinen. Kirjoitan tällä viikolla kuulemisen tiedostamisesta enemmän. Jatkoin nimittäin viime viikolla laulutunteja ja se on todella auttanut kuulemaan jotain mistä en todellakaan ollut aikaisemmin tietoinen.

Rajattoman pillerijuttu on minulle viihdettä, vaikka ihan varmaan jossain päin maailmaa kehitellään jo jotain vastaavaa. Mietinkin tässä enemmän luonnollisia ratkaisuja ja jattelin kysyä Halmetojan Jaakolta tietääkö hän jotain erityistä superfoodia tai yrttejä, joilla saa aikaan luovuuden, energisyyden ja huikean oppimiskyvyn.

Samaisella NLP-kurssilla opin myös, että jos jotain harjoittelee paljon, niin siinä tulee mestariksi, tai no vähintäänkin hyväksi ja jos oikein paljon harjoittelee niin sitten mestariksi. Uskon, että omasta mielestään ja pääkopastaan saa enemmän irti kun antaa sille tilaa toimia ja pysähtyy tarkkailemaan omaa mieltään, ajatuksiaan, uskomuksiaan, energiaa, tunteitaan ja ympärillä olevissa ihmisissä samoja asioita. Jos jokin on rajatonta, niin se kuinka paljon voit oppia omasta mielestäsi ja itsestäsi.

Sinä et siis tarvitse pilleriä siihen, että voit olla rajaton. Tai se pilleri voi olla jokin tarina, kirja, elokuva, tilaisuus tai ihminen. Jokin mikä laukaisee sinussa sen, että mikä tahansa on mahdollista tai miten pystyt tässä hetkessä antamaan itsellesi ja ympäristöllesi parasta mahdollista. On tuhansia ihmisiä, joiden pilleri on ollut The Secret tai Matrix. Joillekin se pilleri on varmasti tämä Limitless. Minulla se ainakin aloitti kunnon flown, joka jatkuu vain :) Etsi sun "pilleri" ja tee elämästäsi sinulle sopivalla tavalla rajatonta!

 

httpv://www.youtube.com/watch?v=2-EUTCkfXEI

 

Mahdollisuuksiin ja sanojen merkitykseen liittyen parin minuutin lyhytelokuva...

httpv://www.youtube.com/watch?v=Hzgzim5m7oU&feature=player_embedded

 

Innostavin terveisin

Ilkka

Valmentaja tiimissä Uskalla Innostua

 

Ilkka Koppelomäki innostuu elämästä, oman mielen mahdollisuuksista ja uusista kokemuksista. Ilkalle on tärkeää ihmiset, elämästä nauttiminen, hyvinvointi ja tehokkuus. Kun Ilkka ei ole tehokas, hän on transsissa. Tervetuloa mukaan matkaan  innostuksen lähteille! Tilaa myös Ilkan kirjoittama viikoittainen Uskalla Innostua -viikkokirje! -> Tilaa viikkokirje

 

 

 

Keskustele kanssani – Kerro mitä on mielessäsi :)

 

Uskalla Innostua -viikkokirje (84)

USKALLA INNOSTUA -POSTIAPiristämässä päivääsi ja muistuttamassa mahdollisuuksistasi Lokakuu 2009 vko 40, nro 84 .........................................................................................................

Heii!! Olemme matkalla takaisin Suomeen Roomasta,

tuliaisina sinulle lämmintä aurinkoa, innostusta ja

mielenkiintoista historiaa.

Se mitä teemme tänään on osa tulevaisuuden historiaa.

Tehdään tästä päivästä pala upeaa historiaa,

sellaista mitä sinä haluat muistella.

TERVEISET UNLEASH THE POWER WITHIN -SEMINAARISTA

"Huikeaa! Loistavia harjoituksia ja kokonaisuudessaan

elämyksellinen seminaari. Aluksi hyppiminen tuntui hieman oudolta,

mutta lähdin kuitenkin täysillä mukaan ja huomasin, että

täyden hyödyn saa irti kun on täysillä mukana."

Tony on tulossa Roomaan myös ensi vuonna.

Suosittelemme tätä seminaaria sinulle.

Katso lisää.

AIKAMATKA

Kaikki kannustaa ympärillä kun 7-vuotias tyttö lähtee kävelemään

punaisena hehkuvien hiilien yli paljain jaloin.

Muutama sekunti myöhemmin hän on turvassa toisella puolella ja

alkaa kannustamaan seuraavana tulevaa vanhempaa miestä.

Olemmepa sitten nuoria tai vanhempia niin me jokainen

kaipaamme joskus jonkinlaista kannustusta ja tukea.

Lapsena jokaista meitä on kannustettu pysymään pystyssä ja

ottamaan vielä yhden askeleen niin kauan että opit kävelemään.

Jotkut kaipaavat kannustusta kerran vuodessa, toiset melkein joka tunti.

Jos sinä tarvitset tukea, niin yksi parhaista keinoista on antaa

itse tukea sitä tarvitsevalle - saat hyvän mielen ja ihan varmasti

kannustusta myös itsellesi, ennemmin tai myöhemmin.

VIIKON VINKKI ITSESI KEHITTÄMISEEN

Usein puhutaan siitä, että on hyvä harjoitella,

jotta voit fyysisesti, hyvin, olet terve tai jotta voit

pudottaa painoa.

Mitä harjoittelu oikeasti on?

Yksinkertaisesti sanottuna se on sitä kun

hengityksesi kasvaa tai sykkeesi nousee.

Käytännössä sykkeesi on voimakkaampi silloin

kun seisot kuin silloin kun istut. Ja kun istut niin, sykkeesi

on voimakkaampi kuin silloin kun makaat.

Yksinkertaisimmillaan siis se, että lisäät harjoittelua

päivääsi ja elämääsi tarkoittaa sitä, että

teet enemmän asioita, joissa sinun hengityksesi

ja sykkeesi kohoaa.

Voit siis lisätä harjoittelua pelkästään sillä,

että nouset useammin sohvalta tai nostat

käsiäsi kattoa kohti samalla kun katsot TV:tä.

Voit jatkaa harjoittelua kävelyllä, lenkillä,

salilla, pelaamalla jotain peliä tai vaikka kotijumpalla.

HYVÄÄ LUETTAVAA

Jos haluat pudottaa painoa tai oppia syömään niin,

että laihdut, niin unohda dieetit ja

lue tämä kirja.

Paul McKenna - I Can Make You Thin

Painon pudottamisessa ja oman itsekuvan parantamisessa

suosittelen tutustumaan tänne.

Viime viikolla suosittelimme.

INNOSTAVAA KATSOTTAVAA

Tämä ja muita innostavia ja piristäviä videoita löydät Uskalla Innostua -suosikeista YouTubesta.

http://www.youtube.com/uskallainnostua

***

Nyt on sinun vuorosi, kerro ajatuksiasi ja vinkkejä oman elämän kehittämiseen.

Oikein upeaa ja pirteää viikonloppua!

Innostavin terveisin,

Ilkka

Uskalla Innostua -tiimi

P.S. Jos haluat lukea jatkossa lukea koko kirjeen, niin voit tilata tämän maksuttoman piristävän viikkokirjeen täältä.

Älä kuitenkaan luovuta, vaan yritä uudelleen!

Hyvää viikon alkua sinulle!

Blogimme on ollut kesäajan hiljaisempi ja nyt se aktivoituu.

Kävin aiemmin aamulla erään suomalaisen numerotiedustelun nettisivuilla hakemassa yhtä numeroa. Tässä tsemppaava vastaus minkä sain:

"Hups! Hakusi ei tuottanut osumia. Älä kuitenkaan luovuta, vaan yritä uudelleen!"

Ajattelin, että nyt ainakaan en voi luovuttaa ja yritin samaa hakua uudestaan. Tulos oli aivan sama. Ei tuloksia ja sama tsemppaava lause. Niinpä yritin kolmannen kerran. Ja mitä ihmettä:  Taas sama tulos!

Ihminen pyrkii luonnostaan onnistumaan. Jokainen, joka on on oppinut kävelemään tietää, että on joutunut yrittämään useita kertoja ja lopulta onnistunut.

Sanotaan, että ainoa tapa luovuttaa on, että ei enää yritä. Jolloin myöskään et koskaan luovuta kun jaksat yrittää.

Jotta saat uusia tuloksia aikaan, niin sinun tulee kuitenkin tehdä jotain eri tavalla.

Jos yrität joka kerta samalla tavalla niin tulet saamaan aina saman tuloksen.

Yritä siis uudelleen, mutta mieti mikä johti epäonnistumiseen ja miten saat aikaan erilaisia tuloksia. Erityisesti keskity siihen, että millä tavalla saat aikaan haluamiasi tuloksia.

Tsemppiä!

Innostavin terveisin,

llkka Uskalla Innostua -tiimi