Motivaatio

Työ ja motivaatio

Edellisessä postauksessa lupasin kertoa mitä minulle merkitsee työ. Itse sanana työ muistuttaa tosi paljon sanaa yö ja olenkin tehnyt varsinkin viime vuosien aikaan tosi paljon töitä yöllä. Joskus valoisan päivän jatkoksi ja joskus sen takia, että päätin päivällä tehdä jotain muuta. Yötöitä tuli kyllä tehtyä joskus ihan yövuorona hodarikiskalla, jossa olin hetken aikaa töissä. Tässä nyt kuitenkin se mitä minulle tulee mieleen sanasta "työ":

- Tekemistä - Hauskaa - Jotain mitä haluan tehdä - Jotain mikä palvelee muita ihmisiä - Jotain missä saan itse toteuttaa itseäni - Vaihtelevaa - Saan toteuttaa useissa eri paikoissa tai aina samassa paikassa, juuri sen mukaan mitä haluan - Iloa tuottavaa - Mitä on kiire tekemään, koska haluan tehdä sitä, ei sen takia, että olisi kalenteri liian täynnä - Parhaan tiimin kanssa toimimista - Rahaa - Vapautta - Mahdollisuutta luoda itselle lisää vapautta - Turvaa - Haasteita - Ongelmien ratkaisemista

Nämä tulivat noin viiden minuutin mietinnän tuloksena. Asiaa olen pohtinut ja kelaillut useaankin kertaan, mutta nyt käytin tähän tarkoituksella vain muutaman minuutin, koska niin käyttää varmaan moni muukin.

Tämä lista on kokenut melkoisen muutoksen viimeisen seitsemän vuoden aikana kun olen miettinyt elämääni ja sen suuntaa. Ennen itsensä kehittämisen kirjoihin ja seminaareihin tutustumista lista oli suunnilleen tälläinen:

"Työ" (seitsemän vuotta sitten):

- Tehdään jotta saa rahaa, jotta voi maksaa laskuja - Mielellään jotain mitä tykkään tehdä, mutta toisaalta voin tehdä melkein mitä vain - Kivat työkaverit on plussaa - Olisi hyvä, että saisin auttaa työssäni ihmisiä voimaan paremmin - Toivottavasti siitä jää jotain säästöön, jotta voin joku päivä matkustaa

Oma huomioni kiinnittyy siihen, että lista oli aika paljon lyhyempi ja lähinnä toivoin asioita. Paljon epävarmuutta ja tein töitä rahasta.

Mielessäni on tapahtunut monta muutosta ja monta kertaa, jotta listasta on tullut pidempi ja omasta mielestäni parempi. Sellainen, joka palvelee minua paremmin.

Lupasin myös kertoa sen, että miksi minun ei tarvitse motivoida itseäni töihin...

Siihen on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen selitys. En tekisi oikeasti kahta päivää peräkkäin sellaista työtä mihin minun tarvitsee motivoida itseni. Haluan, että työ itsessään on sellaista, että se kutsuu minua luokseen ja haluan sitä tehdä. Toisin sanoen olen miettinyt mitä todella tykkään tehdä ja alkanut tekemään sitä. Välillä toki huomaan, että haluaisin tehdä jotain muuta tai toteuttaa työtäni erilailla. Sitten yleensä mietin miten pääsen toteuttamaan itseäni paremmin ja miten voin tehdä mahdollisimman nopeasti muutokset niin, että saat tehdä sitä mitä haluan.

Alussa muutosten tekeminen oli tosi vaikeaa, koska jostain syystä mieleni takertuu kaikkeen vanhaan. Se haluaisi jatkaa samaan malliin kuin aikaisemminkin. Nyt muutosten tekeminen on paljon helpompaa kun olen sitä harjoitellut sekä mielessä että aidosti elämässä. Muutoksella tarkoitan tässä eniten suunnan korjaamista. Ei elämää tai työtä suunnitella yhtenä päivänä ja sitten mennä sillä suunnitelmalla koko elämää. Sitä tulee suunnitella ja tarkkailla jatkuvasti. Vähän niin kuin autolla matkustaminen. Ei riitä, että suunnittelet reitin mielessäsi valmiiksi ja käännät ratista kerran päästäksesi kadulle. Ohjata tarvitsee sen jälkeenkin.

Muutosten tekemistä olen harjoitellut muullakin kuin työllä. Yhtenä esimerkkinä se, että aloin miettimään viisi vuotta sitten, että tarvitsenko sitä kaikkea tavaraa mitä minulla on. Olin niissä niin kiinni. Nyt vasta viime kesänä ja osittain vasta sen jälkeen olen uskaltanut irrottautua joistakin vaatteista tai tavaroista. Kun tein sen, niin tuli uutta tilaa sekä kaappiin että mieleen. Mieli koki myös muutoksen ja ohjautui miettimään, että mitä sitten haluan tilalle, nyt kun olen päässyt eroon siitä mitä en enää halua.

Jos siis haluat itsellesi parempaa, sinun on oltava valmis muutoksiin.

Palatakseni motivoitiin... Toki asiaan varmasti vaikuttaa se, että olen yrittäjä. Näin ainakin moni sanoo. Tänä päivänä moni työpaikkakin antaisi minulle samat mahdollisuudet kuin mitä nykyinen työni antaa. Tosin ilman sitä vastuuta mitä yrittäminen tuo. Yrittämisessä on hyvät puolet, ja vaikka kannustankin siihen rohkeasti, niin kannattaa ehkä ensiksi käydä tutustumassa yrittäjien elämään, jos sellaisesta haaveilee. Sitten ainakin tiedät mitä et halua ja mitä haluat. Nimittäin se miten näet muiden pyörittävän yritystään ei tarvitse olla se miten sinä sitä pyörität.

Motivoinnin suhteen minulla on välillä ennemminkin ongelma  toiseen suuntaan. Eli välillä olen niin motivoitunut tekemään töitä, että voisin ei-motivoida itseni ja tehdä jotain ihan muuta. Tuo oli ennemminkin tuttua viime vuosilta ja Uskalla Innostua -tiimin alkuajoilta. Nyt olen saanut hyvän balanssin työn ja muun elämän välille.

Edelleen siltikin nousen mielelläni päivään, koska tiedän, että saan tehdä töitä. En odota viikonloppua, en odota seuraavaa lomaa tai varsinkaan eläkettä (en tiedä jäänkö koskaan oikealle eläkkeelle). Tätä yhdistää se, että teen jotain mistä oikeasti pidän. Teen sitä valitsemieni ihmisten kanssa ja ne ovat aivan huippu tyyppejä. Työni kohtaa myös täysin arvoni, joita pidän elämässäni.

  1. Tykkään aidosti siitä mitä teen tai vaihdan tekemiseni
  2. Teen oikeiden ihmisten kanssa
  3. Varmistan, että työ vastaa arvojani

Jos jokin näistä kolmesta kohdasta ei kohdillaan, niin teen tarvittavat muutokset. Sinulla on varmasti ihan omat ajatukset siitä mitä työsi tulee tarkoittaa sinulle ja mikä saa sinut motivoitumaan töistä.

Motivaation puutteessa yleensä auttaa se, että kysyy itseltään oikean kysymyksen.

Jos ei ole motivoitunut, niin ei hirveästi auta, että sanoo itselleen, että "ei kiinnosta". "Voisin ennemmin maata sängyssä".

Hyvä kysymys itselle saa aikaan hyviä muutoksia. Esim. Jos tämä ei nyt kiinnosta, niin mitä tarvitsisi olla, että se kiinnostaisi? Vastaus antaa vaihtoehtoja ja mahdollisuuden esittää itselle lisää hyviä kysymyksiä. Sellaisia, jotka vievät eteenpäin. Edelliset lainausmerkeissä olleet lauseet kun saavat aika hyvin pysymään paikallaan ja mitään muutosta ei tapahdu.

Motivaatioon liittyy vielä sekin, että en oikeasti tiedä milloin teen töitä. Esim. onko tämän blogin kirjoittaminen työtä? Jos olisin työntekijä (jota kyllä olen omassa yrityksessäsi) jossain, niin se varmaan määräytyisi sen mukaan saanko palkkaa tekemästäni työstä. No, minä en saa nyt näistä hetkistä sinänsä erikseen mitään erillistä palkkaa. Paitsi hyvää tunnetta siitä, että saan jakaa ajatuksiani. Tekstin määrästä voi kuitenkin päätellä, että motivaatiota riittää :D

Aihe innostaa ja kiinnostaa minua erityisen paljon. Jatketaan tästä taatusti myöhemmin jossain vaiheessa. Missä vaiheessa, katsotaan sitä.

Meillä on muuten nyt mahdollisuus Facebook-käyttäjänä heittää suoraan kommenttia blogiin, joten kokeiletko toimiiko ja heität jotain tähän liittyvää ajatusta tai jotain vain. Se siis onnistuu suoraan tässä alapuolella kun olet kirjautuneena Facebookiin.

Loistavaa päivän tai illan jatkoa :)

Innostavin terveisin Ilkka

P.S. Sunnuntaina meidän maksuton Nettiseminaari - Tervetuloa mukaan!

Töitä ja lisää töitä, mutta mitä työ on?

Olin sitten koko viikonlopun töissä. Työ sana kuvaa eri ihmisille erilaisia asioita. Käytin vuosia siihen, että mietin mitä oikeasti haluan tehdä ja löysin sitten asioita mitkä saivat minut innostumaan ja päätin luoda niistä itselleni työn. Viikonloppuna mietimme Saa mitä haluat -valmennuksessa sitä mitä oikeasti haluaa tehdä elämässä. Itseni kehittämisen kautta, ja nyt eniten tarkoitan sitä aikaa kun olen miettinyt elämääni ja mitä oikeasti haluan, olen ymmärtänyt työn uudella tavalla ja sanan "työ" merkitys on muuttunut mielessäni täysin. Huomaan sen siitä, kun sanon ystävälle tai puoli tutulle lähteväni työmatkalle johonkin toiselle puolelle Suomea. Tai kun olen juuri viettänyt elämäni parhaimmat päivät esimerkiksi kouluttamassa mielen toiminnasta viimeiset seitsemän päivää NLP-kurssilla, niin reaktio saattaa olla, että eikö ole tylsää tai rankkaa olla niin monta päivää putkeen töissä. Vastaukseni on, että on ja ei.

Yhteen aikaan tein pääsääntöisesti töitä. Samalla tavalla kun aikaisemmin lähinnä harjoittelin triathloniin. Nykyään jaan aikaani paljonkin kaikkeen erilaiseen tekemiseen ja tekemättömyyteen mikä juuri sillä hetkellä tuntuu hyvältä tai mielenkiintoiselta.

Ihan mielenkiinnosta kokeile tälläistä harjoitusta: - Kirjoita sana "työ" paperille ja kirjoita sen jälkeen ranskalaisilla viivoilla se mitä sinulle tulee sanasta mieleen.

Julkaisen oman harjoitukseni tuloksen seuraavassa postauksessa ja samalla ajatuksiani siitä, miksi minun ei tarvitse motivoida itseäni töihin.

Minulla on vaatimukset työnteolle: Siitä tulee nauttia. Siitä tulee nauttia mahdollisimman paljon. Sen tulee olla kivaa. Ja haluan, että siinä saa olla ihmisten kanssa. Haluan, että siinä on mahdollisuus kehittyä jatkuvasti ja rajattomasti. Haluan, että työni tuottaa ihmisille hyviä tunteita, elämyksiä tai kokemuksia. Haluan, että työni on linjassa omien arvojeni kanssa.

Mitkä ovat sinun vaatimukset työllesi? Entä kuinka hyvin se mitä teet tällä hetkellä vastaa näitä vaatimuksia?

Kun tiedät mitä vaadit työltäsi, niin voit lähteä etsimään juuri sellaista työtä mitä haluat TAI yhtä hyvin myös mahdollisesti muokata nykyisestä työstäsi sellaisen.

Mutta sinuna aloittaisin siitä, että mitä työ sinulle merkitsee? Innostavin terveisin

Ilkka

Motivaation puutteeseen

Olen saanut Saa mitä haluat -valmennuksessa olleilta taas kerran postia. Yleensä kysyn jokaisen valmennuksessa käyneen kuulumisia parin viikon jälkeen. Nyt monen postista tuli esiin motivaatio, tai lähinnä sen puute. Tässä osa heille kirjoittamastani postista liittyen motivaatioon. Jos kaipaat lisää motivaatiota, niin tämä teksti antaa vinkkejä ja ajatuksia mikä vaikuttaa motivaatioon ja miten saat lisää motivaatiota mihin tahansa asiaan.

Onpa kyse sitten kuntoilun aloittamisesta, töihin menemisestä, niiden tekemisestä tai parisuhteen parantamisesta, niin oma motivaatio vaikuttaa tuloksiin (=siihen miten elät nyt) merkittävästi. On mielenkiintoista, että motivaatiosta on aina enemmän puhetta silloin kun sitä ei riitä johonkin asiaan. Silloinkin meillä on motivaatio johonkin toiseen tekemiseen. Jos ei ole motivaatiota lähteä lenkille, niin silloin on todennäköisesti motivaatio maata sohvalla, katsoa TV:tä tai tehdä jotain aivan muuta. Sinä saat valita mitä teet, koska oikeata eikä väärää ei olemassakaan.

Tarkastellaan aluksi motivaatiota ja katsotaan sen jälkeen miten voimme motivoitua helpommin tai enemmän.

Mitä motivaatio on?

Minä ymmärrän sen haluna tehdä jotain asiaa. Tunteena, joka saa aikaan tekemistä ja tuloksia. Voimana, joka toimii katalysaattorina siinä, että jotain tapahtuu.

Motivaatioon vaikuttaa yleensä: - se mitä olemme tekemässä - se mitä haluamme tehdä - miten paljon meitä kiinnostaa tehdä sitä mitä olemme tekemässä - ajatuksemme ja kokemuksemme siitä mitä teemme tai mihin olemme ryhtymässä - ajatus lopputuloksesta - Kuinka miellyttävä se on, haluammeko kyseistä lopputulosta

Jokaisella on motivaatiota elämässä erilaisiin asioihin. Usein kysytään, että miten saisi lapsen motivoitumaan läksyjen tekemisestä, koska häntä ei motivoi mikään. No tottakai lapsi on jostakin motivoitunut. Kun löydämme sen mihin motivaatio kohdistuu, niin voimme oppia miten ihminen motivoituu tai miten hän pitää motivaatiota yllä. Motivoituminen koostuu aina strategiasta ja on jokaiselle yksilöllinen. Se mikä motivoi minua, ei välttämättä motivoi sinua. Sama asia voi motivoida meitä kumpaakin, mutta se miten motivoidumme saattaa tapahtua ihan eri tavalla. Sinä saatat motivoitua siitä kun tiedät mitä saat aikaiseksi tämän päivän työt tekemällä. Joku toinen taas saattaa motivoitua, kun hän tietää, että työt tekemällä hän pääsee kotiin. Nämä siis kahtena esimerkkinä motivoitumisesta tuhansien muiden tapojen joukosta.

Mietipä mikä motivoi sinua? Valitse sellainen asia, mikä todella kiinnostaa sinua ja saa sinussa toimintaa aikaan.

Millaisen tunteen tuo asia herättää sinussa? Missä tunnet tuon tunteen? Millaisia ajatuksia tulee mieleesi?

Nyt jos sinulla on jotain mitä haluat tehdä ja mihin kaipaat motivaatiota, niin kokeile tätä: - Tunne se sama tunne, joka sinulla on siinä asiassa, joka todella kiinnostaa ja motivoi sinua - Ajattele samalla tavalla tästä asiasta

Mikä on nyt erilaista siinä asiassa, johon haluat motivoitua?

Tämä on lyhyt versio siitä miten voimme omassa mielessämme motivoitua käytännössä mistä tahansa. Tarkemmin asiasta voi käytännössä oppia ainakin NLP kursseilla, joilla itse opin näitä asioita. Aiheeseen liittyen tiedän, että NLP Akatemia järjestää tänä kesänä 30. juhlakurssin, jossa tulee olemaan erikoisohjelmaa. Voit katsoa lisätietoa tästä

Kaikesta ei kuitenkaan ole tarvetta motivoitua. Jos johonkin ei riitä motivaatiota, niin mieti onko se sitä mitä haluat? Mikä on se mitä haluat saada aikaan? Jos työ ei motivoi, niin mieti MIKSI käyt töissä. Jos lenkeillä käynti ei motivoi, niin mieti MIKSI haluat käydä lenkillä. Joillekin tuohon kysymykseen vastaaminen voi auttaa löytämään motivaation, koska se vahvistaa syitä miksi tehdä kyseistä asiaa. Se ei kuitenkaan toimi, jos asia ei kiinnosta tai jotain mitä ei oikeasti halua. Tehokas kysymys on: "Mitä haluan saada aikaan?". Esimerkiksi lenkillä käymisen syy voi olla paremman kunnon saaminen. Paremman kunnon voi saada tuhannella muullakin tavalla, joista varmasti jokin motivoi sinua ihan automaattisesti ilman minkäänlaista lisätyötä.

Kun palkkaan uusia työntekijöitä, niin kysyn ihmisiltä mitä he haluavat. Haluan varmistaa, että he pääsevät tekemään haluamaansa työtä. En halua motivoida ihmisiä. Jos ihminen elää jatkuvassa motivaation puutteessa, niin mielestäni hän tekee silloin ihan vääriä asioita. Kun tekee oikeita asioita ja sitä mitä haluaa, niin motivaatiota ei tarvitse miettiä. Se vain on ja sitä löytyy aina lisää.

Mieti siis mitä haluat tekemiselläsi saavuttaa ja mieti mikä on sinulle se oikea tapa perille. Se tapa, joka innostaa, motivoi ja kiinnostaa sinua eniten. Jos saat motivaatiota hyppimällä ja pomppimalla rokin tahdissa, niin syksyn Next Step -seminaari tuo taattuja tuloksia.

Aamulla päätin, että päivän päätteeksi juoksen Espoosta Helsinkiin kotiin. Motivaatio on niin kova, että nyt haluan lähteä. Aurinko on jo suhteellisen alhaalla, mutta en malta odottaa sitä, että pääsen laittamaan tossua toisen eteen ja viettämään puolitoista tuntia omien ajatuksieni kanssa. Perillä olen varmasti nälkäinen, väsynyt ja sen lisäksi onnellinen (tai no vielä onnellisempi kuin nyt), kohottanut kuntoani ja valmiimpi seuraaviin lenkkeihin ja kuntoa vaativiin suorituksiin.

Aurinkoa ja niitä asioita mitä sinä haluat.

 

Innostavin terveisin

Ilkka Uskalla Innostua

 

Ilkka Koppelomäki innostuu elämästä, oman mielen mahdollisuuksista ja uusista kokemuksista. Ilkalle on tärkeää ihmiset, elämästä nauttiminen, hyvinvointi ja tehokkuus. Kun Ilkka ei ole tehokas, hän on transsissa. Tervetuloa mukaan matkaan  innostuksen lähteille! Tilaa myös Ilkan kirjoittama viikoittainen Uskalla Innostua -viikkokirje! -> Tilaa viikkokirje

 

 

Keskustele kanssani – Kerro mitä on mielessäsi :)

 

Munkin ja jäätelön voimalla

Uskon, että ihminen pystyy suunnilleen ihan mihin tahansa jos hänellä vaan on asiaan tarpeeksi motivaatiota ja innostusta. Eli kun vain on tarpeeksi motivaation tai innostuksen lähdettä niin sitten tapahtuu. Se lähde on eräänlainen polttoaine elämään ja sen asioihin. Ruoka tai ravinto on kehon polttoainetta ja toimii ainakin omalla kohdallani usein kunnon motivaattorinakin. Esimerkiksi ihan parhaat ystäväni Espoosta pyytävät minua usein käymään. Joskus menee pitkiäkin aikoja, että emme näe, jos olen paljon matkoilla tai innoissani täyttänyt kalenterin kaikilla muilla menoilla. He ovat kuitenkin keksineet sen mikä motivoi minua. Kerran he soittivat ja kysyivät minua käymään ja sanoin, että en kyllä juuri tänään ehdi millään. Sitten he kertoivat, että ovat tehneet suklaakakkua. Mieleni muuttui hetkessä, järjestelin päivää uudestaan mielessäni ja ilmoitin tulevani noin puolen tunnin kuluttua toiselta puolelta kaupunkia. Tänään sain kutsun vappu munkeille ja simalle. Olin asennoitunut aurinkoiseen  ja otin fillarin alle. Matkaa kotoa Helsingistä tulee Saunalahteen reipas pari kymppiä ja ajoin sinne suhteellisen vauhdikkaasti kun tiesin, että perillä odottavat tuoreet munkit.

 

Tämä muuten tapahtui sellaisessa välissä, että olin jo sopinut tapaamisen puoli neljäksi ja tiesin, että ehdin pyörällä ainoastaan kääntymään heidän luonaan ja vetämään munkit naamaan. Tapaaminen taas oli sovittu jäätelön seuraan, joten paluumatkallekin löytyi hyvä motivaation lähde.

 

 

Usein minua pidetään ruokavalion suhteen hyvinkin tiukkana, mutta se ei ole aivan totta. En ole missään asiassa absolutisti. Uskon siihen, että on hyvä tehdä niin kuin itsestä tuntuu hyvältä ja esimerkiksi ruuan suhteen valita asioita oman mieltymyksen mukaan. Jos halua muuttaa ruokavaliotaan terveellisemmäksi niin ainakin itselläni se on tapahtunut niin, että aluksi innostuin tutkimaan asiaa ja sen jälkeen aloin korvaamaan ja vaihtamaan pikku hiljaa ruokaa toisenlaiseksi. Muistaakseni ensimmäinen kokeilu vuosi sitten oli kokeilla ravintoa ilman maitotuotteita ja lihaa. En uskonut, että eläisin niin pitkään, mutta kokeilu tuntui hyvältä ja samainen linja on jatkunut jo vuosia. Ja niin kuin sanoin, en ole absolutisti ja sen takia tänäänkin vedin hyvällä mielellä jäätelöä, jossa on maitoa ja aika paljon muutakin mitä en pidä niin terveellisenä. Hyvällä mielellä syöminen on kuitenkin tärkeämpää kuin syömisestä murehtiminen. Kokeilusta vielä sen verran, että yksi tärkeä juttu siinä oli se, että tein sen vapaaehtoisesti. En itseäni pakottamalla vaan ihan vaan koska halusin. Toimi mulla, mutta jollekin toiselle pakottaminen tai jokin välimuoto toimii parhaiten. Uskon, että useampi ihminen saa kyllä hyviä tuloksia aikaan kun kokeilee avoimesti ja omalla vapaalla tahdolla ja halulla. Pienet muutokset pikku hiljaa auttavat löytymään juuri itselle sopivan tavan elää niin syömisessä kuin monessa muussakin asiassa. Ei ole olemassa yhtä tapaa vaikka joissakin asioissa niin väitetäänkin tai annetaan sellainen kuva.

 

Tänään meni siis lenkki munkin ja jäätelön motivoimana ja toisaalta myös niistä saadulla energialla. En siis syönyt tuossa mitään muuta. Kolme munkkia meni helposti koska tarvitsin energiaa pyöräilyn jälkeen. Nauttimis mielessä olisi riittänyt yksikin ja sen olisin syönyt todella hitaasti ja nauttien. Keho tunnistaa aika nopeasti mitä sinne kannattaa laittaa kun syö tarpeeksi hitaasti.

Ensi viikolla vedän samanlaisen lenkin, mutta korvaan munkit ravinteikkaalla pirtelöllä ja jäätelön supersalaatilla. Katsotaan kumpi toimii paremmin sekä energian lähteenä, hyvinvoinnin tuojana että motivaation lähteenä.

Jos sinä haluat päästä johonkin niin mikä sinua motivoi ja innostaa?

Tämä ei muuten ollut todellakaan ensimmäinen kerta pyöräillä munkit silmissä. Monta triathlonia on tullut vedettyä kieli vyön alla, energiat vähissä ja monta tuntia berliinin munkit mielessä. Ajatuksena, että kovempaa ja kovempaa ja heti kun pääsen perille niin vedän munkit naamariin. Ja monta! Tosin yleensä en niitä munkkeja saanut, mutta oikea asia mielessä pystyy mahdottomiinkin suorituksiin.

Ihan parasta ja nautinnollista vappua, juuri sellaista kun sinä haluat!

 

 

Ilkka Koppelomäki innostuu elämästä, oman mielen mahdollisuuksista ja uusista kokemuksista. Ilkalle on tärkeää ihmiset, elämästä nauttiminen, hyvinvointi ja tehokkuus. Kun Ilkka ei ole tehokas, hän on transsissa. Tervetuloa mukaan matkaan  innostuksen lähteille! Tilaa myös Ilkan kirjoittama viikoittainen Uskalla Innostua -viikkokirje! -> Tilaa viikkokirje

 

 

Keskustele kanssani – Kerro mitä on mielessäsi :)