Mitä itsensä kehittäminen on?

Moni haluaa kehittää itseään, mutta mitä itsensä kehittäminen varsinaisesti on?

Jos katsot mielummin videon lukemisen sijasta, kurkkaa tämä:

Itsensä kehittäminen on mielestäni sitä, että harjoittelee olemaan se ihminen, joka todella on, tai tulemaan sellaiseksi, joka haluaa olla. Tätä määritelmää en keksinyt itse, mutta se on paras, jonka olen kuullut. Olen oppinut sen eräältä merkittävimmältä opettajaltani, huippuvalmentaja Joseph McClendon III:lta.

Itsensä kehittäminen on mielestäni sitä, että harjoittelee olemaan se ihminen, joka todella on, tai tulemaan sellaiseksi, joka haluaa olla.

itsensä kehittäminen on sitä, että…

1. Harjoittelet olemaan se ihminen, joka todella olet

Ensimmäinen osa määritelmää ”harjoittelee olemaan se ihminen, joka todella on” kertoo siitä, että moni meistä on rakentanut elämänsä ympärillä olevan maailman mukaan kuuntelemalla muiden toiveita ja kehotuksia, seuraamalla mediaa, joka on antanut kuvan siitä, millainen sinun pitäisi olla. Tämä alkaa jo lapsena, mutta jatkuu läpi elämän, jos et tietoisesti aloita kuuntelemaan sitä mitä sinä itse haluat olla.

Tunteet itsensä kehittämisessä

Yksi merkittävä osa meitä jokaista on tunteet. Lapsena kuulin erittäin rakkaalta papaltani, että en saisi itkeä.

En todellakaan ole ainoa, jota on pyydetty peittelemään tunteitaan.

Kaksikymppisenä huomasin, että minussa on vihan tunteita, joita yritin pitää sisälläni. Vasta itsensäkehittämisen myötä vuosia myöhemmin ymmärsin enemmän tunteistani ja koin vapauden tuntea, mitä tahansa tunteita.

Kun harjoittelet olemaan se ihminen, joka todella olet, harjoittelet:

  • kuuntelemaan enemmän oman sydämesi ääntä,

  • toteuttamaan omia toiveitasi,

  • sanomaan ei sille mistä et ole kiinnostunut,

  • kokemaan niitä tunteita, mitä sinä haluat tuntea ja

  • hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet.

2. Harjoittelet tulemaan sellaiseksi, joka haluat olla

Toinen osa määritelmää ”harjoittele tulemaan sellaiseksi, joka haluat olla” ohjaa sinua miettimään, mitä sinä haluat elämässäsi tehdä ja millainen ihminen olla.

Jokainen päivä rakentaa sinua siksi ihmiseksi, kuka sinä tulet olemaan. Jokaisella elämän valinnalla on siten oma merkityksensä.

Tavoitteiden asettaminen ja toteuttaminen auttavat sinua kasvamaan siksi ihmiseksi, joka sinä olet. Siksi ne ovat merkittävä perusosa sekä itsensä kehittämistä, mutta myös omannäköisen elämän elämistä.

TÄTÄ Itsensä kehittäminen ON käytännössä

Käytännön itsensä kehittäminen on mielestäni kaikkea sitä, mikä auttaa sinua jollakin tavalla ymmärtämään paremmin itseäsi ja ohjaamaan sekä itseäsi että elämääsi haluamaasi suuntaan. Siinä tärkeintä on ottaa aikaa itselleen.

Käytännön itsensä kehittäminen on mielestäni kaikkea sitä, mikä auttaa sinua jollakin tavalla ymmärtämään paremmin itseäsi ja ohjaamaan sekä itseäsi että elämääsi haluamaasi suuntaan.

Minulle merkittävimmät tavat ovat olleet omien ajatusten ja tavoitteiden kirjaaminen paperille, itsensä kehittämisen kirjojen ja ääniohjelmien kuunteleminen sekä seminaareihin tai valmennuksiin osallistuminen.

Näiden jälkeen on tullut podcastit, kirjat, elokuvat ja ajatusten vaihtaminen saman henkisten ihmisten kanssa. Omien ajatusten kirjaaminen on näistä se tärkein, mutta en olisi aloittanut sitä ilman kirjojen lukemista ja valmennuksiin osallistumista.

Miten pääsET alkuun itsesi kehittämisessä?

Jos olet vasta itsensä kehittämisen polkusi alussa tai haluat ottaa seuraavan askeleen kohti sitä mitä haluat, minulla on sinulle loistavia uutisia!

Olen julkaissut erittäin kattavan sivun itsensä kehittämisestä nimeltä Täydellinen opas itsensä kehittämiseen >>

Tämän lisäksi olen kirjoittanut kirjan jokaiselle, joka haluaa aloittaa itsensä kehittämisen matkansa tai syventää ymmärrystään aiheesta.

Tutustu suosittuun Saa mitä haluat - opas omannäköisen elämän toteuttamiseen -kirjaani ja tilaa se omaksesi täältä ››

Innostavin terveisin,

Ilkka Koppelomäki

 

Tämä teksti on julkaistu alunperin 13.1.2019. Päivitetty 8.9.2020.