vetovoiman laki

Next Step kuvia ja fiiliksiä

Syksyn päätapahtumamme oli viime viikonloppuna. Tässä joitakin kuvia ja fiiliksiä Joseph McClendonin Next Step -seminaarista. Seminaarin toisena päivänä oli vaikea uskoa, että porukka oli 95% suomalaisia. Ennen seminaaria jännitti kuinka suomalaiset innostuvat. Seminaarin jälkeen voisi sanoa, että yllättävänkin helposti. Puhuimme Josephin kanssa seminaarin jälkeen ja hän sanoi, että suomalaisista saa paljon irti kun pääsee aluksi sen ulkokuoren läpi.

Kiitos kaikille mukana olleille osallistujille, vapaaehtoisille, Unelmatallin tytöille ja yhteistyökumppaneille City Car Club ja RunToShop. Tälläisen seminaarin järjestäminen Suomessa ensimmäistä kertaa oli pitkään meidän unelma ja nyt toteutunut sellainen. Tälläistä rohkaisua ja varmuutta me olemme saaneet monissa ulkomailla olleissa seminaareissa ja halusimme tuoda tämän mahdollisuuden kaikille suomalaisille. Vaikka tämä onkin meidän unelmaa ja omalla kohdallani unelmatyötäni ja elämää, niin jokainen tapahtuma järjestetään juuri sinua varten.

Tavoitteemme oli järjestää paras Josephin seminaari ja auttaa jokaista osallistujaa rohkeasti toteuttamaan omia unelmiaan. Joseph ja hänen managerinsa olivat ainakin sitä mieltä, että  viikonlopun aikana muutos näkyi monissa suomalaisissa ja sen lisäksi he sanoivat jo lauantain jälkeen, että heidän tulee nostaa rimaa muualla seminaarien järjestelyissä. Parasta oli se kun Joseph sanoi, että Uskalla Innostua asetti juuri uuden standardin heidän seminaareilleen. Tähän päästiin sillä, että olemme vuosia kiertäneet maailman parhaita tapahtumia, katsoneet mikä toimii ja mikä ei ja sen jälkeen päättänyt, että teemme Suomessa paljon paremmin.

Kun siis haluat jotain niin uskalla rohkeasti toivoa ja ajatella sitä. Ota mallia niistä, jotka jo toteuttavat vastaavia asioita ja uskalla TEHDÄ itse jotain vieläkin parempaa.

Samalla voin kertoa, että olemme saaneet Josephin uuden seminaarin järjestettäväksemme ja tämä kolmen päivän A-Factor-seminaari tulee olemaan ensi vuoden päätapahtumamme ja yksi merkittävimmistä itsensä kehittämisen seminaareista ensi vuonna koko Euroopassa ja taatusti se rokkaavin seminaari Suomessa ja Pohjoismaissa.

Tässä joitakin kuvia ja tunnelmia voi haistella myös Facebook-sivullamme.

Olitko mukana seminaarissa? Kerro fiilikset ja kokemukset täällä

 

Näissä fiiliksissä olemme alkaneet jo rakentamaan uutta seminaari ensi vuoden lokakuulle. Tervetuloa mukaan :)

Paljain jaloin etsien onnen sirpaleita

Heittelin autolta kotiin kävellessä avokaadoa ja totesin, että siihen keskittyessä unohtaa tosi helposti sen mistä oli tulossa ja mihin menossa. Toimii siis aika tehokkaana jippona jos on tapana kantaa töitä mielessään kotiin. Avokaadon heittely tosin keskeytyi kun hyvä ystävä soitti. Päätin viettää puhelu ajan ulkona ja mennä ihan vaan fiiliksen mukaan. Kiersin sitten puiston kautta kotiin ja mietin, että miltä tuntuis kävellä paljain jaloin märällä nurmikolla. Tuntu muuten hyvältä ja hyvä että en unohtanut kenkiä sinne puistoon! No niitä ei enää tarvittu kotimatkalla kun asfalttikin tuntui hyvältä :)Muistan kun Postin Olli promotti TV:ssä pari vuotta sitten paljain jaloin kävelyä ja sanoi, että siitä tulee kesän trendijuttu tai vastaavaa. En tiiä tuliko sinä kesänä mutta itse ainakin kokeilin tänä kesänä miltä tuntuu vetää paljain jaloin monissa paikoissa kesäfiiliksissä. Muistan kun juoksijana oli jatkuvasti jalkavaivoja ja kovalla asfaltilla juokseminen huipputossuillakin sattui. Tänä kesänä oon pystynyt juoksee paljain jaloin hiekalla, asfaltilla ja metsässä. Jalat kestää enemmän kuin koskaan. Ne oli siis ennen tottuneet pumpuliin. Tänään illalla ei ainakaan vielä ollut kylmä joten jos sulla on jalkavaivoja niin suosittelen juoksee ja kävelee paljain jaloin asfaltilla. Aluks sattuu kantapäihin, mutta se helpottaa nopeasti kun jalat tottuu.

Paljain jaloin kävelystä on noussut kyllä kaks juttua itselle esiin. Ensiks mietin että onkohan musta nyt tullu hippi. Itselleni sopii että mulla on monta nimeä joten ei haittaa koska muutenkin musta on moneksi, niiku yleensäkin ihmisistä. Toisekseen, joka kerta joku varoitti siitä, että siellä saattaa olla lasinsirpaleita. No tottakai niitä on joka paikassa, mutta ei niihin tarvitse astua. Olen astunut ja vetänyt yhden triathlonkisankin lasinsirpale jalkapohjassa niin ei se pelota. Tässäkin asiassa: mitä odotat, se yleensä tapahtuu. Jos päätän kävellä paljain jaloin kodilta puistoon niin odotan aurinkoista ilmaa, rentoutumista, kenties hyvää seuraa ja kivoja hetkiä. Ei ensimmäisenä tule mieleen skenaario siitä että matkalla olevista kymmenestä lasinsirpaleesta yksi päättää osua juuri jalan kohdalleni reitillä. Huomasin että moni muukin on tullut vastaan ilman kenkiä ja veikkaisin että tosi pieni prosentti on ollut niin (epä)onnekas että on osunut lasinsirpaleeseen. Taitaa olla jokin myytti vain tai kaupunkilegenda. Lasinsirpaleen sijaan voi odottaa että astuu vahingossa kakskyteuroseen. Tai kultarahaan. Näissä kummassakin on terävät reunat, mutta jos johonkin astuu niin noi on hyviä vaihtoehtoja. Moni onkin kuullu siitä kun olin Lontoossa ja tarvitsin käteistä rahaa. Odotin sellaista löytäväni ja parin tunnin sisään löysin parikymppisen maasta. Se sirpale osui minun kohdalle.

Alku viikko meni vauhdilla ja ajattelin että nyt loppu viikkoon heitä pari sanaa viime viikonlopusta. Mm. Kokemukseni Lamasta ja ChiKung-harjoituksista saaressa. Nyt välissä nukkumaan ja näkemään unia tulevista hyvistä sirpaleista ja aamulla Radissonin aamiaistilaisuuteen. Voi hyvin :)

Niin ja kurkkaa meidän nettiseminaarit mitä on tulossa - Syksyn aikataulut alkaa pikku hiljaa varmistuu! Tänään keskiviikkona haastattelen Kaisa ja Joni Jaakkolaa Optimaalisesta suorituskyvystä. Tulossa tosi mielenkiintoista asiaa jokaiselle, joka on kiinnostunut laittamaan kroppaansa tai ravintoansa parempaan kuosiin!

Ongelmilla ja haasteilla on nimi

Keskustelin kevään seminaarimme puhujan Oddmund Bergerin kanssa. Kävimme läpi tulevaa seminaaria ja samalla muita elämän asioita. Tämän lyhyen keskustelen aikana hän poimi todella nopeasti haasteet ja ongelmat, joita olin kohdannut. Ongelmat luodaan yleensä omassa mielessä ja se miten asiaa käsittelee omassa mielessään voi joko ratkaista tilanteen tai vaikeuttaa sitä. Oddmundilla oli minun haasteille jokaiselle oma nimi. Nimen lisäksi hän selitti, mitä se tarkoittaa mikä taas auttoi hetkessä ratkaisemaan tilanteen. Olen tottunut elämässä haasteisiin ja ongelmiin, koska niitä tulee aina vastaan kun rakentaa ja tekee jotain uutta tai isoa. Ongelma ei siis koskaan ole ongelma, vaan se mitä sille ongelmalle tekee. Tästä ja kevään seminaarista innostuneena haluan suositella Oddmund Bergerin kirjaa Your Life's Echo. Kirjassa omassa mielestäni on parasta se kuinka yksinkertaisesti se kertoo miten oma elämäsi on juuri sellaista kuin se on ja miten yksinkertaisia muutoksia tekemällä voi saada hyviä muutoksia aikaan.

 

 

Alla olevassa videossa 6-vuotias Connie Talbot laulaa Britannian Talentissa. Tämän ikäinen tekee eikä ihmettele. Hänen ei tarvitse keksiä nimiä ongelmille, koska hänellä ei ole sellaisia :)

httpv://www.youtube.com/watch?v=2cnRXmMn2Ag&feature=related

 

Ilkka Koppelomäki innostuu elämästä, oman mielen mahdollisuuksista ja uusista kokemuksista. Ilkalle on tärkeää ihmiset, elämästä nauttiminen, hyvinvointi ja tehokkuus. Kun Ilkka ei ole tehokas, hän on transsissa. Tervetuloa mukaan matkaan  innostuksen lähteille! Tilaa myös Ilkan kirjoittama viikoittainen Uskalla Innostua -viikkokirje! -> Tilaa viikkokirje

 

 

Keskustele kanssani – Kerro mitä on mielessäsi :)

 

Joseph McClendon III Nettiseminaari

Tällä viikolla oli ensimmäinen Uskalla Innostua - Nettiseminaari. Mukana oli yli 100 ihmistä ja seminaari sai paljon hyvää palautetta. Nettiseminaarissa meillä oli mahdollisuus saada haastatteluun yksi lempi valmentajistani, Joseph McClendon III. Minut hän on vakuuttanut sillä, että ensimmäisen kerran tavatessamme luulin häntä noin 35-vuotiaaksi ja oikeasti hän oli  jo yli viisikymmentä.  Tänä vuonna Joseph täyttää 57-vuotta. Joseph tunnetaan ehkä parhaiten maailman kuulun valmentajan Tony Robbinsin yhtenä päävalmentajana ja sen lisäksi yhtenä maailman terveys guruista. Nettiseminaari kesti tunnin ja saimme kuulla Josephin ajatuksia ja omia kokemuksia liittyen vetovoiman lakiin ja terveyteen. Suurin syy miksi itse kuuntelen tätä valmentajaa ja hänen ohjeitaan hyvin tarkasti on se, että hän on ollut terve jo pari kymmentä vuotta ilman flunssaa ja sairauksia. Ennen itsekin sairastin useita kertoja vuodessa, vaikka sillä ajalla voisi tehdä jotain itselle tärkeää tai vaikka vain nauttia olostaan. Minulla oli uskomus, että ihmisen kuuluu sairastaa joka vuosi ja vielä useita kertojakin. Mutta niin ei oikeasti ole. Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka ovat terveitä jatkuvasti vaikka olisi millainen flunssa-aalto tai joku eläin flunssa. Ihminen voi siis olla terve. Mieti mitä sinä voisit tehdä sairastamisen sijaan? Olen ollut kahdeksan vuotta yrittäjänä ja en ole joutunut olemaan kertaakaan pois töistä sen takia, että olisin kipeä. Enkä myöskään ole mennyt kipeänä töihin. Uskon, että suuri syy siihen on se, että en ole suunnitellut sellaista vaan olen suunnitellut olevani terve. Suunnittelun lisäksi siihen liittyy paljon muutakin. Joseph jakoi meille paljon hyvää tietoa mm. tähän liittyen.

Yksi asia on vetovoiman laki. Käytännössä siis miten voit vetää puoleesi terveen elämän. Vetovoiman laista Joseph sanoi, että hän tykkää kutsua sitä ennemminkin periaatteeksi. Hänen mielestään lain voi rikkoa. Periaate vain on, kuten esimerkiksi painovoima. Oleellinen asia Josephin mukaan on se, että kyse ei ole vain siitä mitä ajattelemme vaan myös siitä mitä sinä teet, miten käytät kehoasi ja mitä tunnet. Kun tämän kaiken yhdistää oikealla tavalla niin voi todella vetää puoleensa mm. terveyttä.

Joseph järjestää seminaareja myös Euroopassa vetovoiman laista ja terveydestä (Z-factor). Tiimimme sivuilta löytyy lisätietoa tulevista seminaareista. Olen itse käynyt kaikki Josephin omat seminaarit Euroopassa viimeisen neljän vuoden ajan. Viimeksi olin hänen terveysseminaarissaan, Z-factor,  Sveitsissä viime marraskuussa. Blogistamme löytyy tästä pieni juttu ja löydät sen tästä.

Saimme paljon hyvää palautetta tästä ensimmäisestä nettiseminaarista. Tässä yksi palaute seminaariin osallistuneelta Henryltä:

"Kiitos hyvästä webinaarista! Tämä oli ensimmäinen webinaari johon osallistuin. Koin tämän loistavaksi tavaksi oppia uusia asioita ilman että joudun näkemään ylimääräistä vaivaa. Joseph on loistava puhuja ja oli mahtavaa nauttia siitä kotona sen sijaan että kiireen keskellä olisi pitänyt lähteä matkustamaan toiseen kaupunkiin tai ulkomaille. Näin sain täyden hyödyn käyttämästäni ajasta ja kynnys osallistumiseen oli hyvin pieni. Erityisen hyvänä verrattuna live-seminaariin pidin vuorovaikutuksen helppoutta. Sain ottaa osaa seminaariin kun minulla heräsi kysymyksiä aiheesta. Sain esittämiini kysymyksiin vastauksen heti. Konsepti tuntuu todella toimivan. Toivottavasti jatkossa pääsemme nauttimaan tällä tavoin monista mielenkiintoisista koulutuksista ja vieläpä live-kuvan kera. Kiitos vielä kerran!" - yst. terv. Henry Keskinen, yrittäjä

Nettiseminaareja on tulossa lisää ja sinullakin on mahdollisuus päästä mukaan osallistumaan hyvin helposti kotisohvaltasi. Mistä aiheista sinä haluaisit kuulla lisää tai kenen seminaariin sinä haluaisit osallistua suoraan kotisohvaltasi?

Aurinkoista päivää!

Innostavin terveisin,

Ilkka Uskalla Innostua -tiimi