Otetaan ajatusleikki. Sinulle on annettu syntymälahjaksi auto mutta sillä rajoituksella, että sitä ei voi koskaan vaihtaa toiseen. Juuri pakasta vedettynä se kestää aikamoista rallia ja kaltoinkohtelua mutta saavutettuaan noin 28 - 45 vuoden iän, alkaa hiljalleen tapahtua vähemmän toivottavia asioita.
Lähipiirisi ihmetellessä havahdut välillä itsekin tosiasioiden äärelle: ruostetta on syntynyt kulmaan jos toiseen, öljyä pitää lisätä joka aamu, ajovalot eivät toimi ja kojetaulussa palaa neljä erilaista varoitusvaloa. Avaimesta auto ei ole enää toviin käynnistynyt mutta onneksi mäkistartilla pääsee aamulla vauhtiin. Jostain syystä ennen niin vireä auto ei yrityksistä huolimatta kulje kuin 60km/h ja nykiminen yltyy lounastunnin jälkeen niin rajuksi, että auto on lähes käyttökelvoton arjen normaaliin tarpeesiin kuten kaupassakäyntiin ja peräkärryn vetämiseen.
Sinusta huolissaan olevat lähimmäiset tiedustelevat säännöllisin väliajoin varovasti, että “mites tuota, asiahan ei minulle varsinaisesti kuulu mutta ihan ystävänä olen vähän huolissani ja mietinkin, että eikö sun kannattaisi ruveta tekemään jotain?”
Vastaisitko, että “Tiedän, just nyt ei vaan pysty!”
Myöhemmin eräänä päivänä ajellessasi käännyt risteyksestä, ajaudut jyrkkään alamäkeen, jossa vauhti kiihtyy. Varoitusvalot vilkkuvat, runko nitisee liitoksistaan, ajovalot eivät edelleenkään toimi, vasen takapyörä irtoaa akselista hetkellä minä hyvänsä, nopeusmittari näyttää 180 km/h ja edessä siintää tiukka mutka, jonka ulkokaarteessa odottaa tuhti rivi vyötärön paksuisia mäntyjä.
Nyt samat ihmiset huutavat huolestuneena ja hädissään, että “hei valot päälle hyvä ihminen, nyt on ihan oikeasti pakko painaa jarrua tai käy hassusti!”
Vastaisitko edelleen, että “Tiedän, just nyt ei vaan pysty!”
Et tietenkään.
Vastaus olisi päivänselvä STOP! koska jokainen tietää miten mutkassa tulee käymään. Omat ajotaidot, renkaiden pito ja autosi suorituskyky riittävät vain tiettyyn pisteeseen asti. Sen jälkeen siirrytään vasten tahtoa kuskin paikalta katsojaksi ja toivotaan parasta.
Pidätkö yhtä hyvää huolta itsestäsi kuin autostasi?
Todellisuudessa harva meistä olisi tuohon syöksykierteeseen ikinä päätynytkään, koska ruosteet ja öljyvuodot olisi paikattu, ajovalot korjattu ja auto viety korjaamolle varoitusvalojen syiden selvittämistä varten hyvissä ajoin. Ne harvat, jotka joutuisivat syöksyyn painaisivat jarrupoljinta kaksin käsi ja jaloin, riippumatta siitä huvittaako, jaksaako tai mitä sarjoja Netflixiin on ilmestynyt.
Nyt on tavallaan vähän hassu tilanne se, että siinä missä näiden vikojen korjaaminen on auton kanssa itsestäänselvyys, se ei kuitenkaan ole sitä meidän oman kehomme ja mielemme kanssa.
Jos autossa jokin osa räjähtää palasiksi laiminlyönnin vuoksi, tilanteesta selviää lyömällä pankkikortin pöytään ja odottamalla huoltamon aulassa pari tuntia. Huonoimmassakin tapauksessa viikon.
Mutta valitettavasti jos samoin käy oman kehon kanssa niin yleensä korjausaika on huomattavasti pidempi, lasku paljon suurempi ja korjaustyönkin joutuu tekemään hiki valuen itse.
En tietenkään ole niin tampio, että väittäisin ihmiskehon kaltaisen psykofyysisen kemikaalilaboratorion olevan yksi yhteen verrattavissa autoon. Eikä ihmiselämän monimuotoisuutta voi suoraan rinnastaa autolla ajamiseen.
Mutta vertauksen pointti on se, että kannustaisin pysähtymään sen tosiasian äärelle, että meille jokaiselle on annettu vain yksi “auto” eli yksi mieli ja yksi keho, joiden kanssa on pakko taivaltaa matkaa, halusimme tai emme.
Kun tämän ymmärtää ja ennen kaikkea sisäistää, tulee helpommin panostettua ainakin sen verran aikaa, vaivaa, kiinnostusta, huomiota ja valuuttaa itsestään huolehtimiseen, että pysyy terveenä. Se olisi minun minimitoiveeni jokaiselle. Terveyden jälkeen kukin voi olla juuri sen verran triathlon-kilpailija tai Crossfit-mestari kun itselle tuntuu hyvältä.
Mutta sellainen perusterveys, jossa mieli on virkeä, keho selviytyy arjen haasteista ja pystyy sykkimään itselle mielekkäiden asioiden parissa päivät pitkät on ehdotukseni alarajasta, jonka alle ei päästettäisi itseä valumaan.
Aloita ennen kuin on Aikuisten Oikeasti Pakko
Jossain kohtaa elämää ja mahdollista syöksykierrettä voi tulla vastaan se hetki, että on pakko. Pakkoja voidaan ajatella olevan kolmea laatua: on pakko, Pakko ja Aikuisten Oikeasti Pakko.
Miedoin versio eli pakko on se tilanne kun kaikki on vielä hyvin. Fiksu syöminen, säännöllinen treeni ja riittävä palautuminen on mielekästä ja niitä tehdään siksi, että elämä maistuu hyvältä ja tilanteen toivotaan jatkuvan vähintäänkin ennallaan. Silloin oman hyvinvoinnin eteen tehdään asioita päivittäin koska on pakko, sillä ymmärretään, että jos elää aivan kuin pellossa niin alamäki alkaa ja sitä ei suinkaan haluta.
Pakko taas on tilanne, joka ei ole enää erinomainen vaan huonohko ja suunta näyttää olevan syvemmälle kohti pohjaa. Rasvaprosentti on noussut tasolle, jossa sokeriaineenvaihdunta ei enää pelitä aivan normaalisti, polvet, selät tai niska- hartiaseutu oireilevat päivittäin, jaksamista ylläpidetään kahdella pannullisella kahvia päivässä ja arki on yhtä selviytymistaistelua päivästä toiseen. Tässä kohtaa asialle on Pakko tehdä jotain, koska tilanne voi äkkiä kääntyä todella huonoksi ja korjaustyö tulla kalliiksi ja kestää huomattavasti pidempään kuin toivoisit.
Aikuisten Oikeasti Pakko on taas tilanne, josta minulla on vähiten kokemusta. Johtuen lähinnä siitä, että Aikuisten Oikeasti Pakko -tilanteen edessä olevat ihmiset eivät kuulu meidän ruutuumme vaan silloin haetaan vauhtia ja apua akuutteihin ongelmiin terveydenhuollon ammattilaisten piiristä ja lääkärin vastaanotolta. Vasta sitten tullaan meille OptimalPerformanceen pistämään syömisen, liikunnan ja palautumisen perusasioita kuntoon.
Nyt toiveeni olisi, että et päästäisi itseäsi lipsahtamaan Aikuisten Oikeasti Pakko -moodiin. Moni sieltä tullut kertoo jälkikäteen, että olisi pitänyt tehdä jotain silloin kun oli pakko tai Pakko.
Tiedän hyvin omasta kokemuksesta, että työjonon, laskupinon, arjen vastuiden ja pankkitilin saldon ristitulessa suusta pääsee helposti "Tiedän, just nyt ei vaan pysty!" -lause. Mutta valitettavasti joskus on pakko. Ja se on hetki jolloin suosittelen toimimaan ennen kuin tulee Pakko tai Aikuisten Oikeasti Pakko.
Kuten moneen otteeseen olen mainostanut, syömisen, liikkumisen ja palautumisen ei tarvitse olla elämäsi tärkeimmät asiat. Levytanko ja raejuusto tuovat elämään vain tietyn verran sisältöä ja on ihan normaalia, että arvojärjestyksessä on perhe, työura, partioharrastukset kärjessä. Mutta tärkeää olisi ujuttaa hyvinvoinnin perusteet edes viiden tärkeimmän joukkoon.
Mitä sitten seuraavaksi? Ehdotukseni.
Jos tilanteesi on akuutin vakava eli lähempänä Aikuisten Oikeasti Pakkoa niin marssi terveydenhuollon ammattilaisten pakeille tarkastamaan missä mennään ja katsotaan sitten lisää.
Jos tilanteesi ei ole akuutin vakava vaan hyvinvointi ja terveys saadaan nousuun omatoimisesti perusasioita viilaamalla, tässä yksi vaihtoehto.
Varmista paikkasi mukaan ensi vuoden kovimpaan seminaariin: Passion for Success 2019. Olen yksi seminaarin puhujista ja tulen antamaan konkreettisia vinkkejä oman hyvinvoinnin parantamiseksi.
Lue lisää ja varmista paikkasi Early Bird -hintaan täältä ››
Semmoista tähän väliin. Toivottavasti teksti herätteli ainakin ajattelemaan ja sitä myöten käynnistää jotain, joka saa sinut pitämään itsesi terveenä, hyvinvoivana ja miksipä ei myös erinomaisessa kunnossa.
Tsemppiä arkeesi!
Valmennusterveisin,
