Unelmat

Maailmalta saa sen, mitä on valmis antamaan

Julkaisin viikonloppuna viikkokirjeessä työhön liittyvän kyselyn. Vastauksia oli tullut jo reilu sata ja olen niistä todella kiitollinen. Pyrin aina palkitsemaan ihmisen siitä, että hän vastaa johonkin kyselyyn. Niin tälläkin kertaa. Lupasin pienen kirjoittamani opuksen "Hyvinvointia työhön ja elämään". Nyt kun kävin vastauksia läpi, niin löysin paljon hyviä vastauksia. Voi  sanoa, että olin vielä enemmän kiitollinen siitä kuinka moni oikeasti vastaa ajan kanssa kysymyksiin eikä vain keksi nopeasti jotain. Vastaan itsekin lähes kaikkiin kyselyihin, mitä minulle lähetetään, koska haluan vaikuttaa. Joskus vastaan myös siksi, että saan jonkin mielenkiintoisen luettavan.

Se, miksi nyt kuitenkin halusin pitkästä aikaa kirjoittaa blogitekstin on se, että joukossa oli yksi vastaus, jossa jokainen pakollinen kysymys oli ohitettu viivalla tai epämääräisillä kirjaimilla. Joskus robotit myös vastaavat kyselyihin, mutta tämä oli erilainen ja selkeästi ihmisen vastaama.

Puhun paljon siitä, mihin fokusoi elämässä. En yleensä fokusoidu tällaiseen yhteen poikkeukseen. Sataan ihmiseen mahtuu niin monta erilaista ihmistä ja tapaa toimia. Niin kuin jo alussa kirjoitinkin, niin kyllä fokukseni on niissä kaikissa upeissa ja hyödyllisissä vastauksissa, jotka olen saanut.

Ajatuksena kuitenkin nappasin tästä sen, että tämäkin kertoo tavasta toimia. Tässä tapauksessa kyseinen henkilö syystä tai toisesta ei ollut valmis tekemään pyydettyä asiaa saadakseen haluamansa, mutta hyödynsi näkemänsä porsaan reiän. Sinänsä fiksua säästää omaa energiaa. Jos kuitenkin moni tekisi näin, niin minä muuttaisin toimintaani ja lähettäisin palkkion vasta sitten, kun olen saanut pyytämäni.

Eilen puhuin nettiseminaarissa siitä, että jokainen tekee parhaansa niillä voimavaroilla ja taidoilla, mitkä kullakin on. Niin tässäkin tapauksessa. Itseasiassa olen kiitollinen tällekin vastaajalle siitä, että hän inspiroi minua tähän kirjoitukseen. Hän auttoi minua muistamaan, kuinka usein ihminen mieluummin yrittää oikopolkuja tai mennä siitä, mistä on helpoin mennä, vaikka se ei olisikaan sallittua.

Tiedän, että moni haluaa tai haluaisi elämäänsä muutosta. Tiedän, että meilläkin on monia valmennuksia, joihin on monia, jotka haluaisivat tulla, mutta eivät saa sitä järjestymään rahan tai ajan takia. Tiedän, että sinullakin on todennäköisesti asioita, mitä sinä haluat tai haluaisit, mutta et ole vielä niitä saanut.

Uskon, että elämässä saa niin paljon, kun on valmis tekemään. Jotkut asiat vaativat tekemistä enemmän. Jotkut vähemmän. Joillekin onnistuu helpommin ja joillekin se on vaikeampaa. Kyse on kuitenkin siitä, että oletko valmis tekemään sen, mitä se vaatii, että saat, mitä haluat.

Jos yrität mennä aina sieltä, mistä aita on matalin, niin se kyllä näkyy siinä, mitä saat. Rohkaisen tekemään ja menemään sieltä, mikä johtaa sinne, minne haluat mennä. Siellä voi olla matkalla korkeitakin aitoja. Ne ovat elämää.

Erinomaista viikkoa elämääsi!

Innostavin terveisin, Ilkka

 

P.S. Jos sinä haluat vastata kyselyyn ja saada tuon pienen kirjoittamani energia boosterin, niin klikkaa tästä.

P.P.S. Jos et ole vielä tilannut maksutonta viikkokirjettämme, niin tilaa tästä.

Innostuneiden pikkujoulut Turussa

Esittelyssä Iiris Rainio

Turussa järjestettiin viime torstaina Innostuneiden pikkujoulut. Järjestäjänä oli Iiris Rainio, 31-vuotias innostuja, joka otti minuun yhteyttä elokuussa ja ilmaisi innokkuutensa vapaamuotoisten tapahtumien järjestämiseen. Haluan esitellä Iiriksen tarinan, toivoen että saisit kipinän lähteä toteuttamaan omaa unelmaasi.

Miten löysit Uskalla Innostua tiimin tapahtumat?

Joitakin vuosia takaperin ajauduin Uskalla Innostua -nettisivuille ja siitä se lähti. Tilasin viikkokirjeen ja hankin erilaista kirjallisuutta. Secret-kirja ja -dvd tulivat todella tutuiksi. Unelmani oli osallistua Saa mitä haluat -valmennukseen. Pidin unelmaani yllä muun muassa kuuntelemalla säännöllisesti valmennusäänitettä. Tämän syksyn aikana olen osallistunut Turussa järjestettyihin valmennuksiin ja olen todellakin oikealla polulla.

Mitä olet hyötynyt tapahtumista?

Tapahtumat ovat olleet silmät avaava -kokemus. Olen oppinut paljon itsestäni, tunteistani ja tavastani toimia eri tilanteissa. Ennen kaikkea olen oppinut kuinka voin itse vaikuttaa elämääni ja tulevaisuuteeni positiivisesti hyvin pienillä asioilla. Ajatusmaailmani on muuttunut ja itsetuntoni on vahvistunut. Olen oppinut ajattelemaan pitkäjänteisesti ja löytämään asioiden positiiviset puolet. Voin kertoa, että elämä ilman negatiivisten asioiden energialastia on todella huojentavaa. Olen saanut uusia ystäviä ja tutustunut upeisiin ihmisiin. Näiden saavuttamieni asioiden arvoa ei voi mitata rahassa.

Omaa aikaa parhaimmillaan

Olen löytänyt valmennusten avulla sisältäni vastauksia omaa elämääni koskettaneisiin asioihin. Valmennukset antavat rauhallisen ympäristön ja aikaa miettiä, pois hulinan ja arjen keskeltä. Omaa aikaa parhaimmillaan. Minua ainakin kiinnostaa millaiseksi voin loppuelämäni muokata ja kuinka voin saavuttaa haluamiani asioita. Tämä on toki vaatinut avoimen mielen ja paljon rohkeutta kohdata myös vaikeita asioita.

Pieni vihreä arjen pelastaja

Uskalla Innostua on antanut minulle niin paljon hyvää. Viikkokirjeen tekstit ovat kantaneet yli vaikeiden aikojen ja olen oppinut uskomaan siihen, että jos joku muukin voi tehdä elämästään oman näköisensä, niin miksi en minäkin. Periksiantamattomana olen palannut aina uudelleen ja uudelleen Uskalla Innostua tiimin tarjoamaan kirjallisuuteen. Käsilaukussani on kulkenut välillä pieni vihreä arjen pelastaja, Ajatuksen voima -kirja, johon on ollut hyvä turvautua vaikka bussimatkalla tai kahvitauolla.

Kenelle suosittelisit tapahtumiin osallistumista?

Suosittelen tapahtumia kaikille, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Elämäntilanteesi ja tavoitteesi voi olla millainen tahansa. Ja vaikka sinulla ei olisi kaveria lähdössä tueksi ja turvaksi niin tule rohkeasti mukaan. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että uusi ystävyys voikin istua vieressäsi.

Innostuneiden pikkujoulut - mistä idea tapahtumaan?

Viime kevään aikana mielessäni alkoi itää idea yhteistapaamisesta muiden innostuneiden kanssa. Minulla on jonkinlainen sisäinen halu tuoda ihmisiä yhteen ja saada heille hyvä mieli. Kesällä muutaman hengen kokoontuminen ja rohkea yhteydenotto Katiin vahvisti uskoani Unelmapiirin tulevaisuudesta. Katin kanssa lokakuun lopussa tavatessa määriteltiin tavoite järjestää pikkujoulutapahtuma Turkuun.

Millainen tapahtuma innostuneiden pikkujoulut oli?

Torstai-ilta oli todella hieno kokemus ja alkujännityksestä huolimatta kaikki meni oikein hyvin. Illan tunnelma oli lämminhenkinen ja rento. Keskusteluja kirposi aiheesta toiseen, meillä oli mahtava porukka ja saimme tutustua toisiimme rauhassa jouluherkkuja nautiskellen.

Mietimme myös jatkoa ja tapaame varmasti vielä. Ideoita tapahtumien luonteesta heiteltiin ilmaan. Nähtäväksi jää missä merkeissä tapaamme jälleen.

Illan päätyttyä fiilikset olivat ihan mielettömät. Saavutin yhden unelmistani! Ylitin itseni! Ilman tukijoukkoja tapahtumaa ei tietysti olisi ollut, joten suuret kiitokset kuuluvat Mirvalle, Heidille, miehelleni, äidilleni ja tietysti Katille ja kaikille osallistuneille. Me yhdessä teimme tapahtuman!

Mitä haluat sanoa muille kannustukseksi?

Älä koskaan luovu unelmastasi vaikka kuinka kohtaisit elämän haastavan puolen. Jokaiselle meistä on suotu mahdollisuus haluta mitä tahansa. Kyse on vain tahdosta. Etsiydy elämänmyönteisten, kannustavien ja innostuneiden ihmisten seuraan. Älä hukkaa energiaasi negatiivisuuksiin. Elä elämääsi avoimin mielin, nauti jokaisesta päivästä ja opettele nauttimaan arjen tarjoamista pienistä asioista. Puhu unelmistasi. Koskaan ei voi tietää kenellä on se ratkaiseva avain unelmasi toteuttamisen seuraavaan askeleeseen. Etsi asia, joka saa sydämesi liekehtimään ja anna palaa!

Oma unelmasi, mitä ei ääneen uskaltaisi sanoa?

Tiedän nyt mitä haluan ja suunta tuntuu tosiaankin oikealta. Unelmoin yhteistyöstä Uskalla Innostua tiimissä. Sekä haaveilen, että jossakin vaiheessa tulevaisuutta elättäisin perheeni tapahtumajärjestäjänä ja minulla olisi mahdollisuus jonkinasteiseen taloudelliseen vapauteen.

Kiitos

Suurkiitokset Iirikselle haastattelusta, ja etenkin pikkujoulujen järjestämisestä. Uskon, että Iiris tulee ilahduttamaan meitä jatkossakin mukavilla tapahtumilla Turussa. Kun haluat mukaan, liity

Turun facebook-ryhmään

ja/tai tilaa

Turun uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla Turun alueella järjestettävistä tapahtumista.

Innostavin terveisin

Kati Michelsson

Hyvä tavoite on tarkka, haastava ja innostava

Vuoden vaihtuessa tehdään usein uudenvuoden lupauksia ja asetetaan tavoitteita tulevalle vuodelle. Millainen on hyvä tavoite ja miten voi edesauttaa tavoitteen toteutumista? Haastattelimme aiheesta valmentaja Kati Michelssonia, joka pitää Hämeenlinnassa 8.12. Saa mitä haluat -valmennuksen yhdessä Ilkka Koppelomäen kanssa.

 

”Hyvä tavoite motivoi ja on tarpeeksi haastava, mutta ei lannistava”, Kati Michelsson toteaa.

”Tavoitteen täytyy olla sellainen, että se innostaa ja sen eteen on valmis tekemään töitä. Tavoite on kaiken sen eteen vaadittavan työn arvoinen.”

Tavoite on myös määriteltävä tarkasti.

”Usein uutena vuotena luvataan itselle parempaa kuntoa, laihtua viisi kiloa tai lopettaa tupakan poltto. Mutta mitä esim. se parempi kunto tarkoittaa?

”On vaikea tavoitella jotain sellaista, jota ei ole määritellyt itselleen tarkasti mitä se tarkoittaa. Onko se sitä, että jaksaa nousta portaat hengästymättä vai juosta tunnin lenkin?

”Mitä hyötyä on viiden kilon painonpudotuksesta. Yleensä ajatellaan että sitä on sitten onnellisempi ja tyytyväisempi kehoonsa, mutta harvoin niin käy, jos painonpudotuksen eteen tehdyt muutokset eivät ole pysyviä, niin pudotetut viisi kiloa tulevat helposti takaisin. Kaikelle toiminnalle on syy ja tuo syy täytyy selvittää ennen kuin voi pysyvästi päästä eroon jostain niin sanotusti huonosta tavasta”, Kati muistuttaa.

Yhdessä askel kerrallaan

Ympärillä olevien ihmisten tuki on hyvä apu tavoitteen saavuttamiseen.

”Kun itsellä meinaa usko loppua johonkin vastoinkäymiseen, niin on sitten joku joka auttaa näkemään esteen yli ja jatkamaan eteenpäin. Myös välitavoitteet ovat hyviä, esimerkiksi kun lähtee pudottamaan 5 kiloa, niin voi asettaa välietappeja.”

”Päällimmäisinä tavoitteina minulla on tällä hetkellä valmistuminen Health Coachiksi toukokuussa 2013, oman valmennustoimiston ovien avaaminen 2. tammikuuta 2013 ja Uskalla Innostua -valmentajana kehittyminen. Minulla on myös  oman terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen liittyviä tavoitteita.”

”Jos ei mene jatkuvasti eteenpäin niin menee huonompaan suuntaan, koska mikään ei pysy samana ja muuttumattomana.”

Haastattelun teksti: Merja Lindroos

Mitä haluat saavuttaa vuonna 2013? Ota varaslähtö ja tee suunnitelmat valmiiksi vuoden viimeisessä Saa mitä haluat -valmennuksessa Hämeenlinnassa 8.12. klo 10-20.

Liput:

http://uskallainnostua.fi/tapahtumat/saa-mita-haluat-valmennus/

Haastattelussa Unelma-apuri Sanna Kauppinen

Yhdellä kirjalla tai elokuvalla voi olla merkittävä vaikutus elämään. Joskus iso elämän muutos voi syntyä siitä, että kuulee yhden lauseen, kun se vain on juuri se oikea ja oikeaan aikaan ja oikealta ihmiseltä. Se on mahdollista, koska oman elämän mahdollisuudet ja mahdottomuudet on omassa mielessä. Tämä haastattelu on innostuneesta perheen äidistä, jonka elämä muuttui nopeasti yhden kirjan lukemalla. Tai ei vain lukemalla, vaan käyttämällä oppimaansa hyväksi omassa elämässään.

Monet huippuvalmentajamme, kuten Bob Proctor ja Joseph McClendon III, ovat kertoneet samaa tarinaa kuinka yksi kirja on muuttanut heidän elämänsä vuosikymmeniä sitten. Tarina amerikkalaisesta menestyvästä valmentajasta voi olla kaukana omasta elämästäsi ja siksi haluankin jakaa sinulle tämän tarinan vantaalaisesta kahden lapsen kotiäidistä.

Kun kuulin itse tämän tarinan (tarina on ehkä väärä sana tähän oikeasti, koska kyseessä on oikean ihmisen oikea elämä), en ollut yllättynyt miten paljon hänen elämässään on muuttunut sen jälkeen kun kuulin mistä kirjasta oli kyse. Vuonna 2007 toimme Suomessa esiin The Secret - Salaisuus -elokuvan ja kirjan. Se on edelleen tänä päivänäkin ostetuin tuotteemme ja se kertoo siitä, että se todella vaikuttaa ihmisten elämään.

Haastattelussamme on siis Sanna Kauppinen, joka nyt tunnetaan myös nimellä Unelma-apuri. Haastattelussa myös tarkemmin siitä miten Sanna on saanut tämän nimen.

Itse olen myös innostunut siitä, kuinka Sanna on alkanut jakamaan hyviä asioita eteenpäin ja saanut sillä paljon hyvää aikaa.

Onko sinulla aina ollut samanlainen elämänasenne vai onko se muuttunut jossain vaiheessa elämää?

Sanna, Unelma-apuri: Olen yksi niistä ihmisistä, jotka voivat sanoa tarkan hetken, jolloin elämäni muuttui. Se oli loppuvuodesta 2008. Meillä tuli mieheni kanssa tänä keväänä täyteen 10v yhteistä elämää, mutta silloin olimme ajatuneet jotenkin umpikujaan, tuntui ettei mistään tule mitään, mikään ei onnistu, ei ollut hyvä olla toisen kanssa. Olimme varanneet ajan parisuhdeterapiaan ja kerroin asiasta siskolleni puhelimessa. Hän sanoi minulle: "Olen tilannut sinulle erään kirjan, se tulee sinulle huomenna postissa." Siskoni oli aiemminkin puhunut minulle tästä kirjasta, en ollut juuri noteerannut...ei ollut aikani...nyt oli ja tiesin sen! Tiesin ennen kuin avasin paketin, että elämäni, meidän elämämme muuttuisi..muistan edelleen sen tunteen! Kirja oli Rhonda Byrnen Salaisuus. Kaikki muuttui siitä hetkestä! Alkoi matka kohti jotain vieläkin parempaa.Se matka jatkuu edelleen, se jatkuu aina! Se tekee tästä elämästä niin kutkuttavaa. Kun me mieheni kanssa opimme hyödyntämään vetovoimanlakia oikein, olemme saavuttaneet elämässämme uskomattomia asioita. Kaikkein tärkeitä on kuitenkin se, kuinka onnellisia olemme, meillä on hyvä olla. Elämässämme on rakkautta, onnea, iloa, kunnioitusta, naurua..kaikkea hyvää ja tiedämme kuinka voimme sitä vahvistaa. Ennen huomio kiinnittyi helposti niihin asioihin, jotka olivat pielessä. Toisessa näki usein sen mikä ärsytti. Mistä vain voit tehdä ongelman elämässä, parisuhteessa, aivan mistä vain, jos lähtee pyörittämään palloa siihen suuntaan. Nyt tämä on meille tietoista, emme ole uhreja vaan vaikutamme itse...kaikilla elämämme osa-alueilla. Ymmärsimme sen, että kaikki lähtee meistä itsestämme, aivan kaikki!

Mikä aiheutti muutoksen?

Sanna, Unelma-apuri: Vanha kiinalainen sananlasku kuuluu, että kun oppilas on valmis ilmestyy opettaja. Me olimme valmiita, olimme tiedostamattamme tehneet tilauksen ja maailma vastasi siihen.

Onko elämässäsi huonoja päiviä ja miten käännät ne hyväksi?

Sanna, Unelma-apuri: Kyllä, aivan varmasti ja tietenkin. Olen kuitenkin oppinut sen, etten ole enää esimerkiksi tunteideni vietävissä, osaan irrottautua ja voin halutessani vahvistaa jotain hyvää. Tämä on myös asia, jota olen halunnut viedä eteenpäin muille ihmisille, turhasta ketutuksesta irti päästäminen. Tällä tarkoitan sitä, että monesti rutistaan ja naristaan aivan turhasta, todella pieni vastoinkäyminen saa meidän syöksymään apeuteen ja ketutukseen, jossa sitten porskutetaan helposti loppu päivä..ehkä jopa huominenkin! Näin sitten kerätään samalla lisää asioita elämäämme, jotka vahvistavat näitä kyseisiä tunteita. Kun ihminen ymmärtää ja oppii, että hän voi valita itse kuinka suhtautuu, hän voi itse vaikuttaa siihen millaisella fiiliksellä hän haluaa päivänsä vetää..ymmärtää sen, että kaikki lähtee sinusta itsestäsi, silloin tapahtuu suuri askel! Tämä askel on merkittävä, sillä se vaikuttaa samantien, ei vain tähän ihmiseen, vaan koko hänen lähipiiriinsä! En ole enää tunteideni riepoteltavissa, voin itse valita mitä tunteita haluan vahvistaa ja missä haluan kieriskellä. Olen myös oppinut vaihtamaan tunnetilaa lennossa! Turhat kiukut ja ketutukset on jäänyt. Usein jo se, että alan vain hymyillä saa pallon vaihtamaan suuntaa, valitsen tietoisesti jotain parempaa. Välillä toki on näitä kiukkusihinäsähinäärräpää-päiviä, mutta silloinkin se on tietoinen valinta! Hurjan arvokas on myös taitoa oppia pysähtymään, huomata ja ymmärtää, että kaikki on hyvin nyt, tässä hetkessä.

Mistä sinä saat innostuksen elämääsi?

Sanna, Unelma-apuri: Voih, niin monesta! Koko elämästä, tämä on niin kutkuttavaa ja hurmaavaa! Nauru ja aito ilo ovat minulle elintärkeitä! Meillä kotona nauretaan usein ja paljon, ja jokainen myös itselleen! Osaamme hassutella ja laittaa itsemme likoon! Olen oppinut myös olemaan välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä, ennen olin niiden armoilla paniikkihäiriöön asti! Nyt nautin siitä mitä olen, se on parasta mitä minulle on annettavaa ja kuulutankin terveen itsensä rakastamisen puolesta! Mitä sitten jos en ole jonkun makuun? Erilaisuutemme on rikkaus! Ihmiset ovat myös minun innostukseni, olen aina nauttinut ihmisten seurasta, keskusteluista sekä ihan vain olemisestakin. Minulla on elämässäni paljon rakkaita läheisiä ja ystäviä, jotka ovat minulle hurjan tärkeitä ja jotka tekevät tästä elämästä vieläkin hienompaa! Arvostan myös jokaista ystävääni juuri sellaisena kuin he ovat, jokainen erilainen, ainutlaatuinen ja korvaamaton juuri omana itsenään! Olen myös niin kiitollinen siitä, että saan kulkea monen ihmisen matkassa itse mukana. Näkemässä ja kokemassa. Antamassa, saamassa sekä jakamassa. Unelmat, vapaus, mahdollisuudet, taianomaisuus...elämän kutkuttavuus on sellainen innostus joka vain vahvistuu päivä päivältä! Tämä on juuri niin mahtavaa kuin itse valitsemme!

Minkä koet elämässäsi tärkeäksi?

Sanna, Unelma-apuri: Perheeni on minulle tärkeintä, ehdottomasti. Olemme mieheni ja kahden poikani kanssa tiimi, joka pärjää missä vain ja meillä on aina hyvä olla yhdessä. Hoidan lapsiamme kotona ja olen monesti miettinyt, että se minkä takia olen jo monta vuotta jaksanut sitä tehdä on se, että olen aina ollut muutakin kuin äiti. olen Sanna. Myös ystäväni ovat minulle todella tärkeitä ja onneksi saan nähdä heitä usein. Me myös molemmat mieheni kanssa nautimme siitä, että ihmiset voivat vain pölähtää meille! Sitten vain katetaan muutama lautanen enemmän ja istutaan kaikki iltapalalle tai syömään..aivan mahtavaa! Niiden asioiden eteenpäin vieminen joihin itse uskon on minulle tärkeää. Se tulee sydämestä, sen on tarve mennä eteenpäin, kiertää minulta sinulle, sinulta jollekin toiselle. Uskon hyvän kierrättämiseen, positiiviseen asenteeseen, rakkauteen, kiitollisuuteen...sydämen toiveisiin ja vetovoimanlakiin. Elämämme on sellaista millaiseksi me sen itse teemme.

Sanna on perustanut nettiin oman Unelma-apuri -ryhmän ja -sivun ja on nyt järjestämässä ensimmäistä tapahtumaa (lauantaina 9.6.2012 klo 15-18 Vantaalla), johon voi osallistua kuka tahansa, joka haluaa elämäänsä enemmän hyvää. Tämän järjestäminen on Sannan unelma ja myös sen nimi on paikallaan: Dream Meeting

Mistä sait ajatuksen tulevan tapahtuman järjestämiseen?

Sanna, Unelma-apuri: Olen perustanut Unelma-apuri ryhmän viime syksynä. Elämääni alkoi tulla aina vain enemmän ihmisiä, jotka halusivat kuulla ja oppia lisää ja jo tuttavien tuttavat pyysivät saada tavata. Jotkut ystäväni olivat vitsailleet jo kauan, että sinun tulisi perustaa oma ryhmä...no sitten siitä tuli totta! Ryhmästä on tullut monelle tärkeämpi kuin mitä osasin edes kuvitella sitä perustaessani, monet käyvät siellä päivittäin ja monen elämä on muuttunut täysin.

Ajatus tapaamisesta syntyi noin pari kuukautta sitten. Tarkoitus oli ensin kahvitella takapihallani, mutta sitten ajattelin että ei hemmetti! Tästä voisi tehdä jotain paljon, paljon parempaa! Laitoin pallon pyörimään ja aloin ottaa yhteyttä eri firmoihin, ihmisiin, artisteihin, ravintoloihin, toimittajiin...ja aika pian huomasin, että tämä juttu on sellainen johon ihmiset lähtevät mielellään mukaan. Halusin toteuttaa koko tapahtuman ilman rahaa. Jokainen joka tässä on mukana, on lähtenyt juttuun sydämestään ja nimenomaan kierrättämään hyvää! Aiivan mahtavia juttuja on saatu aikaiseksi!

Mitä haluat tapahtumalla saada aikaan?

Sanna, Unelma-apuri: Itselleni tärkeää on tuoda näitä juttuja aivan "tavallisten" ihmisten ulottuville, tuoda nämä asiat ihmisten luo ja sitä kautta heidän tietoisuuteen. Myös miehet ovat lähellä sydäntäni, ja toivon että he ovat lähteneet rohkeasti liikkeelle. Mielestäni on aivan mahtavaa järjestää juttu ravintolassa, jossa voi ottaa vaikka yhden oluen, kynnys tulla paikalle on matalampi.

Haluan myös rikkoa ja kyseenalaistaa rajoja ja uskomuksia. Uskomuksethan ovat meille totta niin kauan kuin uskomme niihin, mutta mihin haluamme uskoa? Varsinkin tänä päivänä mielestäni tämänkaltaiselle jutulle on paikka, tilaa ja tilaustakin! Paikalle on myös upeita puhujia, Aaro Löf, Taina Siukola ja Merja Kyllönen. Jokainen saa varmasti jotakin, ainakaan ei menetä mitään!  Varmasti herää ajatuksia, kysymyksiä...ne vievät meidät aina kohti parempaa!

Kenen toivoisin tulevan paikalle ja kenen kannattaisi tulla?

Sanna, Unelma-apuri: Kaikki ovat tervetulleita, aivan jokainen ja juuri sellaisena kuin on! Tämä on tilaisuus missä relataan, nautitaan ja nauretaan...sekä opitaan jotain mahtavaa tästä elämästä, toisistamme sekä itsestämme. Uskon että monet silmät aukeavat, moni lähtee hymyillen!

Mikä olisi kirja tai elokuva jota suosittelet?

Sanna, Unelma-apuri: Rhonda Byrnen Salaisuus... on muuten myös DVD:llä.

Moni kysyy kuinka paljon olen opiskellut näitä juttuja, miten paljon olen käynyt kursseilla ja koulutuksissa...olen lukenut tämän yhden kirjan. Se tuli, se osui, se upposi... se muutti elämäni.

Mikä on mottosi elämässäsi?

Sanna, Unelma-apuri: Kaikesta mitä minulle tapahtuu seuraa pelkkää hyvää!

*****

Jos Sannan juttu inspiroi sinuakin, niin katso Dream Meeting Facebookista ja Unelma-apurin sivut. Sannan suosittelema kirja ja elokuva siis löytyvät myös Uskalla Innostua verkkokaupasta.

Kerro meille, jos tiedät henkilön, jonka elämä on muuttunut merkittävästi paremmaksi tai jolla olisi hyvän elämän tarina kerrottavana.

Aurinkoista ja inspiroivaa päivää!

Innostavin terveisin Ilkka

Yllätysvideo

Videotervehdykseni - Just press play :) httpv://www.youtube.com/watch?v=vZOIvEqD0g0&feature=g-upl&context=G2a7816fAUAAAAAAAEAA

Tämä video on itseasiassa kuvattu jo kuukausi sitten, joten väri on jo kivasti haalentunut...

Se miksi en kertonut etukäteen reissusta oli se, että halusin päästä omaan rauhaan tekemään töitä. En myös halunnut, että joku ajattelisi, että nyt olen rikastunut seminaareilla ja häipynyt maasta. Seminaarien järjestämisellä ei ainakaan tähän mennessä ole rikastunut ja itseasiassa Thaimaassa olon aikana rahan kuluttaminen oli huomattavasti vähemmän kuin Suomessa. Tein siellä töitä, joten käytännössä reissu säästi rahaa.

Palvelussa tuskin huomasi, että toimistomme tärkeimmät ihmiset eivät olleet tässä maassa, ja mielellämme kuulemme mikäli näin oli. Nettiseminaarien kohdalla myönnän monien teknisten vaikeuksien johtuneen siitä, että yöllä Thaimaan saarilla nettiyhteys pätki, oli heikko ja sille ei yksinkertaisesti vain voinut mitään. Tämä on jotain mikä tarvitsee ottaa huomioon tulevaisuudessa.

Oma blogini aukeaa piakkoin ja se julkaistaan täällä, Facebookissa ja viikkokirjeessä. Oma blogini tulee siis olemaan oven raotus omaan elämääni. Haluan siellä avata omaa elämääni sinulle aivan uudella tavalla.

Tämä Uskalla Innostua -blogi tulee keskittymään asia-artikkeleihin, haastatteluihin ja juttuihin tapahtumistamme sekä minun että muiden kirjoittamana. Omassa blogissani tulen kertomaan asioista avoimesti. Jos haluat lukijana kysyä minulta jotain tai toivoa juttuja enemmän omista kokemuksistani, niin täältä tulee. Avoimesti kirjoittamiseen olen pikku hiljaa harjoitellut tämän blogin kautta ja myös sillä, että jokaisessa valmennuksessa laitan itseni enemmän likoon.

Tulen kirjoittamaan esimerkiksi niistä haasteista, iloista ja nautinnoista mitä itse kohtaan päivittäisessä elämässä, unelmien tavoittamisessa, taloudessa, ihmissuhteissa ja hmm... ihan kaikessa.

Niin ja nyt kun olen toteuttanut unelmani matkasta, josta en kerro, niin sitä ei tarvitse tehdä enää uudelleen. Tuskin kuitenkaan kerron sinulle ihan jokaisesta reissusta (joskus on vaan hyvä häipyä johonkin yksikseen pieneksi aikaa siitä sen isompaa numeroa tekemättä), mutta ainakin tämmöiset pidemmät reissut kuulet jo etukäteen.

Tulevana viikonloppuna on tämän kevään innostavin juttu mulle ja monelle muulle. Siirryn nyt sen suunnitteluun. Jos olet tulossa Muutoksen Mestareihin, niin nähdään siellä. Jos et ole vielä tulossa, niin ota itsellesi aikaa ja sijoita itseesi. Se on takuuvarma sijoitus.

Mietin joskus, että mitä jos en olisi uskaltanut joskus sijoittaa ensimmäiseen seminaariin, niin olisinko vieläkään tehnyt sitä. Ja millaista elämäni olisi, jos en olisi uskaltanut sijoittaa itseeni ja elämääni? Todennäköisesti olisin ainakin työssä, josta en oikeasti tykkäisi, koska siihen suuntaan olin menossa. Se sijoitus vie eteenpäin vieläkin ja ilman sitä en olisi taatusti toteuttanut tämän talven matkaakaan. Tosin ehkä en olisi edes sellaisesta uskaltanut unelmoidakaan.

Toivottavasti pääsiäisesi oli mukava ja edessäsi vallan upea uusi viikko!

Innostavin terveisin Ilkka Uskalla Innostua

Tavoitteet uusiksi

Ympärillämme on nyt jatkuva muutos, joka vie elämää eteenpäin. Eilen näkyi maasta kasvavan jotain vihreää. En tiedä mitä se oli, mutta innostavaa oli se, että maasta tulee esiin uutta. Olen tämän viikon opiskellut Bob Proctorin ohjelmaa "Thinking into Results". Bob sanoi minulle, että se on yksi tehokkaimmista ohjelmista oman mielen ja bisneksen kehittämiseen. Bob tosin on sanonut samalla tavalla ainakin viidestä muustakin ohjelmasta. Ehkä ne kaikki ovat siis todella hyviä. Se mikä on hyvä mitataan kuitenkin sillä mikä toimii parhaiten sinun kohdallasi. Mitä sitten luetkin tai opiskelet niin varmista, että se vie sinua eteenpäin sinne minne sinä haluat.

Bobin ensimmäinen oppitunti tässä ohjelmassa oli tavoitteen asettaminen. Tässä ohjelmassa hän kertoi tavoitteen asettamisesta todella selkeästi. Tärkeimpänä pointtina otin sen, että tavoite ei ole jotain sellaista mistä tiedät miten sen voi saavuttaa. Tavoitteen tulee olla jotain sellaista mistä sinulla ei ole mitään käsitystä tai hajua miten voit saavuttaa tai tavoittaa sen.

Tavoite siis saa jännittää ja mietityttää. Tavoitteen saa asettaa ylös. Joskus kun kerron kavereilleni tavoitteistani niin he haluavat pudottaa minut maan pinnalle takaisin. On hyvä muistaa, että harvoin saavuttaa tavoitettaan enemmän ja juuri siksi tavoite kannattaa laittaa niin ylös kun vain uskaltaa. Riippumatta siitä mitä muut haluavat tai ovat siitä mieltä.

Samaan aikaan olen nyt lukenut Richard Bransonin kirjaa "Losing my virginity", jossa hän kertoo omaa elämän tarinaansa. Branson on hyvä esimerkki siitä kuinka yksi yritys voi laajentua todella monelle eri alalle. Monet hänen uudet ideansa tai bisneksen laajennukset uusille aloille eivät saaneet kannatusta yhtiökumppaneilta tai yrityksen avainhenkilöiltä. Tuskin Virgin olisi kuitenkaan tänä päivänä mitään vastaavaa kuin mitä se oikeasti on, jos herra Branson ei olisi asettanut itselleen niin isoja tavoitteita ja uskonut niihin.

Epäonnistumisesta

Isoissa tavoitteissa yleensä pelottaa se, että niitä ei saavuta. Mitä jos en onnistukaan? Itse sanoisin, että mitä sitten. Yleensä pelko on kaikin lisäksi enemmän sitä, että mitä muut sanovat siitä, jos en onnistu. Oma mottoni on, että jos se niin paljon kiinnostaa niin kysy niiltä! Jos haluat tietää sen jo etukäteen niin mene ja kysy, että mitä sanoisitte jos asetan itselleni näin kovan tavoitteen ja epäonnistun siinä, niin mitä siihen sanoisitte? Samalla voit kysyä myös sen, että mitä he sanoisivat siitä, että onnistut!

Joskus isot tavoitteet pysähtyvät siihen, että matkan varrella törmää ongelmaan tai esteeseen. Jollakin tavalla kaatuu. Sieltä tulee nousta pystyyn ja jatkaa matkaa. Itse olen hakenut elokuvista usein inspiraatiota ja tsemppiä matkan varrella. Niin urheilussa kuin oman elämänkin tavoitteissa. Monissa elokuvissa on huikealla musiikilla väritettyjä kohtauksia, joissa päähahmo saa tsempattua muut tai itsenä jatkamaan.

"life isn't about how hard you hit, it's about how hard you can get hit and keep moving forward!"

Yksi viime vuosien parhaista minuuteista ja motivoivimmista lauseista tämän videon ensimmäinen minuutti. Pätkä on mun mielestä myös loistava esimerkki siitä, että kyse ei ole aina toisen voittamisesta tai toisille näyttämisestä, vaan nimenomaan itsensä voittamisesta. Monille toimii kuitenkin loistavana motivaation lähteenä juuri se näyttämisen halu. Edelleen palaisin siihen mun mottoon eli tee sitä mikä toimii sinun kohdallasi.

httpv://www.youtube.com/watch?v=v-JWpwfLltA

Vaikka en ollutkaan edes elossa näihin aikoihin, niin myös tämä kaatuminen muistuttaa minua usein, että matkan varrella saa kaatua ja siltikin voit voittaa.

httpv://www.youtube.com/watch?v=MkXsjfVnG0k

Jos olet juuri hiljattain kaatunut, niin ei se mitään. Muistan kun pari talvea sitten ajoin pyörällä ja kaaduin. Ensimmäisenä katsoin, että näkikö kukaan, ihan niin kuin sillä olisi jotain merkitystä. Itseasiassa jos olisin loukkaantunut, niin sillä olisi ollut paljonkin merkitystä, että joku olisi nähnyt ja voinut tulla auttamaan.

Usein kuitenkin mieli kaatumisen hetkellä menee siihen, että on jollakin tavalla epäonnistunut. Jostakin syystä varsinkin suomalaisen on todella vaikea hyväksyä epäonnistumisia. En ymmärrä miksi, koska ilman epäonnistumisia tapahtuu hyvin vähän kehitystä tai oppimista. Ja vielä vähemmän pystyy saavuttamaan mitään haluamaansa.

Epäonnistuminen on siis hyvä juttu. Jos kaatuu, niin usein jää vähäksi aikaa istuskelemaan sinne omaan kuoppaansa. Aikaa menee eteenpäin ja jossakin vaiheessa toteaa, että täältä olisi pitänyt nousta jo ajat sitten. Tämä ajatus saa jatkamaan istuskelua. Haluankin nyt tsempata, että jos olet kaatunut ja jäänyt istuskelemaan, niin ei koskaan ole liian myöhäistä nousta. Nyt ylös vain ja matka jatkuu! Katso edelliset videot ja nouse pystyyn. Ja katso vielä lisäksi alla oleva video ja kerää tsemppi!

httpv://www.youtube.com/watch?v=d6wRkzCW5qI

Pieni tai suuri tavoite

Pieni ja suuri tavoite tietysti riippuu siitäkin, että keneltä asiasta kysyy. Jos haluat asettaa isot tavoitteet, niin valitse ympärillesi ihmisiä, joilla on isoja tavoitteita. Silloin asiasta on paljon helpompi puhua ja saada siihen tukea. Se onko tavoite pieni vai suuri, niin se on vain tunteesi siitä miltä se ajatus tuntuu tai näyttää mielessäsi. Mitä isompia tai rohkeampia tavoitteita asetat itsellesi niin sitä pienemmiltä aiemmat tavoitteet tuntuvat ja näyttävät.

Miksi suuri tai käsittämätön tavoite?

Koska suurin osa ihmisistä ei saavuta tavoitteitaan sen takia, että ne eivät millään tavalla motivoi tai innosta. Valitse itsellesi ja elämällesi tavoite, joka on sinulle innostava. Sellainen, joka on todella kiinnostava.

Tavoitteisiin liittyen varmista nämä kaksi asiaa:

1. Valitse itsellesi ja elämällesi tavoite. Ilman tavoitetta sinulla ei ole päämäärää. Turha odottaa, että mikään muuttuu mihinkään ilman todellista tavoitetta. Valitse siis itsellesi tavoite.

2. Kun valitset tavoitteen, niin varmista, että se todella innostaa sinua ja ennen kaikkea vie elämääsi juuri sinne minne haluat. Jos se tuntuu ihan ok:lta tai ihan jees, niin unohda se. Valitse jotain muuta. Valitse sellaista mikä kiehtoo ja kiinnostaa sinua. Sellaista minkä tavoitteen toteutuminen tai saavuttaminen saa elämäsi tuntumaan vieläkin paremmalta.

 

Innostavin terveisin

Ilkka Uskalla Innostua -tiimin valmentaja

P.S. Seuraavassa postauksessa video, jossa paljastan yhden oman ison unelmani, josta tuli tavoitteeni. Tulen myös kertomaan miten sen voi saavuttaa, mikäli haluat jotain vastaavaa.

Töitä ja lisää töitä, mutta mitä työ on?

Olin sitten koko viikonlopun töissä. Työ sana kuvaa eri ihmisille erilaisia asioita. Käytin vuosia siihen, että mietin mitä oikeasti haluan tehdä ja löysin sitten asioita mitkä saivat minut innostumaan ja päätin luoda niistä itselleni työn. Viikonloppuna mietimme Saa mitä haluat -valmennuksessa sitä mitä oikeasti haluaa tehdä elämässä. Itseni kehittämisen kautta, ja nyt eniten tarkoitan sitä aikaa kun olen miettinyt elämääni ja mitä oikeasti haluan, olen ymmärtänyt työn uudella tavalla ja sanan "työ" merkitys on muuttunut mielessäni täysin. Huomaan sen siitä, kun sanon ystävälle tai puoli tutulle lähteväni työmatkalle johonkin toiselle puolelle Suomea. Tai kun olen juuri viettänyt elämäni parhaimmat päivät esimerkiksi kouluttamassa mielen toiminnasta viimeiset seitsemän päivää NLP-kurssilla, niin reaktio saattaa olla, että eikö ole tylsää tai rankkaa olla niin monta päivää putkeen töissä. Vastaukseni on, että on ja ei.

Yhteen aikaan tein pääsääntöisesti töitä. Samalla tavalla kun aikaisemmin lähinnä harjoittelin triathloniin. Nykyään jaan aikaani paljonkin kaikkeen erilaiseen tekemiseen ja tekemättömyyteen mikä juuri sillä hetkellä tuntuu hyvältä tai mielenkiintoiselta.

Ihan mielenkiinnosta kokeile tälläistä harjoitusta: - Kirjoita sana "työ" paperille ja kirjoita sen jälkeen ranskalaisilla viivoilla se mitä sinulle tulee sanasta mieleen.

Julkaisen oman harjoitukseni tuloksen seuraavassa postauksessa ja samalla ajatuksiani siitä, miksi minun ei tarvitse motivoida itseäni töihin.

Minulla on vaatimukset työnteolle: Siitä tulee nauttia. Siitä tulee nauttia mahdollisimman paljon. Sen tulee olla kivaa. Ja haluan, että siinä saa olla ihmisten kanssa. Haluan, että siinä on mahdollisuus kehittyä jatkuvasti ja rajattomasti. Haluan, että työni tuottaa ihmisille hyviä tunteita, elämyksiä tai kokemuksia. Haluan, että työni on linjassa omien arvojeni kanssa.

Mitkä ovat sinun vaatimukset työllesi? Entä kuinka hyvin se mitä teet tällä hetkellä vastaa näitä vaatimuksia?

Kun tiedät mitä vaadit työltäsi, niin voit lähteä etsimään juuri sellaista työtä mitä haluat TAI yhtä hyvin myös mahdollisesti muokata nykyisestä työstäsi sellaisen.

Mutta sinuna aloittaisin siitä, että mitä työ sinulle merkitsee? Innostavin terveisin

Ilkka

Uusi uuden vuoden lupaus

httpv://www.youtube.com/watch?v=S48iIk-Oqhw

Katso seuraavaksi video 2 ->

httpv://www.youtube.com/watch?v=p5hYcbGPaas

Ennen kuin katsot seuraavan videon, niin ota itsellesi paperia ja kynä ja tee edellisellä videolla kerrottu harjoitus. Sen jälkeen katso video 3 alapuolelta.

httpv://www.youtube.com/watch?v=s5t4p31EoLA

>> Saa mitä haluat -valmennus <<

Niin kuin sanoin videollakin, pystyt toteuttamaan jopa villeimmätkin unelmasi täysin yksin. Sitä me olemme Suomessa myös oppineet aina tekemään. Tekemään yksin. Omassa elämässäni olen huomannut, että yksin saa kyllä yrittää, mutta on oikeasti paljon helpompiakin ja parempia tapoja.

Joka tapauksessa käy läpi se mitä kirjoitit paperillesi siitä mitä tekisit. Ota itsellesi aikaa rauhassa ja visioi miten kaikki voi toteutua, joko isoilla tai jopa vain pienillä muutoksilla nykyiseen elämääsi.

Ydin asia on myös jollakin tavalla ymmärtää se, että ei sinun tarvitse tehdä mitään tai pyrkiä koko ajan johonkin tai tavoitella jotain suurta. Omasta mielestäni ydin on se, että osaat nauttia elämästäsi.

Näitä juttuja käymme parin viikon päästä enemmän läpi valmennuksessa. Kuten todettu näitä saa miettiä kotonakin. Ja niin kuin kerran yksi Mikko totesi valmennuksessa, että on se jännä juttu, että mun tarvitsee tulla tänne valmennukseen miettimään niitä asioita mitä voisin miettiä kotonakin ja vielä maksaa siitä. Kysymys kuuluukin, että kuinka paljon saat muutoksia aikaan yksin kotona?

Kiitos sinulle tästä vuodesta ja parasta mahdollista uutta vuotta!

Innostavin terveisin

Ilkka

P.S. Innostan ja annan yksinkertaisia vinkkejä niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin elämä tulevankin vuoden ajan viikkokirjeillä :)

 

Oman elämän ELÄMINEN - kokemuksena lentäminen

Elämäsi vuosi 2012 -valmennusryhmä antoi minulle lahjaksi elämyksellisen lahjakortin kevytlentokoneella lentämiseen. Huikeat kokemukset tuo elämään makua ja tässä lyhyt video reissusta Malmin lentokentältä Helsingistä. Kiitokset Elämäsi vuosi -ryhmälle loistavasta lahjasta, Elämyslahjoille ja Topille lennosta! httpv://www.youtube.com/watch?v=ireyBG4ooU4&list=UUgA7zclSGBGiq_XEt5yrGhw&feature=plcp

 

Lisäksi pari sanaa ns. unelmien toteuttamisesta. Olen muutaman vuoden ajan suunnitellut hyppääväni laskuvarjolla. Kesällä ostin 100 euron lahjakortin laskuvarjohyppäämiseen. Kortti maksoin vain 20 euroa ja ajattelin, että nyt käyn hyppäämässä. Niin kuitenkin jäi hyppäämättä, koska oli niin monta muutakin kivaa juttua menossa. Nyt kun sain lahjakortin lentämiseen, niin halusin aktivoida sen mahdollisimman pian ja soittaa ajan varaukseen välittömästi, jotta lahja ei pääsisi vanhenemaan. Käytännössä pääsin lentämään heti seuraavana päivänä eli tänään. Jos siis oikeasti haluat jotain toteuttaa, niin se kannattaa tehdä tänään.

Jos mietit, että onko sinulla siihen aikaa, niin kannattaa katsoa tämä leffa...

httpv://www.youtube.com/watch?v=fdadZ_KrZVw

 

Parasta päivän jatkoa... :)

Innostavin terveisin Ilkka

 

Pojat puhui ja sitten ne teki sen

Monilla riittää puhetta siitä mitä aikovat tehdä. Ihmettelijöitä on ympärillä aina. Osa uskoo, että kyllä ne sen tekee ja saattavat jopa kannustaa. Osa taas ei usko ja saattavat jopa lyödä hyvätkin ideat lyttyyn. Hans-Peter Siefen, Jyri Linden ja koko heidän tiiminsä suunnitteli tätä lähes kaksi vuotta sitten ja se tuntui varmasti siinä vaiheessa kaukaiselta. Mikä tahansa SUURI unelma on kaukainen siinä vaiheessa kun sen eteen ei ole tehnyt mitään ja varsinkin, jos se tuntuu mahdottomalta. Itselleni parhaat unelmien toteutumiset on ollut juuri ne kun päättää UNELMOIDA ja TOTEUTTAA jotain sellaista mihin ei aluksi usko itse eikä muutkaan ihan ensimmäisellä sanomisella.

Taputukset, hurraa huudot ja lisää innostusta tuleviin koituksiin onnittelujen saattelemana Suomen Yrittäjäyhteisön pojille! Nämä kaverit uskaltavat ideoida, unelmoida, puhua siitä ja ennen kaikkea toteuttaa ja nauttia toteuttamistaan asioista. Monet yrittäjäyhteisöt ja järjestöt on hyvin kankeita ja ankeita. Suomen Yrittäjäyhteisössä on nuorta uutta ja energistä potkua mitä juuri tämä maa(ilma) tarvitsee. On muuten sellainen porukka, joka inspiroi, innostaa ja antaa mallia myös meidän Uskalla Innostua -tiimille.

Tässä upea koostevideo Jyväskylän Nordic Business Forumista:

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=GTBoDtYTsKw