Oddmund Berger

Yksi seminaari ei muuta koko elämää

Viime viikolla saimme Suomeen norjalaisen valmentajan Oddmund Bergerin. Tässä otteita hänen pitämästään iltaseminaarista ja mukana omia ajatuksiani.  Seminaarin aihehan oli Menestyksen avaimet vuodelle 2010. Aivan aluksi Oddmund kertoi, että yksi ilta ei muuta koko elämää. Tosin koko elämän muutos voi alkaa yhdestä illasta. Ihan ymmärrettävää, että kun on elänyt kymmeniä vuosia tähän hetkeen tietyllä tavalla niin on tehtävä jotain eri tavalla, jos haluaa tulevaisuudessa jotain erilaista. Illan aikana Oddmund kävi läpi miten ajattelemme, antoi tehtäviä mietittäväksi ja kertoi mm. universaaleista laista. Monille on tuttu vetovoiman laki Salaisuus -elokuvasta, mutta on olemassa muitakin universaaleja lakeja. Yksi näistä on painovoiman laki. Kun pudotamme kynän, niin se tippuu lattialle. Vastaavasti on olemassa laki, jonka mukaan asialla on aina kaksi puolta. Jos on alapuoli niin on olemassa yläpuolikin. Kun miettii niin pelkästään tämä laki tuo paljon uusia ajatuksia ja samalla uusia mahdollisuuksia omaan elämään. Jos tunnistat, että jokin asia on huonosti niin silloin tiedät, että on olemassa jotain parempaakin. Kun tiedät, että on parempaa niin sitä kohti on helpompi mennä. Liian moni vain tyytyy siihen mitä on.

Oddmundin mielestä avain menestykseen on meidän kommunikoinnissamme. Mitä paremmin osaat kommunikoida ihmisten kanssa töissä, kotona, harrastuksissa tai vaikkapa kaupassa niin sitä  paremmat avaimet sinulla on menestymiseesi. Erityisesti mieleeni jäi vertaus, että myyminen on kuin suutelua. Suudellakin on helpompi, jos toinen tulee puoliksi vastaan. Hänet täytyy saada kiinnostuneeksi, jotta hän haluaa tulla vastaan. Teoriassa me jokainen olemme jonkinlaisia myyjiä. Vähintään myymme omia ajatuksia. Jollei kenellekään muulle niin itselle. Aamulla ensimmäisenä sinun tulee ostaa itseltäsi ajatus sängystä nousemisesta. Todennäköisesti kauppoja on tullut paljon;)

Jatkan Oddmundin opiskelussa tulevan vuoden joka viikko teleseminaarissa. Aiheena on miten tulla Oddmund+Ilkkamestari kommunikoijaksi. Aihe on minusta yksi kiinnostavimpia ja taatusti yksi menestyksen avaimista. Useat asiat ratkeavat kun tunnet oikeat ihmiset. Ihmissuhteet ovat monesti myös haastavia monine tilanteineen. Jos teemme aina niin kuin olemme tottuneet niin emme saavuta sillä uusia tai erilaisia tuloksia. Tämä pätee myös kommunikoinnissa niin parisuhteessa kuin töissäkin. Tulen kirjoittamaan joistakin teleseminaareista tänne blogiin pieniä juttuja, niin näet paremmin onko se jotain sellaista mikä hyödyttää sinuakin.

Teimme pienen kyselyn menestykseen liittyen Jyväskylän keskustassa. Yksi suosituimmista vaihtoehdoista oli, että menestyminen on jotain mitä muut tekevät. Mitä menestyminen on sinusta?

Jos olit paikalla Oddmundin seminaarissa viime viikolla Jyväskylässä tai Helsingissä niin kommentoi mitä asioita sinulle jäi mieleen!

Innostavin terveisin,

Ilkka Uskalla Innostua -tiimi