Ihmissuhteet

Miestä ja naista

Kommentoithan alle,mikäli tämä teksti herättää sinussa ajatuksia, ideoita tai kumpiakin!

Tähän viikkoon on mahtunut monenlaista asiaa. Tapahtumia ja tilanteita, jotka ovat opettaneet paljon. Kuuntelen tässä samalla musiikkia. Hienoa kun voi kirjoittaa Spotifyihin sanan ja hakea sen perusteella haluamaansa musiikkia. Ajattelin loppuillan fiilistellä, joten laitoin hakusanaksi "feeling" ja nyt onkin helppo fiilistellä ;)

Olen myös todella fiiliksissäni tiistain maksuttomasta nettiseminaarista. >> Tiistaina 15.3.2011 Uskalla Innostua webinar - How to get ahead faster and easier in life?

Otsikkoon liittyen:

Jos aiheena on seksi, seksuaalisuus tai parisuhteet niin se herättää heti kiinnostusta.

Edellä mainitut asiat olivat myös tämän viikonlopun aiheena. Kerron niistä lisää alempana. Sitä ennen vähän muuta...

Elämä muodostuu paljon siitä miten reagoi eri asioihin. Reagointi on yleensä jokin tunne tai käyttäytyminen. Olen huomannut, että oma tapani reagoida joihinkin asioihin on muuttunut hyvin paljon. Esimerkiksi kävin pyörällä töissä ja koska nyt on talvi ja liukasta niin kaaduin keskelle pyörätietä. Vuosi sitten kaaduin samalla tavalla ja silloin ensimmäinen huoleni oli, että näkikö kukaan. Silloin tajusin, että voin ajatella jotain muutakin kyseisellä hetkellä. Nyt kaatumiseeni liittyi vielä sekin, että pyöräilytrikooni repesivät takapuolesta noin 20 cm:n matkalta. Kaatuessani kuitenkin totesin, että ei käynyt mitään ja jatkoin hymyillen matkaa. Matka jatkui hyvin noin minuutin verran. Näin silmäkulmassani, että bussi menee Länsiväylää pitkin ihan vierestäni, tosin useiden metrien päästä ja ison lumivallin takana. Odottamatonta oli kuitenkin puoli saavillista kuravettä bussin saattelemana. Pyyhkäisin nopeasti käsivarret ja kuivasin hanskalla naamani ja jatkoin samalla polkemista. Joskus olisin kenties huutanut perään, mikä ei tosin auta yhtään kun bussi ajaa niin kovaa, tai näyttänyt kansainvälisiä käsimerkkejä tai ottanut bussin numeron ylös. Nyt vain nautin matkasta. Oma elämäni koostuu paljolti siitä millaisia kokemuksia saan elää päivittäin.

Kaikista työmatkoista veikkaan, että tämä on yksi niistä, jotka tulen muistamaan kaikista pisimpään.

Ja sitten siihen pääaiheeseen...

Nyt viikonloppuna Suomessa oli vierailemassa Human Decoder Thomas Hertlein. Thomasilla on paljon suomalaisia asiakkaita, joilta olen kuullut hänestä pelkkää hyvää. Viime syksynä haastattelin häntä nettiseminaarissa, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun pääsin miestä tapaamaan kasvotusten. Todella odotettu tapaaminen ja myös antoisa!

Thomas on rento, hauska ja selkeästi erilainen. Hänellä on ihan oma tyylinsä puhua ja valmentaa.

Viikonlopun ohjelmaan kuului perjantaina miesten ilta Klaus K:n saunalla. Sikäli erikoinen miesten perjantai-ilta saunalla, koska emme saunoneet emmekä juoneet olutta. Puheenaihe tosin oli melko tavallinen miesten saunailtoihin: Naisten salaisuudet. Sunnuntaina Thomasilla oli toinen tilaisuus (Mies, nainen, parisuhde, seksi, läheisyys, kommunikaatio - ARGH APUA!) , johon osallistui sekä miehiä että naisia, joista osa oli sinkkuja ja osa pariskuntia. Sitä ennen tein myös pienen haastattelun Thomasin kanssa. Näistä kaikista on hyvää videomateriaalia, jotka voit nähdä kokonaisuudessaan Thomas Hertleinin sivujen kirjastossa. Sain muutaman videopätkän myös meidän käyttöömme ja julkaisen ne tulevien viikkojen aikana täällä blogissa. Samalla tulen kertomaan tarkemmin valmennuksien sisällöstä ja vaikutuksesta.

Mikä olisi sinusta kiinnostavaa kuulla näistä valmennuksista? Mistä olisi sinulle apua? Mikä on se asia minkä kanssa sinä painit itsesi tai kumppanin kanssa parisuhteessa? Kirjoita alle kommentti ja kerro mistä sinä haluat kuulla!

Valmennuksia on mielestäni ainakin kolmenlaisia. Niitä, joiden jälkeen ei tapahdu paljonkaan mitään, niitä joissa tulokset syntyvät jo valmennuksessa ja jatkuvat valmennuksen jälkeen elämässä tai niitä, joissa muutokset alkaa huomaamaan pikku hiljaa elämässään. Thomasin tekniikka on tämä viimeisin. Odotan mielenkiinnolla mitä kaikkea tulee tapahtumaan. Nyt parin päivän jälkeen ensimmäisestä sessiosta olen jo huomannut muutoksia. Olen käsitellut mielessäni paljon asioita ja nyt tunnen oloni entistä tasapainoisemmaksi.

Koska kommunikaatio on ehkä tärkein tekijä hyvässä ihmissuhteessa niin tässä vielä ajatuksia herättämään (tai vähintään hymyn lisääjäksi) yksi hauskimmista videoista aiheeseen liittyen:

httpv://www.youtube.com/watch?v=ezVib_giTFo

Kiitos kun kerrot ajatuksiasi ja kommentoit alle!

Innostavin terveisin Ilkka Valmentaja / Uskalla Innostua

P.S. Jos et ole vielä ilmoittautunut tulevaan nettiseminaariimme ja haluat päästä elämässäsi eteenpäin helpommin ja nopeammin, niin ilmoittaudu nyt täällä - Ja kerro omat kommenttisi alle, kiitos!

 

Ilkka Koppelomäki on NLP-kouluttaja sekä henkilökohtainen mielenvalmentaja. Tässä blogissa Ilkka jakaa ajatuksiaan, ideoita ja työkaluja siihen miten voit elää entistä parempaa elämää. Tilaa myös Ilkan kirjoittama viikoittainen sähköposti! -> Tilaa viikkokirje