Hei!

Ehkä löysit tämän sivun sattumalta tai kenties joku suositteli sinua käymään sivuillamme tai tilaamaan viikkokirjeemme.

Voit tilata kirjeen helposti ja ilmaiseksi tämän sivun alalaidassa olevasta tilauslaatikosta. Jos kuitenkin mietit vielä, että miksi tilaisit sen, niin kerron sinulle, miksi olen lähettänyt tätä kirjettä joka ikinen viikko kerran viikossa vuodesta 2008 lähtien ja miten kirje voi muuttaa sinun elämäsi.

Ensiksi voisin kuitenkin esitellä itseni. Olen Ilkka Koppelomäki ja olen perustanut yrityksen, joka on Uskalla Innostua -tiimin takana vuonna 2007. Minulle tärkeintä elämässä on kehittyminen ja oppiminen ja elämästä nauttiminen. Ja juuri tuossa järjestyksessä, sillä aina oppiminen ei tunnu nautinnolta. Viimeinen kahdeksan vuotta on elämässäni ollut ns. itseni kehittämisen aikaa. Se tarkoittaa sitä, että olen keskittynyt kehittämään omaa ajatteluani, oppimistani ja taitojani ja selvittänyt elämän mysteereitä, miettinyt miksi ihmeessä täällä ollaan ja miksi teemme niin kuin teemme tai miksi yleensäkään tehdä yhtään mitään. Erityisesti olen tutustunut siihen, miten ihminen ajattelee ja viestii. Siitä voi oppia rajattomasti. Olen opiskellut aihetta lukuisilla kursseilla ympäri maailman ja lukuisista kirjoista. Mielenkiintoisimman oppini olen kokenut saavani neuro lingvistisestä programmoinnista (NLP).

 

Viikkokirjeessä jaan joka viikko ajatuksiani sinulle ja tarkoitukseni on antaa sinulle konkreettisia ajatuksia ja tukea omassa elämässäsi eteenpäin.

Haluan rohkaista sinua tekemään elämässäsi sitä, mitä sinä haluat. Se tarkoittaa...

...sellaista työtä, mitä sinä haluat tehdä TAI tekemään sitä, mitä teet niin, että koet sen omaksesi. ...elämää sellaisessa ihmissuhteessa, mikä palvelee sinua ja kumppaniasi. Joko siis tarjoan ideoita siihen, miten sinä voit löytää kumppanin tai tekemään nykyisestä suhteestasi sellaisen, mikä palvelee teitä kumpaakin paremmin.

...elämää, jossa sinä saat tehdä niitä asioita, mitä sinä haluat eniten tehdä. Mitkä tahansa ovatkaan unelmasi, niin uskon, että sinä pystyt toteuttamaan ne yksi kerrallaan. Uskon, että unelmat on tarkoitettu toteutettaviksi. Jos sinulla ei ole enää unelmia, niin autan sinua löytämään ne uudestaan. Voit jo miettiä, mitä sinä haluat. Se voi olla matkustelua, uusien asioiden oppimista, parempaa kuntoa... 

...elämää, jossa sinä nautit omasta elämästäsi. Elämästä voi tehdä itselleen arvottoman tai todella elämisen arvoisen. Inspiroin sinua löytämään sellaisen elämän joko siitä, missä tilanteessa olet nyt tai sinua muokkaamaan ajatuksesi ja elämäsi sellaisen, että elämäsi tuntuu hyvältä. 

...elämää, jossa sinä voit paremmin. Yksi intohimoni kohteista on voida elämässäni mahdollisimman hyvin. Olen löytänyt todella pieniä ja yksinkertaisia asioita siihen, miten jokainen voi vaikuttaa hyvinvointiinsa. Energisempi ja terveempi elämä: Siihen ei ole yhtä ainoata ratkaisua, mutta kerron sinulle parhaat vinkit, mitä itse olen löytänyt ja löydän.

Kirjeen vinkit ja ajatukset kerään asiakkaittemme saamista tuloksista ja omista kokemuksistani sekä tietysti siitä, mitä olen oppinut ja mitä opin jatkuvasti lisää. Elämä on minusta koko elämän pituinen oppimismatka.

Minä olen sillä samalla matkalla ja uskon, että me voimme oppia toisiltamme. Kun tilaat viikkokirjeen, niin tarjoan sinulle ajatuksia avaavaa luettavaa ja konkreettisia vinkkejä ja keinoja oman elämäsi muutokseen. Kun haluat, niin voit vastata viestiini ja kertoa omia ajatuksiasi. Kuulen mielelläni sinun elämästäsi ja ajatuksistasi.

Kutsun sinut viikkokirjeeni lukijaksi, jos haluat elämääsi muutosta tai haluat kehittyä yllä olevissa asioissa. Sillä ei ole väliä, mikä tilanteesi on nyt: Me jokainen aloitamme ja olemme aloittaneet jostakin. Jos et halua minkään muuttuvan, niin tämä kirje tai tapahtumamme tuskin ovat sinua varten.

Kirjoita siis alla olevaan laatikkoon nimesi ja sähköpostiosoitteesi, niin lähetän sinulle kirjeen joka viikko. Ja jos haluat joskus perua tilauksesi, niin voit tehdä sen helposti kirjeestä löytyvästä "poistu listalta" -linkistä.

Halutessasi voit tutustua joihinkin vanhoihin viikkokirjeisiin blogissa.

Parasta päivää ja elämää sinulle!

Innostavin terveisin,

ilkka_koppelomaki_nimmari-300x52.png

Ilkka Koppelomäki Uskalla Innostua -tiimin päävalmentaja ja perustaja

 

Tilaa tästä:




Yhteystietosi ovat meillä turvassa: Emme myy tai anna niitä eteenpäin ilman lupaasi.

   LUPAAMME

  • Lähettää viestin viikottain
  • Kertoa sinulle hyviä vinkkejä ja linkkejä itsesi kehittämiseen
  • Tuoda piristystä ja innostusta elämääsi
  • Palkita sinut tilaajana tarjouksilla ja mahdollisuuksilla ensimmäisenä sekä meidän että muiden valmennuksiin, tapahtumiin tai muihin tuotteisiin
  • Emme luovuta tietojasi missään tapauksessa eteenpäin
  • Voit keskeyttää tilauksen tai muokata tietojasi milloin vain jokaisesta viestistä löytyvän linkin avulla

Kiitos innostavista viikkokirjeistäsi! Uskallusta ja rohkeutta tarvitaan, ja sinun ajatuksesi auttavat työstämään omia unelmia käytäntöön saakka.
— Kirsi
Ilkan viikkokirjeet ilahduttavat ja muistuttavat minua tärkeinä pitämistäni asioista. Niin tänäkin aamuna: “Tahdotko sinä muutosta elämääsi? Siis muutosta parempaan. Jos vastaus on kyllä, niin kokeile seuraavaa. Mieti mitä sinä haluat? Millaista elämäsi on silloin kun se on hieman parempaa? Miten koet elämäsi sitten - Mitä kuulet, näet, tunnet, koet? Nämä voit kirjoittaa paperillekin! Seuraavaksi mieti mikä olisi kaikista yksinkertaisin ja pienin muutos minkä voit tehdä vaikka heti, jotta koet, että elämäsi on jo muuttunut enemmän sellaiseksi kuin haluat? Miten voit ajatella asiasta eri tavalla? Mitä voit tehdä eri tavalla kuin nyt teet? Mitä voit toteuttaa nyt heti? Tee nyt heti se mikä on helpointa ja yksinkertaisinta toteuttaa ja nauti elämästäsi tässä hetkessä entistä enemmän!” Nimittäin eräs erityisen tärkeä elämänalue on jäänyt liian vähälle huomiolle arjessani ja nyt sain herätyksen laittaa tämä asia kuntoon - ja nauttia entistä intohimoisemmin elämästä!
— Leena

NÄISTÄ VIIKKOKIRJE KOOSTUU

KONKREETTINEN VINKKI / AJATUS elämääsi eri aiheista eri viikkoina. Kuuntelen, mitä tarvitset ja otan sellaisia asioita käsittelyyn. LUE BLOGISTA MENNEITÄ VIIKKOKIRJEITÄ

AIKAMATKA - Legendaarinen aikamatka, joka kertoo lasten tekemisistä ja sanomisista, jotka opettavat aikuisia. KATSO TÄSTÄ ESIMERKKEJÄ AIKAMATKOISTA!

PARHAAT TAPAHTUMAT SINULLE - Tulevia valmennuksia ja tapahtumia Suomessa ja maailmalla. Kuulet näistä ensimmäisenä ja saat viikkokirjeen tilaajana mahdollisuuden hyötyä isoista eduista. Lisäksi kerromme korviimme kantautuneista parhaista tapahtumista, mitä kuulemme Suomesta ja maailmalta.

HYVÄÄ LUETTAVAA / KATSOTTAVAA - Vaihtoehtoja päivän lehdelle ja TV:lle. Lisäksi...

  • Terveisiä eri tapahtumista ja valmennuksista
  • Haastatteluja
  • Tarjouksia, vinkkejä ja linkkejä

Kiitos postista...sain taas paljon ajateltavaa ja piristystä tähän päivään. Kiitos.
Kiitos elämään energiaa ja iloa tuovasta viikkokirjeestäsi!
Kiitos ihanasta kirjeestä taas :)
Kiitokset ajatuksia herättävistä viikkokirjeistä!

Liity myös tuhansien Facebook-tykkääjiemme joukkoon - saat säännöllisesti inspiroivia kuvia ja ajatuksia uutisvirtaasi!