Tilaa ja aikaa vuodelle 2013 - kaapit ja kalenteri hallintaan.

 

Paikka: Ahlmanin kartano, Hallilantie 24, Tampere

Aika: Keskiviikko 21.11.2012, klo 18.00 - 21.00 Huom! Tapahtuma on jo mennyt!

Liput: 39 euroa | Opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset 19 euroa | Liput ovelta 49 euroa.

Kenelle ja miksi osallistua? Jokaiselle, joka haluaa enemmän aikaa itselleen ja järjestystä elämäänsä.

Hallitseeko kalenteri sinua vai sinä kalenteria? Onko kodissasi tilaa sinulle vai hukkuuko energiasi tavarapaljouteen? Kesytä kaaos ja kalenteri, niin uuden vuoden suunnitelmat ja unelmat toteutuvat helpommin.

Hyvinvointi on vuosikymmenien saatossa tuonut mukanaan valtavan määrän tavaroita, laitteita, paperia ja informaatiota. Keinot hallita tätä kaiken paljoutta eivät kuitenkaan kasvaneet samaa tahtia muun kehityksen mukana. Kun ylenpalttisuus ylittää henkilökohtaisen hallintakyvyn, on seurauksena ahdistusta, voimattomuutta, häpeää ja syyllisyyttä. Kaiken kasaantuminen ja ajanpuute muodostavat epämääräisen vyyhdin, johon on vaikea käydä käsiksi.

 

Onneksi aina voi opetella uusia taitoja ja tapoja, ja muuttaa uskomuksiaan.

Ei kukaan ole tietoisesti tavoitellut kaaosta, joten sen sijaan, että soimaisimme itseämme, voimmekin suoda itsellemme uuden alun.

Järjestäminen on prosessi, jonka avulla luomme ympäristön, jossa voimme elää, työskennellä ja rentoutua juuri niin kuin haluamme. Järjestyksen myötä kotimme, toimistomme ja kalenterimme heijastavat ja vahvistavat sitä, mitä olemme, mitä haluamme ja minne olemme menossa.

Hyvä järjestys vapauttaa uskomattoman määrän aikaa, energiaa ja luovuutta. Arjesta tulee vaivattomampaa, tärkeät asiat erottuvat vähemmän tärkeistä ja unelmat saavat tilaa toteutua.

Aika on maailman tasa-arvoisin asia, sitä on jokaisella 24 tuntia vuorokaudessa. Miksi sitten toisilla ihmisillä aikaa riittää ja toisilla on ainainen kiire? Viekö kalenteri sinua vai sinä kalenteria? Kuinka vuorokauden tunnit saa riittämään työntekoon, lapsille, puolisolle, ystäville, harrastuksille ja jopa itsensä kehittämiselle? Miksi toiset ovat tyyniä kiireenkin keskellä ja toisilla menee hermo pienimmästäkin muutoksesta aikatauluhin?

Näitä asioita ja paljon muutakin pohdimme valmennuksessa 21.11. Ota mukaan, jos mahdollista, vuoden 2013 kalenteri tulevaisuuden merkintöjä varten. Saat myös ohjeet siihen, kuinka haluamasi asiat voit kalenterin avulla toteuttaa vuonna 2013.

 

Luentovalmennukset vetää:

Uskalla-innostua-Sandy-Talarmo.jpg

Sandy Talarmo

on professional organizer, eli ammattijärjestäjä. Ammattijärjestäjä on henkilökohtainen valmentaja, joka auttaa ihmisiä luomaan toimivan järjestyksen ja keinot sen ylläpitämiseen. Ammattijärjestäjä ohjaa muutosprosessia, jossa ihminen saa oman elämänsä hallintaan. >> Kotisivut




Uskalla-innostua-Nina-Sulkanen.jpg

Nina Sulkanen

on pitkän linjan monialayrittäjä, perheen äiti, monessa yhdistyksessä mukana oleva kalenterin kesyttäjä. Nina on järjestänyt myös muita Tampereen Uskalla Innostua tapahtumia.