Mistä sinä pidät kiinni? - Viikkokirje nro 254

Sanotaan, että jokainen meistä tietää sen, että miltä tuntuu kun kaikki menee helposti elämässä eteenpäin. Jokainen myös tietää sen, että miltä tuntuu, kun jokin jarruttaa.

Aina emme edes huomaa niitä jarruja. Minulla on käynyt auton kanssa usein niin, että unohdan poistaa käsijarrun, kun lähden liikkeelle ja saatan huomata vasta, kun pääsen pihasta tielle, että jokin jarruttaa menoa - käsijarru!

Usein onkin niin, että jokin jarru on päällä ilman, että sitä edes huomaisimme. Elämässäkin jarrun huomaa paremmin, kun ottaa vähän lisää vauhtia. Jos ei tee isoja muutoksia ja tyytyy siihen tilanteeseen, mikä on, niin voi olla, että jarrua ei huomaa ja kitkaa riittää.
 

Mikä saattaa jarruttaa elämässä?

Yksiä jarruja ovat tunteemme. Pelot, arkuus, epävarmuus… Ja sekin, että roikumme tunteellamme jossakin.

Mieli yhdistää kaikkeen elämässämme olevaan jonkin tunteen. Siksi myös kaikki, mikä on ympärillämme voi olla oman elämän jarruna.

Tunnesiteen voi rakentaa esimerkiksi ihmiseen, esineeseen, ajatuksiin ja tavaraan: muistoesineet, astiat, huonekalut, kuten vaatteet - asuinpaikka tai asunto.

Tämä on mielestäni elämän rikkauksia: Se, miten mieli osaa yhdistää tunteita kaikkeen, mitä ympärillä on.

Joskus se kuitenkin estää tekemästä muutoksia tässä hetkessä ja saamaan aikaan niitä asioita, mitä haluaa elämässä.

Esimerkiksi sinua saattaa odottaa uusi elämä jossain ja haluat seurata sydämesi ääntä jonnekin muualle, kuin missä olet nyt, mutta et voi tehdä sitä, koska sinulla on niin vahva tunneside sinne, missä olet nyt.

Tai voi olla, että elämässäsi on tapahtunut muutoksia, joiden jälkeen haluaisit jo jatkaa elämää, mutta elät enemmän menneessä, koska ympärilläsi on niin paljon kaikkea, mikä luo ajatuksia ja tunteita siitä, mitä on ollut. Haluat pitää kiinni niistä ajatuksista ja ympärillä olevista asioista, jotka kaikki kyllä ovat omalla tavallaan arvokkaita, mutta estävät etenemisen.
 

Ympäristön muutos tai vaihdos?

Olen miettinyt, että ihminen saa enemmän mahdollisuuksia kehittyä ja kasvaa, jos hän myös vaihtaa ja kehittää ympäristöään.

Jos huoneesi olisi edelleen samanlainen kuin lapsena tai teininä, niin mitä luulet voisiko se vaikuttaa siihen, miten ajattelet ja toimit?

Iän ja kasvamisen mukana on siis myös hyvä päivittää sitä, missä elät, miten elät, pukeudut jne.

Jos ympäristösi on samannäköinen vuodesta toiseen, niin se auttaa mieltä pysymään siinä samassa ajassa.

Tunnesiteitä ja muutosta käsittelen nyt maanantaina alkavassa videovalmennusten sarjassa, johon voit tulla mukaan vielä koko ensimmäisen viikon ajan ja edetä omaan tahtiisi.


Mitä voisi tehdä?

Riippuen, mihin asiaan haluat muutosta, niin mieti onko jotain, mikä seisottaa tai jarruttaa sinua muutoksen tiellä parempaan?

Seuraava harjoitus perustuu siihen, että tiedät jarrusi, mutta et haluaisi niistä luopua.

Kun tunnistat, mikä jarruttaa, niin voit kokeilla seuraavaa: Visualisoi mielessäsi kumpikin vaihtoehto (se mikä jarruttaa ja se mitä haluat) käteesi ja tunnustele ja katsele kumpi näistä merkitsee sinulle enemmän? Kumpi on tärkeämpi? - Sinun tulisi jollakin tapaa tunnistaa se, kumpi oikeasti tukee jatkossa paremmin? Mieli osaa sen kyllä tunnistaa, jos vain kuuntelet sitä, etkä jää palloittelemaan tietoisella mielellä vaihtoehtoja, vaan teet ensimmäisen saamasi vastauksen mukaan.

Vaikka jarru olisi minkälainen tahansa, niin sen voi vapauttaa. Usein se on vielä yksinkertaisempaa, kuin haluaa ymmärtää. Kun päästät jarrusta irti, niin huomiosi pääsee kunnolla vauhdittamaan sinua haluamaasi suuntaan.

Yksi suurimmista jarruista on se, että ei halua luopua ajatuksesta tai uskomuksesta, joka on ollut jo pitkään.

Uskon, että tiedät, mikä sinua jarruttaa. Kuten autonkin jarru on helppo ottaa pois sitten, kun sen huomaa, niin myös sinun on helpompi ottaa pois jarru, jonka tiedät.

Huomiona vielä se, että usein saatamme kieltää jarrun olemassa olon tai olemme liian kiinnittyneitä sen olemassa oloon. Mielellämme keksimme muita syitä ja ratkaisuja. Ole siis rehellinen itsellesi, niin saat parempia tuloksia!

 

Ilkka Koppelomäki