Kiireeseen auttaa pysähtyminen - uskallatko pysähtyä?

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että on vain liian paljon kaikkea tekemistä ja liian vähän aikaa? Tuntuuko, ettet saa mitään järkevää aikaiseksi, kun kiire ja stressi sotkevat kaiken?

Et muka ehdi edes hetkeksi pysähtymään kuunnellaksesi mitä lapsellasi tai puolisollasi on sinulle kerrottavaa. Vaikka pysähtyisitkin, ajatuksesi todennäköisesti pyörivät asioissa, joita sinun mielestäsi sinun pitäisi parhaillaan olla tekemässä.

Tiedän, että se voi kuulostaa hullulta ja mahdottomalta toteuttaa, mutta näissä tilanteissa parasta mitä voit tehdä on pysähtyä. Juuri silloin kun tuntuu, että on kaikista eniten kiire ja kaikista vähiten aikaa, juuri silloin sinun kuuluu pysähtyä ja ottaa aikaa itsellesi.

Rentoudu

Ensin on hyvä rentoutua. Ota aikaa jollekin mistä pidät ja mikä rentouttaa sinua. Käy esimerkiksi kevyellä kävelylenkillä, jonka jälkeen rentoudut kylvyssä tai lämpimässä suihkussa. Kevyt jooga ja meditointi toimivat myös hyvin, mikäli ne ovat sinulle tuttuja tapoja. Pääasia on, että teet jotain, joka saa sinut pysähtymään tähän hetkeen ja takaisin läsnäolon tilaan. Huomioi, miltä kehossasi tuntuu. Huomioi mitä mielessäsi liikkuu, kun laitat loputtomat tehtävälistasi syrjään.

Tilanteen uudelleen arviointi

Kun olet rentoutunut, on aika tehdä tilannearvio. 

Jos tavoitteesi on päässyt karkaamaan mielestäsi, palauta se mieleesi ja mieti, mitä sinun oikeasti tulee tehdä seuraavaksi. 

Jos sinulla ei edes ole kristallin kirkasta tavoitetta luotuna, on ensin pysähdyttävä miettimään, mitä haluat ja mitä voit tehdä ensimmäiseksi tämän tavoitteen eteen.

Tavoitteen miettiminen ja sen kautta asioiden priorisointi rauhoittaa tilanteen.

Tämän jälkeen on vielä hyvä tarkastella mitä kaikkea olitkaan äsken tekemässä. Ovatko ne tehtävät oikeasti välttämättömiä? Pitääkö ne tehdä juuri nyt? Pitääkö juuri sinun tehdä ne?

Kun pysähdyt tarkastelemaan tarkemmin, mitä oikeasti olit tekemässä, huomaat, että todennäköisesti hössötät aivan turhasta. Elämä jatkuukin, vaikka et juuri nyt tekisi mitään.

Uskalla pysähtyä juuri kun tekee mieli pinkaista juoksuun

Tärkeintä on oppia pysähtymään. Pysähtyminen ja irtiotto kiireestä ovat ensiarvoisen tärkeitä, jotta pääsemme tarkastelemaan kiirettä toisesta näkökulmasta. Siitä näkökulmasta, jossa kaikki on hyvin ja jossa ei juosta pää kolmantena jalkana.

Kun tarkastelet omaa kiirettäsi ulkopuolelta, sinun on helpompi nähdä mikä on oikeasti tärkeää. Kun tarkastelet asiaa rauhasta ja rakkaudesta käsin, huomaat, että lapsen tai puolison kuunteleminen ja heille huomion suominen on äärettömän paljon tärkeämpää kuin juuri sillä hetkellä pyykkien latominen pyykinpesukoneeseen. Tai vaihtoehtoisesti ladot ne pyykit, laitat koneen käyntiin ja sitten annat täyden huomion lähimmäisellesi.

Pysähtyminen kannattaa - aina

Vaikka pysähtyminen kiireen keskellä on vaikeaa, se kannattaa. Itse en ole koskaan todennut jälkikäteen, ettei se olisi kannattanut. Kun saat selkeyden takaisin, huomaat, että olet taas antanut kiireen viedä mennessään ja olet unohtanut tärkeät asiat.

Kun olet taas palauttanut mieleesi mitä olitkaan tekemässä ja mitä tavoittelemassa, on taas helpompi priorisoida eteen tulevia asioita. Mitä sinun oikeasti kannattaa tehdä juuri nyt? Voisiko se olla läheiselle ihmiselle hetken suominen? Vai tulisiko sinun nyt tehdä se asia, jota olet jo pari viikkoa lykännyt peläten epäonnistumista, mutta joka on kuitenkin välttämätöntä tehdä unelmasi eteen?

Kaikelle tärkeälle on aikansa. Minkä aika on juuri nyt? Tee se!

 

Kirjoittaja Kati Michelsson on parasvointi- ja parasmielivalmentaja, joka on keskittynyt auttamaan asiakkaitaan akuutista stressistä rentoon läsnäoloon ja kohti oman näköistä onnellista elämää. Lisää vinkkejä mielen siivoukseen ja kiireen taltuttamiseen löydät osoitteesta www.parasmieli.fi