Kiitollisuus

Maailmalta saa sen, mitä on valmis antamaan

Julkaisin viikonloppuna viikkokirjeessä työhön liittyvän kyselyn. Vastauksia oli tullut jo reilu sata ja olen niistä todella kiitollinen. Pyrin aina palkitsemaan ihmisen siitä, että hän vastaa johonkin kyselyyn. Niin tälläkin kertaa. Lupasin pienen kirjoittamani opuksen "Hyvinvointia työhön ja elämään". Nyt kun kävin vastauksia läpi, niin löysin paljon hyviä vastauksia. Voi  sanoa, että olin vielä enemmän kiitollinen siitä kuinka moni oikeasti vastaa ajan kanssa kysymyksiin eikä vain keksi nopeasti jotain. Vastaan itsekin lähes kaikkiin kyselyihin, mitä minulle lähetetään, koska haluan vaikuttaa. Joskus vastaan myös siksi, että saan jonkin mielenkiintoisen luettavan.

Se, miksi nyt kuitenkin halusin pitkästä aikaa kirjoittaa blogitekstin on se, että joukossa oli yksi vastaus, jossa jokainen pakollinen kysymys oli ohitettu viivalla tai epämääräisillä kirjaimilla. Joskus robotit myös vastaavat kyselyihin, mutta tämä oli erilainen ja selkeästi ihmisen vastaama.

Puhun paljon siitä, mihin fokusoi elämässä. En yleensä fokusoidu tällaiseen yhteen poikkeukseen. Sataan ihmiseen mahtuu niin monta erilaista ihmistä ja tapaa toimia. Niin kuin jo alussa kirjoitinkin, niin kyllä fokukseni on niissä kaikissa upeissa ja hyödyllisissä vastauksissa, jotka olen saanut.

Ajatuksena kuitenkin nappasin tästä sen, että tämäkin kertoo tavasta toimia. Tässä tapauksessa kyseinen henkilö syystä tai toisesta ei ollut valmis tekemään pyydettyä asiaa saadakseen haluamansa, mutta hyödynsi näkemänsä porsaan reiän. Sinänsä fiksua säästää omaa energiaa. Jos kuitenkin moni tekisi näin, niin minä muuttaisin toimintaani ja lähettäisin palkkion vasta sitten, kun olen saanut pyytämäni.

Eilen puhuin nettiseminaarissa siitä, että jokainen tekee parhaansa niillä voimavaroilla ja taidoilla, mitkä kullakin on. Niin tässäkin tapauksessa. Itseasiassa olen kiitollinen tällekin vastaajalle siitä, että hän inspiroi minua tähän kirjoitukseen. Hän auttoi minua muistamaan, kuinka usein ihminen mieluummin yrittää oikopolkuja tai mennä siitä, mistä on helpoin mennä, vaikka se ei olisikaan sallittua.

Tiedän, että moni haluaa tai haluaisi elämäänsä muutosta. Tiedän, että meilläkin on monia valmennuksia, joihin on monia, jotka haluaisivat tulla, mutta eivät saa sitä järjestymään rahan tai ajan takia. Tiedän, että sinullakin on todennäköisesti asioita, mitä sinä haluat tai haluaisit, mutta et ole vielä niitä saanut.

Uskon, että elämässä saa niin paljon, kun on valmis tekemään. Jotkut asiat vaativat tekemistä enemmän. Jotkut vähemmän. Joillekin onnistuu helpommin ja joillekin se on vaikeampaa. Kyse on kuitenkin siitä, että oletko valmis tekemään sen, mitä se vaatii, että saat, mitä haluat.

Jos yrität mennä aina sieltä, mistä aita on matalin, niin se kyllä näkyy siinä, mitä saat. Rohkaisen tekemään ja menemään sieltä, mikä johtaa sinne, minne haluat mennä. Siellä voi olla matkalla korkeitakin aitoja. Ne ovat elämää.

Erinomaista viikkoa elämääsi!

Innostavin terveisin, Ilkka

 

P.S. Jos sinä haluat vastata kyselyyn ja saada tuon pienen kirjoittamani energia boosterin, niin klikkaa tästä.

P.P.S. Jos et ole vielä tilannut maksutonta viikkokirjettämme, niin tilaa tästä.

Antamalla saat enemmän

Vippaa mulle muutama kymppi? Antaisitko mulle muutaman euron? Kuinka monta kertaa sinulta on pyydetty rahaa tai jotain muuta? Kuinka usein olet tarjonnut jollekin täysin tuntemattomalle aivan ilman syytä? Aikaisemmin en koskaan tehnyt mitään noista edellisistä. Ei se sinänsä mitään haitannutkaan, koska en tiennyt mistään muusta. Rahaa minulla oli niin paljon, että olisin voinut sitä kyllä muillekin jakaa joitakin euroja ja se ei olisi haitannut. Tapani ei kuitenkaan ollut ostella tuntemattomille mitään tai jättää rahaa ulkona palelevalle ovimiehelle.

En muista tarkalleen mikä muutti elämääni. Se ei ollut yksittäinen kirja, koska muistaisin sen varmasti. Muistan vain, että ennen oli eri tavalla ja jotenkin erilaista kuin nyt. Jostakin opin tai joku opetti sen, että kun maksimoi sen minkä antaa, niin samalla maksimoi myös sen mitä voi saada itselleen takaisin. Tuota ajatusta en kerrasta ostanut, mutta se jäi johonkin asumaan sisälleni ja nyt viimeisen neljän vuoden aikana olen pyrkinyt toteuttamaan tuota ajatusta. Olen ajatellut, että aina kun joku pyytää minulta ja annan silloin jotain itsestäni tai itseltäni niin se tuo minulle enemmän. Välillä se on vienyt kaiken aikani, mutta ne hetket mitä olen kokenut ovat olleet korvaamattoman arvokkaita.

Tämä ajatus tuli mieleeni kun sain sähköpostiini alla olevan videon Unicefilta. Olen lahjoittanut heille kuukausittain rahaa kai kolmen tai neljän vuoden ajan. En itseasiassa tiedä. Muistan vain, että lahjoitusta tehdessäni mietin, että onko minulla siihen varaa ja että olisiko fiksumpi sijoittaa sitten kun yritykseni on kasvanut tai kun tienaan enemmän. Unicefin sähköposti muistutti siitä mitä olen tehnyt eli toisin sanoen en edes tiennyt lahjoittavani jatkuvasti, vaikka epäilin sen mahdollisuutta.

Vuoden lopussa yleensä mietitään mitä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana. Alla oleva video näyttää sellaisia asioita mistä itse en ainakaan tietäisi ilman videon katsomista. Rahani tuskin suoraan menevät niille, jotka sitä eniten tarvitsevat, mutta uskon vakaasti, että jos jokainen jakaa sitä hyvää mitä itsellään on niin se tuo hyvää jollekin toiselle ja itselle. Usein samaan aikaan.

Suomalaisena suosittelen katsomaan tämän videon myös kiitollisuudella. Vaikka välillä oma elämä tuntuisi haasteelliselta niin tiedän ja olen varma, että on olemassa joku jonka elämä on vielä haasteellisempaa. Siitähän me kyllä täällä väittelemmekin, että kenen elämässä on eniten haasteita. Kiitollisuus siitä mitä sinulla jo on onkin toinen mikä tuo sinulle varmasti hyvää lisää, jatkuvasti.

httpv://www.youtube.com/watch?v=LrceXIEdj_4

Tämä ei ole kehotus siitä, että annat rahasi Unicefille. Rahasi voit antaa kenelle tykkäät, se on vain yksi energian muoto. Aikasi, tunteesi, huomiosi ja elämäsi voit omistaa tai jakaa joka hetki jollekin.

Mitä sinä voit antaa tänään?

Innostavin terveisin

Ilkka Uskalla Innostua

www.uskallainnostua.fi P. S. Joko sinulle tulee Suomen innostavin viikkokirje?